Äntligen: Köpenhamn!

Noniin. Nyt jaksan vihdoin tarttua megapostausaiheeseen ja kertoilla hieman lisää reilun viikon takaisesta Kööpenhaminanmatkastamme. Ihan ensimmäiseksi pitäisi varmaan mainita, että matkustakaa Kööpenhaminaan! Tunnelma Köpiksessä oli hämmentävän keskieurooppalainen. Suomelle ja Ruotsille tyypillinen kurttuotsaisuus loisti poissaolollaan. Mutta Tanskassahan asuukin tiedettävästi maailman onnellisimmat ihmiset.

Matkaan lähdettiin ihan sillä fiiliksellä, että Kööpenhamina luultavasti on ihana kaupunki, ja lisäksi sopivan lähellä Göteborgia. Mitään sen ihmeellisempiä tavotteita tai suunnitelmia ei kelläkään ollut. Bussiin meitä ahtautui viiden hengen kaveriporukka.

Köpikseen pääse Ruotsista melko kätevästi bussilla ja ilmeisesti vielä kätevämmin junalla, mutta sitä ei tajuttu, ennen kuin oli jo liian myöhäistä. Mutta ei pitkä bussimatka (4 tuntia) minua haitannut. Mikäs siinä istuskellessa, kun varautuu eväillä ja hyvällä seuralla. Maisemiakin oli mielenkiintoista katsella, ainakin menomatkalla.

Reissutunnelmia bussissa.

 Olin vakaasti päättänyt painaa mieleeni, minkä kaupunkien kautta bussi kurvaili. Joten luonnollisesti olen nyt jo unohtanut ne kaikki. Paitsi yhden. Noin puolen tunnin jaloittelutauko pidettiin Malmössä. Ihana, vaarallisen kuhiseva Malmö!

 Tunsin lähes koti-ikävää tähyillessäni tuttuja maisemia. Jo Skånea kohti ajeltaessa olin fiilistellyt pannukakkumaisen lättäniä maisemia, metsien puutetta ja keltaisena loistavia rypsipeltoja. Oi kaunis Skåne ja sen avaruusmongerrusta puhuvat asukkaat! Joskus vielä palaan Skåneenkin hetkeksi. Edes lomailemaan.

Skoonelaisia maisemia.

Hehkeän kauniilla satama-alueella jaloittelemassa.

Malmö! <3

Ruotsin ja Tanskan välinen Juutinrauman silta eli ruotsalaisittain Öresundsbron yhdistää kätevästi Malmön ja Köpiksen. Yli huristelee hetkessä ja samalla voi ihailla lukuisia tuulivoimamyllyjä. Yritin niistäkin napata kuvaa, mutta kamera tarkensi ikkunalasin likatahroihin. Sori.

Perillä Köpiksessä bussi jätti meidät hieman yllättäen tienpientareelle keskelle ei mitään. Hmm. Seurattiin sitten poisvaeltavia ihmisjoukkoja, ja löydettiin onneksi rautatieasema. Ostettiin kolmen vuorokauden matkakortit ja hypättiin bussiin kohti hostellia. Oltiin valittu hostelli lähinnä edullisen hinnan perusteella, kun tarkoituksena oli kerran nauttia kaupungista, eikä kykkiä hotellihuoneessa ihailemassa tapetteja. Valinta osui siis Danhostel Bellahoj:hin. En nyt tiedä, onko hostelli sen kummoisemman suosittelun arvoinen, mutta ihan kelpo paikka pienellä budjetilla matkustavalle.

Saatiin oma viiden hengen huone. Kaksi yötä kustansi noin neljäkymmentä euroa per naama. Yhteiset wc- ja suihkutilat olivat siistit ja sijaitsivat huoneen vieressä käytävällä. Mitään remuamista tai yleistä häiriöhärdelliä ei ollut. Hostellissa oli myös aamupalamahdollisuus, paljon yhteisiä oleskelutiloja, matkatavarasäilytys ja naapurina lammasbunkkeri. (??)

Jep. Lampaita ja bunkkeri. En todella tiedä, mitä tästä pitäisi ajatella.

Ihan siisti hostelliaula.

