Haikeutta ja hehkutusta

Pari päivää sitten, kun tyytyväisenä mallailin kalenterini sivuille syksyn uutta lukujärjestystä, se iski tajuntaani.

Kesä on ohitse.

Tämä ihmeellinen kesä, jonka aikana elämäni muuttui kertaheitolla uudeksi. Tämän kesän aikana minun piti venyä aivan uusiin muotteihin. Minusta tuli tukholmalainen. Nettitoimittaja. Ruotsinsuomalainen.
Itsenäinen. Ongelmanratkoja. Metrohaahuilija. Radioihminen. Kaaso.

Voi työpisteeni. Kuinka tulenkaan ikävöimään sinua. Tai ainakin jokakeskiviikkoista kahvia ja pullaa -hetkeä.

 
Nyt pitäisi ottaa askel takaisin menneisyyteen. Palata opiskelijaksi.
Suomalaiseksi. Tavalliseksi. Hetken aikaa tunsin pientä haluttomuutta. Tukholma on niin suuri. Työnteko on niin mukavaa. Asiat jäävät täällä kesken, en sittenkään ehtinyt tehdä kaikkea, mitä halusin.

Työt ovat aivan kohta loppu. Minun ihana kesätyöpaikkani, jossa viihdyin suunpielet korvissa koko sateisen suven ajan. Tuleeko tänne enää palattua? Oliko Ruotsissa seikkailu nyt minun osaltani tässä?
Tuijottelen turhautuneena typerää matkalaukkuani, joka taas kerran odottaa pakkaamista. Paluu arkeen edessä, elämänkokemuksen etsiminen ohitse.

Mutta sitten tajusin, ettei se uusien elämysten saaminen ole kaupungista kiinni tippaakaan. Eivät haasteet ja huomioiden tekeminen  tähän lopu. Suomessa on edessä kahmalokaupalla aivan uunituoreita elämänkäänteitä.

Ihan pian olen maisteriopiskelija. Gradunvääntäjä. Brunssivastaava.Tanssitunneilla ravaaja. Elämäntapabloggaaja. Inspiraationmetsästäjä. Käsityökaheli. Ja kuka tietää, ehkä myös radioääni, bilehile ja taivaanrannanmaalari. Sekä tietysti koko kaupungin paras kämppäkaveri.

Pääkopassa risteilee niin paljon uusia suunnitelmia, tavoitteita ja päämääriä, että oli pakko kipaista TGR:istä ostamassa salavihkaisen tylsältä näyttävä mustakantinen vihko. Vaan noiden tuikitavallisten kansien välistä paljastuukin sitten oikea mielikuvituksen pyörremyrsky. Ajatukset kannattaa kirjoittaa talteen, jotta ne eivät missään välissä pääse livahtamaan karkuun!
 

En malta odottaa, että pääse toteuttamaan näitä!

 
Tarkoitus oli sukeltaa syvälle Tukholman ytimeen tämän viimeisen viikon aikana, mutta se on niin kovin vaikeaa. Toinen jalka on jo Itämeren vastakkaisella puolella ja ajatukset harhailevat yliopiston käytävillä. Voi sinä kirpeä ja kuulas syksy, tule jo! Minulla on sinua ikävä!

Mutta ikävä on myös toiseen suuntaan. Tukholma jonne päädyin äkkiarvaamatta ja hieman vastahakoisesti, onkin onnistunut raivaamaan omituisen paljon tilaa supisuomalaisesta sydämestäni. Kuka tietää. Ehkä minä vielä löydän itseni uudestaankin täältä kuninkaallisesta kaupungista.

Joskus aivan tavallisen työpäivän jälkeen, spontaanisti tehdyn taidenäyttelykierroksen loputtua, Tukholmassa näyttää tältä.