Toissapäivänä heittäydyin töiden jälkeen sängyn päälle x-asentoon ja iloitsin siitä, että tämäkin viikko on jo näin pitkällä. Sitten Valiopoika muistutti, että on maanantai.
Maanantai??? Maanantai?? Olin aivan varma, että oltiin jo viikon loppupuolella.
Syksy on jälleen saapunut musertamaan elämäniloni olemattomiin. Ja jälleen kerran olen yhtä järkyttynyt lyhenevistä päivistä, vakaasti laskevista lämpöasteista ja kelmeäksi muuttuneesta naamataulustani. Ei taas tätä!
Olen yrittänyt vähän fiilistellä. Että jee, onpa kiva laittaa nätti villahuivi kaulaan ja käyttää pikkumyykenkiä. Mutta tiedättekö, ei lapasista voi loputtomasti iloa repiä. Ei vaikka kuinka polttaisi samalla kynttilöitä ja hymisisi tyytyväisenä sohvalla villasukat jalassa.
Ongelma onkin siinä, että minä en halua istua sillä helkkarin sohvalla monta kuukautta putkeen.
Haluan syödä lounasta ulkona. Ja kävellä kepeästi pitkin jokirantaa. Haluan käydä uimassa ja lukea puistossa liian kallista naistenlehteä. Haluan kävellä torin poikki työmatkalla, ostaa mansikoita ja neilikkakimpun kahvihuoneeseen ja katsella, kuinka mummot vaihtavat kuulumisia mukulakivien keskellä.
Haluan pyöräillä Ruissaloon töiden jälkeen. Uittaa varpaita merivedessä ja makoilla purjeveneen kannella. Haluan avata skumppapullon valoisassa yössä ja lakata varpaankynnet vaaleanpunaisiksi.
Haluan kerätä ojanvarresta kukkia ja posottaa moottoriveneellä mökille. Haluan kävellä paljain jaloin ja makoilla nurmikolla tutkimassa muurahaisia.
Haluan enemmän energiaa, iloa ja valoa.
Vaan ei. Ei tipu. Väärä asuinpaikka, väärä maa.
Töiden jälkeen olen sekä henkisesti että fyysisesti niin poikki, että ajatus mistä tahansa aktiviteetista ahdistaa. Joten en tee mitään. Ja sitten vasta ahdistaakin.
Yritän kyllä. On liikuntaa, on hyvää ruokaa, on ystäviä. On lyhennettyjä työpäiviä ja pitkään nukuttuja viikonloppuaamuja. On superfoodia ja vitamiineja.
Mutta silti. Harmaata sohjoa vaan kaikki päivät.
Kuka keksisi rokotteen kaamosta vastaan?
(Onneksi en sentään ole ainoa, jonka järjen valo on alkanut himmetä marraskuun lähestyessä. Tänä aamuna lämpömittari oli painunut pakkasen puolelle. Ja silti työmatkalla vastaan tuli lenkkeilijä shortseissa ja t-paidassa.)
