Ystävä hädässä

Tämä postaus käsittelee vaihteeksi sitä, miten mahtava mesta Ruotsi oikeastaan onkaan.

Kävin tässä päivänä eräänä Systembolagetissa hankkimassa juhlajuomaa. Koska näytän suurin piirtein 16-vuotiaalta (henkinen ikä 55), niin vilautin ajokorttia myyjälle, jo ennen kuin hän ehti sitä vaatia.

Kiitokseksi tästä esimerkillisestä viinanostokäyttäytymisestä myyjä kiskaisi tiskan alta omituisen muovihärpäkkeen ja tunki sen ostoskassiini. Hämmentyneenä mutisin kiitoksen ja poistuin paikalta.

Episodi muistui mieleeni uudestaan vasta kämpillä, kun purin ostoksia paikoilleen. Otin muovihärpäkkeen lähempään tarkasteluun. Arvaatteko, mikä se oli?

No tietysti kätevästi litteisiinkin laukkuihin mahtuva, kasaan taittuva, vyössä roikotettava, henkiä pelastava vesipullo.

Metallilenkistä tämän saisi hirmukätevästi ripustettua opiskelijahaalariin roikkumaan.

Systembolaget!

En malta odottaa sitä hetkeä, kun Tampereen yliopiston luentosalissa voin kaivaa marimekkolaukustani tämän superpäheän vesipullon. Kyllä siinä vanhat limsapullot häviävät vertailussa.

Ja loppuun vielä tunnustus: kävin taas Tigerissä. Vahingossa. Tai no, tahallaan. Onneksi kävin. Löysin sieltä ihanat muotoleikkurit scrapbookaskartelua helpottamaan.

Eurolla lähtivät, jes!

Strömsöluonteeni on hätää kärsimässä täällä Ruotsissa. Mitä tehdä, kun ompelukone, askarteluveitset, paperit, maalit, kankaat, langat ja miljoonat muut tilpehöörit (obs! tillbehör!) ovat visusti tallessa Suomessa?

Yleensä luovuudenpuuskissani tuunaan vaikka kattokruunuja, nojatuoleja tai seiniä. Teen tauluja, vaatteita, kivoja pikku yllätyksiä.

Ja täällä sitten?

Täällä minä koristelen kirjekuoria. Voi huokaus.

Surullista.

Takaisin lähtöruutuun

Kohta on kesäkuu. Kesäkuusta tulee mieleen suvivirsi, tuulessa humisevat rantakoivut, vaaleat kesäyöt, juhannussauna, mato-ongella kalastettu pikkuahven, tillivedessä keitetyt uudet perunat, pellon reunasta kerätyt kukkakimput ja ensimmäiset makeat mansikat.

Ja tämän vuoden kesäkuusta tulee mieleen myös muutto Tukholmaan ja uuden, jännittävän kesätyön aloittaminen.

Tänään otin matkalaukun esille kaapista, jonne sen piilotin viitisen kuukautta sitten. Hieman huolestuneena silmäilin omituisesti pullistelevaa vaatekaappiani ja mystisestä roinasta täyttynyttä kirjahyllyä. Hmm. Jonkinlainen katoamistemppu pitäisi varmaan suorittaa, ennen kuin saan elämäni ahdettua takaisin matkalaukkuun.

Olen viettänyt aikaa katselemalla Google Mapsista tulevia kotikulmiani. Mittailin matkaa tunnelbanalta kotiovelle, ja pohdin kuinka nopeasti se on mahdollista juosta niinä aamuina, kun herätyskello pettää tai  aamukahvi kaatuu viime hetkessä ainoalle puhtaalle paidalle. Omituista, että vain hetki sitten tarkastelin samalla tavalla Göteborgin katuja turvallisesti Suomesta käsin. Ja nyt taas. Takaisin lähtöruutuun.

Uusi kaupunki, uudet ihmiset, uudet virheet ja erehdykset. Uudet yritykset ja onnistumiset. Uusi alku.

Elämäni 17. muutto.

Chic, pilkulliset kynnet!

Tylsyyksissäni ostin tänään kauppareissulla punasipulin, porkkanoiden ja tomaattimurskan (obs. näistä aineista valmistuu maailman paras chilitomaattilinssikeitto, äidin reseptin mukaan tietysti.) lisäksi tyhjänpäiväisen naistenlehden. Tai siis mainoslehden, kuten myöhemmin huomasin.

Läpyskä oli nimeltään Chic, mutta sisältö ei ollut kovinkaan kummoinen. Mainoksia, mainoksia, muotijutuksi naamioituja mainoksia ja itseruskettavavoiteiden vertailu. Jes. Ainoa lohtu oli se, että lehden mukana tuli kaksi iloisen väristä kesäkynsilakkaa ja käsky revitellä värisekamelskoilla kynsissä.

Ja kun lehti kerran käskee, ei siinä voi muuta kuin totella.

Oon niin luova, että itseänikin hämmästyttää.

Voi olla että kaikkein tarkkasilmäisimmät lukijat huomaavat, etten ole kouluttautunut kynsitaiteilijaksi. Öhöm. Mutta ihan kivat leppäkerttumaiset fiilikset näistä silti tulee.

Anonyymit insinöörit

Voi Ruotsi Ruotsi minkä taas teit. Ikinä et lakkaa yllättämästä.

Aivan normaalin iltakävelyn päätteeksi saattaa huomion kiinnittää astetta erikoisempi mainoskyltti.

