Hyväosaisen haihattelijan joulutoivelista

On jälleen se aika vuodesta!

Viime vuonna joku katkerahko henkilö loukkaantui syvästi blogiin tekemästäni joululahjatoivelistauksesta. Hänen mielestään olin no, lyhyesti sanottuna, ahne paska.

Tälle henkilölle haluaisin terävöitää eron toiveiden ja vaatimusten välillä. Mikäli sanojen merkitystä ei ymmärrä, voi ne kätevästi käydä tarkastamassa vaikkapa sanakirjasta. Tai kysyä kaverilta.

No, asiaan.

Minulla oli itse asiassa hyvinkin kirkkaana mielessä, mitä olisin tänä jouluna halajannut löytää kuusen alta. Rannekello ja Nappula-kynttilänjalat olivat ykkösenä toivelistalla.

Ja sitten tulivatkin valmistujaiset. Sain molemmat toivomani tavarat ja niiden lisäksi vielä aimo kuorman kaikenlaista muutakin ihanaa. Joten homma onkin jo hoidossa! (Valmistujaisista lisää kuvamateriaalia seuraavassa päivityksessä! Pysykää kanavalla!)

Minä tarvitsisin itselleni oikeastaan vain yhtä asiaa. Kallista, teknologista valokuvakansiota! Eli toisin sanoen ulkoista kovalevyä.

En tiedä ulkoisista kovalevyistä mitään. Kysyin asiaa Valiopojalta. Hänellä oli selkeä vastaus - hanki Buffalo.

Itsehän kuvittelin buffalon olevan melko villiintynyt häränpuolikas. Mutta ehkä se onkin puhveli.

Joku tämmöinen, kenties. Vaikka tämä ei nyt taida olla se kehuttu Buffalo. 

Niin, siinäpä oikeastaan se onkin. Muuta en tarvitse. Mutta se ei toki tarkoita, etten haluaisi kaikenlaista turhaa ylellisyyttä.

Mitä vanhemmaksi tulen (siis olenhan jo lähestulkoon kolmekymmentä, ryppyvoiteita voi alkaa lähetellä tähän suuntaan) sitä enemmän pidän turhasta pikku luksuksesta.

Tällä hetkellä kaikki luksushaaveeni liittyvät arkipäivien piristämiseen ja työpäivien jälkeiseen rentoutumiseen. Hyvään yöuneen, mahdollisuuteen levätä ja rentoutua. Hyvään ruokaan ja juomaan, kivoihin kulttuurielämyksiin. Yleiseen onnellisuuteen. (onnellisuus, muuten! Siinäpä olisi hyvä lahja! Taitaa tosin ylittää joulupukinkin valtuudet.)

Koneellakyhjöttämisen jäykistämät lihakseni rentoutuisivat hierontalahjakortista! Tosin en kuvasta poiketen haluaisi esitellä varpaitani, mutta sellainen kunnon jurmotus niska-hartiaseudulle maistuisi kyllä.

Toisekseen haluisin helliä stressistä kukkivaa ihoani kaikin mahdollisin keinoin. Kuten herkullisilla kasvonaamioilla, ihanan ruttuisilla pellavalakanoilla tahi käsittämättömän pehmoisilla kashmir-villapaidoilla.

Myös esimerkiksi teatteriliput tai ravintolalahjakortit ovat enemmän kuin tervetulleita. 

 Mitäs muuta sitten? No vaikka villahousut! Ja pipa! Ei palele sitten päätä tai peppua pakkasilla.

Olen ihaillut Uhana-designia kyllästymiseen asti. Mutta kun jotenkin niillä vaan on homma hallussa. Ja sitä paitsi se nimi! Uhana! Ja jotenkin olisi aika siistiä marssia toimiston jakkupukujen ja kotelomekkojen keskelle villahousuissa.

Kattokaa ny noita printtejä!

 Ja sitten onkin jäljellä enää jokajouluinen klassikkotoive - jotain superkiinnostavaa luettavaa, jonka kanssa viettää tunnelmallisia hetkiä sohvannurkassa, toinen käsi suklaakonvehtirasiaan haudattuna.

