Hassua, että viikko sitten kahlasin kaulaani myöten pahvilaatikoissa ja tunsin pientä paniikkia hukassa olevista tavaroista ja aamulla alkavasta uunituoreesta työstä.
Nyt työnteko tuntuu helpolta ja kepeältä ja ikkunalaudalla paistattelee päivää kimppu riehakkaan punaisia neilikoita.
Miten nopeasti kaikki voikaan muuttua. Viime viikon perjantaina tunsin kateutta siitä, että kämppiksen huone näytti jo tältä:
Kaikki oli puhdasta, tyhjää ja kiiltävää. Lähtö oli tapahtunut. Suurin urakka oli hoidettu pois alta ja jäljellä oli vain pari hassua tavaraa.
Ja oma huoneeni sen sijaan näytti tältä:
Öhöm. Ihan vaan hieman oli pakkaus vielä kesken tuossa vaiheessa. Jouduin vielä viime hetkellä ruinaamaan VapaaValinnasta lisää pahvilaatikoita ja heitin turhautumisen puuskassa taas lisää vaatteita Uffin laatikkoon.
Kesken pahimman pakkauskiireen huomasin äkkiä erään eriskummallisen asian. Kaiken roinan ja ryönän keskellä minua tarkkaili pieni mies.
Katsokaa tarkkaan pahvilaatikkokasan alimmaista jäsentä. Eikö tuolta kantokahvan kohdalta vilkukin jotain valkoista?
Kyllä vain. Siellä minua vakoili joku dude.Valitettavasti unohdin laatikoita purkaessani tarkistaa, että mistä hitosta ukkeli oli peräisin. En nimittäin tietääkseni omista ukkelillakoristeltuja huonekaluja tai tavaroita. Tämä jääköön siis arvoitukseksi.
Ja silti, uskomatonta kyllä, sain kaiken kasaan lauantaiaamuun mennessä. Muuttoapulaiset saapuivat puolilta päivin ja jo kahden aikoihin huristeltiin puolimatkassa kohti Turkua. Muutama hassu tunti ja yhtäkkiä kotimaisemani on taas jylhä ja tuttu Tuomiokirkko.
Nyt kaikki onkin jotenkin maagisesti niin helppoa ja oikein. Töihin polkaisen viidessä minuutissa. Siskon luokse menee parisenkymmentä polkupyöräminuuttia, muutama hyvä ystävä asuu puolen kilometrin päässä. Mökille lähtee bussi taloni vierestä ja kotikotiinkin pääsen alle puolessa tunnissa.
Kaikki on tässä ja nyt.
Ja minun uusi kotini - oi kuinka paljon se onkaan kotini! Enemmän kuin mikään muu asunto koskaan ennen.
Hassua. En ollut tiennyt olleeni koditon jo näin monta vuotta.
En halua esitellä teille puolivalmista reviiriäni. Tämän asunnon arvolle kuuluu laittaa kaikki ensin valmiiksi. Mutta ihan täysin pimennossa en teitä kuitenkaan malta pitää... Tässä siis pienen pieniä kurkistuksia vaatimattomaan valtakuntaani.
Nyt pitäisi vissiin mennä nukkumaan. Mutta kun olisi niin paljon tehtävää ja koettavaa, niin paljon asioita elettävänä! Jos lähdenkin yölliselle pyöräretkelle? Pärjää siellä töissä hieman vähemmilläkin yöunilla.
