Moikka menneisyys!

Leikin olevani pienen pieni veturi aamulla kerran. Pihisen, puhisen ja yskin niin pontevasti, että VR:n miehet ovat jo alkaneet suunnitella minulle aikataulumuutoksia.

Mutta aina kun hetkeksi maltan luopua nenäliinojen, kurkkupastillien ja hunajateen pyhästä kolminaisuudesta, koetan käydä läpi kaappeja ja laatikoita muuttoa varten. Tänään otin urakaksi viiden yliopistovuoden ajalta kertyneet luentomuistiinpanot.

Ja voin kertoa, että niitä oli useampi kilo.

Tämän verran paprua tuli tiensä päähän. Seuraava osoite: paperinkeräyslaatikko.

Luentopaperien poisheittäminen kirpaisee yllättävän paljon. Joskus niitä muistiinpanoja on kirjoittanut ihan tosissaan. Opiskellut ne ulkoa ennen tenttiä ja tallettanut huolella kansioon. Ei kai niitä nyt voi vaan heittää menemään? Ihan kuin tyhjentäisi aivonsa.

Mutta jos realistisia ollaan, niin tuskinpa tulen enää koskaan syventymään "Journalismin lajit" -kurssin luentomateriaaleihin. Minä tiedän, mitä journalismin lajit ovat. Olen itse kokeillut niistä useita. Joten kiitos ja hei, te kaikki turhat paperit!

Pienen myönnytyksen itselleni tein. Säästin muutaman yleishyödyllisen monisteen, pari omaa esseetä. Ja sitten myös sen ihka ensimmäisen luennon muistiinpanot.

Johdatus tiedotusoppiin! Voi nyyh! Katsokaa, miten hienon otsikonkin olen jaksanut väkertää! (Ja ilahduttava lause heti ekassa kappaleessa: Viestintä ei ole KAIKKI.)

Tosin tuo ensimmäisen luennon hikipinkous ei ole kantanut kovinkaan pitkälle. Jo seuraavalla viikolla oli muistiinpanojen reunoihin alkanut ilmestyä omituisia töherryksiä ja kiemuroita. Kaikkein oudoin oli tuo alla näkyvä Faller ner på knä!

Mitä? Miksi? Minkä takia olen halunnut vaipua polvilleni? Suunnitelinko kosintaa, olinko uupunut, pitikö kengännauhat solmia? Ja ennen kaikkea miksi olen pitänyt tarpeellisena ilmoittaa nämä aikomukset ruotsiksi luentopaperin reunalla?

Liian paljon aikaa?

Tutkimattomia ovat minun tieni.

Meikäläisen muuttovinkit

On lähes hämmentävää, kuinka vittumaista puuhaa muuttaminen oikein onkaan. Miettikää nyt, palkinto siinä on mitä parhain. Uusi asunto. Uusi alku. Uusi mahdollisuus. Ja lisäksi muuttaminen on hyvä keino päästä eroon kaapinperälle kertyneistä vuosikerta-aarteista. Ainakin hetken aikaa uudessa asunnossa on VAIN tarpeellisia, kivoja, toimivia ja sopivia tavaroita.

Ja silti. Muuttaminen on syvältä.

Meikä on muuttanut sellaiset parikymmentä kertaa. Lähes yhtä hirveää on ollut joka kerta. Välillä on muutettu onnellisena ja intoa hihkuen, välillä tuskaisella raivolla tai koti-ikävän kouristaessa. Kaikkien muuttojen jälkeen käteen on jäänyt paitsi iso kasa entisiä osoitteita, myös muutamia muuttovinkkejä.

1. Hanki muoviset muuttolaatikot. Jos olet köyhä kuten minä, ala kytätä kauppojen pahvilaatikoita hyvissä ajoin. Kuulin huhua, että Alkolla olisi erityisen kestäviä laatikoita. Kannattaa käydä kassalta ruinaamassa. Laatikoita kannattaa kuulemma hankkia asuinneliöiden verran.

