Damdamdam-dadadadada-dadadadada

Lattia keikkuu tasaisesti jalkojen alla. Hiuket nousevat sähköisesti pystyyn. On vähän liian kylmä, mutta samalla mystisesti tunkkaista. Haisee pölyltä ja reilulla kädellä suihkitulta sitruunaiselta puhdistusaineelta. Joka puolelta kuuluu kilinää, kolinaa ja mölinää.

Olen jälleen laivalla. Tuntuu siltä, kuin olisi kotiinsa tullut.

Tämän kesän jälkeen otan mieluusti pienen paussin näihin laivareissuihin. Siinä vaiheessa, kun huomaa jälleen istuvansa tismalleen samassa hytissä, kuin pari viikkoa aikaisemminkin (Silja Galaxy, hytti numero 9111) kannattaa ehkä harkita joko edestakaisin reissaamisen vähentämistä tai lentokoneisiin siirtymistä.

Mutta nyt. Nyt olen matkalla Suomeen. Näillä näkymin viimeisen kerran.

En voi uskoa, että nyt tämä kesä on ihan oikeasti ohitse. Eilen vielä istuidin radion toimituksessa ja painiskelin nettisivujen kanssa aivot höyryten. Nyt olen tässä. Huomenna taas jo jossain aivan muualla. Maanantaina alkaa yliopiston syyslukukausi. Vad i helvete?

Suomeen palatessa täytyy hieman pohtia tämän bloginkin kohtaloa. Kun taas tallustelee tuhansien murheellisten laulujen maassa kaikkien sukulaisten ja ystävien ympäröimänä, niin onko tämän blogin pitämisessä enää mitään järkeä? Kuulumisia kun voi vaihtaa astetta mukavammin vaikka kahvikupposen ääressä.

Vaikka onhan tämä kirjoittelu melko terapeuttista aivotyhjennystä. Saa nähdä miten käy.

Och hur känns det nu då?

Eilen kävin ostoksilla. Palataan niihin hieman myöhemmin, mutta siihen asti voitte keskenänne pohtia, että vad är det här för något?

Kuka tietää?

Tänään oli toiseksi viimeinen työpäivä. Tuntui hassulta. Moni tuli kysymään, että koskas sä nyt sitten lopetatkaan, ja tuli pitkästä aikaa juteltua monien työkavereiden kanssa hieman pidempään. Nyt alkaa toden teolla iskeä se haikeus. Kaikki ovat niin mukavia! Kerrankin työpaikka, jossa toisia kehutaan ja kiitellään. Autetaan, vaikka omatkin hommat olisivat kesken. Onko se siis todella niin, että Ruotsissa vaan on parempi tunnelma? Vaikka työpaikka olisikin på finska?

Kävin töiden jälkeen ruokakaupassa. Ihan vanhasta tottumuksesta vain. Sitten tajusin, ettei sinne jääkaappiin oikein kannata mitään varastoida, kun tunteja Tukholmassa on jäljellä nelisenkymmentä. Pistin pastat, porkkanat ja persikat takaisin hyllyyn ja lappasin sen sijaan pussin täyteen dumleja ja geishoja. Voin sitten huomenna tarjota työkavereille aamukahvin seuraksi hieman piristystä.

Täällä kämpilläkään en nyt oikein saa tartuttua mihinkään. Pitäisi pakata ja siivota, mutta ei voi, kun kamoja kuitenkin tarvitsee vielä huomisiltana. Äääh!

Kaupungillekaan en oikein uskalla mennä, ettei tule vahingoksi hankittua lisää krääsää matkalaukkua täydentämään. Eilen kun jo meinasi käydä ohraisesti.

Tarkoituksenani oli mennä pyörähtämään Åhlensilla katsomassa rannekoruja. Olen jo pitkään haaveillut jostain kauniin yksinkertaisesta Snö of Swedenin hopeaketjusta. Ja mikä sopisikaan paremmin muistoksi Göteborgissa ja Tukholmassa vieteystä ajasta kuin ruotsalainen designkoru?

En oikein tiedä, mitä sitten tapahtui. Kävelin kohti Åhlensia helmet ja hopea mielessäni, kunnes yhtäkkiä löysin itseni Lagerhausista. Taas.