"Oletko insinööri, ja tarvitset jonkun, jonka kanssa jutella?"

Tosin insinöörien auttavalle puhelimelle saattaisi olla käyttöä muuallakin. Yhteisissä kokouksissa insinöörit voisivat yhdessä jutella mitä tehdä, kun vaimoa/tyttöystävää ei löydy, tai jo olemassa oleva ei osoita kiinnostusta insinöörijuttujen kuuntelemiseen.

Ja yhdessä insinöörit voisivat pelailla tietokonepelejä, koota pienoismalleja ja vertailla jatkojohtojensa pituutta. (Miksi tuo viimeinen kuulosti jotenkin epäilyttävältä?)

Täytyy sitten syksyllä koettaa muistaa kuunnella koti-insinöörin tylsiäkin juttuja. Ettei se vaan lähde jonkun puhelinvaihteen matkaan.

Hiekkaa hiuksissa

Olen alkanut tulla siihen lopputulokseen, että mitä parempi päivä, sen vähemmän valokuvia.

Ja jotain tämän päivän laadusta kertoo se, että saldona on pyöreät nolla kuvaa.

Stora Delsjön rannalla tuoksui kesältä, lomalta ja vapaudelta. Nurmikko, vesi, aurinkorasva, grillissä käristyvät herkut. Äänimaailmakin sopi kuvaan. Aaltojen loisketta, naurua, hiljaista puheensorinaa. Mäiskäykset lentopallon osuessa pelaajien käsivarsiin. Teinipoikien rehvastelua ja teinityttöjen teeskennellyn välinpitämätöntä tirskuntaa. Lapsiaan lohduttavia äitejä, grillihiiltein oikeaoppisesta sytytystavasta kiisteleviä isiä. Rakastuneita pareja, arjen huolet taakseen jättäneitä mummoja.

Kesä.

Kun makasin mustalla pyyhkeelläni, kuumat aurinkolasit otsalla, viinirypälerasia sopivasti käden ulottuvilla ja kuuntelin, kuinka vaihtarikaverini läiskivät viereisellä viltillä ristiseiskaa, olin onnellinen. Ja olen yhä. Rusketusraidat piirtyivät yhdessä päivässä iholle ja talviturkki tippui Delsjön karaisevan kylmään järviveteen.

Ainoa asia, joka tällä hetkellä harmittaa on se, että en ole tajunnut viettää enemmän aikaa kyseisen järven rannalla.

Himoshoppaaja Nordeassa

Jokin aika sitten eräs säätiö muisti minua stipendillä. Hieman hämärän peittoon ikiajoiksi jäi se, miksi moinen kunnia minulle vaihtariopiskelustani myönnettiin, mutta en viitsinyt alkaa asiaa tarkemmin selvitellä. Ties vaikka olisivat vetäneet takaisin koko summan. Pidin siis suun supussa ja peukut pystyssä ja onnittelin itseäni hienosti suoritetusta pänttäämisestä.

Kaikenlaisen säätämisen (ei ruotsalaista pankkitiliä, kartalta kadonnut konttori, huonot aukioloajat yms.) jälkeen löysin itseni Nordean tiskiltä hipeltämässä setelinippua. Ja kuten kuka tahansa vastuuntuntoinen ja järkevä opiskelijatyttö, ryntäsin heti posket täristen hassaamaan rahoja kaikenlaiseen turhuuteen.

Olen aina pitänyt ruotsalaisesta Lagerhausista, joka on erikoistunut ihastuttaviin pikku sisustustavaroihin, kirjoihin, peleihin, lahjoihin ja paperikrääsään. Ja nyt Göteborgin markkinoille on ilmestynyt myös samassa sarjassa kilpaileva tanskalainen Tiger/TGR.

Ja voi hitsinpimpulat että oli ihana tuo Tiger! Ehdin pikaisesti käväistä samassa puljussa jo Köpiksenmatkan aikana, mutta nyt täällä  Göteborgissa jäin kauppaan lähes asumaan. Lähes häiriintyneellä hartaudella tutkiskelin muffinssinmuotoisia ajastimia, irtoviiksikoristeita, voileipäpalapeliä ja tee-se-itse-dinosaurussettiä.

Hups, melkoisen kasan tavaraa raahasin kotiin asti.

 Yritin kyllä puhua itselleni järkeä. Että huomio huomio, muutat aivan pian ensin toiseen kaupunkiin ja sen jälkeen toiseen maahan, ei välttämättä kannata änkeä matkalaukkuun enää yhtään ainutta lisätavaraa. Mutta järjen ääni lähti lomalle siinä vaiheessa, kun muovikassissakin oli kumiankankuvia. Menetetty peli.

Toinen huippukauppa löytyi hieman vahingossa. Göteborgin tiedekeskus Universeum on ollut käymiskohdelistallani jo pitkään, mutta nyt näyttää pahasti siltä, että aikaa, seuraa tai rahaa tiedekäynnille ei taidakaan löytyä. Ajattelin tyytyä toiseksiparhaaseen vaihtoehtoon, ja käydä vain tiedekeskuksen omassa kaupassa kääntymässä.

Kävi ilmi, että siellä ei niin vain nopeasti käväistäkään. Kun kaupan nimikin on Science discovery centre shop, niin minulla alkaa koti-insinöörihälytyskellot soida päässä. Olisin voinut pyytää kääräisemään koko kaupan käärepaperiin ja viedä insinöörille tuliaisiksi. Joten oli pakko jäädä hyllyjen väliin suorittamaan vertailua ja vaivaamaan aivosoluja.