Huone oli hyttimäinen.

Ja ulkona oli silmäniloa.

Ensimmäisenä iltana suunnattiin ihan ekaksi syömään. Valitsin listalta kananachoja ja se oli niin hyvä ateria, että olisin voinut nuolla lautasen puhtaaksi. Tai saattoi tietysti olla, että siinä vaiheessa iltaa oli jo vähän nälkä muutenkin, kun ei ollut koko päivänä syönyt mitään. Oli miten oli, nyt ottaa päähän etten muista paikan nimeä. Ravintola sijaitsee kuitenkin ihan ydinkeskustassa.

Ravintolassa oli kiva hämyinen fiilis.

"John Lennon´s old library room". Voiko olla totta?

Turha fiilistelykuva.

Ruuan jälkeen lähdettiin etsimään pahamaineista Christianian vapaakaupunkia. En jaksanut tarkemmin selvitellä paikan historiaa, mutta ilmiselvästi melko värikäs tausta koko systeemillä on. Vapaakaupunki haluaa elää omaa, itsenäistä elämäänsä irrallisena muusta Kööpenhaminasta. Parhaiten paikka tunnetaan huumemyönteisyydestään.

Itse olin ajatellut, että kepeää fiilistä hakevat huumeveikot hipsisivät puolisalaa diilerinsä luo ja siirtyisivät vaivihkaa porttikongeihin polttelemaan, mutta ei. Pilveä kaupiteltiin kuin uutta perunaa torilla, avoimesti ja kaikkien nähtävillä. Koko paikka lemahti pistävän makealta, vähän kuin löylyvedessä lilluvalta koivuvihdalta. Melko tympeä tuoksu oikeastaan, ei sitä kovin kauaa jaksanut haistella.

Muutenkin koko paikasta jäi ainakin itselleni jotenkin ankea fiilis. Luultavasti Christiania on joskus 60-luvulla ollut juuri se villi ja vapaa vaihtoehtokaupunki, jota se vieläkin kuvittelee olevansa. Tänäpäivänä totuus on kuitenkin aivan toinen. Paikkaan tuntui hakeutuvan turistien lisäksi lähinnä sellaisia ihmisiä, jotka ovat menettäneet otteen elämästään. Kyyristyneitä selkiä, pälyileviä katseita, likaisia vaatteita. Pullonkerääjiä, rihkamakauppiaita. Vapaana kuljeskelevia koiria ja -mikä oudointa- paljasjalkaisia pikkulapsia. Katusoittajia, suuria nuotioita. Tuli sellainen tunne, että paras pitää omasta laukustaan kiinni ja jatkaa matkaa melko rivakasti.

Vapaakaupungissa on muuten valokuvauskielto. Salaa käryttelemään poikkeavat perheenisät eivät varmankaan halua päätyä digikuvien koristeeksi. Itse noudatin kieltoa (melko) säntillisesti, mutta Emmi väläytteli salamaa huomaamattomasti pari kertaa.

Christianian ulkopuolella.

Sisäänkäynti. Alue oli paljon pienempi kuin luulin, enemmänkin puisto kuin kaupunginosa.

Vahvoja huumeita ei katsottu hyvällä. Kuva: Emmi.

Sääntöjä: pidä hauskaa, älä juokse, älä ota kuvia. Kuva: Emmi.

Terkkuja siskoille!

Vähän levottomia fiiliksiä ihmisillä ilmeisesti.

Melko aikaisin päädyttiin kuitenkin perjantaina nukkumaan, sillä lauantaina oli tarkoitus rynniä ympäriä kaupunkia koko päivä. Aamupalan jälkeen lähdettiinkin heti ilmaiselle opastetulle kävelykierrokselle, jota piti letkeitä tarinoita kertova irkkumies.

Liikkeelle lähdettiin city hallista.

Bongasin sieltä ainakin neljä morsianta. Kiireinen päivä maistraatilla ilmeisesti.

Kaikki osallistujat tuntuivat olevan opiskelijoita.

Päheä pytinki.

Tämä myös.

Carslbergin synnyinkoti!

Köpiksen vanhin katu.

