wine and dine

Olen aina pitänyt tilaisuuksista, joissa saa ilmaista ruokaa ja juomaa. Siksipä tämäniltainen wine and dine -tapahtuma sopi minulle kuin nappi otsaan. (what? Mikä ihmeen sanonta tuo nyt on? Jonkinlainen itsetuhoinen itsemurhaviittaus ehkä? Sopii kuin nappi farkkuihin olisi parempi. Mutta se menee nyt ehkä hieman aiheen ohitse...)

Göteborgin kaupunki halusi siis ilahduttaa vaihto-opiskelijoita tarjoamalla kana- ja katkarapusalaattia sekä erilaisia viinejä. Ohjelmaan kuului myös pormestarin puheenvuoro. Se oli lyhyt. Mikä puolestaan olikin puheen paras puoli.

Ruoka oli kuitenkin hyvää ja seura samoin. Onnistuin tutustumaan erääseen tanskalaiseen tyttöön ja pääsin taas pistämään ruotsinkielentaitoni testiin. Osoittautui, että osaan ruotsia paremmin kuin tanskalaiset, hah!

Tilaisuus pidettiin City Hallissa. Rakennettu vissiin jossain 1800-luvun alkupuolella. Oli melkoisen loistava pytinki. Ovenkahvojakin olisi voinut tuijotella minuuttitolkulla.

Sisääntuloaulan katto oli vaatimattomasti sanottuna "ihan kiva".

Punaista mattoa pitkin talsittiin yläkertaan ja ruokasaliin.

Kynttilänjalatkin oli vähän hienompia kuin ne tiimari-versiot, joita meillä on kotona.

Oli kyllä hauska olla porukalla liikenteessä ja jutella suloisessa sekamelskassa vuorotellen ruotsia, englantia ja suomea. Kun tilaisuus näytti hiipuvan, suunnattiin vielä seitsemän ihmisen porukalla Avenylle kävelemään. Etsittiin edullisen oloinen pubi ja käytiin vielä hörppäämässä tuopilliset Falconia. (Jee ruotsalaiset oluet!) (Vai onkohan Falcon sittenkin tanskalainen? En nyt mene vannomaan...)

Göbiksen kaupunki osaa tehdä hyvää kanasalaattia! Leipäkin oli herkullista.

Vaihtareita oli tullut paikalle muutama...

Allekirjoittanut virnisteli onnellisena koko tapahtuman ajan!

Pienempi kuin kolme

Kyllä heti huomaa tästä päivitystahdista, että mitkä päivät ovat niitä pikkuisen kettumaisempia. Kirjoittaminen nimittäin on hyvää ja ilmaista terapiaa. Kannattaa harrastaa. Tämä bloggeri tosin väittää, että ensimmäisen valituspostaukseni tein jo sunnuntaina, mutta väärässäpä on se. Maanantai on valituksen luvattu päivä. <3

Päätin kuitenkin, että joku raja se on ruikuttamisellakin. Aloin etsiä piristystä internetin syövereistä ja löysinkin pian juuri sen, mitä etsinkin. Tai oikeastaan jotain vielä parempaa. Nimittäin nettisivun, jolla ylistetään niitä pieniä, arkipäiväisiä, ihania asioita, jotka tekevät elämästä elämisen arvoista.

Selailin sivustoa hetken, ja valitsin omat suosikkini pienistä tähtihetkistä. Heti tuli parempi mieli.

Kaikki kuvat siis sivulta http://justlittlethings.net/

Näkkäri piristää?

Ei kyllä paljon naurata vieläkään. Kirjastostakin oli pakko lähteä kesken kaiken takaisin kämpille, kun otti niin paljon päähän se ruokarosmo, etten pystynyt yhtää keskittymään opiskeluun.

En nyt tiedä, miksi tämä on niin suuri juttu. Ehkä siksi, että tavallaan on nyt koditon. Missään ei ole sellaista paikkaa, jossa voisi tuntea olonsa kotoisaksi, luottavaiseksi ja turvalliseksi. Jopa omassa asunnossakin täytyy siis vahdata muiden tekemisiä, kyräillä epäluuloisesti kaikkia muita ja pelätä omaisuutensa puolesta.

Kaikilla pitäisi olla sellainen paikka, jossa voi olla täydellisen rentoutunut ja luottavainen. Sitähän tulee pidemmän päälle hulluksi, jos joutuu jatkuvasti olemaan varuillaan. Mikäli hulluuden ensimmäiset merkit alkavat näkyä näistä teksteistä, ilmoittakaa minulle mahd. pian. Sitten muutan kyllä takaisin sinne ihan omaan kotiin.