2. Pehmeät releet, eli vaatteet, pyyhkeet, lakanat ja sun muut ovat mainiota pakkausmateriaalia. Unohda sotkevat sanomalehdet ja pakkaa astiat ja lasitavarat pahvilaatikoihin vaatteisiin käärittynä. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla! Loput vaatteet voi huoletta tunkea jätesäkkeihin, ei muovin haju ehdi tarttua vaatteisiin, mikäli säkit purkaa mitenkään järkevällä aikataululla.
(Ja erityishuom. Käy vaatteet läpi ennen muuttoa. Kaikki, mitä et ole pitänyt päälläsi vuoteen, joutaa kierrätykseen. Poikkeuksen saa tehdä esim. häämekon, opiskelijahaalarin, mummon kutoman villapaidan ja vastaavien kohdalla.)

3. Kirjat ovat vittumaisia. Pakkaa pahvilaatikoihin korkeintaan puolet kirjoja ja loput jotain kevyempää, muuten kantajalta katkeaa selkä tai pahvilaatikolta pettää pohja.

4. Harkitse huonekalujen päivittämistä. Mikäli olet inhonnut sohvaasi jo ikuisuuden, kannattaa sekin lahjoittaa eteenpäin ennen muuttoa.

5. Mikäli aikaa riittää, pese kaikki pyykit pois nurkista ennen muuttoa. Oikein ahkerat pesevät myös verhot ja matot, jotta on helpompi muuttaa uuteen kämppään.

6. Älä muuta tavaraa vintiltä vintille. KARSI, KARSI, KARSI!!

7. Kasvit tuppaavat nyykähtämään muutossa. Mieti, voisitko lahjoittaa ruukkuruususi vaikka naapurille ja hankkia uuteen asuntoon uudet kukat paremmalla ajalla.

8. Pidä jonkinlaista remppalaatikkoa käden ulottuvilla. Narua, teippiä, sakset, hanskat, työkaluja. Samaan lootaan kannattanee varata myös rättejä ja puhdistusainetta.

9. Koeta saada kavereita paikalle. Esimerkiksi hissitalossa puolet porukasta voi lastata tavaraa hissiin ylhäällä ja puolet purkaa kamat hissistä muuttoautoon alhaalla. Muista ylistää paikalle saapuneita apulaisia ja tarjoa heille syötävää ja juotavaa.

10. Ja tuohon edelliseen liittyen - mikäli saat kavereita paikalle niin pidä herran tähden huoli, että olet pakannut kaiken valmiiksi ennen heidän saapumistaan. Kaverisi voivat kyllä kantaa huonekalujasi, mutta heitä ei kiinnosta lajitella haarukoitasi laatikoihin.

 11. Muuttoauto kannattaa vuokrata hyvissä ajoin, kolmisen viikkoa ennen muuttoa. Muuten voi käydä hullusti, ja päädyt muuttamaan kamasi Tampereelta Turkuun kottikärryillä.

12. Matkalaukut ovat mahtavia. Niihin voi joko pakata ekan päivän pelastuksen (vaatteet, pyyhkeen, shampoot ja saippuat, eväitä, kannettavan tietokoneen...) tai sitten niitä vittumaisia kirjoja.

13. Pidä huoli siitä, että tiedät, mihin pakkasit verhosi. Tämä on erityisen tärkeää, mikäli muutat asuntoon, jossa ei ole sälekaihtimia. On hieman ikävää patsastella näyteikkunassa ensimmäiset vuorokaudet.

14. Niin, ja sitten on tietysti kaikki tylsät hommat. Muuttoilmoitus, sähkösopimukset, internetliittymät, kotivakuutus, avainten palautus... Hoida ne kunnialla kuntoon.

15. Nauti uudesta asunnostasi ja muista järkätä mahtavat tuparit.

Hyviksiä ja pahiksia

Viime aikoina on elämä taas alkanut heitellä serpentiiniä päälleni. Vihdoin! Kaikki alkaa näyttää sellaiselta vaaleanpunaisen hattaraisen onnelliselta.

Allerkirjoitin vuokrasopimuksen
Nyt voin ehkä vihdoin uskaltaa maksaa sen tähtitieteellisen takuuvuokrankin. Tosin vuokravälitystoimiston täti taisi saada elinikuiset traumat, kun paljastin, että en itse asiassa ole koskaan edes nähnyt sitä kämppää, josta nyt allekirjoitan sopimusta. Täti pudotti pitelemänsä kynän, nojautui huolestuneena lähemmäs ja kysyi: "Mutta ystävä hyvä - miksi ihmeessä et?"

