lauantai 28. tammikuuta 2012

Dagen efter

En oiken tiedä, mihin eilinen katosi. Ehdin kyllä nukkua pitkään ja makeasti, etsiä Suomen konsulaattia ja suorittaa hintavertailua Clas Ohlsonin munalukoista, mutta sitten loppu iltapäivä katosi jonnekin Bermudaan. Yhtäkkiä olikin jo kiire kammata naamansa ja lähteä Olofshöjdiin pilettämään.

En ole ikinä pitänyt juomapeleistä. On jotenkin vastenmielistä pelata ihan vaan sen takia, että saadaan pää mahdollisimman äkkiä täyteen ja ehkä siinä samalla nauretaan jonkun onnettoman kustannuksella. Juomapelien pelaaminen on jotenkin hyvin suomalaista. Ei vaan missään nimessä nautita viinistä ja keskustella mukavia, vaan kaadetaan kaikkien pulloista maistiaiset yhteen isoon tuoppiin ja juotetaan se sekasotku sitten jonkun kurkusta alas. Najs.

Pointti tässä vuodatuksessa oli se, että juomapelien pelaaminen on vielä hirveämpää, jos osallistujat puhuvat sekaisin englantia, ruotsia, suomea, saksaa ja puolaa Vähemmästäkin tulee dagen efter.

Kohta täytyy ryhdistäytyä ja lähteä keskustaan. Tänään on kuuluisan kaupunkisuunnistuksen aika. Voittajille on kuulemma luvassa mainetta ja kunniaa, mutta itseäni kiinnostaa enemmän ihan vain oppia hieman lisää tästä paikasta. Jos joskus vaikka oppisi kävelemään keskustassa ilman karttaa? Sitä odotellessa!

Todistus siitä, että kävin äänestämässä! Kansalaisvelvollisuudet suoritettu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä mietit? Kerro se tänne!