Oikeastaan voisin lukea mitä vaan. Tässä nyt kuitenkin muutama esimerkki siitä, mihin haluaisin syventyä.

Vahvoja, vahvoja naisia. Kiinnostavia tarinoita.

Tai sitten poikamaisia kasvukipuilutarinoita. Tai miksei vanhaa kunnon Härköstä, kevyttä välipäivälukemista.

Odotan jo innolla viikonloppua, kun voin itse vihdoin lähteä hieman jouluostoksille. Listakin on jo valmiina, ja työpaikan ansiosta tilillä on jopa hieman ylimääräistä rahaa. Enää puuttuu vain aikaa.

Yhden hengen urpoilutiimi

Mikäli yhtään selaa blogini arkistoa, voi helposti huomata, että noin 3/4 loka-helmikuun välisistä kirjoituksistani käsittelee väsymystä. (Loput käsittelevät joulua, käsitöitä tai ruokaa.)

Ihmiset reagoivat kaamokseen eri tavoin. Jotkut eivät sitä juuri huomaa, jotkut valittavat väsymystä ja ostavat kirkasvalolampun ja jotkut muuttavat kolmeksi kuukaudeksi Fuengirolaan.

Ja sitten on minä. 

Pimeys saa koko kroppani aivan sekaisin. "Herään" aamulla puoli seitsemältä. Nuokkuminen, silmien särkeminen ja aivojen puuroisuus jatkuu puoleen päivään. Silloin ulkona on periaatteessa valoisaa, eli vähän vaaleamman harmaata kuin muulloin. Silloin saan energiaa. Ja teen esimerkiksi tehokkaimmin töitä.

Kahden aikaan alkaa taas pimetä. Ja samaa tahtia pimeyden laskeutumisen kanssa laskee myös oma aivokapasiteettini.
Kun pääsen töistä varttia yli neljältä, voisin mennä suoraan nukkumaan. Yöpuku vaan päälle ja päivä on pulkassa!

Valitettavasti se ei oikein ole mahdollista, eikä myöskään hyödyttäisi mitään. Nukun joka yö 8-9 tunnin unia, mutta silti väsyttää.

Hortoilen siis kaamospäissäni pitkin kaupunkia ja yritän elää normaalia elämää. Tällä viikolla urpoilin yhtenä iltana aivan erityisen paljon.

Ensin väsymys iski iltapäivän kahvitunnilla. Kaadoin kahdesti kahvit itseni päälle, koska unohdin pidellä kupistani kiinni tarpeeksi napakasti. Sen jälkeen meinasin lähteä töistä ilman työlaukkuani.

No, sitten suuntasin kauppaan. Kassalla huomasin, etten ollut punninnut ostamiani hedelmiä.
En lannistunut, vaan lähdin salille. Sinne päästyäni aloin syytellä henkilökuntaa siitä, että etälukuavaimeni oli lakannut toimimasta enkä päässyt kirjautumaan sisään salille. Asiaa tutkittiin. Vika oli siinä, että yritin päästä salille työpaikkani avaimella.

Sitten päätin, että urpoilu saa tältä päivältä olla tässä, loppuillan makaan vain sohvalla. Lähdin kotiin. Ja yritin mennä väärään rappukäytävään.

En tajua. Nukun hyvin, syön hyvin, juon hyvin. Vedän vihanneksia ja vitamiineja, liikun säännöllisesti kolme kertaa viikossa. Hemoglobiinikin on huippuluokkaa.

Ja silti noin kolmasosa vuodestani menee täysin hukkaan. Ainoa, mikä kiinnostaa, on nukkuminen. Kavereiden tapaaminen, harrastukset, jopa leffassa käyminen tuntuvat uuvuttavilta ponnistuksilta, jotka vievät energiaa ja -herranjumala- ovat pois nukkumiseen käytettävästä ajasta.

Kunpa vaan voisin mennä talviunille marraskuun ensimmäisenä päivänä! Jouluna voisin mielelläni olla pari viikkoa hereillä ja painua sitten takaisin untuvaisiin pehkuihin. Nukkuisin ja nukkuisin päivästä toiseen ja avaisin silmät sitten, kun ensimmäiset leskenlehdet ilmestyvät pellonpohjille.