Oooa hela natten

Nyt voin tyytyväisin mielin sanoa, että vaihtariressun yksi tavoite on saavutettu. Eilen osallistuin ihka-aitoihin ruotsalaisiin pileisiin! Ainoana epä-svenssonina vieläpä! Vau!

Aloittelin iltaa korkkaamalla siiderin grillikauden avatuksi muutamien ystävien ja naapureiden kanssa tässä opiskelija-asuntolan pihamaalla. Voin kertoa, että mustaksi paahtunut kabanossi ja tulisenmakea sinappi maistuivat melko hyviltä näin vuoden tauon jälkeen. Siihen kylkeen hieman tuoretta salaattia, parmankinkku-juusto-herkkusieniä sekä naapuripöydästä nappaistu tomaatti-mozzarella-basilika-alkupala ja kyllä kelpasi.

Ostettiin vielä optimistisesti pussillinen omiakin grillihiiliä, vaikka Göbiksessä vielä vietettävät viikot voi jo laskea yhden käden sormilla. Mutta mikäs sen parempaa, kuin kokoontua ilta toisensa jälkeen keräämään sytytysnesteen kesäistä katkua hiuksiinsa, kääntelemään grillissä valmistuvia herkkuja ja lämmittelemään viilenevässä illassa kipristeleviä sormenpäitä viimeiste hehkuvien hiilteen päällä. Hyvässä seurassa totta kai.

 Tänään en kyllä sitten ole vastapainoksi saanut mitään aikaan. Aamulla heräsin, datasin koneella ja menin sen jälkeen takaisin nukkumaan. (!?) Kävin sentään iltapäivällä pienellä kävelyllä ja istahdin hetkeksi kirjaston pihalle lukemaan Lippmannia ja juttelemaan ystävien kanssa.

Kevätkengät! Toppen!

Yliopiston pihalla on melko...hmmm... hieno taideteos.

Ja kirjastorakennuksen ja ruokalan välistä näkyy Lisebergin huvipuiston maailmanpyörä!

Ja latasin myös ihan hauskan polaroid-ohjelman tietokoneelle. Oi kun joskus saisikin oikean polaroid-kameran! Tosin paremman puutteessa tämä ohjelmakin kelpaa. Kuvat putkahtavat tiedostoiksi oikeaoppisen surinaäänen saattelemana ja ilmestyvät näkyviin pikkuhiljaa, kuten oikeat polaroidkuvatkin. :)

Oli kavereilla kaikilla Jamekset

Minulle on jäänyt epäselväksi, että kuinka ruotsalaiset oikein pystyvät lisääntymään. Housut ovat nimittäin molemmilla sukupuolilla niin kireät että luulisi genitaalialueiden tukehtuneen hitaasti kuoliaaksi jo vuosia sitten.

Pöksyt ovat svenssoneilla niin tiukat, että itselle iskee usein pukukopissa ahdistus. Se on jo asia erikseen, jos reidet hyllyvät niin, että farmarit saa kiskottua vain polviin asti, mutta että matka tyssää usein jo pohkeisiin?? Sairaaksi on mennyt meininki. Tai sitten omaan superpulleat possupohkeet, mene ja tiedä.

Ongelma on myös se, että omia suomifarkkuja ei oikein kehtaisi ihmisten ilmoilla pitää. Kotimaan kamaralla housut tuntuivat istuvan vartalonmyötäisesti ja napakasti, mutta täällä sitä huomaakin laahustavansa huolettomasti hulmuavissa haaremihousuissa. Farkkukankaan ja ihon välillähän on monta millimetriä tilaa! Jäätävä muotivirhe!

Toisaalta olen aina ollut loputtoman surkea farkkushoppailija. Hipellän kauniita housuja kaupassa aina silloin tällöin, vilkaisen pöyristyttävää hintalappua ja jätän  ylihinnoitellut farkut kaupan hyllylle odottamaan. Parhaat löydyt tulee yleensä tehtyä suunnittelematta, ale-hyllyillä.

Joskus niitä ale-hyllyjä joutuu odottelemaan hieman liian kauan. Ruotsiin mukanani matkasivat tasan yhdet farkut. Ja Suomeen jäi....nolla paria. Tilanne oli päässyt hieman hälyttävän puolelle. Kaiken lisäksi tuo ainokainen pöksypari oli jo valmiiksi kahteen kertaan paikattu. Täällä farkut sitten sanoivat lopullisesti sopimuksensa irti.

Paikattu ensin vääräoppisesti lätkäisemällä kangaspala päälle ja myöhemmin oikeaoppisesti nurjalta puolelta tikaten. Mutta siinä vaiheessa kun paikkalappukin on jo rikki ja uusia reikiä syntyy vanhojen vierelle, on aika antaa periksi...

Tänään kävin kaupungilla uuden kevättakin toivossa. Se löytyikin kotoisasta Vero Modasta (ruskea feikki-nahkis, oikein kiva. Myyjäkin totesi että "Jaha, ny jacka för våren, check!") Takkia piti kuitenkin etsiä putiikista sun toisestakin, ja ihanasta BikBok-liikkeestä bongasin haukankatseellani farkkukasan ja kyltin "2 för 199". Kahdet farkut parillakymmenellä eurolla. Sukelsin farkkukasaan pääedellä jo monen metrin päästä ja raahasin sovituskoppiin noin miljoonat siniset pöksyt. Ja löysin kuin löysinkin kaksi paria kivasti istuvia farkkuja, ou jee!

BikBok ei yleensä petä. Aina löytyy jotain!

Vaaleat pitkät pillifarkut ja tummat nilkkojen yläpuolelle loppuvat kesä/kevätpöksyt.

Taattua halpismerkkiä!

Mieli oli ostosten jälkeen korkealla. Varsinkin, kun cokistytöt jakoivat ostoskeskuksessa ilmaisia cokistölkkejä ja lounaaksi kävin hakemassa Pressbyråsta kerrosvoileivän.

