Härliga Haga

Tuli sitten syötyä pikkusen korvapuustia. Göteborg on Ruotsin korvapuustikaupunki, mutten ollut ihan tajunnut, että mihin kyseisellä maineella oikein viitataan. Tänään, kun kanelisokeriähkyssä tuijotin lautaselle jäänyttä pullanloppua, ei asiasta ollut enää epäselvyyttä. Pulla oli isompi kuin pääni. Sen olisi hyvin voinut jakaa 4-6 ihmiselle, riippuen siitä, kuinka paljon pullaa napa tuppaa vetämään.

Maria odottaa innolla.

Ei ihan jaksettu kahteenpekkaan kuitenkaan.

En ymmärrä, kuinka olen saattanut asua Göteborgissa jo yli kaksi kuukautta, mutta en silti ollut tehnyt kävelyä Hagan kaupunginosassa. Olenko kenties jotenkin vajaa?

Hagaa ei oikein pysty kuvailemaan, se pitää kokea. Haga koostuu pienistä söpöistä puutaloista, mukulakivistä, tuulessa heiluvista nimikylteistä ja iloisesti puhelevista kauppiaista. Joku kyynisempi voisi sanoa, että Hagassa haisee viattomaan ulkokuoren taakse piilotettu raha. Hinnat eivät nyt ehkä ole sieltä kaikkein edullisimmasta päästä, mutta kyllä köyhällä opiskelijallakin oli Hagassa paljon katseltavaa.

Kaiken lisäksi tänään kadut olivat täyttyneet pääsiäismarkkinoiden kojuista ja leppoisaa lauantaipäivää viettävistä svenssoneista. Ulkona tuoksuivat paahdetut mantelit ja Göteborgille tyypillinen kirpakka tuulenvire nosti punan poskipäille ja jäädytti sormenpäät. Onneksi kivoja pikku puoteja oli vieri vieressä, joten sisälle oli helppo pujahtaa lämmittelemään.

Tyypillistä Hagaa.

Lelukauppa, josta olisin halunnut ostaa kaiken.

Kiroilupurkki! Vaikka ei ruotsalaisilla niin kovin pahoja kirosanoja edes ole.

Puutohvelitehdas. Tietenkin.

Melko epäruotsalainen krääsäkauppa yllätti.

Ordning och reda. <3

Tänne tulen kesällä kahville.

Påsk lähestyy.

Aivan normaalia, että puun oksat on koristeltu askartelujutuilla ja pikkuleluilla?

Tänään on ollut huono kamerapäivä, kaikki kuvat tahtoivat mennä ihan päin mäntyä. Paitsi se, jonka olisin halunnut ottaa männystä.

Huomiselle on suunnitteilla toinen kameraretki, ehkä silloin onnistaa paremmin? Nyt pitäisi sitten suurella innolla syventyä seuraavaan tenttikirjaan. Vähän on vaikea löytää motivaatiota näin lauantaina. Varsinkin, kun naapurihuoneesta kuuluu jo nyt dunkadunka -musiikkia. Onneksi mulla on korvatulpat.

Sinulle on postia

Tarkistan postilaatikon joka päivä. Heti, kun tulen koulusta. Ne kerrat, jolloin laatikossa varsinaisesti on ollut postia, voi laskea kahden käden sormin. Ja puolet niistäkin kirjeistä on tullut Kelalta. Silti jaksan uskollisesti, toiveikkaasti kipittää postilaatikolle niin pian kuin suinkin ehdin.

Paitsi eilen. Eilen en ehtinyt. Itseopiskelin Humanistenilla ahkerasti yhdeksästä puoli kahteen Marian kanssa. Luin yhden tenttikirjani siinä tuosta vain, yhdeltä istumalta. Hämmästyin itsekin. Siinä taas huomaa hyvin ja huonosti kirjoitettujen tieteellisten kirjojen eron. Hyvä oppikirja on melkein kuin romaani. Mielenkiintoinen ja koukuttava.

Humanistenilta suoraan kämpille, kirjat takaisin hyllyyn ja äkkiä ratikkapysäkille. Ajettiin kirpputorille nimeltä Myrorna nauramaan 80-luvun vaatteille. Sieltä taas Rumpanbariin (joo, sen nimi on ihan oikeasti Rumpan Bar) after work -jonoon. Oltiin kuultu villejä huhuja kaupungin parhaasta afterworkista ja päätettiin olla ajoissa paikalla. Se olikin hyvä idea, koska suljetun oven taakse muodostui käsittämättömän pitkä jono. Voisi kuvitella, että kyseessä oli joku maailmanluokan musiikkikeikka tai kahdeksannen Harry Potterin julkistamistilaisuus, eikä melko edullinen ruoka- ja juomapaikka.