Kohta täytyy vissiin lähteä käymään kaupassa, jääkaappi nimittäin ammottaa tyhjyyttään. (heh heh!). Vaan viitsiiköhän sieltä mitään ostaakaan..ainakin täytyy luopua aamupalaleivistä, koska juustot ja kinkut olivat varkaalle erityisesti mieleen. Taidan siirtyä jugurtti- ja myslilinjalle. Ja pitää sen myslipaketin ainakin visusti omassa huoneessani!

Olin niin masis tästä ikävästä vastoinkäymisestä, että käväisin yhdessä ihanassa ruotsalaisessa vaatekaupassa, eli BikBokissa. Sieltä tarttui mukaan ohuet trikoohousut ja ohut pitkähihainen trikoopaita, yhteishintaan 99kr! Vähän ajattelin käyttää näitä sitten treenatessa. Kohta voisi jo käydä lenkilläkin, kunhan suurimmat jääpinnat sulavat pois jalkakäytäviltä.

Tässä on muuten ihan mukavan lähellä sellainen pieni ruokakauppa kuin Willys. Vähän kuin joku k-market tai vastaava. Ruotsalaiset ruokakaupat ei nyt kovin paljoa suomalaisista eroa, mutta aina sieltä löytyy jotain pientä, joka ilahduttaa. Itse himoan joka kerta näitä näkkileipiä, pelkästään vaan niiden hienojen pakettien takia.

Ehkä ostan kokonaisen tuollaisen kiekon ja syön sitä loppukuun! Eipähän tarttis pelätä että joku ryöstää ruuat.

Vittu kun vituttaa

Tänään oli suunnitelmissa tankata tukeva aamiainen, koska luentojen ja itseopiskelun merkeissä oli tarkoitus paahtaa kymmenestä kahteen. Kun avasin yhteisjääkaapin oven, tuijotti minun hyllyni tyhjänä takaisin. Joku oli käynyt viemässä avaamattomat goudajuusto-, kinkku-, ja mozzarellapakettini. Varkaan mukaan oli lähtenyt myös paprika, kirsikkatomaatteja ja pussillinen retiisejä. Hyllylle oli ystävällisesti jätetty pussillinen sipuleita, margariinirasia ja kananmunia.

Nyt vituttaa kyllä niin paljon, että ajattelin ryhtyä johonkin toimenpiteisiin. On se nyt perkeleellistä, jos ei voi luottaa siihen, että vähillä opintotukirahoilla ostetut eväät pysyvät siellä jääkaapissa. Vai onko tässä tarkoituksena käydä kaupassa joka kerta, ennen kuin tekee itselleen voileivän, niin että voi sitten tuoda sieltä kaupasta kaksi siivua juustoa?

Keittiöön on pääsy 14 ihmisellä. Se on kyllä melko paljon. Ajattelin nyt rustata 14 herjauslappua ja pudotta ne ihmisten postilaatikosta alas. Jos ei se muuhun johda, niin ehkä pitkäkyntiselle tulee ainakin huono omatunto. Ja jos tämä toistuu, niin hankin jääkaapin oveen munalukon!

Merkki ylhäältä

Tein äsken surullisen ja epäonnistuneen reissun. Lähdin kauppaan ostamaan ruokaa ja samalla kävin hakemassa kamerani vaihtarikaverin luota. Ajattelin menomatkalla poiketa kellarissa vilkaisemassa pyykkitupaa, että tietäisin, millaista pesuainetta kannattaisi kassalle kantaa.

No, en ikinä löytänyt sitä pyykkitupaa. Sen sijaan jäin kyllä kellarin oven taakse loukkuun ja jouduin paniikissa etsimään toisen ulospääsyreitin. Lähdin lannistuneena kohti kauppaa.

Kun pääsin takaisin kämpille, oli Göbiksen kartta suorittanut itsemurhahypyn alas seinältäni. Onko tämä nyt joku universumin antama merkki? Vai pelkästään todiste siitä, että Ruotsissa myydään surkeaa teippiä?

Joskus iltaisin tunnelma täällä päässä on jotakuinkin tällainen:

Mutta sitten taas toisaalta. Ei tarvitse kuin ottaa itseään niskasta kiinni, vetäistä takki niskaan ja kipaista nopeasti Olofshöjdin asuntoalueelle, missä useimmat vaihtarit asuvat. Ja vaikka tunnelma sielläkin pysyisi mustavalkoisena, on siinä silti jotenkin enemmän sävyjä. Ihmiset tuovat mukanaan iloa!