Ja kaiken lisäksi koulun pihatien kirsikkapuut ovat puhjenneet ihanaan vaaleanpunaiseen kukkaan.

kyllä kelpaa kävellä.

kevät <3

Ja loppukaneettina todettakoon, että olen koulumatkalla myös todistanut näkyä "lyhyt paita, kireät läpikuultavat legginsit ja niiden läpi selvästi vilkkuvat halpis-stringit". Melkein teki mieli mennä tältä ihmiseltä kysymään, että oliko ääliömäinen pukuvalinta kannanotto johonkin asiaan vai silkkää tyhmyyttä, mutta en sitten siihen hätään muistanut, miten "kannanotto" sanotaan ruotsiksi, joten jäi kysymättä. Skit också.
(ja vastaisuuden varalta: ställningstagande!)

Normitorstai: sushia ja Molo Kids.

Aamulla bussissa seurasin hyväntuulisena edessä istuvan pikkutytön touhuja. Tyyppi esim lauloi itsekseen, tunki sormikkaitaan saappanvarsistaan sisälle ja venytteli poskiaan buldoggi-asentoon. Loistavaa aamuviihdettä minulle siis.

Juuri ennen kuin tämä (pellavapäinen ja sinisilmäinen!) pikkuruotsalainen jäi pois kyydistä, tulin kiinnittäneeksi huomioni tämän pipoon. Jossa luki isolla että MOLO.

Vähän tuli erikoiset mielleyhtymät siitä. Mutta kukin tyylillään. Itse taidan kyllä jättää sitten joskus tulevaisuudessa molojen mainostamisen pois omien lapsieni päähineistä.

Loistomerkki.

(Jotenkin tuo klähmäinen käpälänjälki tekee nimestä vielä pahemman! Molo - kaikkien kourijoiden suosikkimerkki! Kuva netin syövereistä. )

Muuten päivään kuului vesisadetta, turha luento ja tahattomat päikkärit. Mutta toisaalta niin myös tuntikausien skypetys koti-insinöörin kanssa ja lounas ihanassa sushipaikassa.

Vegesushi! Perus maki-rullia ja lisäksi parsaa, avokadoa, kananmunaa ja tofua.

Sushiravintola oli nimeltään Aisushi ja paikka sijaitsee Järntorgetin lähellä, aivan kuuluisaa Feskekyrkania (joo, se on kirkko jossa myydään kaloja) vastapäätä. Olin etukäteen etsiskellyt netistä suosittuja sushipaikkoja ja tämä kyseinen ravintola oli listattu kärkipäähän, eikä kyllä turhaan. Tampereen kuuluisa Marusekikin häviää tälle mestalle.

Money money money

En tiedä missä uutispimennossa oikein olen elänyt (jävla grupparbete!!), mutta olin onnistunut missaamaan hypetyksen Ruotsin uusista rahoista. Jep. Svenssonlandia menee pian sekaisin, kun setelit uudistuvat syksyllä 2015 ja kolikot ilmeisesti vuotta, paria myöhemmin.

Seteleihin tulee kuvien lisäksi muitakin muutoksia, kun ruåtsalaiset saavat pitkästä aikaa käyttöönsä myös 200 kruunun setelin. Muut summat ovat vanhat tutut 20, 50, 100, 500 ja 1000.

Ensin olin hieman nyreissäni uusien seteleiden kuvista, sillä fanitan nykyisiä seteleitä. Ihanan lempeäilmeinen herra Linné, tomera Selma Lagerlöf ja kääntöpuolen Nils Holgersson, puhumattakaan kauniista oopperalaulaja Jenny Lindistä...

Kuvittelin harhoissani, että nykyiset setelin ovat olleet käytössä suunnilleen sivistyneiden aikojen alusta asti. Tänään sain tietää, että ne otettiin käyttöön vasta 30 vuotta sitten. No jaa. Mitäs pienistä. Kun suuriakin kerran on tarjolla.

Uusia seteleitä varten järjestettiin oikein suunnittelukilpailukin. Sen voitti tyyppi nimeltä Göran Österlund (vakaa, periruotsalainen nimi. Hyvä enne.) Hän on siis mies uusien tyylien takana. Göranin setelisarja on nimeltään "Kulturresan", ja hienosti ruotsalaisia kulttuurihenkilöitä kahisevan kylkeen on saatukin pällistelemään.

Oma suosikkini koristaa kahdenkympin seteliä. Vähän harmittaa, että noin hieno ihminen läntättiin tuon kaikista surkeimman pikkusetelin kylkeen, mutta parempi kai sekin kuin ei mitään... Yleisestikin voisi kyllä kritisoida sitä, että uusissa seteleissä tonnia koristaa jälleen kerran miehen naama. Jos vaikka joskus pääsisi nainenkin sinne ykkössijalle? Vai?

Kaksikymppinen ja maailman ihanin Astrid. <3 Kuvan otin täältä

Astrid saattaa olla paras ruotsalainen kautta aikain. Mieluiten yhdistettynä Ilon Wiklandiin. (Joka tosin taas ei ole ruotsalainen, vaan virolainen.) Olen aina ollut heikkona astridmaiseen elämäntyyliin, ja sama taita koskea koti-insinööriäkin, joka toisinaan saattaa kulkea nimillä Birk tai Eemeli.

Muita kulttuuripärstiä seteleissä edustavat Evert Taube, Greta Garbo, Ingmar Bergman, Birgit Nilsson ja Dag Hammarskjöld. Ilmeisesti "historiallisten henkilöiden" poisjääminen on herättänyt suurta urputusta sinikeltaisen kansan keskuudessa, mutta itse en ihan tajua moista erottelua. Kai kulttuuripersoonatkin historiallisia ovat? Hä?? Kyllä se Nobel ja kaikki Carlit, Gustafit, Adolfit ja Johanit tulee varmaan koulukirjoissakin esille.

Munsta toi tonnin seteli on kyllä jotenkin valju. Muut on hienoja. Kuvan otin täältä.

Sääli, että suomalaisissa euroissa ei ole naamakuvia. Niihin voisi laittaa vaikka joulupukin ja muumipeikon. Säpinää saisi aikaan 666€ arvoinen Lordi-seteli ja pikkukolikoissa voisi olla Angry Birds.

