Ansioluettelo uusiksi

Parisen viikkoa sitten päivitin ansioluetteloni. Oikein revittelin. Viivoja, laatikoita, palloja, valokuvia. Pelkkiä ydinjuttuja, kaikki turhuudet poistettu ja ehkä osa tarpeellisistakin tiedoista. Halusin saada ytimekkään, taitoltaan ilmavan, nopeasti silmäiltävän ja mieleenjäävän läpyskän.

Välittömästi sen jälkeen, kun olin lähetellyt tätä hengentuotettani ympäriinsä, iski katumus.
Mitä ne nyt musta kuvittelee!
Ihan kuin olisin jotain parempaa kuin muut!
Olikohan se nyt ihan totuudenmukainen! 
Liian värikäskin se oli! Miksen luottanut mustaan valkoisella!

Kun sitten pääsin työhaastatteluun asti, näin ansioluotteloni pinon päällimmäisenä. Nolotti. Mutta sen jälkeen haastattelija totesikin, että pakko muuten kehua tätä sun CV:tä! Sitä oli kyllä mukava lukea!

Jee!

Faktahan on, että CV:t on tylsiä. TYLSIÄ! Eivätkä oikeastaan kerro mitään muuta kuin sen, että hakija on opiskellut jossain ja tehnyt välillä jotain töitä.

Jos minä haastattelisin uusia työntekijöitä, niin vaatisin heitä kertomaan ansioluettelossaan seuraavat asiat:

- Kuinka monta läheistä ystävää sinulla on?
- Tuletko toimeen sukulaistesi kanssa?
- Saatko huonekasvit pysymään hengissä?
- Luetko sanomalehtiä?
- Mikä on suurin haaveesi ja miten aiot sen toteuttaa?
- Tykkäätkö enemmän kissoista vai koirista?
- Minkä nimen antaisit lapsellesi?
- Miten käyttäydyt, jos häviät lautapelissä?

Mutta ehkä enste pitäisi hankkia se työpaikka, ennen kuin voin alkaa palkata sinne alaisia...