Kära tomte, i år önskar jag mig...

Tuntuu kuin kirjoittelisin toivelistoja joulupukille vuosi vuodelta aikaisemmin. En enää muista missä vaiheessa alkutalvea niitä kirjeitä läheteltiin tontuille lapsuusvuosina. Varmaan pari päivää sen jälkeen, kun postiluukusta kopsahti ensimmäinen lelukuvasto?

Omassa ovessani oleva "Ei mainoksia, kiitos" -kyltti haittaa hieman tätä omaa joulutoivehaikailuani. En pääse kuolaamaan Marimekon tai Iittalan tai vaatekauppojen kuvastoja. Mutta hei onneksi olen luonnostani niin ahne, että keksin kyllä ihan keskenänikin, että mitä täältä kodistani vielä puuttuu.

Kaikkein hartaimpiin toiveisiini (valmis gradu, mielenkiintoinen oman alan työpaikka, oma asunto, mielenrauha, mitä näitä nyt on) pukki ei taida pystyä vastaamaan. Mutta ei se mitään, on mulla niitä vähän helpomminkin toteutettavia toiveita.

1. Tarpeelliset toiveet

Tänä jouluna ykköstoiveena taitaa keikkua hyvä tyyny. Liekö syynä ollut graduväsymys vai valmistumispelko vai puolella vähentynyt nukkumistila, niin pitkin syksyä olen vääntyillyt ja kääntyillyt kaikki yöt. Herännyt pienimpäänkin risahdukseen, vaihtanut asentoa minuutin välein, maannut hereillä kattoon tuijottaen. Välillä herään aamuisin väsyneempänä kuin olin nukkumaan mennessä. Epäilen paremman tyynyn parantavan unen laatua eksponentiaalisesti. Nykyinen tyyny on... no jaa. Lituskainen ja kuhmurainen ja vanha. Tilalle voisin ottaa vaikka Tempurin mahtityynyn. Sellaisen joka sopii ihmiselle, joka nukkuu sekä vatsallaan, selällään että kyljellään ja lisäksi kävelee öisin pitkin kämppää. 

Jotenkin tuo muoto on kyllä vähän epäilyttävä.

2. Turhat, mutta niin ihanat ja kauniit toiveet

Tyynyn lisäksi haluaisin hieman suomidesignia kotiani kaunistamaan. Olen viime aikoina ihastunut tulisesti Nappula-kynttilänjalkoihin. Katsokaa niitä! Miten leikkisä, mutta silti ajaton muotoilu! Ihania! Erityisesti valkoiset ja mintunvihreät. Ah.

Toinen kynttilähimotukseni suuntautuu Kastehelmituikkuihin. Yhden tuollaisen kirkkaan ostinkin jo, mutta se kaipaa kipeästi sielunkumppania itselleen. Kivituikkujen kanssa se ei tunnu löytävän yhteistä säveltä, mutta ehkä toinen Kastehelmi ratkaisisi tilanteen? Juuri nuo kirkkaat ovat kaikkein kauneimpia. 

Sen lisäksi halajaisin lisäystä Tuokioastiastooni, joka ei oikeastaan vielä edes ole mikään astiasto, vaan käsittää pari kahvikuppia ja kannun. Haluaisin pari tuollaista hurvaamaa syvää soppakulhoa, pari laakeaa ruokalautasta ja sitten pari pikkulautasta, joille voisi aamuisin asettaa juustovoileivän.

Koskaan ei voi olla liikaa kynttilänjalkoja.

Mulle nää kaikki!

3. Lukutoukan toiveet

Joulu ilman joululahjakirjaa olisi täysin epäonnistunut. En onneksi muista tällaista katastrofia tapahtuneen koskaan. Mikään ei ehkä ole jouluisempaa, kuin joulupäivän aamuna tehdä pari kinkkuvoileipää ja käpertyä villasukat jalassa ja villakoira sylissä lukemaan uutta kirjaa. Ja voi siihen kylkeen pari konvehtiakin napata.

Tällä kertaa voisin lukea vaikka aina yhtä ilahduttavan ennalta-arvattavaa Utriota, kaukokaipuun tyydyttävää Hosseinia, kyynelhanat avaavaa Gardellia tai kantaaottavaa Hiltusta.

Kirjoja, kirjoja, lisää kirjoja!

4. Herkkusuun toiveet

Tämä liittyy melko kiinteästi tuohon edelliseen kohtaan. Kirjat ja karkit, pyhä kaksinaisuus. Ei sille mitään voi. Se vaan toimii.