Kuvia etsiessä törmäsin myös mahtavaan ruotsalaiseen seteli-innovaation, joka valitettavasti ei ole (vielä!) todellisuutta. Taustatiedoksi kerrottakoon, että kunkun suosio laskee täällä koko ajan niin hälyttävää vauhtia, että kohta varmaan ajetaan maanpakoon koko ukko. Sanonta "inte helt hundra" taas tarkoittaa epämääräisen huonoa, kehnoa, nihkeää...

Voi kunkku-raukkaa. Kuva täältä.

Det är över nu!

Viimeinen ryhmätyötapaaminen, seminaari ja esitelmä ohi!! Voi mikä uskomaton onnentunne. Kotimatkallakin ajattelin että onpa ihana ilma, kunnes tajusin, että satoi vettä. Mutta nyt voin ehkä tehdä taas kaikkea kivaa vapaa-ajallani, kuten nukkua. Oi!

Tämän päivän esitelmä ei mennyt niin täydellisen putkeen, kuin edelliskerran. Tipautin punaisen langan käsistäni kahdesti ja pidin hehkeää ööööööööööööööö -ääntä ihan liian usein. Mutta väliäkös sillä, kun koko homma nyt kuitenkin on jo ohi.

Olen alkanut jo toiveikkaasti ajatella, että ehkä pääsen läpi tästäkin kurssista. Tenteistä/tehtävistä on nyt tehty kaksi. Kursmoment 1 on siis takana, kursmoment 2 ja 3 vielä edessä. Seuraavaksi pitäisi tarttua Walter Lippmannin viestinnän klassikkoteokseen Public Opinion, lukea kirja ja kirjoittaa siitä referaatti, osallistua seminaariin kirjan pohjalta ja lisäksi "relatera din bok skriftligt till olika perspektiv på makt och demokrati i ljuset av någon aspekt i kurslitteraturen."

Voi kuinka odotankaan innolla! Kirjapähkäilyn jälkeen on jäljellä vielä yksi tehtävä, koko päivän kestävä roolipeli kriisijournalismista. Hmm?

Yritän kovasti löytää alkukevään opiskelumotivaatiota takaisin, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty. Vaikea keskittyä kiemuraisiin tiedeteksteihin, kun muut vaihtarit heittäytyvät vapaalle ja nauttivat Göteborgin viimeisistä viikoista täysin siemauksin. Miksen minäkin valinnut jotain turhia päläpälä-kursseja? Oliko pakko taas ahnehtia enemmän, kuin mistä selviää?

Mutta oli miten oli, ajattelin palata koulustressin pariin vasta ensi maanantaina. Nyt aion pari päivää nääntyä luennoilla nauttia hetkellisestä vapaudesta ja tehdä pelkästään turhia, hyödyttömiä ja kivoja asioita.

Lisäksi aion popittaa Per Gesslen ikivihreää hittiä Det är över nu. Kappale kertoo (ylläri!) rakkaudesta, joka on jo ohitse, mutta ajattelin hävyttömästi soveltaa 80-luvun teinituskan täyttämiä sanoja omaan ryhmätyöfiilikseeni. Sillä "det är över nu, men jag kommer ihåg alla stunder med dig...!"

Jos haluat samaistua, löydät biisin esim täältä.

Aina nälkä ja koko ajan jano

On niin nälkä, että päätä särkee. Voisi kuvitella, että melko helppo ratkaisu tähän pulmaan olisi syödä jotain. Mutta ei. Niin helppoa se ei ole.

En ole uuden yhteiskeittiömme suurin fani. Syistä että
1. se sijaitsee neljä kerrosta alempana kuin huoneeni
2. siellä ei ole uunia
3. siellä ei ole juuri mitään astioita.
4. siellä ei ole kunnon tiskausmahdollisuutta.
5. se ei ole keittö. Se on aulabaari.

Luulen, että mikroruuat ja voileipäillalliset alkavat olla taas ajankohtaisia. Jes. Onneksi tätä kärvistelyä täytyy kestää vain kuukauden verran. Sitten onkin edessä jo Tukholma!

Motivaatio koko Göteborgia kohtaa on vähän hukassa tällä viikolla. Koulu ei huvita, mutta ei kyllä mikään muukaan asia. Kivoja suunnitelmia olisi luvassa seuraaville viikoille, mutta missä on hyvä fiilis? Jäikö se sinne edelliseen keittiöön? (Melko epätodennnäköistä. En muista tavanneeni hyvää fiilistä sielläkään kertaakaan.)

Ehkä se tästä kuitenkin. Tänään ratkaisen keittiöongelmani suuntaamalla Lilla Londoniin after workiin. Jostain syystä Göteborg ilmeisesti tunnetaan myös nimellä Lilla London. En osaa sanoa onko vertaus osuva, sillä sen ainoan kerran kun pääsin Lontooseen, päätti joku ääliö räjäytellä siellä metropommeja samalla viikolla. Lontoo typistyi turistibussin ikkunasta nähtyihin maisemiin.

No niin, nyt eksyn sitten aiheestakin. Mutta toisaalta aiheena oli nihkeily ja valittaminen, joten eipä tulllut suurta menetystä teille, oi lukijat.

(Ai niin on mulla yksi hyväkin uutinen: reppu saapui eilen postissa, heja! Nyt voin lähteä Köpikseen!)

Päivän puujalka

Wikitehtävästä puuttuu enää 86 sanaa! (Kyllä, laskin sen.)

Aivopähkinöinnin lisäksi aikaa on tänään kulunut keittiömuuton kanssa. Ei olisi ikinä pitänyt avata suutaan ja valittaa tuosta yhteiskeittiöstä, luulen että nyt maailmankaikkeus kostaa sen minulle. Huomenna pärähtää nimittäin käyntiin keittiöremppa. Eli keittiö siirtyy tuosta muutaman metrin päästä neljä kerrosta alaspäin, entiseen kerhohuoneeseen. Voi hip hip hurra! Käväisin äsken viemässä sinne jääkaappini sisällön ja tsekkaamassa paikan. Ei hyvältä näytä. Baaritiski löytyy, mutta esimerkiksi uunia ei. Sähkökäyttöisiä hellalevyjä on tuotu paikalle muutama ja mikro komeili hyllyllä. Hienosti varmaan mahdutaan kaikki 14 ihmistä sinne pikku kopperoon...