Ja ostin minä itsellenikin sieltä jotakin. Nimittäin uuden kotikaupunkini kartan. Eikä vaan minkä tahansa kartan, vaan pehmeän, kankaisen, sateenkestävän, 20 grammaa painavan superkartan.

"Crumpled city - soft city maps for urban jungles."

Ja kyllä kestää!

Erityisesti minua ihastutti karttapakkauksen käyttöohje: rutistele ennen käyttöä! Kerrankin kartta, jonka oikein luvan kanssa saa mytätä aggressiivisesti ruttuun ja sulloa laukunpohjalle. Kyllä nyt kelpaa muuttaa!

Ja uusien ostosten innoittamana sain vihdoinkin aikaiseksi pistää posti-Kustin taas polkemaan.

En kestä Ruotsia! Kattokaa ny noita postimerkkejäkin!

Noniin. Nyt voisin pikkuhiljaa alkaa hillitä tätä shoppailuvimmaakin ainakin hetkeksi. Kaiken varalta taidan huomenna suunnata koko päiväksi aurinkoiselle järvenrannalle pois houkuttelevien kauppojen luota!

Viisujen viemää

Olen koettanut pohtia, miksi ruotsalaiset ovat niin yltiöinnoissaan kaikesta Euroviisuista. Mikä on viisujen taika? Tuulikone, miljoonasti aiemmin kuullut kehnohkot popitukset, epämääräiset aksentit sekä juontajilla että esiintyjillä vai ylihintaiset liput?

Kun hamassa nuoruudessani paiskin hommia Skoonessa, meni viisuhuuma mielestäni jo todella pitkälle. Mäkkärin Happy Meal aterian kylkiäisenä jaettiin nimittäin lelujen sijasta viisufanituskamaa. Esimerkiksi keltaisen ja sinisen kasvovärin sisältämä paletti, jotta pikkusvenssonit voivat maalata poskiinsa kotomaansa liput.

Ruotsi, vad fan håller ni på med.

Tänään luonnollisestikin vietän itsekin iltani telkan viereen liimautuneena. Oikeaoppisesti aion myös varustautua naposteltavalla, ystävillä, hyvällä juomalla ja omatekoisella äänestyslapulla. Aina on myös mahdollista pistää ranttaliksi, ja pelata Euroviisujuomapeliä. Säännöt löysin tältä sivulta.

Lystiä musiikki-iltaa vaan kaikille! Ja heja Sverige, joka luultavasti taas kisaa voittopaikasta

Euroviisujen juomapeli – perussäännöt
Tämä on Eurovision laulukilpailun perinteinen juomapeli.
HUOM! Nämä ovat nimenomaan perussäännöt – viisukatsomokohtaiset lisäpykälät ovat paitsi suotavia, myös erinomaisen rohkaistavia.

Toteutuneista kohdista yksi kulaus per esitys (ellei toisin mainita):
-Maailmanparannuskappale
-Kappaleen nimi ei tarkoita mitään
-Edustajina mies-nais-duo, joilla eriväriset tukat (vapautettu tukkaehdosta: Islanti)
-Juontajat vaihtavat vaatteita
-Modulaatio eli sävellajin vaihtuminen (juoma per vaihdos)
-Tuulikone
-Kansanmusiikkivaikutteinen melodia tai melodianpätkä
-Mummo lavalla (juoma per mummo. Huom! Taustagrafiikat eivät kelpaa, pitää olla live-mummo.)
-Suurikokoisia, yksivärisiä lippuja liehutetaan
-Asuste, jonka liehuvuutta käytetään osana koreografiaa
-Asuste, josta ei voi tietää miten se puetaan päälle
-Asuste, jonka kätköistä paljastuu toinen ihminen/ihmisiä
-Muu yllättävä paikka, josta putkahtaa esiin ihminen/ihmisiä
-Ylävartaloltaan paljas miestanssija, jolla on päässään jokin hökötys
-Artistia nimitetään Senjasenmaan Siksijasiksi (esim. ”Ukrainan Cher”)

Maakohtaiset säännöt:

Ruotsi:
-Edustaja ei ensi kertaa Euroviisuissa
-Biisin jälkeen yleisökuvassa villisti juhlivia homofaneja (bonusjuoma jos kuvassa myös uudenlainen hauska sateenkaarifanituote)

Israel:
-Edustuskappaleessa “verhottu” poliittinen sanoma

Saksa:
-Ylilyöty genre-esitys (bonusjuoma, jos vielä saksaksi)

Irlanti:
-Huilu osana esitystä

Iso-Britannia:
-Edustajana vanhan polven iskelmätähti/entinen tyttö- tai poikabändin laulaja/uusi tyttö- poikabändi -Edustusbiisin säveltänyt vanha musikaalisäveltäjä/tyttö- tai poikabändin biisinikkari

Espanja/Portugali:
-Hassutteluesitys, josta kukaan muu ei tajua mitään

Kreikka:
-Täysin valkoisiin pukeutunut mieshenkilö
-Korkealta alas hyppäävä mieshenkilö
-Paidan aukirepäisy

Häkellyttävän hienoa haahuilua

Viime päivinä olen ilmeisesti ollut niin lämmön ja auringon häikäisemä, että olen vain haahuillut epämääräisesti ympäriinsä ilman suunnitelmia. Ja erittäin onnistunutta haahuilua se on ollutkin. Muistakaa te kaikki muutkin tasaisin väliajoin haahuilla! Silloin saattaa osua kultasuoneen.