Jouluisin himoitsen yllättävän usein jugurttirusinoita. (Huom. Ei sitten mitään lällyjä valkosuklaarusinoita, vaan jugurtti!) Geisha on ikisuosikki, joka ei petä koskaan. Jonain jouluna muistelisin saaneeni irtokarkkeja ja se se vasta oli jotain.

Tämän joulun spesiaali on jostain syystä wiener nougat. En muista syöneeni kyseisiä keikarikarkkeja vuosikausiin, mutta nyt olen huomannut tuijottelevani niitä kaipaavasti useassakin marketissa. Mistä siinä on kyse? Miksi wiener nougat vetää minua mystisesti puoleensa?

Maistuis varmaan sullekin?

5. Viimeiset extrahimotustoiveet

Nämä menevät sarjaan epärealistiset. Mutta saa kai sitä nyt toiveitaan listata, hyvänen aika. Toiveissa on se kiva juttu, että ne saavatkin kurotella älyttömiin korkeuksiin.

Niin, kyseessä on siis jälleen kerran String pocket -hylly. Valkoinen ja kaunis. Yksinkertainen ja ilmava. Täydellinen alusta aistikkaasti asetelluille astioille. Kenties parille peltipurkillekin.

Stringin kanssa samaan sarjaan päätyi hopeinen hely. Yksinkertainen sekin. Sitä iänikuista Snö of Swedeniä luonnollisesti. Olenko muuttumassa minimalistiksi? No tuskin. Ainakaan tästä listasta päätellen. Enemmän on enemmän...

Jotenkin näiden kahden muotokieli sopii yhteen, eikös?

No niin. Siinä ne taisivat olla. Löytyikö joukosta omia suosikkeja? Mikä mahtaa olla tämän vuoden hittilahja? Ruotsissa se kuulemma on mehulinko. Haluankin tässä nyt julkisen sosiaalisen median areenalla kertoa, että minulle ei tarvitse antaa joululahjaksi mehulinkoa. Kiitos.

Laiskan ja/tai kiireisen ihmisen pikasämpylät

Nythän on niin, että herkkuja tekee usein mieli, mutta ulkona vihmoo jäistä räntää vaakasuoraan ja kauppareissu ei oikein houkuta. Silloin kannattaa tehdä ratsia omiin keittiökomeroihinsa, sieltä saattaa hyvinkin löytyä ainekset näihin maukkaisiin ja supernopeisiin sämpylöihin. Ohje niihin on miksattu useasta eri reseptistä.

Pikasämpylät:

Pellillinen
3,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl kaurahiutaleita
1 dl ruisjauhoja
1 rkl leivinjauhetta
2 rkl siirappia tai hunajaa
2,5 dl kylmää vettä

Pistä uuni lämpiämään 200 asteeseen ja aloita kisa itseäsi vastaan - ehditkö saada sämpylät pyöritettyä ennen kuin uuni lämpiää valmiiksi?

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää siirappi ja vesi. Sekoita isolla lusikalla tasaiseksi. Nosta sillä samaisella lusikalla möykkyjä pellille. Taputtele sitten möykyt jauhotuin käsin palloiksi. Valmista! Tai no ainakin melkein. Paista sämpylöitä uunissa 200 asteessa reilut 10 min.

Jos olet oikein innokkaalla päällä, niin heitä taikinaan pari isoa raastettua porkkanaa. Silloin voit pistää vettä vain pari desiä.

Tai raasta mukaan juustonloppu. Tai voitele sämpylät kananmunalla ja ripottele pintaan seesamin- tai kurpitsansiemeniä. Tai mene sinne kauppaan ja osta suklaata.

Oikeasti herkullisempia kuin kuvassa!

Kuinka selvitä marraskuusta

Viime viikolla olin melko valmis heittämään hanskat tiskiin. Kylmyys, pimeys, voimattomuus ja uupumus yhdistettynä gradupaniikkiin oli sellainen mikstuura, että siinä ei paljon d-vitamiinit potkineet eteenpäin. Istuin tuntitolkulla turhautuneena tietokoneen ääressä ja iskin päätäni seinään. Tai niihin liian korkeiksi kohonneisiin lähdekirjapinoihin. Tunsin lievää kuvotusta valmista tekstiä lukiessani. Että herranjumala tällaista paskaako tämä onkin, vaikka olen niin paljon uurastanut tämän eteen. Ei ollut mieltäylentävää. Ei. Iltaisin järkytin Valiopoikaa epärationaalisilla kiukunpuuskilla ja töissä sain vuoden apaattisimman työntekijän kunniamaininnan.

