Lattia keikkuu tasaisesti jalkojen alla. Hiuket nousevat sähköisesti pystyyn. On vähän liian kylmä, mutta samalla mystisesti tunkkaista. Haisee pölyltä ja reilulla kädellä suihkitulta sitruunaiselta puhdistusaineelta. Joka puolelta kuuluu kilinää, kolinaa ja mölinää.
Olen jälleen laivalla. Tuntuu siltä, kuin olisi kotiinsa tullut.
Tämän kesän jälkeen otan mieluusti pienen paussin näihin laivareissuihin. Siinä vaiheessa, kun huomaa jälleen istuvansa tismalleen samassa hytissä, kuin pari viikkoa aikaisemminkin (Silja Galaxy, hytti numero 9111) kannattaa ehkä harkita joko edestakaisin reissaamisen vähentämistä tai lentokoneisiin siirtymistä.
Mutta nyt. Nyt olen matkalla Suomeen. Näillä näkymin viimeisen kerran.
En voi uskoa, että nyt tämä kesä on ihan oikeasti ohitse. Eilen vielä istuidin radion toimituksessa ja painiskelin nettisivujen kanssa aivot höyryten. Nyt olen tässä. Huomenna taas jo jossain aivan muualla. Maanantaina alkaa yliopiston syyslukukausi. Vad i helvete?
Suomeen palatessa täytyy hieman pohtia tämän bloginkin kohtaloa. Kun taas tallustelee tuhansien murheellisten laulujen maassa kaikkien sukulaisten ja ystävien ympäröimänä, niin onko tämän blogin pitämisessä enää mitään järkeä? Kuulumisia kun voi vaihtaa astetta mukavammin vaikka kahvikupposen ääressä.
Vaikka onhan tämä kirjoittelu melko terapeuttista aivotyhjennystä. Saa nähdä miten käy.
Huom! Ei suinkaan KAIKKIEN sukulaisten ympäröimänä. Edes lähi-. Blogille jatkoa vaan siis!
VastaaPoistaToive pistetty korvan taakse oi sinä mystinen sukulaiseni.
PoistaEikä kaikkien ystävien!
VastaaPoista