No, sinne unohtuivat lumikorut ja symboliset muistoesineet. Päätin, että koruja nyt voi ostaa koska tahansa ja ihan turhaa tuhlaustahan se olisi ja oikeastaan mahtaisinko ikinä edes muistaa laittaa moista killutinta aamuisin ranteeseen.

Ja sitten päästin sisäisen marttani valtaan ja ostin herkän hopekorun sijaan itselleni tuliaisiksi tuikkukynttiläalustan ja leipomistarvikkeita. 

Jep. Olen menetetty tapaus. Henkinen ikä ehkä noin 65.
Mutta puolustuksekseni sanottakoon, että olen etsinyt tälläistä kätsyä kakunkoristelutruuttia jo ties kuinka kauan. Ei saa kävellä onnensa ohitse?

Musta tulee cupcakemestari!

Ja tää pöllö <3 Syksymmällä saatte kuvan valon ja varjon leikistä!

Nyt olen sitten hyvin tyytyväinen. Onneksi hulluilla on halvat huvit. Jää samalla kätevästi vähän enemmän palkkarahojakin syksyn varalle tuhlattavaksi, kun tällainen kotitalouskrääsä on se, joka vie sydämen.

Niin joo ja ostin sitten tietty myös tuon ensimmäisen kuvan mystisen mustan pallukan. Joko keksitte mikä se on? Törmäsin tähän supermainioon keksintöön yhdessä sun toisessakin ruotsalaisessa opiskelijakämpässä. Oli pakko saada oma.
Sillä sehän on tietysti imukupilla varustettu tiskirättivahti! Enää ei kuivumassa oleva rätti tipahda hanan päältä limaisena likoavaan puurokattilaan lillumaan, vaan pysyy siististi ja kuivasti omalla paikallaan! Hip hip hurra!

Kuvassa näkyvissä myös toinen yleisesti hyödynnetty innovaatio - kaakelintuunaustarrat.

Oma koti! Onneksi pääsen sinne aivan pian! Siinä vaiheessa, kun alkaa ostella tiskirättitarvikkeita, on se koti-ikävä varmaan oikeasti jo aika suuri.

Haikeutta ja hehkutusta

Pari päivää sitten, kun tyytyväisenä mallailin kalenterini sivuille syksyn uutta lukujärjestystä, se iski tajuntaani.

Kesä on ohitse.

Tämä ihmeellinen kesä, jonka aikana elämäni muuttui kertaheitolla uudeksi. Tämän kesän aikana minun piti venyä aivan uusiin muotteihin. Minusta tuli tukholmalainen. Nettitoimittaja. Ruotsinsuomalainen.
Itsenäinen. Ongelmanratkoja. Metrohaahuilija. Radioihminen. Kaaso.

Voi työpisteeni. Kuinka tulenkaan ikävöimään sinua. Tai ainakin jokakeskiviikkoista kahvia ja pullaa -hetkeä.

 
Nyt pitäisi ottaa askel takaisin menneisyyteen. Palata opiskelijaksi.
Suomalaiseksi. Tavalliseksi. Hetken aikaa tunsin pientä haluttomuutta. Tukholma on niin suuri. Työnteko on niin mukavaa. Asiat jäävät täällä kesken, en sittenkään ehtinyt tehdä kaikkea, mitä halusin.

Työt ovat aivan kohta loppu. Minun ihana kesätyöpaikkani, jossa viihdyin suunpielet korvissa koko sateisen suven ajan. Tuleeko tänne enää palattua? Oliko Ruotsissa seikkailu nyt minun osaltani tässä?
Tuijottelen turhautuneena typerää matkalaukkuani, joka taas kerran odottaa pakkaamista. Paluu arkeen edessä, elämänkokemuksen etsiminen ohitse.

Mutta sitten tajusin, ettei se uusien elämysten saaminen ole kaupungista kiinni tippaakaan. Eivät haasteet ja huomioiden tekeminen  tähän lopu. Suomessa on edessä kahmalokaupalla aivan uunituoreita elämänkäänteitä.

Ihan pian olen maisteriopiskelija. Gradunvääntäjä. Brunssivastaava.Tanssitunneilla ravaaja. Elämäntapabloggaaja. Inspiraationmetsästäjä. Käsityökaheli. Ja kuka tietää, ehkä myös radioääni, bilehile ja taivaanrannanmaalari. Sekä tietysti koko kaupungin paras kämppäkaveri.