Mutta sitten tuli perjantai.

Perjantaiaamuna palautin kammottavan seminaariesitelmäni opettajalle. Lähes 25 sivua surkeaa aivo-oksennusta, mutta ainakin pääsin siitä eroon. Ja yhtäkkiä edessäni olikin viikonloppu ILMAN GRADUA!

Innosta värähdellen mietin, mihin ryhtyisin ensimmäiseksi. Hyppäsin pyörän selkään ja hurautin Konttiin katselamaan joulumaailmaa. Pohdin ostaisinko vanhoja olkisia joulutähtiä vai lasisia huurresydämiä. En ostanut kumpiakaan, mutta sain niiden hipelöimisestä suurta mielihyvää.

Sitten jatkoin matkaa kotiin. Tein omenasosepiirakan. Koko pieni asunto tuoksui kauramurulta ja kanelilta, vähän myös vaniljaiselta. Valiopoika tuli kotiin ja näki pitkästä aikaa hieman aurinkoisemman puolen minusta. Sitten tuli käsityökerhokaveri. Valiopoika nukkui omaa marraskuu-uupumustaan pois ja sillä aikaa me keitimme kaksi pannullista teetä, askartelimme heijastimia ja annoimme villalangan juosta puikkojen välistä. Rauhallinen, tasainen kilkatus, muumikupissa hyöryävä marjatee, stereoissa hiljalleen soiva Andrew Lloyd Webber.

Käsityöhetken jälkeen vielä yllättävä iltainen tarmonpuuska ja ajokeikka huonekaluliikkeisiin. Koeistumista, budjettipohdiskelua ja Giganttiin karkaava Valiopoika. Löydettiin mahdollisesti sohva. Ensimmäisen yhteinen hankinta. Juuri niin pikkuruinen sohvanpuolikas, että siihen mahtuu kaksi ihmistä sykkyrälle syysiltoina. Täydellistä.

Lauantaina polkaisin aamukahdeksalta töihin. Yleensä tämä voisi olla omiaan syventämään marraskuumasista seuraavalle tasolle, mutta tällä kertaa olin onnellinen siitä, että sain olla töissä, enkä kotona itkemässä verta graduni päälle. Töissä rutiinit seurasivat toisiaan ja työvuoro loppui ennen kuin ehti alkaakaan. Kävin kaupassa, menin kotiin, painuin peiton alle. Päikkärit. Marraskuun paras puoli.

Valiopoika tuli kiskomaan minut ylös tunnin päästä. Reppu täyteen treenikamoja ja uimapukuja, suunta kohti kuntokeskusta. Puolentoista tunnin salitreeni, uusi ennätys penkkipunnerruksessa ja sitten kylpylän puolelle uimaan. Pientä pussailua vesiputouksen alla ja sauna täynnä liikuttavia vanhoja mammoja.

Kotona odotti kiljuva nälkä. Hieman ihanan juustoista parsakaaligratiinia uuniin, siihen kylkeen sipulista possupaistosta. Yksi huurteinen olut. Sitten peiton alle Valiopojan kainaloon katsomaan Netflixiä ja syömään suklaata.

Sunnuntaina nukuttiin pitkään. Tehtiin extrahyvä aamiainen. Lähetin Valiopojan puolestaan töihin ja lähdin itse korkkaamaan joulushoppailukauden. Kaupoissa oli mukavan väljää, kaiuttimissa soi Lumiukko. Löysin pari kivaa juttua ja ostin kotiin suuren varaston suklaakahvikapseleita, ne tulevat tarpeeseen. Tein lounastreffit Turun herkullisimpaan pizzapaikkaa, Pizzariumiin. Haahuilin hieman ulkosalla ja annoin myrskytuulenpoikasen nostattaa punan poskille.

Illemmalla meinasin jälleen nyykähtää peiton alle jo kuuden jälkeen, mutta energinen poikkis kiskoi raatoni puoliväkisin ylös sängystä. Toppatakki päälle ja ulos, suuntana elokuvateatteri. Suomalaista melankoliaa ja ufokarkkeja, hyvä yhdistelmä.

Ja sitten aamuyöhön asti jatkunutta supattelua ja pilvilinnoja. Kyllä kelpaa aloittaa uusi viikko. Marraskuu hei, ei tunnu vielä missään!

Hyvä ruoka, parempi marraskuu.