Asian ainoa hyvä puoli oli aiheesta lähetetty tiedoite, jonka allekirjoitus hieman nauratti.

Klädbytardag

Olin ajatellut olla tänään huipputehokas ja rautaisen keskittymisen avulla muuttaa pääkopan hatarat hahmotelmat ja epämääräiset ehdotelmat asialliseksi Wiki-tekstiksi poliittisesta kommunikaatiosta. På svenska såklart. Mutta ei taaskaan mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Missä vika? Jonkun pitäisi tulla tänne komentamaan mua.

Eilen oli taas international dinner. Odotin sitä suurella innostuksella ja muistelin kaiholla edelliskerran japanilaisia herkkuja. Valitettavasti vaihtarit olivat ilmeisesti löytäneet omat kuvionsa ja harrastuksensa, sillä tapahtuma veti varmaan vain kolmasosan edelliskerran osallistujamäärästä. Mutta ei se nyt paljoa haitannut. Ihan hyvillä mielin söin kitalaen räjäyttävää intialaista lihapataa, ruotsalaista potatisgrätangia ja lihapullia, suolaisia piirakoita ties mistä maista, pastasalaattia, täytettyjä lättyjä, suklaakakkua, struudelia (?), mokkapaloja sekä puolukka- ja mustikkapiirakkaa. (Joo, arvatkaa mistä maasta noi kolme viimeistä tuli?)

Näitä tehtiin.

Jotkut lähtivät dinnerin jälkeen tanssijalka vipattaen yöelämään, mutta itse tulin kotiin ja nukuin onnellisesti kymmenen tunnin yöunet. Taas oli päässyt vähän univelkaa kertymään. Miten täällä onkin niin vaikea mennä ajoissa nukkumaan? Onko nukkumatilla kielimuuri?

Tänään sitten pakkasin kangaskassiini
1. tyhmän pipon
2. vääränmallisen paidan
3. melko kulahtaneen hupparin
4. liian pienen neuleen
ja suuntasin klädbytardagiin eli vaitteidenvaihtopäivään. Homman ideana oli tuoda itselle turhia, mutta ehjiä ja puhtaita vaatteita kiertoon. Vaatteita sai tuoda 1-5 kappaletta ja niitä vastaan sai lipukkeita. Sen jälkeen  sai sitten mennä kiertelemään vaatevuorten keskelle, napata itselleen mieluisia vaatteita mukaan, ja lunastaa ne itselleen lipukkeita vastaan. Ja kaikki ilman mitään maksuja tai muita pelleilyjä. Sanoisin että järkevin keksintö taas vähänn aikaan. Vein vaihtoon neljä täysin turhaa vaatekappaletta ja poistuin mukanani:

Ihanan ruusuinen arkipaita. Kuva ei tee oikeutta!

Ohut kukkamekko, jolle suunnittelen tekeväni pienen tuunauksen!

IHANA tunika. Tuli jotenkin mieleen Nanso.

Täydelliset farkkushortsit kesään.

En voi uskoa miten hyvä tuuri kävi taas noiden löytöjen suhteen. Helt otroligt! Olisipa suomessakin enemmän tällasia tapahtumia. Tuo ainakin veti väkeä kuin energiajuomatarjous yläasteikäisiä, paikalle oli ilmoittanut saapuvansa yli 700 ihmistä.

Mutta niin, se koulutehtävä...huomenna sitten?

Uskomaton postipäivä

Olen viimeaikoina tuntenut pyhää vihaa Ruotsin olematonta postilaitosta kohtaan. Miten voi kirjeellä kestää kaksi viikkoa matkata Suomesta Ruotsiin? Ei järjen hiventä koko touhussa. Siitäs saivat hullut ruotsalaiset, kun poistivat maastaan postit. Ei ois ehkä kannattanut.

Tänään odottaminen palkittiin. Tuntui ihan siltä, kuin tympeänharmaat tihkusadepilvetkin olisivat kadonneet samalla hetkellä, kun väänsin avaimella postiluukun auki ja näin, että luukun pohjalla odotti kokonaista kolme jännittävännäköistä kirjettä.

Olin onnellinen

Kolme onnellista hetkeä. Kolminkertaisesti hyviä muistoja ja lämpimiä ajatuksia. Kolminkertainen kiitos teille kaikille ihanille. <3

En ehkä viitti ollenkaan muuttaa pois täältä. Suomi on muuten mahtava paikka, mutta kirjeitä siellä ei saa!

Reppu ja reissunainen.

Täällä sitä tulee usein säntäiltyä melko päämäärättömästi paikasta toiseen hetken mielijohteesta. Kävelyretket venyvät eksymisen takia, koska tekee mieli tutkia kaikki lähiympäristön mielenkiintoiset paikat. Olkalaukku pomppii olalla joskus tuntikaupalla, ja vaikka uskollinen marimekkolaukkuni onkin oikein kelpo kantoväline, joskus tekisi mieli siirtyä käyttämään reppua.

Repuissa on vain yksi ongelma. Ne ovat rumia.

Pohdiskelin pitkään, kuinka ratkaisen tämän reppuongelmani. Ainoa kivannäköinen, -kokoinen ja -oloinen reppu joka mieleen tuli, oli vanha kunnon Fjällrävenin Kånken.

Ihanat värikkäät kettureput! Kuvan otin täältä.

Kånkenin hankkimiseen liittyi kuitenkin kolme jätteisoa ongelmaa.
1. Ruotsissa kaikilla on tällä hetkellä Kånken-reppu. Siis ihan kaikilla. En ehkä halua olla ihan niin samis.
2. En koskaan pystyisi päättämään, minkä värin valitsisin.
3. Kånken on Ruotsissa kalliimpi kuin Suomessa. Eipä olisi mitään järkeä ostaa sitä täältä.