Pääkopassa risteilee niin paljon uusia suunnitelmia, tavoitteita ja päämääriä, että oli pakko kipaista TGR:istä ostamassa salavihkaisen tylsältä näyttävä mustakantinen vihko. Vaan noiden tuikitavallisten kansien välistä paljastuukin sitten oikea mielikuvituksen pyörremyrsky. Ajatukset kannattaa kirjoittaa talteen, jotta ne eivät missään välissä pääse livahtamaan karkuun!
 

En malta odottaa, että pääse toteuttamaan näitä!

 
Tarkoitus oli sukeltaa syvälle Tukholman ytimeen tämän viimeisen viikon aikana, mutta se on niin kovin vaikeaa. Toinen jalka on jo Itämeren vastakkaisella puolella ja ajatukset harhailevat yliopiston käytävillä. Voi sinä kirpeä ja kuulas syksy, tule jo! Minulla on sinua ikävä!

Mutta ikävä on myös toiseen suuntaan. Tukholma jonne päädyin äkkiarvaamatta ja hieman vastahakoisesti, onkin onnistunut raivaamaan omituisen paljon tilaa supisuomalaisesta sydämestäni. Kuka tietää. Ehkä minä vielä löydän itseni uudestaankin täältä kuninkaallisesta kaupungista.

Joskus aivan tavallisen työpäivän jälkeen, spontaanisti tehdyn taidenäyttelykierroksen loputtua, Tukholmassa näyttää tältä.

Sydämellisesti tervetuloa silakkabileisiin

Työsähköpostiin kilahti viesti. Siinä toivotettiin tervetulleeksi mukaan Sveriges Radionin perinteiseen kesäjuhlaan - surströmmingfestiin.

Eli siis hapansilakkabileisiin.

Jos termi hapansilakka ei ole entuudestaan tuttu, niin ei hätää. Kaikkitietävä wikipedia paljastaa, että hapansilakka on Ruotsista peräisin oleva ja siellä perinneruoan maineeseen noussut ruokalaji, joka sisältää käynyttä silakkaa suola-vesiliuoksessa. Ruotsissa tuotetta löytää jokaisesta hyvinvarustetusta marketista; muualla maailmassa sen ostomahdollisuudet ovat harvemmassa.

Tuon tekstin perusteella surströmming ei vielä kuulosta ihan niin hirveältä. Mutta antaas olla kun lukee vielä hetken eteenpäin:
Hapansilakka on säilykeruoka. Kaupassa sitä myydään aina metallikannuissa johtuen sen vahvasta purkin sisäisestä paineesta – ja voimakkaasta hajusta. Hajun vuoksi hapansilakkaa pidetäänkin ulkoilmaruokana, koska voimakas aromi ei lähde pintoihin tai vaatteisiin tarttuessaan nopeasti pois. Hapansilakkapurkin avaaminenkin on suositeltavaa toteuttaa ulkona. Purkin avaaminen veden alla vähentää hajuhaittoja ja eliminoi mahdollisuuden hapansilakan "räjähtämisestä" pois purkista päästyään.

Joko alkoi epäilyttää? Malta silti vielä hetki, loppuhuipennus on vasta tulossa:
Halobacterium-bakteerit alkavat pilkkoa kalan glykogeenia pienemmiksi yhdisteiksi. Reaktiossa muodostuu rikkivetyjä, joka haisee mädälle kananmunalle, propaanihappoa, joka antaa voimakkaan härskiintyneen hajun sekä butaanihappoa joka antaa eltaantuneen voin kaltaisen hajun.

Joko herahti vesi kielelle? Kukapa ei haluaisi syödä kuukausikaupalla mädäntynyttä kalaa, joka haisee kaatopaikalle?

Kerran pääsin haistamaan sellaista ulkovajaa, jossa aikoja sitten oli avattu purkillinen hapansilakkaa. Ja yhdä edelleen se vaja haisi niin kammottavalta, että maha oli kääntyä ympäri. Ja pelkkä ajatuskin siitä, että avaisi tuollaisen hajuhaittapurkin, raapisi mädän silakan sisälmykset irti, paloittelisi jäljelle jääneen kalan, asettelisi sen rieskan päälle kermaviilin ja sipulin kera ja huitaisisi alkuparaksi kurkkuunsa snapsin tai pari saa kylmän hien kihoamaan otsalleni.