Brrr!

Ymmärrykseeni ei mitenkään meinaa mahtua se fakta, että Göteborgissa on aivan helkkarin kylmä. Pakkasta ei ole kuin muutama aste, mutta jäinen meriviima tunkee luihin ja ytimiin asti. Aivan sama kuinka monet veijot ja villasukat päälleensä pujottaa, aina jäätyy silti.

Tämä tuli tänään tehokkaasti todistettua kaupunkisuunnistusreissulla. Neljä ja puoli tuntia säntäiltiin pitkin Göbiksen keskustaa, suoritettiin tehtäviä, vastattiin tietokilpailukysymyksiin (Mikä oli herra Linnén etunimi? Mistä automerkistä Göteborg on tunnettu? Kuinka suuri osa Ruotsin ulkomaanviennistä kulkee Göteborgin sataman kautta? Mitä Carl-kunkku lausui päättäessään Göteborgin kaupungin paikan? osv osv.) ja koetettiin vaihtaa raaka kananmuna johonkin parempaan.

Erityisesti kananmunahomma oli melko haastava. Kuka ylipäänsä haluaisi edes ottaa vastaan raa´an kananmunan laukkuunsa pyörimään, saatika että olisi valmis antamaan siitä jotain vastikkeeksi? Epätoivoinen, rahaton munakasmaanikko ehkä?

Saatiin kuitenkin vaihdettua muna ensin tiedemuseon kahvilassa omenaan. Sen jälkeen annettiin omena suutarille ja saatiin vastalahjaksi mihinkään sopimaton vanha avain. Avain puolestaan hellytti muumikaupan suomalaisen myyjän, joka antoi meille lopullisen vaihtosaaliimme: yhdistetyn hammasharjatelineen ja hampaidenharjausajastimen!

Voittajaryhmän vaihtosaalis oli meidän saalista vielä reilusti mahtavampi: he olivat loppujen lopuksi saaneet käsiinsä vanhan antiikkisen ompelukoneen. (??!)

Viimeinen kaupunkisuunnistuksen pysäkki oli laivamatkan takana. Täällä matkakortilla pääsee huristelemaan myös muutamilla laivoilla, mikä oli mukava yllätys. Voin vaan kuvitella, kuinka ihania retkiä täällä voikaan sitten keväämmällä tehdä! Tule jo esiin, aurinko!

(Niin, ja sikäli jos jotakuta jäi mietityttämään: Carl von, Volvo, 50% ja Här ska staden ligga!)

Dagen efter

En oiken tiedä, mihin eilinen katosi. Ehdin kyllä nukkua pitkään ja makeasti, etsiä Suomen konsulaattia ja suorittaa hintavertailua Clas Ohlsonin munalukoista, mutta sitten loppu iltapäivä katosi jonnekin Bermudaan. Yhtäkkiä olikin jo kiire kammata naamansa ja lähteä Olofshöjdiin pilettämään.

En ole ikinä pitänyt juomapeleistä. On jotenkin vastenmielistä pelata ihan vaan sen takia, että saadaan pää mahdollisimman äkkiä täyteen ja ehkä siinä samalla nauretaan jonkun onnettoman kustannuksella. Juomapelien pelaaminen on jotenkin hyvin suomalaista. Ei vaan missään nimessä nautita viinistä ja keskustella mukavia, vaan kaadetaan kaikkien pulloista maistiaiset yhteen isoon tuoppiin ja juotetaan se sekasotku sitten jonkun kurkusta alas. Najs.

Pointti tässä vuodatuksessa oli se, että juomapelien pelaaminen on vielä hirveämpää, jos osallistujat puhuvat sekaisin englantia, ruotsia, suomea, saksaa ja puolaa Vähemmästäkin tulee dagen efter.

Kohta täytyy ryhdistäytyä ja lähteä keskustaan. Tänään on kuuluisan kaupunkisuunnistuksen aika. Voittajille on kuulemma luvassa mainetta ja kunniaa, mutta itseäni kiinnostaa enemmän ihan vain oppia hieman lisää tästä paikasta. Jos joskus vaikka oppisi kävelemään keskustassa ilman karttaa? Sitä odotellessa!

Todistus siitä, että kävin äänestämässä! Kansalaisvelvollisuudet suoritettu!