Joten. Mikä neuvoksi? Köpiksenmatkakin lähenee, ja reppu tulee todella tarpeeseen. Aloin tuntea niin suurta kuormajuhta-ahdistusta, että tilitin ongelmastani facebookissa. Ja onneksi tilitin. Ystäväni zuurnalisti sattuu olemaan epävirallinen eBaykuningatar. Hetkessä hän löysi netin syövereistä minulle juuri sen, mitä etsinkin: persoonallisen, tilavan, mukavan vanhanaikaisen kangasrepun. Ja hintakin on alle puolet Kånkenista.

Nyt toivon vain, että posti toimii ja paketti saapuu perille ennen matkaa! Hip hip hurra!

Delar av livet

Yhtee päivään mahtuu niin paljon erilaisia fiiliksiä. Aamulla saattaa herätä siihen, kun kevätaurinko heijastuu ohuiden verhojen lävitse ja tekee ohimennessään varjotaidetta.

Joo, tulppaanit alkavat olla vähän rempallaan.

Ja illalla onkin taas melkein maagisen mystinen tunnelma, kun pimeässä satamassa loistavat valot tuikkivat, vesi lainehtii tummana ja uhkaavana ja iltakierrosta suorittavat lokit kirkuvat sydämensä kyllyydestä.

Ruotsin Joutsen?

Oopperatalo.

Minä ja Evert Taube.

Tästä viikosta

Elän jotenkin edelleen viikonlopussa, vaikka on jo tiistai. Minne tämä aika oikein katoaa? Oikein kylmää, kun selailen kalenterini sivuja. Kohta tää on ohi! Hjälp!

Erityisesti kouluhommia on jäljellä vielä ihan skitmycket. Paree siis tarttua toimeen. Tänään esimerkiksi pitäisi käydä kolmessa (!!) eri kirjastossa. Oi ihanat ruotsalaiset systeemit. Loppuviikko meneekin sitten enemmän tai vähemmän ryhmätyön ja kurssiWiki-tehtävän parissa. Ou jee. Seuraavan kerran ehdin ulos joskus loppuviikolla. Ajattelin mennä metsästämään itselleni myöhäiseksi synttärilahjaksi uutta kevättakkia.

Nyt lusikoin vain mustikkakeiton naamaani ja kipaisen sinne ensimmäiseen kirjastoon. Jos sieltä vaikka saisin lainattua huimaavan mielenkiintoinen kirjallisuuden helmen nimeltä Introduction to political communication.

Tiivistynyttä jännitystä.

Olin vaihteeksi tänään hieman myöhässä. Jos oikein vaarallisesti kurkottelen ulos ikkunastani, näen bussipysäkin. Eli minun kannattaisi lähteä liikkeelle noin kolmea minuuttia ennen aikataulussa komeilevaa lähtöaikaa. En tietenkään ikinä tee niin. Ajattelen asuvani niin lähellä pysäkkiä, että "ihan hyvin" ehdin vielä tehdä jotain pientä. Kuten vaikka lakata kynnet. Sitten onkin niin helppoa taiteilla kengät jalkaa ja takki päälle, sormia käyttämättä.

Mutta takaisin asiaan. Tänään oli kiire sinne pysäkille. Sain ilmeisesti jonkin mielenhäiriökohtauksen ravatessani rappuja alas, sillä pysähdyin kurkistamaan, oliko postiluukkuun ilmestynyt mitään. Olihan sinne. Sekä muhkurainen, tiukasti teipattu pullea kirjekuori että postin saapumisilmoitus. En enää mitenkään ehtinyt palata takaisin huoneeseeni viemään aarteita turvaan, joten survaisin ne vain laukkuuni ja kiisin eteenpäin.

Lounaalla oli vaikea keskittyä Hard Rock Cafen kanavoileipään, kun houkuttelevat yllätykset polttelivat laukussa. Toisaalta nautin siitä, että yllätykset olivat vielä edessä. Pakettien saaminen on melkein jopa parempaa kuin niiden avaaminen. Joku muisti minua! Joku on pohtinut mistä minä pidän! Joku on jaksanut nähdä vaivaa minun vuokseni ja haluaa ilahduttaa juuri minua!

Lounaan jälkeen siis postiin hakemaan toinen ylläripaketti. Tämän jälkeen yllätin itsenikin poikkeamalla vielä ystävän luokse telkkaria katsomaan, sen sijaan että olisin singahtanut kämpille repimään postipaketit auki. Mutta jännitys tiivistyi entisestään ja myhäilin itsekseni koko telkkarihetken ajan. Kohta! Kohta saan tietää!

Ja kyllä kannatti odottaa. Oli ihana illalla palata kaikessa rauhassa omaan huoneeseen, istua alas ja tutkailla hartaasti postileimoja ja päivämääriä ja lähetellä lämpimiä ajatuksia rakkaille ihmisilleni.

Ja mitä niistä paketeista sitten paljastui? No ainakin kaksi kirjettä, joita luin peiton alle käpertyneenä, varpaita kipristellen. Ja oli siellä jotain muutakin.

Iso paketti ja pieni paketti. Just hyvä.

Mikä tämä on!! Nyt mulla on oma villis aina mukana.

Made in Korea!

Kaikkien pääsiäispyhien voittamaton herkku.

Suomalaista hömppälukemista. <3

Olen nyt syönyt hedelmärakeita niin paljon, että sokeria tuntuu pursuavan kohta korvistakin. Tekisi mieli keittää kupillinen teetä ja syventyä tekemään kenttätutkimusta naistenlehtijournalismista, mutta en taida pystyä. Tänä iltana täytyy vielä litteroida 33 minuuttia ruotsalaista puhetta word-tiedostoksi. Sillä aamupäivällä käväisin myös täällä:

Tein haastattelua ryhmätyötä varten.

Ja må jag leva (en gång till)

Tänäänkin olen ollut synttärifiiliksissä. Onnitteluja on kilahdellut puhelimeen, sähköpostiin ja facebookiin tasaisin väliajoin aamuseitsemästä alkaen. Nyt alkaa pikkuhiljaa tahti rauhoittua.