Ensin haahuilin ilmeisesti Göteborgin parhaaseen salaattibuffetiin. Voi mums sanonpa vain.

Terveellisyysaspekti vähän hukkui matkalla, mutta hyvää oli.

Lisäksi olen haahuillut kaupungilla ja kaupoissa. Pikkuisen tuntuu tyhmältä, kun löytää uusia kivoja puoteja aivan vaihtariaikansa lopussa. Oliko pakko jumittautua siihen samaan ostoskeskukseen pyörimään, kun sivukujilla olisi ollut vaikka mitä kulutusyhteiskunnan helmiä? Mutta toisaalta, ehkä tämä umpisilmäisyys on säästänyt rahojani. Toppen!

Näitä lippuja on kaupunki täynnä. Miksi?

Suurin osa haahuiluajasta on kuitenkin päätynyt puistoon. Mikäs siinä. Talvenkalpea iho imee D-vitamiinia kuin nääntymisen partaalla, ja samalla kääntyvät suunpieletkin pysyvästi ylöspäin kuukausitolkun murjottamismoodin jälkeen.

Uusi perspektiivi kaupunkiin.

Olen myös kohdannut viikon luontohetken, kun Humanistenin kuolemanportaissa luikerteli vastaan vaskitsa, eli kopparödla. Sanonpahan vain että fy fan! Tämän tutustumisen olisin voinut jättää väliin. Kammottava, ylisuuri kastemato. Niljaisen vaaleanruskea, jalaton ja jotenkin kömpelö. Brrrr. Ihan kuin se ei riittäisi, että aikaisemmin kohtasin samoissa portaissa rotan. Ja peuran. Pitäisi ehkä etsiä joku muu reitti kaupungille.

(Tähän kohtaan voisi tulla kuva vaskitsasta, mutta luuletteko tosiaan, että olisin pysähtynyt kuvaamaan sitä? Joo ei.)

Ja mitäs muuta sitten vielä. Viisut on tietysti polkaistu käyntiin ja Ruotsi on täysin sekaisin. Kummaa viisuporukkaa nämä svenssonit. Itse en ole koskaan sen kummemmin tästä huonon musiikin festivaalista pitänyt, mutta pakkohan sitä on Ruotsissa seurata. Maan oma edustaja kun on (ilman perusteita...) ennakkosuosikki ja kaikkea.

Toivon tosin täydestä sydämestäni, että Venäjän bilemummot tanssivan leivinuuninsa kanssa korjaavat voiton kotiin.

Tiukka viisuraati.

Paras haahuilu tähän mennessä (eilisen ex tempore -saunan lisäksi) on ollut ilmaiskäynti Göteborgin taidemuseossa. Kerrassaan hieno paikka, ja ilahduttavan laaja näyttely. Jokaiselle jotakin, aina Picasson ja Edelfeltin kautta Munchiin ja Warholiin.

Ulkoapäinkin ihan hauskannäköinen mesta.

Ja rappusilta näkee melkein koko Avenyen!

Pakollinen peilipose.

Mielipiteitä tästä teoksesta otetaan vastaan kommenttiboksissa.

Tästä pidin. Oivaltava ja hauska.

Asennetta!

Vaikka kyllä ne suomalaiset kultakauden taiteilijat silti vievät voiton.

Seuraavaksi pyykkirumbaa, sitten pankkiasioita ja matkalippuselvittelyjä ja sen jälkeen viisufiilistelyä ja tortilloja yhteiskeittiössä. Hyvää päivää vain muillekin!

shop shop shop

On se elämä melko helppoa, kun päivän ainoa huoli on se, jaksaako auringonpaisteessa kävellä keskustaan asti läkähtymättä, kun bussikortti meni vanhaksi eikä uutta viitsi enää ostaa.

Kiertelin keskustaa tänään siinä mielessä, että olisi kiva viedä perheenjäsenille jotkut pikku tuliaiset täältä svenssonlandiasta. Tehtävä on siinä mielessä hävyttömän hankala, että lähes kaikki kaupat löytyvät Suomestakin. Osta siinä nyt sitten jotain jännää ja paikallista, kun samat lafkat ovat vallanneet  kaikki pohjoismaat.

Tai no löytyisihän täältä tietty niitä ah-niin-ihania hirvijuttuja. (Miksi hirvi on muka niin cool?) Ja dalahästejä. Ja viikinkikrääsää. Mutta jotenkin nousi mieleen sellainen epäilys, että siskoni eivät tahdo rintakorukseen karvaista miniviikinkiä.

Mutta vähän ku venytti rajoja ("no ainakaan tätä kauppaa ei löydy Turusta!") niin kyllä sieltä jotain löytyi itse kullekin. Paitsi koti-insinöörille. Se mies on liian tyylitietoinen. En uskalla ostaa yhtään mitään. Onneksi olen itse niin suunnattoman ihana, ettei hän varmaan muuta tarvitsekaan.

Arvatkaa mikä on kellekin?

Ja tietystikaan tulikuumassa kaupungissa ei voinut maleksia kovinkaan kauaa, ellei välillä istahtanut terassille siemailemaan kylmää juotavaa. Ah, kesä!

Med Emmi!

Ruotsalainen holhousyhteiskunta ei petä. Sidukkapullokin muistuttaa, että mikäli olet pamahtanut paksuksi, ei välttämättä kannata lipitellä.