Joten joo-o, sori svenssonit, voi olla että nämä bileet saatte viettää ilman minua.

Hipstereitä metsästämässä

Monet hehkuttavat Tukholman Fotografiskaa. Sitä museota siis, valokuviin keskittynyttä.

Ajattelin jo aikoinani Göteborgissa, että Fotografiskaan ainakin on mentävä. Heti. Ja kas kummaa, nyt jopa ehdin tuossa ylisanoin ylistetyssä pytingissä käydä, vain reilut kaksi kuukautta alkuperäissuunnitelmasta jäljessä. Skitbra!

Olin varautunut hieman epäluuloisella asenteella ja hipsteritutkalla. Epäilin ainakin museon kaupan vetävän kånken-kansaa paikalle laumoittain. Siellä kaupassa meinaan myydään monia päheitä julisteita. Juuri sellaisia, jotka kehystettyinä kivasti sopivat muka-huolettomiksi asetelmiksi olohuoneen kirppispiirongin päälle keekoilemaan.

Mutta en sitten siellä itse museossa ehtinyt paljon hipstereitä tiirailla, kun kaikki aika meni harhaillessa ympäriinsä silmät ihmetyksestä ymmyrkäisinä. Sjutton också mitä kuvia!

Museossa oli parhaillaan menossa kolme isompaa näyttelyä. Juuri oikealla hetkellä napattuihin urheilukuviin keskittynyt ePic moments, August Strindbergin jakautunutta persoonaa esittävä kuvasarja sekä Sally Mann - a matter of time.

En nyt ala tässä sen enempää kuvia referoida, sillä en tajua valokuvaustaiteesta mitään, mutta sanonpahan kuitenkin sen, että Sally Mannin kuvat eivät jätä rauhaan. Niitä on tullut pohdittua monesti vielä näyttelyn jälkeenkin.

Olen kuullut, että lähes kaikki Fotografiskan näyttelyt ovat omalla tavallaan koukuttavia. Joten jos joskus pohditte, että mikä Tukholman monista museoista valita, niin ottaa Fotografiska mukaan finalisteihin. Opiskelijalipun hinta 80 kruunua, ja museon yläkerrasta löytyy astetta coolimpi kahvila.
Lisätietoja täältä

Riemukkaat reat ja vetelä vapaapäivä

Eräs Tukholman parhaista puolista (ainakin näin pennosiaan laskevan opiskelijan näkökannasta) on alennusmyynnit. Olen asunut täällä nyt reilut kaksi kuukautta, ja koko sen ajan on ollut menossa joku alennusmyynti. Liekö se nyt sitten kevät-, kesä- vai syksyrea, en tiedä. Enkä välitä, niin kauan kuin shoppailu on kivaa ja edullista.

Onhan Suomessakin alennusmyyntejä. Níissä myydään melko edullisesti epämääräisiä vaatemyttyjä, joista ei voi olla ihan varma, onko kyseessä paita vai hame vaiko kenties tyynyliina. Alennusta kertyy muutama euro ja sitten pitäisi olla tyytyväinen. Nihkeää.

Täällä alennusprosentti on usein 70. Se on jo melkoisen hyvä. Ja eilen tulin ihan vaan vahingossa ostaneeksi BikBokista ihanan liehuvan topin ja villin bilehamosen yhteishintaan 99 kruunua. Molempien vaatekappaleiden alkuperäinen hinta taisi olla 299. Siinä teille kuulkaas alennusta!

Myöhemmin kaupungilla alkoi puhaltaa syksyinen viima. Juuri kuumeesta toipuneena pohdin, että jonkinlainen neule voisi olla nyt paikallaan. Ja muutenkin olen jo pitempään halajannut itselleni pitkää, mustaa neuletakkia, joka menisi kaiken kanssa hyvin yksiin.

Ensimmäinen nenän eteen osunut kauppa oli Gina. Astelin sisään ja suuntasin alerekille. Nopea vilkaisu, oikeanlaisten neuletakkien bongau, oikean värin ja koon etsintä, suoraan kokeilematta kassalle ja avot! Uusi kiva neule, hintaa huimat 49 kruunua. Tukholma nyt vaan ON hyvä shoppauskaupunki, siitä ei pääse yli eikä ympäri.

