sunnuntai 12. elokuuta 2012

Riemukkaat reat ja vetelä vapaapäivä

Eräs Tukholman parhaista puolista (ainakin näin pennosiaan laskevan opiskelijan näkökannasta) on alennusmyynnit. Olen asunut täällä nyt reilut kaksi kuukautta, ja koko sen ajan on ollut menossa joku alennusmyynti. Liekö se nyt sitten kevät-, kesä- vai syksyrea, en tiedä. Enkä välitä, niin kauan kuin shoppailu on kivaa ja edullista.

Onhan Suomessakin alennusmyyntejä. Níissä myydään melko edullisesti epämääräisiä vaatemyttyjä, joista ei voi olla ihan varma, onko kyseessä paita vai hame vaiko kenties tyynyliina. Alennusta kertyy muutama euro ja sitten pitäisi olla tyytyväinen. Nihkeää.

Täällä alennusprosentti on usein 70. Se on jo melkoisen hyvä. Ja eilen tulin ihan vaan vahingossa ostaneeksi BikBokista ihanan liehuvan topin ja villin bilehamosen yhteishintaan 99 kruunua. Molempien vaatekappaleiden alkuperäinen hinta taisi olla 299. Siinä teille kuulkaas alennusta!

Myöhemmin kaupungilla alkoi puhaltaa syksyinen viima. Juuri kuumeesta toipuneena pohdin, että jonkinlainen neule voisi olla nyt paikallaan. Ja muutenkin olen jo pitempään halajannut itselleni pitkää, mustaa neuletakkia, joka menisi kaiken kanssa hyvin yksiin.

Ensimmäinen nenän eteen osunut kauppa oli Gina. Astelin sisään ja suuntasin alerekille. Nopea vilkaisu, oikeanlaisten neuletakkien bongau, oikean värin ja koon etsintä, suoraan kokeilematta kassalle ja avot! Uusi kiva neule, hintaa huimat 49 kruunua. Tukholma nyt vaan ON hyvä shoppauskaupunki, siitä ei pääse yli eikä ympäri.

Liehuva toppi ja pehmoinen neule, jee! Naama ei ollut osa onnistuneita löytöjä, siksi se on sensuroitu.
Tänä viikonloppuna olen lähinnä nukkunut. Ja jutellut facebookissa ystävien kanssa ja suunnitellut loistavaa syksyä kotimaan hellässä huomassa. Kesätyöviikot hupenevat uhkaavasti. En tiedä pitäisikö olla innostunut vai surullinen. Totta kai haluan päästä kotiin, mutta entäs paras työpaikka tähän mennessä? Entäs Tukholma, josta en alunperin aikonut edes pitää, mutta joka on salavihkaa viemässä sydäntäni?

En taida tehdä mitään elämää suurempia päätöksiä tänään. Aion vaan jatkaa rentoilua. Syön ihanan makeaa hunajamelonia, katselen telkkaria, surffailen. Nautin joutilaisuudesta. Ja illalla olen luvannut viedä itseni elokuviin, iih! Ties vaikka ostaisin itse itselleni leffakarkkejakin. Vaikka niitä vadelmaveneitä, joilla pystyy melkein seilaamaan takaisin Suomeen.
Laadukas lukuhetki aurinkoisella parvekkeella.

Tervetuloa joutilaisuuden ytimeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä mietit? Kerro se tänne!