Juni, juli, augusti

Sommaren är kort här! Taas kerran. Saa nähdä pysyvätkö kesäkelit Göbiksessä nyt hieman pidempään kuin kaksi päivää. Tällä hetkellä ainakin näyttää hyvältä, auringonsäteiden pitäisi paahtaa ruotsinmaata koko loppuviikko.

Kummasti tuo sää vaikuttaa mielialaan. Koti-ikäväangsti väistyi eilen melko tehokkaasti taka-alalle, kun makasin Humanistenin pihanurmikolla ystävien ympäröimänä ja söin take away kanasalaattia lounaaksi. Aurinko porotti mustalle pyyhkeelleni niin tehokkaasti, että korkkaamattomalle aurinkorasvallekin tuli vihdoin käyttöä.

Omaa piristystä toi myös viimeisten huippupäivien suunnittelu. Tähän asti kivoja paikkoja on voinut bongailla ilman sen tarkempia suunnitemia. On voinut rennosti paiskata ilmoille että "tonne mä meen sit viel joskus!"

Ja yhtäkkiä "joskus" onkin nyt. Mikäli meinaa vielä haluta käydä tietyissä paikoissa, on se tehtävä nyt, koska sen jälkeen on liian myöhäistä. Göteborgin kevät jää historiaan ensi kuussa, ja tuskin tänne takaisinkaan enää matkustaa. Ojdå.

Joten nyt viimeiset viikot täyttyvät pelkästään kivoista suunnitelmista. Shoppailureissuista, museoista, iltakävelyistä Stora delsjön rannalle. Viimeisistä after workeista, euroviisupileistä, luksusbrunsseista. Tämähän on melkein kuin kesäloma. Mitä nyt täytyy vähän välillä avata ruotsalaisia pankkitilejä, kirjoitella osoitteenmuutoksia ja ostella juna- ja laivalippuja.

Ja nyt seuraavaksi aionkin osuvasti ensin kirjoitella media- och kommunikationsvetenskap -laitoksen johtajalle sähköpostia ja kysyä tarkemmin opintorekistereistä ja sen jälkeen kävellä lempeänlämpimän kesätuulen siivittämänä Grönsakstorgetille nauttimaan salaattibuffetista parin suomitytön kanssa. Ha det gött!

Sorg och saknad

Niin, muutama päivä tässä vierähti poissa blogosfääristä. Eikä muuten tullut ikävä. Oli ihan liian kivaa ilmankin.

Aika paljon sitä ehti reilussa kolmessa päivässä tehdä, vaikka etukäteen hieman jännäsin, kuinka pikkujuttuja poreilevan ja kauniita keksintöjä kuhisen Göteborgin pystyy tiivistämään yhteen ainoaan viikonloppuvierailuun.

Mutta mikäs siinä seikkaillessa, kun on ihania ihmisiä matkassa. Ei tullut hätä eikä hoppu, mutta ei myöskään iskenyt tylsyys tai tavanomaisuus. Melkeinpä voisin sanoa, että tunnelma on oli koko ajan aivan toppen.

Ja mitä siihen tiivistettyyn Göteborgiin sitten kuuluu? No ainakin Hagan tahmeanpehmeä jättipulla, aurinkoinen after work Parkenin terassilla, kirpsakka ulkoiluretki kauniiseen saaristomaisemaan, Andra Långgatanin pientä myötähäpeää herättävä live-keikka, Lisebergin vatsanpohjaa vihlaiseva ja tahdotonta kuolemanpelkokiljumista aiheutta puuvuoristorata, herkkuaamupalat Ica Fokuksen inspiroimina, Slottskogenin veikeät pingviinit ja nappisilmäiset hylkeet sekä ratikoiden kyydissä köröttely shoppailupaikoista toisiin. Kelpais varmaan sullekin?

Oli niin kivaa, etten viitsinyt edes kantaa kameraa mukanani. Halusin nauttia hetkestä, en tähystellä sitä linssin lävitse.

Nyt sitten kyllä tuntuukin melkoisen tyhjältä. Lentokenttäbussin kurvatessa takaisin kohti Landvetteriä, istahdin hetkeksi Korsvägenin bussipysäkille murjottamaan. Kotimatkalla en huomannut nauttia lämpimänä hehkuvasta auringosta, vaan keskityin potkiskelemaan pikkukiviä ja huokailemaan syvään.

Kämppäkin näytti niin omituisen tyhjältä, kun pöydillä ei enää lainehtinut kolmen ihmisen tavaroita ja ilmapatjankin ängin takaisin kaappiin. Mitä ihmettä teen kaikella tällä tilalla, kun kukaan ei ole jakamassa sitä kanssani? En oikein saa aikaiseksi mitään juuri nyt, tuijottelen seinää ja selailen kalenteria. Eihän tässä ole enää minullakaan kuin parisen viikkoa jäljellä. Onneksi. 

Portaiden paluu

Muistatteko, kun jokin aika sitten valitin jäätävistä kuolemanportaista, jotka johtavat asunnostani yliopiston Humanisten -rakennukselle ja centralbibliotekiin?

Eli siis näistä ihanista rappusista oli kyse:

 Huomasin, että jatkuvista sateista ja muuten leudoista keleistä on kuitenkin ollut jotain hyötyä. Luonto on kirjaimellisesti puhjennut kukkaan. Ja omakin askel on huomattavasti kevyempi, kun ulkona tuoksuu kasteiselta nurmikolta, mullalta ja kukkasilta.