Liehuva toppi ja pehmoinen neule, jee! Naama ei ollut osa onnistuneita löytöjä, siksi se on sensuroitu.

Tänä viikonloppuna olen lähinnä nukkunut. Ja jutellut facebookissa ystävien kanssa ja suunnitellut loistavaa syksyä kotimaan hellässä huomassa. Kesätyöviikot hupenevat uhkaavasti. En tiedä pitäisikö olla innostunut vai surullinen. Totta kai haluan päästä kotiin, mutta entäs paras työpaikka tähän mennessä? Entäs Tukholma, josta en alunperin aikonut edes pitää, mutta joka on salavihkaa viemässä sydäntäni?

En taida tehdä mitään elämää suurempia päätöksiä tänään. Aion vaan jatkaa rentoilua. Syön ihanan makeaa hunajamelonia, katselen telkkaria, surffailen. Nautin joutilaisuudesta. Ja illalla olen luvannut viedä itseni elokuviin, iih! Ties vaikka ostaisin itse itselleni leffakarkkejakin. Vaikka niitä vadelmaveneitä, joilla pystyy melkein seilaamaan takaisin Suomeen.

Laadukas lukuhetki aurinkoisella parvekkeella.

Tervetuloa joutilaisuuden ytimeen.

Pridesta ja muusta

Olin eilen niin keskittynyt omaan ruumiinlämpötilaani, että unohdin ihan kertoa tunnelmia Tukholman Pridesta.

No, mitä siitä nyt sanoisi sitten. Puoli miljoonaa katsojaa ja kymmeniä tuhansia paraatilaisia ängettynä Tukholman keskustaan. Musiikkia, iloisia ilmeitä, rekkoja, lippuja, kannustushuutoja, tanssia, ihmeellisiä asuja ja vähän paljasta pintaakin.

Kukaan ei rettelöinyt tai huudellut typeryyksiä ainakaan siinä minun lähettyvilläni. Ihmiset tuntuivat olevan aidosti innoissaan ja iloisia siitä, että ainakin tuon yhden hetken ajan jokainen sai olla avoimesti ja häpeilemättä oma itsensä. Bra jobbad, Stockholm!

Monet isot yritykset tukivat Pridea näkyvästi ja pienten kauppojen ikkunoista saattoi bongata kannustavia kylttejä tai päivään sopivasti stailattuja mallinukkeja. Ravintolassa miestarjoilijalla oli pinkeät nahkasortsit ja naistarjoilijalla sateenkaarenväriset irtoripset ja verkkosukkahousut. Onneksi kaikkea ei aina tarvitse ottaa niin vakavasti!

Aftonbladet menossa mukana.

Pridesta tuli ainakin itselleni hyvä mieli. Kun autolastillinen yläosattomissa tanssivia hikisiä nuoria miehiä kääntyi kulman takaa tielle ja aiheutti hysteeristä kiljuntaa sekä nais- että miespuolisissa yleisöjoukoissa, tunsin suurta tyytyväisyyttä tukholmalaisia kohtaan.

Ilmapalloja Sergelin torgilla

Kätevä juhla-asu

Tänä aamuna nukuin yhtä kyytiä kahteentoista asti. Kuumepöpö painaa silmäluomia alaspäin ja tokkuroittaa ajatukset. Ei kai tässä muu auta, kuin painua kohta takaisin pehkuihin.

Särkylääkkeitä saa ruokakaupasta! Eläköön Ruotsi!

Ja saa sieltä ruokakaupasta sitten tietysti vähän muutakin...

Käärme, missä olet?

Kuumemittarissa elohopeat kurkottelevat taivaisiin ja kurkussani asustelee painostava peikko. Tervetuloa taloon, mystinen kesäflunssa!

Aina ollessani sairaana, alkaa mielessäni jumittaa lapsuuden suosikkibiisi Karhunpoika sairastaa. Tiedättehän te sen, karhunpoika sairastaa, häntä hellikäämme?

Joskus selasin kirjakaupassa ohutta opusta, johon oli kerätty väärinkuultuja laulunsanoja. Jonkun riemukkaan ihmisen korvissa tämä kyseinen nyyhkykipale oli muuttunut muotoon Karhunpoika sairastaa, häntä lelli käärme. 

