tiistai 22. toukokuuta 2012

shop shop shop

On se elämä melko helppoa, kun päivän ainoa huoli on se, jaksaako auringonpaisteessa kävellä keskustaan asti läkähtymättä, kun bussikortti meni vanhaksi eikä uutta viitsi enää ostaa.

Kiertelin keskustaa tänään siinä mielessä, että olisi kiva viedä perheenjäsenille jotkut pikku tuliaiset täältä svenssonlandiasta. Tehtävä on siinä mielessä hävyttömän hankala, että lähes kaikki kaupat löytyvät Suomestakin. Osta siinä nyt sitten jotain jännää ja paikallista, kun samat lafkat ovat vallanneet  kaikki pohjoismaat.

Tai no löytyisihän täältä tietty niitä ah-niin-ihania hirvijuttuja. (Miksi hirvi on muka niin cool?) Ja dalahästejä. Ja viikinkikrääsää. Mutta jotenkin nousi mieleen sellainen epäilys, että siskoni eivät tahdo rintakorukseen karvaista miniviikinkiä.

Mutta vähän ku venytti rajoja ("no ainakaan tätä kauppaa ei löydy Turusta!") niin kyllä sieltä jotain löytyi itse kullekin. Paitsi koti-insinöörille. Se mies on liian tyylitietoinen. En uskalla ostaa yhtään mitään. Onneksi olen itse niin suunnattoman ihana, ettei hän varmaan muuta tarvitsekaan.

Arvatkaa mikä on kellekin?
Ja tietystikaan tulikuumassa kaupungissa ei voinut maleksia kovinkaan kauaa, ellei välillä istahtanut terassille siemailemaan kylmää juotavaa. Ah, kesä!
Med Emmi!

Ruotsalainen holhousyhteiskunta ei petä. Sidukkapullokin muistuttaa, että mikäli olet pamahtanut paksuksi, ei välttämättä kannata lipitellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä mietit? Kerro se tänne!