Kuulostelin mielenkiinnolla, josko ikäkriisi olisi rysähtänyt saman tien päälle, mutta ei. Ehkä parempi niin, ei tässä nyt ole aikaa alkaa pohtia syntyjä syviä, kun kouluhommat ovat taas alkaneet kasautua pöydänreunalle, kevät kurkisteli taas tänään pilvien takaa ja päässä surisee suunnattomasti suunnitelmia viimeisten Göteborginviikkojen varalle.

Huomenna suuntaan Sverigen Radiolle haastattelemaan radiotoimittajia erästä koulutehtävääni varten. Jännää. Ja tänään tulin ajatelleeksi sitäkin, että eräs essee pitää palauttaa viikon päästä maanantaina. Voisin ehkä pikkuhiljaa alkaa vaikka etsiä lähdekirjallisuutta sitä varten...

Vaikka kaikki Göbisihmiset ovat olleet superihania nyt viime päivinä, olin tänään hetken aikaa taas naama mutrussa ja kaipailin kotiin. Kaipasin aamuista onnittelulaulua, itsetehtyä kakkua ja jonkun toisen keittämää kahvikupillista. Kaipasin juttuseuraa ja kivaa yhteistä tekemistä.

Maria pelasti päiväni, ennen kuin ehdin alkaa liikaa synkistellä. Käytiin eksymässä jonnekin todella mystiseen kaupunginosaan, harhailtiin kengät kuraisiksi ja löydettiin lopulta määränpäähän, herkulliseen jäätelöbaariin. Maria tarjosi synttärijätskit ja maistelin tyytyväisenä limoncellon ja mustikkajuustokakun makuisia jädejä. Fy fan vad gött!!

Nyt saunailtaan jatkamaan huulenheittoa ja testaamaan lahjapaketista paljastuneita body shop -tuotteita. Loistavaa illanjatkoa minulle!

Vanha ja onnellinen

Kyllä huomaa, että eilen juhlistin syntymiseni vuosipäivää. Tänä aamuna likaisia kertakäyttölautasia löytyi esim sängyn alta ja vessasta. Sitruunanpalasia lojui pitkin lattiaa, tequilapullon punainen hattu oli huolettomasti kenossa, dippikulho kaavittu typötyhjäksi, sipsipussissa vain muruset jäljellä ja silmiä painoi tajuton väsymys.

Mutta ainakin oli hauskaa.

Nyt voisin melkein onnitella itseäni paitsi vanhenemisesta, myös ihanien uusien ystävien löytymisestä. Helposti voisi käydä niin, että synttärit jäisivät surulliseksi yksinäisyyspäiväksi, kun on kaukana kotoa. Mutta täälläpäs asuukin niin huipputyyppejä, että ilta oli kerrassaan toppen. 

Ehkä jätän illan tarkemman analysoinnin väliin ja annan kuvien puhua puolestaan. Koska ensinnäkin, kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa ja toiseksi, ajatus kulkee tänään sattuneista syistä hieman tahmeasti.

mun suomi-ihmiset <3

 Bilekuvia en nyt ajatellut yleisen viihtyvyyden vuoksi tänne laittaa. Voitte ihan keskenänne kuvitella, millaisia ne ovat. Silmät kierossa, otsa kiiltäen, suu auki, tarkennus hukassa, ruokaa suussa och så vidare. Ihan makeasti olen kyllä keskenäni naureskellut niille.

Mutta jotain osviittaa bileiden meiningistä ja sitä kautta myös kuvien laadusta voitte päätellä vilkaisemalla, miltä työpöytäni näytti siinä vaiheessa, kun aamukolmelta saavuin takaisin kämpille. (Käytyäni sitä ennen syömässä Marian jääkaapista lasagnen. Törkeää.)

Kerrassaan hehkeää.

 Olin aivan superotettu, kun sain ihan oikean synttärilahjankin. Kaikeksi onneksi huomenna on vielä saunavuoro!

Mansikkatuotteet tuoksuvat ihanasti kesältä.

Ja kukkiakin vielä! Kaikissa herkullisissa väreissä hehkuvia tulppaaneja.

Toivon, että nää kestää kuihtumatta noin ikuisuuden.

Synttärikortissa lyötiin kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

Yhyy, oon niin liikuttunut näistä ihmisistä että voisin melkein itkeä.

Todiste siitä, että olin hengissä vielä aamullakin.

Huh huh. Tänään olen vielä kaiken kukkuraksi kahvitellut erään Göbiksessä vierailevan suomituttavan kanssa ja jumittanut kokovartalokoomassa kebabin äärellä. Nyt pitäisi jaksaa lähteä viettämään pikkuvappua. Hjälp! Luulen, että tänä iltana voisin kuitenkin mennä ajoissa nukkumaan...

Hätkähdyttävä huomio

Minulla on koti-insinöörillä oli jo ennestään kokemusta kaukosuhteesta. Vähän liikaakin. Työt ja opiskelut ovat heitelleet minua paikkakunnalta toiselle tasaisin väliajoin, ja uskollinen inssini on toiminut kotivahtina aina sen aikaa. Joten osattiin olla varautuneita. Tiedettiin, kuinka vaikeita, pitkiä, yksinäisiä kuukausia meillä molemmilla oli edessä.

Vaihtariajassa on tietysti se ero, että perjantaina ei niin vain otetakaan junaa Etelä-Koreaan parissa tunnissa. Tällä kertaa kaukosuhde ihan oikeasti tarkoittaa puolen vuoden erossa oloa. Näillä näkymin tavataan toisemme ehkä joskus heinäkuussa.

Parisuhde saa kyllä aivan uusia ulottuvuuksia, kun sitä eletään kahdella eri mantereella. Kuvista saattaa yhtäkkiä bongata että mitä ihmettä, toinen onkin leikannut hiukset, ostanut uudet vaatteet, käynyt ihmeellisissä paikoissa ja hengaa ihmisten kanssa, joita et koskaan ole itse tavannut. Joku yhteinen tuttu kysäisee että hei mitä sille kuuluu ja itse täytyy vastata että no itse asiassa en tiedä, juteltiin viimeksi viime torstaina.