Kaavoihinsa kangistuneita puita.

Nykyinen parlamenttitalo.

Kuninkaallisten henkilökohtainen kirkko. Melkoista pröystäilyä.

Hämmentävä huomio: Turun tuomiokirkko sijaitseekin Köpiksessä.

Ei koiria. :(

Kuninkaallisten kämppiä. Punaisessa t-paidassa oppaamme.

Suihkulähde ja taustalla oopperatalo.

Ihana Nyhavn. Entinen paheellinen prostituutiokatu, nykyinen hipsteriunelma.

Kierrettiin kaupunkia kolmen tunnin ajan ja poikettiin sen jälkeen ansaitulle kahville. Tummaa, vahvaa kahvia ja sitruunamarenkikakkua, maistui aika hyvin tuossa vaiheessa päivää. Palvelu pelasi taas loistavasti. Eräs seurueestamme pyysi oluen ja tarjoilija lähti hakemaan sen naapurikuppilasta. Fint!

Energiavarastot täytettyämme lähdimme uudestaan katselemaan kaupunkia, tällä kertaa toisesta näkökulmasta. Tunnin verran kestävä veneajelu kustansi vaivaiset 70 kruunua ja oli oikein mukava. Suosittelen tutustumaan!

4/5 seurueestamme.

Ikkunaluukut pystyi itse avaamaan ja sulkemaan. Kätevää siinä vaiheessa, kun pärskeet hieman villiintyivät.

Astetta hienompi viikonloppupaatti.

Vene kurvasi myös pienen merenneidon ohi. Aika mitätön pieni patsas se oli, ja ympärillä kahlasi villiintynyt lauma turisteja. Itselleni riitti hyvin tämä kauempaa tarkkailu veneestä käsin.

Pitkän turistipäivän jälkeen käytiin hostellissa siistiytymässä ja lähdettiin viettämään iltaa. Poikettiin kuppilassa jos toisessakin ja päädyttiin puolivahingossa oikein mukavaan baariin istuskelemaan pikkutunneille saakka.

Illan juomateema.

Olisin kuollakseni halunnut shoppailla Irma-nimisessä ruokakaupassa, mutta en ehtinyt.

Yksi pysähdyspaikka.

Luettavaksi oli tarjolla Harry Potteria - tanskaksi tietenkin.

Ihania sisustusratkaisuja.

Jag elsker dit smil ja mökkikynttilä.

Sunnuntaina aloitettiin päivä Modernin taiteen museossa, joka oli kyllä pienoinen pettymys. Olin odottanut järisyttävämpää kokemusta ja laajempaa kokoelmaa. Kannattaa ehkä suunnata jonnekin muualle, mikäli tilaisuus tulee. (Vaikka toisaalta museo oli meille opiskelijoille kyllä maksuton ja sinänsä ihan hyvä diili.)

Museoretken jälkeen hajauduttiin kaupungille kiertelemään kauppoja. Tuntui, kuin ostoskeskuksissa olisi voinut vaellella kuinka kauan tahansa, mutta edellisinä päivinä rääkätyt jalkalihakset olivat hieman toista mieltä. Viiden aikaan oli pakko käydä hakemassa matkalaukut mukaan hostellista, kun matkatavarasäilö meni kiinni. Lopulta linnottauduttiin syön niin paljon kuin jaksat -ravintolaan kaikkien kassiemme kanssa ja naurettiin niin äänekkäästi, että kaikki muut asiakkaat katsoivat viisaammaksi siirtyä muualle.

Kahdeksan aikoihin lampsittiin takaisin rautatieasemalle ja yritettiin löytää se mystinen, tienvarteen piilotettu bussipysäkki. Onneksi se löytyikin melko helposti. Ei muuta kuin mukava asento pehmeällä bussinpenkillä ja neljän tunnin köröttely takaisin Göteborgiin.

Matkan omituisin osuus oli ehkä se, kun kahdelta yöllä raahauduin umpiväsyneenä kämppäni ovelle, kiersin avainta lukossa, astuin sisään ja ajattelin: vihdoinkin kotona!

Kotona? Olenko minä kotonani Göteborgissa?