Kävin kahdessa työhaastattelussa
Vieläpä saman päivän aikana. Ensimmäinen haastattelu oli melko naurettava. Minä en oikeastaan edes halunnut koko hommaa ja haastattelija ilmeisesti oli tottunut siihen, että työntekijät livistävät tiehensä heti, kun jotain kiinnostavampaa ilmestyy näköpiiriin.
Toinen haastattelu sai sydämen jyskyttämään jossain korvien tietämillä. Hienot puitteet. Asiallinen toimisto. Paljon korkokenkien kopinaa ja kiireistä askellusta. Yritin antaa itsestäni mahdollisimman pikakirjoittajamaisen kuvan. Se onnistui hyvin siihen asti, kunnes haastattelija istutti minut koneen ääreen ja käski tehdä kymmensormijärjestelmätestin. Pahus.

Ja sain kaksi työpaikkaa
Jotakin tein ilmeisesti kuitenkin oikein, sillä molemmilta työpaikoilta soiteltiin perään ja sanottiin, että tervetuloa tiimiin, koska voit aloittaa.
Käsittämätöntä. Kuukausien hakemushelvetti ja soittelustressi on taas hetkeksi ohi.

Molemmat siskot ovat suvainneet palata takaisin Suomeen
Tosin toinen niistä ehti taas jo singahtaa lentokoneella muualle Eurooppaan. Onneksi nyt on kuitenkin kyseessä vain lyhyt lomareissu. Ehkä tänä kesänä voisin oikeasti onnistua viettämään aikaa perheeni parissa? Todella hämmästyttävä ajatus. Voiko olla, etten tarvitse lentokonetta/laivaa/junaa käydäkseni kotona? Pileet!!!

Tosin elämä on myös sitä mieltä, että koska niin moni asia on nyt loksahtanut kohdalleen, on kauhun tasapaino palautettava ennalleen myös muutamilla vittumaisilla vastoinkäymisillä. Niihin kuuluvat esimerkiksi

Muuttohässäkkä
Toiseen asuntoon tunkee uusi asukas liian aikaisin ja toisesta ei entinen vuokralainen suostu lähtemään pois. Siihen väliin jään sitten minä. Mistä pakettiauto? Entä pahvilaatikos? Kuka veisi pois vanhan sohvan? Pitääkö roudata puolet tavaroista kierrätyskeskukseen? Kuka kantaa sängyn alas seitsemännestä kerroksesta? Missä välissä muka ehdin pakata?

Ja bonuksena vielä kevätkuolema
Vanha kunnon stressinpurkautumisreaktio. Eli ihastuttava kombonaatio kuumetta, kurkkukipua ja hakkaavaa yskää. Ääni lähti ja tuskanhiki tuli tilalle. Eilen menin apteekkiin niin kuuluvasti röhisten, että farmaseutti ohjeisti minut yskänlääkepullojen ääreen ennen kuin ehdin edes sanoa mitään. Hyvää palvelua. Tai sitten se vaan halusi minut mahdollisimman nopeasti ulos sieltä.

Omena päivässä EI muuten pidä lääkäriä loitolla. Sen sijaan yskänpuuska 350 kertaa päivässä pitää kaikki loitolla.

Pappi, lukkari, talonpoika, kuppari?

Jos rikas mies mä oisin, niin enpä kyllä koskaan menisi töihin.

Saattaisin sen sijaan ryhtyä hyväntekijäksi. Perustaa ehkä jonkin organisaation ja jakaa apurahoja mahtaville ihmisille. Sen lisäksi kirjoittelisin novelleja ja korneja runoja päivät pitkät. Ehkä maalailisin rumahkoha tauluja ja kiertäisin huutokaupoissa ja antiikkiliikkeissä metsästämässä täydellistä sisustusta. Ehkä suunnittelisin itselleni talon. Se talo olisi vanha ja nariseva jo uutenakin.

Jos olisin todella rikas, perustaisin uuden lehden. Ihan vaan siksi, että voisin päästä kirjoittamaan siihen kolumneja ja keksimään kreisejä reportaasi-ideoita.

Nyt sitä uskomatonta omaisuutta odotellessa on kuitenkin paiskittava jonkin verran hommia. Tai siis olisi paiskittava, jos se vaan mitenkään olisi mahdollista.

