Och hur känns det nu då?

Eilen kävin ostoksilla. Palataan niihin hieman myöhemmin, mutta siihen asti voitte keskenänne pohtia, että vad är det här för något?

Kuka tietää?

Tänään oli toiseksi viimeinen työpäivä. Tuntui hassulta. Moni tuli kysymään, että koskas sä nyt sitten lopetatkaan, ja tuli pitkästä aikaa juteltua monien työkavereiden kanssa hieman pidempään. Nyt alkaa toden teolla iskeä se haikeus. Kaikki ovat niin mukavia! Kerrankin työpaikka, jossa toisia kehutaan ja kiitellään. Autetaan, vaikka omatkin hommat olisivat kesken. Onko se siis todella niin, että Ruotsissa vaan on parempi tunnelma? Vaikka työpaikka olisikin på finska?

Kävin töiden jälkeen ruokakaupassa. Ihan vanhasta tottumuksesta vain. Sitten tajusin, ettei sinne jääkaappiin oikein kannata mitään varastoida, kun tunteja Tukholmassa on jäljellä nelisenkymmentä. Pistin pastat, porkkanat ja persikat takaisin hyllyyn ja lappasin sen sijaan pussin täyteen dumleja ja geishoja. Voin sitten huomenna tarjota työkavereille aamukahvin seuraksi hieman piristystä.

Täällä kämpilläkään en nyt oikein saa tartuttua mihinkään. Pitäisi pakata ja siivota, mutta ei voi, kun kamoja kuitenkin tarvitsee vielä huomisiltana. Äääh!

Kaupungillekaan en oikein uskalla mennä, ettei tule vahingoksi hankittua lisää krääsää matkalaukkua täydentämään. Eilen kun jo meinasi käydä ohraisesti.

Tarkoituksenani oli mennä pyörähtämään Åhlensilla katsomassa rannekoruja. Olen jo pitkään haaveillut jostain kauniin yksinkertaisesta Snö of Swedenin hopeaketjusta. Ja mikä sopisikaan paremmin muistoksi Göteborgissa ja Tukholmassa vieteystä ajasta kuin ruotsalainen designkoru?

En oikein tiedä, mitä sitten tapahtui. Kävelin kohti Åhlensia helmet ja hopea mielessäni, kunnes yhtäkkiä löysin itseni Lagerhausista. Taas.

No, sinne unohtuivat lumikorut ja symboliset muistoesineet. Päätin, että koruja nyt voi ostaa koska tahansa ja ihan turhaa tuhlaustahan se olisi ja oikeastaan mahtaisinko ikinä edes muistaa laittaa moista killutinta aamuisin ranteeseen.

Ja sitten päästin sisäisen marttani valtaan ja ostin herkän hopekorun sijaan itselleni tuliaisiksi tuikkukynttiläalustan ja leipomistarvikkeita. 

Jep. Olen menetetty tapaus. Henkinen ikä ehkä noin 65.
Mutta puolustuksekseni sanottakoon, että olen etsinyt tälläistä kätsyä kakunkoristelutruuttia jo ties kuinka kauan. Ei saa kävellä onnensa ohitse?

Musta tulee cupcakemestari!

Ja tää pöllö <3 Syksymmällä saatte kuvan valon ja varjon leikistä!

Nyt olen sitten hyvin tyytyväinen. Onneksi hulluilla on halvat huvit. Jää samalla kätevästi vähän enemmän palkkarahojakin syksyn varalle tuhlattavaksi, kun tällainen kotitalouskrääsä on se, joka vie sydämen.

Niin joo ja ostin sitten tietty myös tuon ensimmäisen kuvan mystisen mustan pallukan. Joko keksitte mikä se on? Törmäsin tähän supermainioon keksintöön yhdessä sun toisessakin ruotsalaisessa opiskelijakämpässä. Oli pakko saada oma.
Sillä sehän on tietysti imukupilla varustettu tiskirättivahti! Enää ei kuivumassa oleva rätti tipahda hanan päältä limaisena likoavaan puurokattilaan lillumaan, vaan pysyy siististi ja kuivasti omalla paikallaan! Hip hip hurra!

Kuvassa näkyvissä myös toinen yleisesti hyödynnetty innovaatio - kaakelintuunaustarrat.

Oma koti! Onneksi pääsen sinne aivan pian! Siinä vaiheessa, kun alkaa ostella tiskirättitarvikkeita, on se koti-ikävä varmaan oikeasti jo aika suuri.