Det är farligt i Sverige

Tänään oli toinen luentokertani yliopistolla. Jäi kyllä huomattavan paljon positiivisempi fiilis tällä kertaa! Nyt tunnen itseni innostuneeksi ja saatan hyvällä tuurilla saada jotain aikaankin. Se on ihan jees, sillä mun pitäisikin jo tällä viikolla alkaa väsätä organisationsanalys -tehtävää. Får se hur det blir.

Päivä on historiallinen siinäkin mielessä, että tänään hyppäsin ekaa kertaa miettimättä ennestään tuntemattomaan ratikkaan ja huristelin sillä juuri sinne minne pitikin. Ihan vaan arvaamalla. Olen erittäin ylpeä itsestäni. Göbiksen julkisen liikenteen kartta alkaa vissiin ennakkoluuloista huolimatta painua alitajuntaani. Täällä on sitten muuten ihan muutama bussi ja ratikka liikennöimässä...

Anteeksi vaan tuo surkea kuvanlaatu. Nappasin kuvan kännykällä ratikan seinästä, enkä kehdannut alkaa räpsiä enempää, sillä lähimmät svenssonit ottivat heti kasvoilleen paheksuvan ilmeen. Ehkä ne luuli, että aion salakuvata niitäkin.

Eksyminen on siis yleensä melko helppoa täällä. Ei tarvitse kuin hetkeksi herpaantua, niin ajaa oman pysäkkinsä ohi ja päätyy ties minne lähiöihin.

Eksymisen lisäksi vaarallista on ruokakaupassa asiointi. Sen opin tänään. Pakkasin kaikessa rauhassa ostoksia ylihienoon Göteborgin yliopisto -kangaskassiini, kun rypsiöljypullo hyökkäsi kimppuuni. Seurauksena oli tämä:

Ja koska verisormikuva on melko ällöttävä, en voi lopettaa postausta siihen. Pakko keksiä vielä jotain. Aina voi puhua esimerkiksi säästä. Tai vaikka arkkitehtuurista. Täällä on aivan hävyttömän kauniita rakennuksia joka paikassa. Kun pakkaset loppuvat, ollaan suunniteltu porukalla pientä valokuvausretkeä. Odotan jo innolla.

Itse opiskelen Mediehusetissä. Se koostuu tämän näköisistä vaatimattomista pytingeistä:

Jotenkin vähän kivemman näköinen kuin esim Tampereen yliopisto. Vaikka moni kakku päältä kaunis?

Vad ska vi äta?

Edellinen kuvapostaukseni oli niin uskomattoman suosittu, että sain samantien ryöpyn uusia postausehdotuksia. (=yhden kommentin facebookissa.)

Tänää aiheena onkin siis ruoka. Tai ehkä paremminkin sen puute. Yhteiskeittiömme on vielä ihan siedettävällä siisteystasolla. Joidenkin asukkien jääkaapit haisevat ruumiilta, mutta yleiset tilat ovat onneksi siistit. Roskikset tyhjennetään säännöllisin väliajoin ja hellan ympäristö ei näytä sotatantereelta.

Jostain syystä täällä on silti tylsä kokkailla. Pelkästään itselleen ei oikein viitsisi tehdä ruokaa. Ja täällä pitäisi lähteä liikkeelle täysin tyhjältä pöydältä. Käydä ensin ostamassa jauhot ja öljyt ja mausteet ja ties mitkä, jotta saisi edes yksinkertaisen kastikkeen tehtyä. Jag orkar inte!

Ruokapolitiikkaa pahentaa entisestään se, että Göbiksessä ei harrasteta ollenkaan kouluruokaloita. Aivan käsittämätöntä perseilyä ruotsalaiselta yhteiskunnalta. Yliopisto-opiskelijat joko vaeltavat porukalla johonkin tavalliseen lounaspaikkaan syömään ja maksavat itsensä kipeiksi (70-100kr) taikka tekevät kotona omat eväät ja lämmittävät ne koulun mikroluokassa. Ja mikroluokalla ei tässä siis viitata tietokonehuoneeseen, vaan käytävään, joka on täynnä mikroaaltouuneja. Pitäisikin muuten ottaa siitä kuva. Melko mainion näköinen paikka.

Lopputulos kuitenkin on siis se, että en syö ollenkaan lämmintä ruokaa. (Älä huoli äiti! Huomenna parannan tapani. Ostin jo paketin jauhelihaakin valmiiksi.)

Mutta seuraavaksi siis vuorossa surullisia kuvia surullisista ruokailuistani.