Minä aloitin työnhaun suurin piirtein kahdeksan kuukautta sitten. Ensin hain töitä toimttajana. Sitten laajensin tiedottamiseen, muuhun viestintään ja markkinointiin. Sitten laajensin oikolukemiseen, sanelunpurkuun, tekstinkäsittelyyn ja sihteerinhommiin. Sitten astuin rohkeasti ulos tiedottamismaailmasta ja lähettelin hakemuksia lastenhoitajaksi, myyjäksi, kahvila-apulaiseksi, postinlajittelijaksi ja puutarhatyöntekijäksi. Lopulta luovutin täysin ja hain erilaisia siivoushommia.

Vaan eipä tärppää.

Tässä yhtälössä on jotain, mitä en kertakaikkiaan ymmärrä. Minulla on hyvää työkokemusta monista erilaisista paikoista. Minulla on kehuvia työtodistuksia ja suosittelijoita. Minulla on kielitaitoa ja erikoisosaamista. Minulla on tutkintoja ja suorituksia sekä Suomesta että ulkomailta. Olen hyvä kirjoittamaan persoonallisia työhakemuksia. Minulla on selkeä ja suorasanainen CV.

Ja ennen kaikkea olen tietysti mainio työntekijä ja muutenkin mukava ihminen.

On tietysti pari kerrostalon kokoista seikkaa, jotka oleellisesti haittaavat työnhakuprosessiani. Ensimmäinen on se, että haluan töihin juuri siihen yhteen ja tiettyyn kaupunkiin. Toinen on se, että minulla ei ole suhteita.

Voi kunpa olisin parempi juonittelemaan.

Mitä kaikkea voi tehdä puistossa?

Tampereella ei oikein ymmärretä puistokulttuuria. Kun on itse kasvanut puistojen ja kukkuloiden luvatussa kaupungissa, oli vaikea sopeutua siihen, että suojaisia pikku nurmikkoplänttejä ei olekaan joka toisessa korttelissa.

Itse asun tällä hetkellä kivuttoman lähellä Sorsapuistoa, mutta ihan liian monet tamperelaiset kärsivät tietämättään akuutista puistopuutteesta. Missä he käyvät ihailemassa hävyttämän sinistä alkukesän taivasta? Missä he tapaavat ystäviään ja antavat puheenaiheen vapaasti hypähdellä minne sattuu? Missä he heittelevät frisbeetä, potkivat footbagia tai (tämän vuoden hitti!) harjoittelevat jänniä temppuja hulahulavanteella?

Kaupunkien tulisi ehdottomasti panostaa puistoihin. Ilmaista terapiaa ihmisille! Kun makaa pitkin pituuttaan viltillä koivun alla ja nuuski käristyvän grillimakkaran tuoksua, niin kaikenlaiset stressinpoikaset ja huolen häivenet alkavat hitaasti mutta varmasti kadota.

Yhtäkkiä suurimmat murheet ovat limsalasin kimpussa sinnikkäästi pörräävä amppari, liian nopeasti sulava jäätelö tai se, kun ei oikein pysty päättämään haluaisiko mieluummin liittyä ympärillä sorisevaan keskusteluun vai ottaa laiskat pikku nokoset.

Voi puistot, kuinka olen teitä kaivannutkaan!

Tällä viikolla olen koko ajan joko suunnitellut meneväni puistoon, ollut puistossa tai kaivannt takaisin puistoon. Ensin järkkäsin pienen photoshootin ystävän kanssa. Sitten avasin grillikauden. Ja sen jälkeen haahuilin nurmikolla yksinäni kirja kainalossa ja aurinkolasit otsalla.

Kesän eka grillieväs! Eikä edes sytytetty tulipaloa!

Todella ammattimaista kuvailua. Onnistunut hyppykuva vaati noin 25 yritystä. Lisäksi bongasin vaaleanpunaisen vauvakävyn. (!!)

Huomenna en kuitenkaan taida ehtiä hipelöimään tuota vaaleanvihreää ruohomattoa varpaillani, sillä pari erinomaista turkulaista henkilöä matkaa ilahduttamaan viikonloppuani. Ohjelmassa on Suuri Kirpparikierros, ravintolapäivä ja vuoden hilpeimmät läksiäiset.

