tiistai 29. toukokuuta 2012

Takaisin lähtöruutuun

Kohta on kesäkuu. Kesäkuusta tulee mieleen suvivirsi, tuulessa humisevat rantakoivut, vaaleat kesäyöt, juhannussauna, mato-ongella kalastettu pikkuahven, tillivedessä keitetyt uudet perunat, pellon reunasta kerätyt kukkakimput ja ensimmäiset makeat mansikat.

Ja tämän vuoden kesäkuusta tulee mieleen myös muutto Tukholmaan ja uuden, jännittävän kesätyön aloittaminen.

Tänään otin matkalaukun esille kaapista, jonne sen piilotin viitisen kuukautta sitten. Hieman huolestuneena silmäilin omituisesti pullistelevaa vaatekaappiani ja mystisestä roinasta täyttynyttä kirjahyllyä. Hmm. Jonkinlainen katoamistemppu pitäisi varmaan suorittaa, ennen kuin saan elämäni ahdettua takaisin matkalaukkuun.

Olen viettänyt aikaa katselemalla Google Mapsista tulevia kotikulmiani. Mittailin matkaa tunnelbanalta kotiovelle, ja pohdin kuinka nopeasti se on mahdollista juosta niinä aamuina, kun herätyskello pettää tai  aamukahvi kaatuu viime hetkessä ainoalle puhtaalle paidalle. Omituista, että vain hetki sitten tarkastelin samalla tavalla Göteborgin katuja turvallisesti Suomesta käsin. Ja nyt taas. Takaisin lähtöruutuun.

Uusi kaupunki, uudet ihmiset, uudet virheet ja erehdykset. Uudet yritykset ja onnistumiset. Uusi alku.

Elämäni 17. muutto.

2 kommenttia:

Mitä mietit? Kerro se tänne!