Aamiainen on kuulemma päivän tärkein ateria. Siinä vaiheessa jaksan yleensä itsekin syödä vielä melko normaalisti. Kuppi teetä, juustovoikkari ja auton alle jäänyt munakas. Hyvää ja täyttävää. Jaksaa painaa pitkälle iltapäivään.

Lounaat ja päivälliset onkin sitten vähän toinen juttu. Pääasiassa syön voileipiä ja köyhän miehen salaatteja, eli suoraan lautaselle pilkottuja raakoja kasviksia. Ihan hyvältä ne kyllä maistuu, mutta paprikan rouskuttaminen käy pitemmän päälle hieman ankeaksi. Tosin tuo seuraavassa kuvassa vilahteleva vaalea leipä on ihan sikahyvää. Maistakaa jos matkaatte Ruotsiin.

 Välillä jaksan viipyä yhteiskeittiössä lähes kymmenen minuuttia. Silloin on hyvä hetki tehdä pikamakarooneja. Keittoaika huimat kolme minuuttia. Mukaan reilusti pestoa ja kermaista Kesoa, eli raejuustoa.

Tänään oli ihan luksuspäivä. Harhailin kirjastoa etsiessäni kaupungilla niin kauan, että päätin ostaa valmiin mikroruuan mukaan. Kassalle asti päätyi ikisuosikki Thai-kuutio. Mausteista kanakastiketta ja riisiä. Kyllä maistui.

Koska illat ovat täällä pitkiä ja pimeitä, tekee yleensä mieli napostella jotain pientä. Täällä blogissakin on jo vieraillut muutama pahamaineinen karkkikuva. Mitäs sitä muutakaan teeskentelemään. Välillä vaan on pakko herkutella.

Mutta tänään on vuorossa ensimmäinen ruotsalainen fika. Fikat on ehkä parasta ruotsissa. Kyseessä on siis mukava ja kiireetön kahvihetki. Tosin fika voi tarkoittaa myös vaikka mehun tai teen nauttimista. Oleellista on hyvä juoma, herkullinen makea tai suolainen syötävä ja istuminen kaikessa rauhassa alas kavereiden kanssa. Oikeastaan fika pelastaa päivän kuin päivän. Ja parasta on se, että tämän illan fika-hetkessä puhutaan vain ruotsia. Äntligen!

Hemma hos mig

Olen nyt päättänyt vastata yleisön kiihkeään pyyntöön (=poikkis jankuttaa asuntoesittelyn perään.) ja näyttää teille, missä tällä hetkellä oikein pidän majaa. Älkää silti turhaan rynnätkö himmentämään valoja ja hakemaan popparikulhoa, sillä kovin ihmeellinen tämä mesta ei ole. Kyllä täällä nyt ennemmin asuu kuin selkäänsä ottaa, mutta... No. Pian teille selviää hyvät ja huonot puolet.

Yleensä on hyvä aloittaa alusta. Niin kuin nytkin. Tai ainakin ulkoa. Kun astelee pitkin Viktor Rydbergsgatania, tulee ennen pitkään eteen numero 48. Siinä nököttää opiskelija-asuntola, joka suunnatonta nokkeluutta osoittaen on nimetty Viktor Rydbergiksi.

Rakennus on ihan mukavan näköinen, ja jo muutamia vuosikymmenia vanha. Etuovella heilutetaan masiinalle avainlätkään ja astutaan sisälle aulaan.

Aula on aivan valtavan suuri ja täysin tyhjä. Syy selviää, kun tarkastelee lähemmin seinillä roikkuvia ilmoitustauluja. Niissä kielletään ehdottomasti jättämästä yhtään mitään tavaroita aulaan tai käytäville. Jos jätät, häviää tavara talonmiehen mukaan. Aula kannattaa siis ohittaa nopeasti ja vähin äänin, ettei vaan tule kiusausta kasata omia tavaroitaan tyhjää tilaa piristämään. Puisesta ovesta siirrytään kylmään portaikkoon.

Rappukäytävässä voi joko harrastaa liikuntaa, tai laiskotella hississä. Itse asun neljännessä kerroksessa, mutta rappuset nousee silti melko rivakasti. Siitä välistä nimittäin jostain syystä puuttuu kokonaan kolmas kerros. Mitä lie ruotsalaista logiikkaa.