Niistä lisää myöhemmin!

Suomen ja Ruotsin ero

Tiedättehän, että google avuliaasti ehdottaa erilaisia hakuvaihtoehtoja, vaikka olet itse ehtinyt naputella hakukenttään vasta sanan tai pari?

Minulle tuli mieleen testata, että mitäköhän eroja suomalaisten ja ruotsalaisten googlailussa on. Testilauseeksi valitsin epämääräisen "kuinka voi...?" -kyselyn. Koska kukapa meistä ei haluaisi tietää, kuinka erilaisia asioita hoidetaan.

Pidemmittä puheitta, kas tässä teille naapurusmaiden suurimpia huolenaiheita.

Ruotsissa ollaan ilmeisen tiedostavia yksilöitä. Googlailijat haluavat selvittää, kuinka he voivat säästää energiaa, ehkäistä kiusaamista, vaikuttaa yhteiskuntaan, pienentää kasvihuoneilmiötä tai huomata tsunamin.
Ja toisaalta länsinaapurissa halutaan vinkkejä myös siihen, kuinka voi näyttää laihemmalta, rentoutua tai katsoa tv4:ää ulkomailla. Lisäksi yllärinä on mukana myös ikuisuuspohdinta: mistä tietää ovatko kananmunat menneet vanhaksi?

Suomalaiset taas vaikuttavat melko taloudellisilta. He haluavat ostaa kultaa ja osakkeita. Osa haluaa laihtua, osa tulla raskaaksi. Joku raukka haluaa kadota. Lisäksi vapaa-ajan puuhat ovat vahvasti edustettuina. Me haluamme saada selville kuinka voi tehdä oman pelin, ladata musiikkia ja keulia. Sosiaalisuuteen kyllästyneet taas haluavat poistaa Facebookin. Ja joku tuohtunut sielu tivaa, että kuinka voi väittää!

Hah. Olipas turhaa ja mielenkiintoista.

Pikkuinen piknik ja pehmoisia puheita

Ajattelin kirjoittaa postauksen, joka käsittelee äitienpäivää ja kevään ensimmäistä piknikiä. Kauhean kivaahan olisi muuten ollut vaikka yhdistää nämä kaksi asiaa ja viedä oma äitsykkä luonnon helmaan herkuttelemaan, mutta aikataulullisista ja logistisista syistä se ei nyt ole mahdollista.

(Mutta mikäli joku muu pystyy tämän idean toteuttamaan, niin ehdotan että varaatte mukaan pullon pirskahtelevaa skumppaa. Kyllä äidille kuuluu kilistää.)

Niin, eilen avasin siis piknikkauden Sorsapuistossa. Sorsat eivät kylläkään olleet paikalla, mutta pari hyvää ystävää ja yksi yli-innokas koira olivat. Minä väsäsin tulisia tonnikalapasteijoita (on muuten hyviä ne. Tee mössö chilitonnikalasta, maustetusta tuorejuustosta ja maissista. Mausta maun mukaan. Pistä mössö rahkavoitaikinakuoriin ja paista.) ja niiden lisäksi maisteltiin mansikoita, viinirypäleitä ja suklaakeksejä. Oi oi oi!

Oli joutilasta ja aurinkoista. Teki mieli torkkua. Ohikulkevat mummot pysähtyivät juttelemaan ja hipit harjottelivat sirkustemppuja viereisellä nurmikkopläntillä. Kesä!

Huomatkaa koirulin rentoutunut piknik-asenne ja meikän uudet popot ja byysat!

Tänään onkin sitten sen sijaan melko tylsä päivä. Siivousta ja treeniä ja ruuanlaittoa. Ja hieman äitifiilistelyä tietenkin.

Meikällä on kaikin puolin mahtava äiti. Ehkä siksi olen itsekin niin onnistunut yksilö, sillä eihän se omena kovin kauas puusta voi pudota?

Tosin äidissä ja minussa on erona se, että äippä on hankkinut itselleen hyvän ammatin, sopivan puolison, kolme mahtavaa tytärtä, liikaa koiria ja kaikenlaista muutakin kivaa. Ja silti sillä pysyy pakka kasassa.