Nykyään oma päänsisäinen dj:ni on mieltynyt juuri tuohon väärinkuultuun käärmeversioon. Eikä siinä mitään, mahtava väärinkäsitys! Nyt herää vain kysymys, että missäs ne käärmeet nyt ovat, kun niitä tarvittaisiin?

Yksin sairastaminen on mälsää. Siitä ei pääse yli eikä ympäri. Kukaan ei istu sängyn laidalla ja teeskentele kuuntelevansa selitystä siitä, kuinka ensin olin ihan jäässä ja sitten tulikin kuuma ja sitten taas kylmä ja kahden aikaan yöllä söin kaksi särkylääkettä ja aamulla olo oli ihan ok mutta sitten apteekkireissulla iski taas väsymys...

Voi huokaus. Onneksi jääkaapissa on mustikkakeittoa ja yöpöydällä pieni varasto kuumelääkkeitä. Tietokone näyttää turhanpäiväisiä sarjoja ja pakkasesta löytyi vielä hieman mansikka-juustokakkujätskiä kurkkukipua taltuttamaan.

Mutta voisiko joku silti tulla tuomaan lasillisen jaffaa ja sanomaan, että muistathan nyt juoda tarpeeksi.

Oma kehu

Tänään töissä sähköpostiin kilahti yleinen viesti koko toimitukselle. Siinä kerrottiin, että tänä kesän aikana nettisivuilla on vieraillut abouttiarallaa kymmenen tuhatta tyyppiä enemmäin kuin viime vuonna. Että en haluaisi tässä turhaan ketään nostaa jalustalle, mutta kenekäs vastuulla ne nettisivut taas ovatkaan, öhöm, öhöm?

No ei vais. Meillä on ihan uskomattoman kiva porukka pitämässä pyörät liikkeellä tänä kesänä. Harvoin aikaisemmin on tullut maanantaisin ajateltua, että jee, tänään pääsee töihin! Nyt on sellanen fiilis. Siinä sitä taas näkee, kuinka suuri merkitys hyvällä työilmapiirillä voikaan olla.

Tänä viikonloppuna on luvassa vanhoja ystäviä ja uusia juttuja. Göteborg tekee paluun, kun pari jo Suomeutunutta vaihtarikaveria tulevat käymään Tukholmassa. Taidetaanka ottaa osaa Prideviikonlopun hulinoihin. Nyt sitten vaan peukkuja pystyyn, että kukaan ei päätä räjäytellä pommeja kulkueessa tai muuta yhtä hehkeää.

Pridea mainotetaan metrossa.

Tänään lähdin töistä reippahasti suoraan kotiin ja olin ahkera. Nyt pyykit pyörivät koneessa ja lattia kiiltelee puhtaana. Keittiössä tuoksuu sitruunaisen raikkaalle ja lavuaarikin vetää pitkästä aikaa. Kohta teen pari herkullista lohivoilepää ja uppoudun Täykkäreiden maailmaan. Ah. Elämästä on niin helppo tehdä mukavaa.

Aina kun on hetki aikaa antaa ajatusten harhailla vapaasti, ne ohjautuvat viime viikonloppuun. Olen lähettänyt yhden sun toisenkin lämpimän ajatuksen häämatkaansa parhaillaan viettävälle suosikkipariskunnalleni. Aurinkoa vaan heille!

Onneksi itselläni on kuvia, joiden kautta elää uudestaan noita ihania hetkiä. Kunnon kameraa ei tylsä kyllä mukana reissussa ollut, mutta ehkäpä sieltä hääparilta päin jossain vaiheessa tipahtelee muutama kunnon kuva kaasollekin. Sitä odotellessa!

Juhlasalin eleganssia. Illemma pöydät saivat kyytiä ja tilalle tuli tanssilattia!

Yksinkertaisen kaunista.

Tajuherkullinen illallinen

Illan paras paikka.

Tyylikästä ruokapöytäfiilistä.

Naisten vessaan sijoitetut "suuvedet"...

En kestä. <3

Hehkeitä kaasoja.

Päässä ikein höyryää uusia blogikirjoitusten aiheita, mutta mistä repisi niihin lisää aikaa? En mitenkään ehdi kirjoitella, kun on niin kiire nauttia elämästä!