Ei melkein edes tunnista samaksi paikaksi.

Portaissa asuu muuten myös rottia. Niitä tosin näkee vain iltaisin...

Muutenkin ulkona on nykyään aivan ihana käppäillä. Ihmisetkin ovat heti paljon paremmalla tuulella. Olen jopa todistanut, kuinka hitaastilämpeävät ja yleensä melko nihkeät göteborgilaiset virnuilevat toisilleen ilman syytä. Toppen!

Nyt tekisi mieli pistää tennarit jalkaan ja hilpaista pitkälle kävelylenkille. Harmi vaan, että paras lenkkikaveri on Suomessa.

Suosikkikuva suosikkikaverista.

Seuraavaksi aion tiskata pyyhkiä pölyt kirjoittaa esseetäni suurella raivolla ja koettaa saada koko homman pakettiin ennen iltaa ja vieraiden saapumista. Melkein voisin toivottaa itselleni, että lycka till...

Mansikkamuistoja ja Lippmannin Waltsu

Huomenna on ehkä koko vaihtariajan paras päivä. Saan vieraita Suomesta. Sisko & sen poikkis tulevat käymään ja viipyvät aina sunnuntaihin asti. Olen ihan täpinöissäni. Tuttuja ihmisiä! Siitä on nyt kuitenkin vierähtänyt jo reilut neljä kuukautta, kun olen päässyt keskustelemaan kenenkään superystävän tai perheenjäsenen kanssa. Melkein jännittää.

Olen otsa kurtussa seuraillut sääennusteita. Kivasti vaikuttaa siltä, että loppuviikko on kylmää, pilvistä ja sateista. Sunnuntai-illasta alkaen keli luonnollisesti vaihtuu oikein aurinkoiseksi, ja ensi viikko mennään hellerajaa hipoen. Tekisi mieli kirjoittaa tähän joku oikein mehevä suomalainen kirosana, mutta perkele, minähän en sellaista harrasta.

Niin tohkeissani olen tästä vierailusta ollut, että ikäänkuin unohdin käyväni koulua. Kalenteria selailemalla kuitenkin (onneksi!) huomasin, että ensi maanantainahan täytyykin palauttaa lukukauden viimeinen essee. Se taas tarkoittaa, että kirjoitusaikaa minulle jää...no, tämä päivä. Hmm.

Kaiken lisäksi luennoitsija teki melko inhasti, ja määräsi esseen kirjoitettavaksi siitä samasta pahuksen opuksesta, josta jo kertaalleen pakistin väkinäisen referaatin paperille. Jättekul! Mitäköhän uutta keksisin nyt sitten sanottavaksi? Walter Lippmannin Public Opinion tulee nyt sitten todella tutuksi. Vaikka kai sitä pitäisi olla vain tyytyväinen, arpaonni olisi saattanut iskeä kohdalleni myös Habermasin täysin käsittämättömän tajunnanvirtateoksen, joten parempi näin.

Tämä päivä menee siis jälleen näppäimistöä naputellen. Jossain vaiheessa käväisen happihyppelyllä palauttamassa yhden kurssikirjan Humanistenin kirjastoon ja kierrän kaupan ja kaverin luota takaisin sorvin ääreen.

Ettei vaan mene liian helpoksi: Public Opinionin lisäksi esseeseen täytyy sisällyttää myös kaikki muut kurssikirjat! Voi jee!

Muistelen kaiholla sunnuntai-iltapäivää, kun istuttiin kavereiden kanssa veden äärellä syömässä kesän ekoja mansikoita, ja auringon lämmittämä kivimuuri oli niin kuuma, että takamus hehkui. Ehkä ensi viikolla uudestaan sitten...

Oma maa mansikka!

Perus Göteborgmaisema.

Mutainen vesi toi kotoisasti mieleen Aurajoen.

Mutta kyllä tää tästä. Kahvia riittää ja raollaan olevasta ikkunasta kuuluu linnunlaulua. Vielä kun saisin aivot käyntiin, niin essee olisi jo puoliksi tehty.

Äntligen: Köpenhamn!

Noniin. Nyt jaksan vihdoin tarttua megapostausaiheeseen ja kertoilla hieman lisää reilun viikon takaisesta Kööpenhaminanmatkastamme. Ihan ensimmäiseksi pitäisi varmaan mainita, että matkustakaa Kööpenhaminaan! Tunnelma Köpiksessä oli hämmentävän keskieurooppalainen. Suomelle ja Ruotsille tyypillinen kurttuotsaisuus loisti poissaolollaan. Mutta Tanskassahan asuukin tiedettävästi maailman onnellisimmat ihmiset.

Matkaan lähdettiin ihan sillä fiiliksellä, että Kööpenhamina luultavasti on ihana kaupunki, ja lisäksi sopivan lähellä Göteborgia. Mitään sen ihmeellisempiä tavotteita tai suunnitelmia ei kelläkään ollut. Bussiin meitä ahtautui viiden hengen kaveriporukka.

Köpikseen pääse Ruotsista melko kätevästi bussilla ja ilmeisesti vielä kätevämmin junalla, mutta sitä ei tajuttu, ennen kuin oli jo liian myöhäistä. Mutta ei pitkä bussimatka (4 tuntia) minua haitannut. Mikäs siinä istuskellessa, kun varautuu eväillä ja hyvällä seuralla. Maisemiakin oli mielenkiintoista katsella, ainakin menomatkalla.

