perjantai 20. tammikuuta 2012

Härregud!

Noniin ihmiset. Jos ikinä tulette Göteborgiin ja päätätte mennä keskustaan käppäilemään, niin ottakaa nyt herran tähden mukaanne joku kartta!
Itse ajattelin eilen Andra Långgatanilla kävellessäni, että onpa täällä Göteborgissa ihanan pieni, idyllinen ja vanhanaikainen keskusta. No, eipä ole. Kävi ilmi, etten eilen ollut keskustassa päinkään. Kerrankos sitä erehtyy...

Asia siis kuitenkin korjaantui tänään, kun hyppäsin ratikkaan numero seitsemän ja huristelin Brunnsparkeniin. Kovin pitkään en pystynyt yksinäni seikkailemaan, kun sisäistettävää oli vain ihan liian paljon. Keskustaan olisi voinut mennä retkeilemään viikoksi, eikä siltikään olisi ehtinyt nähdä kaikkea.

Lopulta päätin vain suunnata ostoskeskus Nordstaniin. Käväisin parissa kaupassa ja törmäilin ihmisiin. Luultavasti en olisi enempää voinut heinähatulta näyttää. Silmät lautasenkokoisina haahuilin ympäriinsä, tein u-käännöksiä, aiheutin ruuhkia rullaportaisiin ja ihmettelin ihmisiä. Lopulta sain ryhdistäydyttyä sen verran, että tein mitä olin suunnitellutkin, eli
a) ostin uuden nettikaapelin tietokoneeseen
b) nostin käteistä
c) kävin systembolagetissa hankkimassa pullon viiniä iltakemuja varten.

Lisäksi lipsahdin (d) kirjakauppaan ja ostin pari alepokkaria iltoja piristämään. (kirjat 19kruunua kipale! Ei paljon kirpaissut.)

Huomenna täytyy toden teolla selvitellä näitä kouluhommia. Missä pitää olla ja milloin, mistä hankkia kirjat, koska on kokeet, mitä kaikkea kurssiin sisältyy. Mutta onneksi on myös piristystä luvassa. Mennään vaihtariporukalla Ikeaan syömään lihapullia ja ostamaan piristyksiä ankeitten soluhuoneiden sisustukseen.

Ja ankeasta sisustuksesta tulikin mieleeni. Otin äsken todella laadukkaita kännykkäkuvia tämän asuntolan yhteiskeittiöstä.


Ihan mukavaa täällä oikeasti on. Hiljaista ja rauhallista. Keittiössäkin saa oikeastaan aina kokkailla yksin. Missäköhän kaikki tämän talon asukkaat oikein ovat?

Itse kaupunki taas on niin kaunis, että joku kuppainen asuntokin menee siinä sivussa kuin huomaamatta. En vielä ole ehtinyt kuvata Göteborgia sen ihmeemmin, mutta yhden kuvan nappasin koulumatkalta ja toisen illalla pubirundan aikana.

3 kommenttia:

  1. Paljonko euron ja kruunun kurssi on tällä hetkellä? =)

    VastaaPoista
  2. Heippa, ja kiitos kommentistasi! :) Yksi kruunu on tällä hetkellä 11 senttiä ja yksi euro puolestaan 8,7 kruunua. Elikkäs esimerkiksi nuo mun 19 kruunun hintaiset pokkarit kustansivat euroissa pyöreästi 2,15€

    VastaaPoista
  3. Ohhoh!!! Mä oisin ostanu koko kaupan tyhjäks noilla hinnoilla! :D

    VastaaPoista

Mitä mietit? Kerro se tänne!