Se on aikamoinen muutos. Siirtyä supersöpöstä symbioosielämästä tilanteeseen, jossa ehkä joskus ehtii vähän jutella skypessä tai sitten ei. Hulluksi on maailma muuttunut. Tässä tilanteessa ei auta oikein muuta kuin ajatella, että tilanne on ohimenevä. Se loppuu aikanaan. Ihan pian...

Ennen halusi tietää toisen päivän kaikki pienimmätkin yksityiskohdat. Ja nyt chattaa pikaisesti facebookissa, jos sattuu olemaan samaan aikaan hereillä kuin se toinen siellä jossain kaukana. Viimeksi kysyin, että mitä kuuluu ja koti-insinööri vastasi että ihan hyvää, olen juuri lähdössä Japaniin.

Ja mitä itse siihen vastasin? Ehkä jotain että, okei, hyvää matkaa. 

Käsittämätöntä. Okei, hyvää matkaa?? Vielä muutama kuukausi sitten vastaus samaan kysymykseen olisi ollut että ihan hyvää, olen juuri lähdössä koulusta kotiin, pitääkö käydä kaupassa. Ja siitäkin oltaisiin saatu aikaan kymmien minuuttien pituinen keskustelu.

Ja nyt sitten. "Lähden Japaniin." "Okei, hyvää matkaa."

Voi huokaus.

Seksiä keittiössä. (Katso kuvat!)

Tämä kirjoitus ei käsittele seksuaalisia löytöretkiä yhteiskeittiössä. Sori jos niin luulitte.

Yhteiskeittiöön suunnitellaan remonttia. Kaikkien asukkaiden tulisi olla keittiössä perjantaiaamuna kello puoli kahdeksan kuuntelemassa remonttimiesten tiedonantoa. Olin asian kanssa ihan fine, kunnes näin keittiön ilmoitustaulun.

Tämä on vissiin sitä yhteisöviestintää sitten.

Taidan sittenkin jättää tuon palaverin väliin. Mitäs minä siellä muutenkaan tekisin, kun kerran muutan kohta jo pois.

Yhteiskeittiö on kyllä sellainen asia, jota ei todellakaan tule vaihtariajan jälkeen ikävä. En ymmärrä, miten tilanne voikin täällä olla niin nihkeä. Parhaimmillaanhan yhteiskeittiössä voisi ihan oikeasti viettää aikaa naapureidensa kanssa, kokkailla yhdessä, lojua sohvilla katselemassa telkkaa ja tuntea olonsa kotoisaksi.

Nyt kun keittiöön kävelee, niin ensimmäine fiilis on tahmeus. Sukat liimaantuvat lattiaan, ruuantähteet lavuaariin, sormet jääkaapin ovenkahvaan ja likaroiskeet ikuisiksi ajoiksi liedelle. Nurkissa pyörii raakoja makaroneja, sipulinkuoria ja leivänmuruja. Jonkun riisinkeittimessä viikon ikäiset basmatit kehittyvät omia aikojaan riisipuuroksi ja metallinkeräysastia on täynnä kananmunankuoria. Sohva on onnistuttu mustista tyynyistä huolimatta likastamaan tunnistamattoman väriseksi, ikkunoista hädin tuskin paistaa aurinko läpi ja sohvapöytälle on jääny öljyinen kaukosäädin, sanomalehti, likainen voiveitsi ja syömäpuikot.

Ja silti onnistun joskus kokkaamaan tuossa kauhujen keittiössä esimerkiksi herkullisia lounassalaatteja.

Kinkkumozzarellasalaattia.

 Toisaalta taas joskus mätänevän biojäteastian haju nostattaa niin pontevat kylmät väreet selkäpiihin, että on pakko syödä ulkona. Viimeksi päädyin kreikkalaiseen ravintolaan syömään lammaslihapullia.

Oli ihan sikahyvää tuo tumma chilikastike.

Ah, kunpa pääsisin omaan kotiin laittamaan ruokaa kaikessa rauhassa. Nyt alkaa pikkuhiljaa se oman opiskelijakämpän satunnaisten sormenjälkien koristama jääkaapinovi tuntua jo aivan steriilin puhtaalta. Mieluummin söisin vaikka oman asuntoni lavuaarista, kuin ottaisin täällä yleisestä astiakaapista lautasen käyttööni pesemättä sitä ensin.

Mitä sä oikein teet siellä??

Yksi ystävä kerran kysäisi, että mitä oikeastaan teen täällä kaikki päivät. No jaa. Yhtä ja toista. Kouluun menee aivan hämmentävän paljon aikaa. Lähes jokaisena päivänä teen jotain kouluhommia. Sen lisäksi ihan pelkän arjen pyörittämiseen (siivous, pyykkäys, tiskaus, ruuanlaitto, kaupassa käyminen, lauantaikarkkien ostaminen, nukkuminen...mitä näitä nyt on) menee paljon aikaa.

Ja sitten täytyy tietysti ehtiä nauttia tästä ajasta täällä söpössä pikku volvokaupungissa. Erilaisia illanviettoja, kekkereitä ja bileitä on parisen kertaa viikossa.

Esimerkiksi tämä viikko näyttää suunnilleen tältä:

Omaa vanhenemista täytyy tosiaan juhlistaa tällä viikolla. Mikäs sen ihastuttavampaa, kuin lähestyä taas yhdellä vuodella keski-ikää. Samaan pileputkeen osuu myös ruotsinsuomalaisten nuorten järjestämä wappurieha. Toivottavasti ei sada loskaa.

Muuten tätä viikkoa masentaa poikkiksen häipyminen Etelä-Koreasta Japaniin. Matkailu avartaa, mutta miten ihmeessä selviän ilman hyvää juttuseuraa melkein koko viikon? Pitäiskö itsekin pakata laukku ja häipyä jonnekin muutamaksi päiväksi? Aika moni vaihtari on käyttänyt edullisia lentoja hyväkseen ja lennähtänyt jonnekin päin Eurooppaa viettämään pitkiä viikonloppuja. Hmm.....

Houkutteleva supertarjous!