Itse en muistaakseni ole eläissäni ryhdistäytynyt. Tai saanut aikaan mitään kovin kummoista. Tai tehnyt mitään järkeviä ratkaisuja.  Mutta ehkä se johtuu siitä, että minä en ole äiti.

Palataan asiaan sitten kymmenen vuoden päästä.

Vahinkoshoppailu on parasta shoppailua

Jo useana kesänä olen odottanut ensimmäistä palkkapäivääni vimmaisella innolla. Monen kuukauden kituuttamisen, laskelmien ja kaurapuuropaniikkipäivien jälkeen tilille napsahtaa hieman enemmän kahisevaa.

Ja joka kerta, jonain kauniina loppukesäkuun aurinkoisena lauantaiaamuna minä suuntaan shoppailemaan. 

Olen valmistautunut huolella. Sujauttanut päälle kepeät vaatteet, joita on helppo vaihdella sovituskopissa ilman tuskanhikeä tai minuuttitolkulla kestävää kengännauhojen sitomista. Olen ehkä soittanut paikalle jonkun kaverin makutuomariksi tai hakenut inspiraatiota lehdistä ja netistä ennen shoppailureissua. Olen tehnyt suunnitelmia torikahvilassa nautitusta lattesta ja hykerrellyt jo etukäteen sitä, kuinka kaunis ja ihana minusta tämän yhden kesäisen aamupäivän jälkeen tuleekaan.

Sillä asiahan on niin, että me köyhät opiskelijat ostamme suuren osan vaatteistamme kirpputorilta. Tai niin ainakin minä teen, koska kammoan opintolainaa ja pikavippejä, enkä ole tarpeeksi tarmokas käydäkseni viikonlopputöissä opiskelun ohella.

Kirppareilta löytää oikein mainioita vaatteita. Superlöytöjä. Välillä ihan uusiakin kuteita. Rahaa säästyy, luonto kiittää ja kaikki ovat tyytyväisiä. Silti en voi mitään sille, että välillä on  ihana mennä vaatekauppaan ihailemaan siistejä, silitettyjä, upouusia mekkoja, jotka roikkuvat ryhdikkäissä riveissä ja odottavat juuri minua. Ja juuri siksi se kesän ensimmäinen shoppailureissu on täynnä innostusta ja iloa.

Minulla on aina suuria suunnitelmia tuon reissun varalta. Aion tuhlata silmiä räpäyttämättä. Palkita itseni talvikauden kituuttamisesta ja nukkaantuneista villapaidoista. Utuisen onnellinen katse silmissäni suunnittelen ostavani sen kaikkein ihanimman ja röyhelöisimmän kesämekon, ne täydellisesti istuvat musteensiniset farkut ja sen turhan, mutta houkuttelevan silkkihuivin kaulaan kietaistavaksi. Ehkä heittäydyn aivan överivilliksi ja ostan vielä oikeasti hyvinmuotoillut kävelykengät, uusia alusvaatteita ja tekotimantein koristellut blingblingaurinkolasit.

Vaan kuinkas sitten käykään? Hartaasti suunnitellut ja odotetut shoppailureissut eivät koskaan onnistu. 

Yhtäkkiä kaupat vaikuttavat vajaamielisten henkilöiden täyttämiltä. Rekissä roikkuu täysin käsittämättömiä riepuja, joista ei pysty sanomaan mihin ruumiinosaan ne olisi tarkoitus pukea. Värimaailma tuntuu olevan lähtöisin päiväkotilapsen sotkeentuneesta vesiväripaletista. Oksennuksenvihreää, tunkkaista keltaista, liejuisenruskeaa ja alakuloista violettia. Lisäksi saattaa löytyä mustaa. Tai neonvaaleanpunaista. Parhaiten edutettuna ovat koot xs ja xxl. Vaatteiden materiaali on mystista lycraa tai kutittavaa tekokuitua. Lisäksi kaupassa jumputtava musiikki ärsyttää ja sovituskoppiin on infernaalinen jono.

Selvästikään tässä maailmankaikkeudessa shoppailua ei saa suunnitella. Vaatteet pitää hankkia sattumalta, hetken mielijohteesta. Silloin, kun näkee jotain niin ihanaa, että sitä ei kertakaikkiaan voi ohittaa.

