tiistai 17. tammikuuta 2012

hyytävä hiljaisuus

Täällä asunnossa on niin hiljaista. Minä ja matkalaukku koetetaan käydä telepaattista keskustelua siitä, mitä kaikkea voi/pitää ottaa mukaan. Tulosta ei vielä näy. Tuntuu ikävästi siltä, että aivot lähtivät poikkiksen mukana koululle.

Olen ilmeisesti saavuttanut hysteerisyydessä sen tilan, että olen jo aivan rauhallinen. Aivoista kuului error-ääni jo jokin aika sitten. Nyt hörpin kaikessa rauhassa kahvia ja syön dallaspullaa, vaikka osa mukaan lähtevistä vaatteistakin lojuu vielä likaisina pyykkikorissa.

Ensi yönä on lähtö. (Vaihtoon siis. En tarkoittanut eufemismia kuolemalle. Toivottavasti.) Saa nähdä tuleeko sitä nukuttua ylipäänsä yhtään. Luultavasti ei. On liian kiire Jutella Poikkiksen Kanssa Tärkeistä Asioista Ja Vakuuttaa Sopimusta Ystävyydestä, Yhteistoiminnasta Ja Avunannosta. Koska Ruotsissahan ei ole esimerkiksi puhelimia tai internettiä, missä voisi asioista yhdessä keskustella. Absolut inte.

Seuraava päivitys tuleekin sitten jo Ruotsista. Mikäli osaan käynnistää koneeni siellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä mietit? Kerro se tänne!