Olen alkanut pohtia muuttoa pois Göteborgista. Tietysti tässä menee vielä puolitoista kuukautta, ennen kuin asia on ajankohtainen, mutta kuitenkin.

Luultavasti homma menee niin, että kesäkuun toinen päivä hyppään aamujunaan ja ajelen ihastuttavan viiden tunnin matkan Göteborgista Tukholmaan. Tukholmassa voisin suunnata sitten kohti uutta asuntoani ja jättää matkalaukkuni sinne lepäilemään.

Sillä täytyyhän sitä nyt Suomessakin välillä piipahtaa. :) Ajatuksena oli jatkaa matkantekoa satamaan ja ottaa iltalaiva Turkuun. Katselinkin jo sillä silmällä Vikingin ja Siljan sivuja, mutta ihan surkeat on vaihtoehdot yksin matkustavalle. Täytyy joko maksaa yksin neljän hengen hytistä taikka sitten olla ottamatta hyttiä ollenkaan.

Oi, voin oikein kuvitella kuinka ihanaa olisikaan viettää lauantain ja sunnuntain välinen kesäyö yksin laivalla ilman hyttiä. Hienotunteista herrasmiesseuraa riittäisi varmaan vaikka muille jakaa.

Joten ajattelin vain kysäistä, että olisiko kukaan sattumalta pohtinut kivaa pientä kesäristeilyä itselleen? Nyt olisi tarjolla loistava tilaisuus saada mukavaa hyttiseuraa matkan puolesta välistä! Eli jos joku rakkaista ystävistäni on suunnitellut kaljanhakureissua miniristeilyä, niin suosittelisin valitsemaan matkustuspäivämääräksi lauantain, 2. kesäkuuta. Aamulähto Turusta, kiitos.

Tuulahdus Tukholmasta

Nyt on asiat kerrankin ajoissa järjestyksessä. Kesäkuun alkupuolella on tosiaan edessä muutto Tukholmaan. (tästä aiheesta tulen vielä tilittämään paljon tulevaisuudessa, varautukaa!)

Asuntotilanne pääkaupungissa on...no, miten sen nyt nätisti sanoisi. Aivan helvetin vittumainen. Vuokrat hipovat taivaita, huijareita liikkuu kaikilla vuokravälityssivustoilla, surkeatkin luukut revitään käsistä, kun joku katto pään päälle on saatava. Voitte siis ehkä ymmärtää, että hieman oli otsa huolestuneilla rypyillä, kun yritin löytää itselleni kesäasuntoa.

Onneksi on olemassa iki-ihanan superruotsalainen, ärrää mukavan skoonelaiseen tapaan sorautteleva, loputtoman positiivinen ja aina auttavainen Kajsa. Kaikilla suomalaisilla pitäisi olla oma henkilökohtainen Kajsa, niin kaikenlainen ruotsiviha ja kateellisen katkera mussuttaminen loppuisi kuin seinään. Kajsa parantaa päivän kuin päivän.

Mainitsin asunto-ongelmasta Kajsalle. Hän heitti verkot vesille ja antoi jo seuraavana päivänä tiedon, että hänen tukholmalainen ystävänsä Ylva on pistänyt sanan liikkeelle. Siitä seuraavana päivänä Ylva ilmoitti, että sekä Lars että Sofia meinaavat suunnata kesäksi muualle. Seurasi kuumeista sähköpostipommitusta, empimistä ja kaupankäyntiä.

Mutta nytpä tiedän, että kesällä asun tukholmalaisessa kaksiossa Bandhagenissa, metrolla 20 minuuttia centralstationelle. Vuokra on kohtuullinen, asunto kalustettu ja nettiyhteys pelaa. Mitä muuta sitä voi ihminen edes vaatia?

Lattiat, seinät, katto ja kaikki.

Ja jopa tv!

Luksusta lankalauantaihin

Joo-o. Pääsiäinen on hiljentymisen ja rauhoittumisen aikaa, joten minä pakana lähdin luonnollisesti ostoksille.

Olen löytänyt uuden suosikkikaupan. Rut m.fl on kerrassaan härlig! Valikoima on jotain henkkamaukan ja Vilan välistä. Hauskoja yksityiskohtia, ihan kelpo laatua, kivoja kuoseja ja mikä tärkeintä, kukkaroystävälliset hinnat.

Tänään löysin ihan sattumalta alennusrekistä aivan uskomattoman söpiksen paitapuseron. Itse asiassa olin kateellisena bongannut samaisen paidan (sinisävyisenä tosin) erään ruotsalaistytön päältä. Silloin jo harkitsin, että olisin mennyt kysymään mistä pusero on peräisin, mutta en sitten kuitenkaan kehdannut.

Ja nyt kotiutin samaisen vaatteen omaan vaatekaappini ja vieläpä puoleen hintaan! Oi onnea! Kuva ei nyt tee oikeutta, mutta ainakin saatte hieman osviittaa. Luultavasti tulen viettämään koko lopun vaihtariaikani tämä paita päällä.

Kattokaa ny tota kaulusta! Paras!

Lisäksi käväisin tyttöjen kanssa kahvilla, hankin hiusvärin ja ostin erään yllätyksen. Yllätykset on parhaita. Saa nähdä, koska tämä päätyy uudelle omistajalleen, ehkä syksyllä. Kaukonäköisyys on hyvästä.

Ja yllätyksistä tulikin mieleen. Lähetin tässä jokin aika sitten pääsiäisyllätyksiä Suomeen ja Koreaan. Oli harvinaisen hauska täytellä perinteisiä ruotsalaisia pääsiäismunia ja lähettää ne sitten postissa seilaamaan pitkin maailmaa.

Pahvisiin pääsiäismuniin piilotetaan erilaisia yllätyksiä. Yleensä irtokarkkeja.

Nyt pitäisi enää keksiä, että miten hitossa saan yksinäni pistettyä hiusvärin päähäni ilman katastrofaalisia seurauksia? Yleensä kätevä assistenttini on hoitanut homman. Voi olla että itse värjään vahingossa kulmakarvatkin samaan syssyyn.

Vanha kunnon Syoss.