Minä olin tänään tulossa kirjastosta. Ulkona oli omituisen painostava ilma, joten päätin mennä Seppälään kuluttamaan aikaa siltä varalta, että taivas repeää täysin.

Ja mitä minä sieltä kaupan perukoilta löysinkään? No tietysti viimeiset kevävaatteet, seitsemänkymmenen prosentin alennuksella. Lievän transsin vallassa poimin mukaani vihreät pillifarkut, mustan peplumhameen ja mummonmökistä muistuttavan ruusupaidan. Yhteishinta ylsi nippanappa kahteenkymppiin.

Niin että suunnittelu sikseen ja silmät auki uhkaavalla sadesäällä! Saatat löytää vahingossa itsellesi uuden kevätgarderoobin!

Hyvin lyhyt kevätylistys

Tänään naputtelen työhakemuksia hullun raivolla, pidän opponenttipuheenvuoron graduseminaarissa, jännitän asuntonäyttöjen tulosta ja mahdollisesti kipaisen illalla lenkkipolulle metsästämään kadonnutta vyötäröäni.

Mutta eilen.

Eilen oli ensimmäinen kevätpäivä. Silloin join ensimmäisen kevätsiiderin. Lisäksi näin ensimmäisen hämähäkin, perhosen ja kimalaisen. Minulla oli nahkatakki, aurinkolasit ja höyhenenkevyt mieliala.

Huomenna uudestaan?

Voi taivas!

Kun muutaman viikon päästä muutan pois tästä kaikkien aikojen suosikkiasunnostani, niin jään kaipaamaan monia asioita.

Esimerkiksi kauniita lattioita. Valoa, joka tulvii iltapäivällä täyttämään koko asunnon. Kätevää pikku keittiötä. Vessan hyvällä maulla valittuja kaakeleita ja vaatehuoneen naurettavaa koiranaulakkoa.

Mutta eniten jään kaipaamaan maisemaani. Olen tottunut katselemaan sitä joka ilta näiden viimeisten kahdeksan kuukauden aikana. Se on täydellinen urbaanimaisema. Ja ne auringonlaskut!

Eilen parin minuutin aikana käytiin taas läpi aika mahtipontinen valoshow.

Ensin päheästi sinistä ja keltaista. Melkein kuin vastavärit...

Sitten räiskyvää keltaoranssia loimotusta.

Ja miten ois vähän liilaa ja ripaus vaaleanpunaista?

Ja tietty jos olisin jaksanut muokata noita kuvia, niin värit olisivat varmasti pompanneet esille vähän kauniimmin. Mutta ei, nyt mennään ihan tällasella realistisella linjalla vaan.

(Realistisuudesta tulikin mieleen, että tästä asunnosta EN jää kaipaamaan superäänekästä ja hidasta hissiä, olematonta kaappitilaa tai suihkua, jossa käydessä on pakko kastella koko vessa läpimäräksi. )

Viisi metriä lakua ja muita tärkeitä vappuelementtejä

Sitä tietää toden teolla tulleensa vanhaksi, kun vapusta toipuminen kestää yhtä kauan, kuin sen juhliminen. Tänään olen pikkuhiljaa saanut viimeisetkin serpentiinit siivottua pois korvista, pyyhkinyt sokerin suunpielistä ja ulkoillut ilman kirkuvanoranssia haalaria ja takaraivolla keikkuvaa, surkeasti aivan liian pientä yo-lakkia. Tokenin siis sopivasti lauantai-illaksi. Mitäs sitä tänään keksisi?

Mutta olipahan vappu. Siinä olivat edustettuna kaikki viisi tärkeintä vapun elementtiä:

1. Haahuilu ulkona
Epämääräinen seilaaminen puistosta toiseen ja mäkiä pitkin ylösalas on hyvin olennainen osa vappua. Tavataan sattumalta kavereita, tutustutaan uusiin ihmisiin, hukataan osa omasta seurueesta ja löydetään heidät sattumalta myöhemmin samoista bileistä. Vappuhaahuiluun sisältyy kihelmöivää yllätyksellisyyden ja spontaaniuden mahdollista. Koskaan ei voi tietää, mistä itsensä vielä illan kuluessa löytääkään.
Haahuilu on tietysti helpompaa silloin, kun ei tarvitse sonnustautua kumisaappaisiin, sydvestiin tai pilkkihaalariin. Siksi niin monet kyttäävät Forecan sääennustuksia jo viikkotolkulla etukäteen ja lähettävät suuremmille voimille ja Pekka Poudalle toiveita aurinkoisesta ilmasta. Tai jos ei nyt aurinkoista ole, niin olisi edes muuten lämmintä. Tai vaikka poutaa. Tai jos jotain sataa, niin mielellään ei kuitenkaan räntää tai rakeita.