Reissutunnelmia bussissa.

 Olin vakaasti päättänyt painaa mieleeni, minkä kaupunkien kautta bussi kurvaili. Joten luonnollisesti olen nyt jo unohtanut ne kaikki. Paitsi yhden. Noin puolen tunnin jaloittelutauko pidettiin Malmössä. Ihana, vaarallisen kuhiseva Malmö!

 Tunsin lähes koti-ikävää tähyillessäni tuttuja maisemia. Jo Skånea kohti ajeltaessa olin fiilistellyt pannukakkumaisen lättäniä maisemia, metsien puutetta ja keltaisena loistavia rypsipeltoja. Oi kaunis Skåne ja sen avaruusmongerrusta puhuvat asukkaat! Joskus vielä palaan Skåneenkin hetkeksi. Edes lomailemaan.

Skoonelaisia maisemia.

Hehkeän kauniilla satama-alueella jaloittelemassa.

Malmö! <3

Ruotsin ja Tanskan välinen Juutinrauman silta eli ruotsalaisittain Öresundsbron yhdistää kätevästi Malmön ja Köpiksen. Yli huristelee hetkessä ja samalla voi ihailla lukuisia tuulivoimamyllyjä. Yritin niistäkin napata kuvaa, mutta kamera tarkensi ikkunalasin likatahroihin. Sori.

Perillä Köpiksessä bussi jätti meidät hieman yllättäen tienpientareelle keskelle ei mitään. Hmm. Seurattiin sitten poisvaeltavia ihmisjoukkoja, ja löydettiin onneksi rautatieasema. Ostettiin kolmen vuorokauden matkakortit ja hypättiin bussiin kohti hostellia. Oltiin valittu hostelli lähinnä edullisen hinnan perusteella, kun tarkoituksena oli kerran nauttia kaupungista, eikä kykkiä hotellihuoneessa ihailemassa tapetteja. Valinta osui siis Danhostel Bellahoj:hin. En nyt tiedä, onko hostelli sen kummoisemman suosittelun arvoinen, mutta ihan kelpo paikka pienellä budjetilla matkustavalle.

Saatiin oma viiden hengen huone. Kaksi yötä kustansi noin neljäkymmentä euroa per naama. Yhteiset wc- ja suihkutilat olivat siistit ja sijaitsivat huoneen vieressä käytävällä. Mitään remuamista tai yleistä häiriöhärdelliä ei ollut. Hostellissa oli myös aamupalamahdollisuus, paljon yhteisiä oleskelutiloja, matkatavarasäilytys ja naapurina lammasbunkkeri. (??)

Jep. Lampaita ja bunkkeri. En todella tiedä, mitä tästä pitäisi ajatella.

Ihan siisti hostelliaula.

Huone oli hyttimäinen.

Ja ulkona oli silmäniloa.

Ensimmäisenä iltana suunnattiin ihan ekaksi syömään. Valitsin listalta kananachoja ja se oli niin hyvä ateria, että olisin voinut nuolla lautasen puhtaaksi. Tai saattoi tietysti olla, että siinä vaiheessa iltaa oli jo vähän nälkä muutenkin, kun ei ollut koko päivänä syönyt mitään. Oli miten oli, nyt ottaa päähän etten muista paikan nimeä. Ravintola sijaitsee kuitenkin ihan ydinkeskustassa.

Ravintolassa oli kiva hämyinen fiilis.

"John Lennon´s old library room". Voiko olla totta?

Turha fiilistelykuva.

Ruuan jälkeen lähdettiin etsimään pahamaineista Christianian vapaakaupunkia. En jaksanut tarkemmin selvitellä paikan historiaa, mutta ilmiselvästi melko värikäs tausta koko systeemillä on. Vapaakaupunki haluaa elää omaa, itsenäistä elämäänsä irrallisena muusta Kööpenhaminasta. Parhaiten paikka tunnetaan huumemyönteisyydestään.

Itse olin ajatellut, että kepeää fiilistä hakevat huumeveikot hipsisivät puolisalaa diilerinsä luo ja siirtyisivät vaivihkaa porttikongeihin polttelemaan, mutta ei. Pilveä kaupiteltiin kuin uutta perunaa torilla, avoimesti ja kaikkien nähtävillä. Koko paikka lemahti pistävän makealta, vähän kuin löylyvedessä lilluvalta koivuvihdalta. Melko tympeä tuoksu oikeastaan, ei sitä kovin kauaa jaksanut haistella.

Muutenkin koko paikasta jäi ainakin itselleni jotenkin ankea fiilis. Luultavasti Christiania on joskus 60-luvulla ollut juuri se villi ja vapaa vaihtoehtokaupunki, jota se vieläkin kuvittelee olevansa. Tänäpäivänä totuus on kuitenkin aivan toinen. Paikkaan tuntui hakeutuvan turistien lisäksi lähinnä sellaisia ihmisiä, jotka ovat menettäneet otteen elämästään. Kyyristyneitä selkiä, pälyileviä katseita, likaisia vaatteita. Pullonkerääjiä, rihkamakauppiaita. Vapaana kuljeskelevia koiria ja -mikä oudointa- paljasjalkaisia pikkulapsia. Katusoittajia, suuria nuotioita. Tuli sellainen tunne, että paras pitää omasta laukustaan kiinni ja jatkaa matkaa melko rivakasti.

