Ansioluettelo uusiksi

Parisen viikkoa sitten päivitin ansioluetteloni. Oikein revittelin. Viivoja, laatikoita, palloja, valokuvia. Pelkkiä ydinjuttuja, kaikki turhuudet poistettu ja ehkä osa tarpeellisistakin tiedoista. Halusin saada ytimekkään, taitoltaan ilmavan, nopeasti silmäiltävän ja mieleenjäävän läpyskän.

Välittömästi sen jälkeen, kun olin lähetellyt tätä hengentuotettani ympäriinsä, iski katumus.
Mitä ne nyt musta kuvittelee!
Ihan kuin olisin jotain parempaa kuin muut!
Olikohan se nyt ihan totuudenmukainen! 
Liian värikäskin se oli! Miksen luottanut mustaan valkoisella!

Kun sitten pääsin työhaastatteluun asti, näin ansioluotteloni pinon päällimmäisenä. Nolotti. Mutta sen jälkeen haastattelija totesikin, että pakko muuten kehua tätä sun CV:tä! Sitä oli kyllä mukava lukea!

Jee!

Faktahan on, että CV:t on tylsiä. TYLSIÄ! Eivätkä oikeastaan kerro mitään muuta kuin sen, että hakija on opiskellut jossain ja tehnyt välillä jotain töitä.

Jos minä haastattelisin uusia työntekijöitä, niin vaatisin heitä kertomaan ansioluettelossaan seuraavat asiat:

- Kuinka monta läheistä ystävää sinulla on?
- Tuletko toimeen sukulaistesi kanssa?
- Saatko huonekasvit pysymään hengissä?
- Luetko sanomalehtiä?
- Mikä on suurin haaveesi ja miten aiot sen toteuttaa?
- Tykkäätkö enemmän kissoista vai koirista?
- Minkä nimen antaisit lapsellesi?
- Miten käyttäydyt, jos häviät lautapelissä?

Mutta ehkä enste pitäisi hankkia se työpaikka, ennen kuin voin alkaa palkata sinne alaisia...

Kriikunoita, luumuja, vadelmia, gradu ja pakkoloma

Olen kotona ja aivan yhtä sekaisin kuin tämä syyskuinen säätila, joka epätoivoisesti koettaa teeskennellä olevansa helteinen heinäkuinen kesäpäivä.

Jotenkin ajattelin, että syksyllä sitten pistetään tuulemaan! Syksyllä alkaa toden teolla Uusi Elämä. Sellainen, jossa kaapistani löytyy ryhdikäs bleiseri viikon jokaiselle päivälle ja olallani roikkuu elämäni ensimmäinen nahkainen työsalkku.

Siihen elämään kuului myös palavereja ja neuvotteluja, punaista huulipunaa, korkojen kopsetta ja joka kuukauden viimeisenä päivänä paisuva pankkitili. Myös pitkät vapaat viikonloput, lomamatkat, säästötilien kerryttäminen ja henkinen kasvu kuuluivat suunnitelmiin.

Mutta ei kaikki mene ihan niin kuin haluaisi.

Nyt arkeeni kuuluu tylsämielinen surffailu työnhakusivustoilla. Tasainen mielialan ja motivaation lasku, kevyt ahdistuminen tulevasta, ammatillinen epävarmuus, nopeat nousut ja vielä nopeammat laskut. Silkkaa vuoristorataa.

Venyn ja vanun aamuisin liian pitkään sängyssä. Katselen kateellisena ikkunasta niitä, jotka kiiruhtavat torin poikki töihin. Pesen pyykkiä ja astioita kun mitään muutakaan järjellistä tekemistä ei ole.

Ai niin, paitsi sitten on se yksi gradu. Riippakivi, joka ei irrota. Tänään avasin gradutiedoston ensimmäistä kertaa 3,5 kuukauteen. Tuntui kuin olisin hypännyt avantoon. Miksi tämän projektin loppuunvieminen on nyt niin hankalaa? Kahden viikon työ! Sitten voisin lähettää koko roskan painoon.

Ja niin aion tehdäkin. Proffa lupasi valmistumisen ensi kuuksi. Opinto-oikeuttakin venytettiin vuodenvaihteeseen saakka, helei! Mutta jävlar, mikä rutistus pitää ensin tehdä. Viimeisen kerran. Koetan toitottaa sitä itselleni noin viiden minuutin välein. Viimeisen kerran! Viimeisen!! Sitten se on ohi ja voin hylätä kaikki ajatukset mediatutkijaksi ryhtymisestä.

Aamupäivällä Valiopoika nautti vapaapäivästään ja itse velloin tummissa vesissä ja päättelin, etten koskaan tule saamaan ainuttakaan työpaikkaa. Kompromissina suunnattiin torille. Jotain maagista siinä paikassa on pakko olla, koska aina askeleesta tulee kevyempi ja seuraavasta hengenvedosta edellistä helpompi. Aurinko paistoi, mummot vaihtoivat kanttarellireseptejä ja kotimaisia hedelmiä ja kasviksi myytiin eurolla litra.

Valiopoika osti laukun täyteen vadelmia, luumuja ja kriikunoita. Erityisesti nuo jälkimmäiset saivat mielialan nousemaan. Kriikunat! Siitä tuli mieleen Anni Swanin sadut ja vanha hyvä aika. Haluan välittömästi lähteä kriikunalomalle. Poimia kriikunoita suoraan puusta ja syödä niistä vatsani kipeäksi. Kiivetä puuhun ja asettua asumaan oksanhaaraan.

Se voisi ratkaista myös tämän ammatillisen dilemmani. Jospa ryhdynkin kriikuna-asiantuntijaksi. Kaupan päälle voin lukea ääneen niitä satuja.