2. Vapputori
Lapsuudestani muistan hämmentävän suuren vapputorin. Se jatkuin silminkantamattomiin ja oli kutkuttavan jännittävä. Lähinnä siksi, että koko ajan sai pelätä eksyvänsä vanhemmistaan ikiajoiksi. Torilla tuoksui sokerilta ja paistuvalta popcornilta. Lisäksi siellä myytiin juuri sellaisia tavaroita, joita pieni turhuuksia rakastava sydämeni halajasi. Vedettäviä mekaanisia hiiriä. Paukkuserpentiiniä. Tekosilmiä. Vilkkuvia jojoja. Vihreää hiusväriä. Tekoneniä. Kumisia käärmeitä. Superpalloja. Kaasupalloja. Hyrriä. Kaikenlaista vilkkuvaa, tööttäilevää, värisevää muovikamaa, joka hajosi iltaan mennessä.
Vapputoriin liittyy tietysti myös vapun kulinaristinen herkkupuoli: hattaraa, jäätelöä, popcornia ja omaa henkilökohtaista suosikkiani metrilakua.

3. Brunssi/Piknik
Vappupäivän kohokohta. Onnistuminen riippuu täysin siitä, kuinka paljon on ehtinyt nukkua. Tai saattaa se nautittujen kuohuviiniämpärillisten määräkin hieman vaikuttaa asiaan. Pisteet vähenevät myös siitä, jos piknikkaverit nukkuvat tapaamisen ohi, tai siitä, että joku käy yöllä jääkaapilla syömässä piknikille varatun pastasalaatin.

4. Kuohuviini Taidemuseonmäellä
Tälle ei vaan voi mitään. Sinnikkäästi olen koettanut juhlia vappua niin Tampereella, Göteborgissa kuin Kankaanpäässäkin, mutta aito vapputunnelma tulee siitä, kun Taidemuseonmäellä tuhannet ihmiset painavat valkolakin päähänsä samaan aikaan. Sen jälkeen ympäriltä kuuluu melko messevä POKS, kun niiden samaisten tuhansien ihmisten tuhannet kuoharipullot poksahtavat auki. (Huom. Suuri silmävaurioiden vaara. Vältä katsekontaktia pullojen kanssa.)

5. Perinneruuat
Tippaleipä on varmasti jonkun henkisesti sairaan kondiittorin kosto jälkimaailmalle, mutta muut vappuperinneruuat ovat maistuvia. Olen muutenkin perinnefriikki, ja rakastan sitä nostalgista tunnetta, joka tulee, kun uskollisesti vuodesta toiseen syö samoja ruokia pääsiäisenä, vappuna, juhannuksena ja jouluna.
Vappuruoka on muista juhlaruuista poiketen myös ilahduttavan iisiä. Helppo pakata sinne piknikkoriin ja kipittää puistoon nautiskelemaan. Ruokalistalle kuuluvat perunasalaatit, pastasalaatit, grillatut nakit, patongit, juustot, munkkirinkilät ja ennen kaikkea sima. (Ilman rusinoita, tietysti. Mikä hinku ihmisillä on pilata täysin hyviä ruokia rusinoilla? Siman lisäksi esimerkkejä tästä ovat pullat ja maksalaatikko.) (Tai no nyt kun tarkemmin ajattelen, niin maksalaatikko on pahaa joka tapauksessa. Lisätkää siihen ihan mitä haluatte.)

Bonuksena omaan vappuuna voi lisätä jonkin verran myös seuraavia asioita: serpentiinit, ilmapallot, hassut hatut, opiskelijahaalarit, marssit, puheet, kotibileet, grillikauden avaaminen, talviturkin heittäminen ja karkaavan ilmapallon perään itkeminen.

Glada vappen!