Neljännen kerroksen asuinkäytävälle mahtuu monta ovea, mutta ihmisiä täällä ei näy lähes koskaan. Käytävän päästä pääsee yhteiskeittöön sekä kylpyhuoneisiin. Itse asun kätevästi aivan käytävän perällä, sopivan lähellä jääkaappia.

Ja kas tässä ensinäkymä, kun astuu sisälle ovesta, jossa vielä tällä hetkellä lukee A. Greys. Täältä luxusasunnosta löytyy sänky, pöytä, kaksi tuolia ja kirjahylly. Ja pari lamppua. Mattoa ei ikävä kyllä ole. Ikkusta vetää välillä niin, että verhot heiluvat, joten varpaita tuppaa palelemaan. Suomesta tuodut villasukat ovat jo kohta kuluneet puhki.

Peremmälle astuessa näkee tarkemmin kirjahyllyni, johon olen sijoittanut kaikki sekalaiset romuni. Lisäksi seinältä pilkistää Göteborgin kartta, jonka katujen toivon maagisesti siirtyvän muistiini öiden aikana.

Kirjahyllyä vastapäätä löytyy sänky, jonka raahasin keskelle seinää, ettei huone näyttäisi niin autiolta. Voi kun saisi vaikka sohvan tai nojatuolin, niin olisi paljon leppoisampaa. Kattolamppu olisi myös kiva yllätys. Nurkassa lojuu kotoisaa tunnelmaa tuomassa Ikean pyykkikassi.

Näkymä ikkunalta ulko-ovelle päin on hieman vähemmän autio. Järeälle työpöydälle mahtuu hyvin levittelemään isommankin kasan tavaroita. Pikkuriikkinen kannattava lähes hukkuu isolle pinnalle.

Eteinen kaipaisi myös kipeästi kuramattoa, sillä loskakeleillä kaikki törky siirtyy kenkien mukana suoraan sisälle. Muuten eteinen on kyllä ihan toimiva. Kiinteä naulakko, sekä toisella puolella vaatekaapit ja toisella vessa.

Vaatekaappien ilmeestä pidän oikeastaan aika paljon. Ne ovat tilavat ja jotenkin sympaattisen näköiset. Ylähyllyt huutavat tyhjyyttä, sillä otin niin vähän tavaroita mukaan. Toisessa kaapissa ovat vähäiset vaatteeni ja toiseen piilotin matkalaukun.

Vessa on...no, vessa. Pönttö pitää jonkinlaista vesioopperaa säännöllisin väliajoin. Talkkari kuulemma tietää asiasta ja on tulossa hoitamaan asian joskus. Sitten kun ehtii. Hmm. Myös vessan lattia on jääkylmä. Asiat on hoidettava pikaisesti ja tehokkaasti. Peilistä voitte bongata allekirjoittaneen.

Palatkaamme vielä hetkeksi ikkunalle. Ikkunalauta on juuri niin leveä, että sillä voisi istuskella, mikäli omistaisi kapean pyllyn ja hyvän tasapainon. Koska minulla ei ole kumpaakaan, laitoin ikkulaudalle kynttilöitä.

Näkymä ikkunasta on ihan mukava. Ei pelkkää betoniseinää, vaan hieman luontoa ja mukavan näköisiä rakennuksia. Ikkunasta löytyy myös lämpömittari, jonka mukaan ulkona on tällä hetkellä noin +31 astetta lämmintä. Vähän epäilen.

Muita suosikkikohtia huoneessani ovat ainakin tietty osa kirjahyllyä ja seinälle hutiloiden koottu valokuvakollaasi. Kirjahyllyssä lojuvat juorulehdet ja kirjat saavat ajan kulumaan iltaisin. Kirjepaperin avulla taas voi vuodattaa tunteitaan tärkeille ihmisille ja kännykällä saa hätäyhteyden, jos siltä tuntuu.

Hienointa on kuitenkin istua tässä työpöydän ääressä naputtelemassa, ja vilkaista silloin tällöin ylöspäin. Seinältä tervehtivät monet tärkeät ihmiset. (ja yksi koira.) Jotenkin on helpompi jaksaa eteenpäin, jos saa tasaisin väliajoin katsella itselle rakkaiden ihmisten kasvoja. Ikävä kyllä en ehtinyt ennen matkaa teettää uusia kuvia, vaan kaivoin kaikki nämä varastostani. Nyt kokoelmasta puuttuu muutama huippu-ihminen. Heidät pidän mukana kuvioissa hyvien muistojen avulla.

Olikos nyt tarpeeksi perusteellinen esittely, mitä? Tämän enempää ei tästä irti saa!