Vapaakaupungissa on muuten valokuvauskielto. Salaa käryttelemään poikkeavat perheenisät eivät varmankaan halua päätyä digikuvien koristeeksi. Itse noudatin kieltoa (melko) säntillisesti, mutta Emmi väläytteli salamaa huomaamattomasti pari kertaa.

Christianian ulkopuolella.

Sisäänkäynti. Alue oli paljon pienempi kuin luulin, enemmänkin puisto kuin kaupunginosa.

Vahvoja huumeita ei katsottu hyvällä. Kuva: Emmi.

Sääntöjä: pidä hauskaa, älä juokse, älä ota kuvia. Kuva: Emmi.

Terkkuja siskoille!

Vähän levottomia fiiliksiä ihmisillä ilmeisesti.

Melko aikaisin päädyttiin kuitenkin perjantaina nukkumaan, sillä lauantaina oli tarkoitus rynniä ympäriä kaupunkia koko päivä. Aamupalan jälkeen lähdettiinkin heti ilmaiselle opastetulle kävelykierrokselle, jota piti letkeitä tarinoita kertova irkkumies.

Liikkeelle lähdettiin city hallista.

Bongasin sieltä ainakin neljä morsianta. Kiireinen päivä maistraatilla ilmeisesti.

Kaikki osallistujat tuntuivat olevan opiskelijoita.

Päheä pytinki.

Tämä myös.

Carslbergin synnyinkoti!

Köpiksen vanhin katu.

Kaavoihinsa kangistuneita puita.

Nykyinen parlamenttitalo.

Kuninkaallisten henkilökohtainen kirkko. Melkoista pröystäilyä.

Hämmentävä huomio: Turun tuomiokirkko sijaitseekin Köpiksessä.

Ei koiria. :(

Kuninkaallisten kämppiä. Punaisessa t-paidassa oppaamme.

Suihkulähde ja taustalla oopperatalo.

Ihana Nyhavn. Entinen paheellinen prostituutiokatu, nykyinen hipsteriunelma.

Kierrettiin kaupunkia kolmen tunnin ajan ja poikettiin sen jälkeen ansaitulle kahville. Tummaa, vahvaa kahvia ja sitruunamarenkikakkua, maistui aika hyvin tuossa vaiheessa päivää. Palvelu pelasi taas loistavasti. Eräs seurueestamme pyysi oluen ja tarjoilija lähti hakemaan sen naapurikuppilasta. Fint!

Energiavarastot täytettyämme lähdimme uudestaan katselemaan kaupunkia, tällä kertaa toisesta näkökulmasta. Tunnin verran kestävä veneajelu kustansi vaivaiset 70 kruunua ja oli oikein mukava. Suosittelen tutustumaan!

4/5 seurueestamme.

Ikkunaluukut pystyi itse avaamaan ja sulkemaan. Kätevää siinä vaiheessa, kun pärskeet hieman villiintyivät.

Astetta hienompi viikonloppupaatti.

Vene kurvasi myös pienen merenneidon ohi. Aika mitätön pieni patsas se oli, ja ympärillä kahlasi villiintynyt lauma turisteja. Itselleni riitti hyvin tämä kauempaa tarkkailu veneestä käsin.

Pitkän turistipäivän jälkeen käytiin hostellissa siistiytymässä ja lähdettiin viettämään iltaa. Poikettiin kuppilassa jos toisessakin ja päädyttiin puolivahingossa oikein mukavaan baariin istuskelemaan pikkutunneille saakka.

Illan juomateema.

Olisin kuollakseni halunnut shoppailla Irma-nimisessä ruokakaupassa, mutta en ehtinyt.

Yksi pysähdyspaikka.

Luettavaksi oli tarjolla Harry Potteria - tanskaksi tietenkin.

Ihania sisustusratkaisuja.

Jag elsker dit smil ja mökkikynttilä.

Sunnuntaina aloitettiin päivä Modernin taiteen museossa, joka oli kyllä pienoinen pettymys. Olin odottanut järisyttävämpää kokemusta ja laajempaa kokoelmaa. Kannattaa ehkä suunnata jonnekin muualle, mikäli tilaisuus tulee. (Vaikka toisaalta museo oli meille opiskelijoille kyllä maksuton ja sinänsä ihan hyvä diili.)

Museoretken jälkeen hajauduttiin kaupungille kiertelemään kauppoja. Tuntui, kuin ostoskeskuksissa olisi voinut vaellella kuinka kauan tahansa, mutta edellisinä päivinä rääkätyt jalkalihakset olivat hieman toista mieltä. Viiden aikaan oli pakko käydä hakemassa matkalaukut mukaan hostellista, kun matkatavarasäilö meni kiinni. Lopulta linnottauduttiin syön niin paljon kuin jaksat -ravintolaan kaikkien kassiemme kanssa ja naurettiin niin äänekkäästi, että kaikki muut asiakkaat katsoivat viisaammaksi siirtyä muualle.

Kahdeksan aikoihin lampsittiin takaisin rautatieasemalle ja yritettiin löytää se mystinen, tienvarteen piilotettu bussipysäkki. Onneksi se löytyikin melko helposti. Ei muuta kuin mukava asento pehmeällä bussinpenkillä ja neljän tunnin köröttely takaisin Göteborgiin.

Matkan omituisin osuus oli ehkä se, kun kahdelta yöllä raahauduin umpiväsyneenä kämppäni ovelle, kiersin avainta lukossa, astuin sisään ja ajattelin: vihdoinkin kotona!

Kotona? Olenko minä kotonani Göteborgissa?