Ruoka oli kyllä hyvää. Uuniperunoita, erilaisia kastikemössöjä, tacoja, pastaa, kanankoipia, salaatteja, kermaperunoita, lihaa. Vedettiin navat täyteen ja oltiin tyytyväisiä. Niin tyytyväisiä, että oli vielä pakko jatkaa matkaa jonnekin muualle. Päädyttiin sivukujalle piilotettuun hämyiseen kellaripubiin nimeltä Dancing Dingo. Ilmeisesti kyseessä oli jo undergroundaussipaikka. Baarimikko ei osannut ruotsia ja muut asiakkaat olivat pelottavia, yrmyjä nahkatakkimiehiä. Vähän tuli äitiä ikävä siinä paikassa.

Kun lopulta pääsin illalla takaisin kämpille, pohdiskelin hetken, että jaksaisinko käydä siellä postilaatikolla vai en. Ei huvittanut. Mutta jostain syystä huomasin kohta silti maleksivani kohti laatikkorivistöä. Ja siellä, oman laatikkoni pohjalla oli kuin olikin pieni, matkassa ruttaantunut vaaleanvioletti kirjekuori.

Ei ollut epäilystäkää lähettäjästä. Vaikka en olisi tunnistanut käsialaa, olisi lähettäjä auttamattomasti paljastunut kuoren koristeluista. Kenenkään muun hengentuotosta ei olisi kätketty sellaiseen kuoreen, jossa koppakuoriainen jahtaa sydäntä. Kiitos koti-insinööri! <3

Miksi tehdä tänään, kun voi olla tekemättä huomennakin.

Miten saatoinkaan arvioida Larsåken näin väärin. Teksti on tahmeaa, turhantärkeää ja teennäistä. Ei suju ei. Siinä vaiheessa, kun olin lukenut yhtä ainoaa lausetta noin kymmenen minuuttia, päätin alkaa hyppiä sivuja hieman rivakammalla tahdilla. Onneksi edellinen lukija oli ystävällisesti alleviivannut kaikki tärkeimmät kohdat. Ehkä se on sitä ruotsalaista huomaavaisuutta.

Kävin tänään myös ensimmäistä kertaa lenkillä noin puoleen ikuisuuteen. Ensi iski laiskuus flunssa ja sitten ryhmätyöstressi, eikä aikaa tai motivaatiota tahtonut löytyä. Ja täytyy kyllä sanoa, että eipä juoksujalka alkanut paljoa vipattaa tämän päivän urheilusaavutuksen jälkeen. Pihisin ja köhisin niin paljon, että vastaantulijat tuijottivat. Onneksi lähetyin niin hitaasti, että heillä oli tarpeeksi aikaa varautua.

Lenkin jälkeen uusi yritys vanhan kunnon Larsåken parissa. Ei auennut vieläkään. En ymmärrä sellaisia tutkijoita, jotka ihan selvästi tahallaan koettavat vääntää teoksistaan mahdollisimman vaikeaselkoisia ja kiemuraisia. Tuntuu tosi lapselliselta touhulta. Että kattokaa kaikki, olen vakavastiotettava tutkija! Osasin kirjoittaa tähän yhteen lauseeseen ainakin viisi sivistyssanaa ja yhden omakeksimän termin!

Siirryin siis keittiöön. Kerrankin yhteiskeittiö ammotti tyhjillään ja joku oli jopa viitsinyt tiskata kattilansa, jotka olivat seisseet tiskialtaassa haisemassa jo useamman päivän. Härligt.

Näistä syntyi köyhä pastakastike

Jostain syystä Larsson aukesi vielä huonommin kylläiselle mielelle. Ei muuta kuin kirja visusti piiloon kirjahyllyn päälle ja kauppaan. Onnistuin vihdoin ottamaan selvää, kuinka paketteja lähetetään. Ja tärkeä paketti tämä olikin. Vähän tyhmältä kyllä tuntui selostaa sen sisältöä kassapojalle, mutta ehkä hän tarvitsi tiedot jotain papereita varten. Tai sitten hän oli sairaalloisen utelias.

Helppo osoite. Vähän veikkaan, etten opi tätä ulkoa.

Tämän jälkeen päivä valui yhä uhkaavammin facebookjumitusta kohden. Olo oli mälsä ja tunkkainen, aivoissa löi tyhjää ja koko Ruotsi otti jo hieman päähän. Pelastus löytyi taas kerran loistavasta suomiyhteisöstä. Lopetin marmattamisen ja lähdin Riikan ja Tommin kanssa iltakävelylle.

Suunnattiin paikkaan, jota juhlallisesti kutsutaan Botaniska Trädgårdeniksi. Osuvampi nimitys olisi ehkä ollut kaunis risukasa. Sillä sellainen se oli. Oikein mielenkiintoinen ja villillä tavalla kaunis, mutta silti ehta risukasa.

Tässä kohtaa oli vielä siistiä. Myöhemmin puunrungot, oksat ja lahot kannot lojuivat sikinsokin molemmin puolin tietä. Kylteissä lukikin, että kulkeminen omalla vastuulla. Rungot kun saattavat milloin tahansa kaatua polun (ja onnettoman kulkijan) päälle.

Ilta-aurinko ja ruotsalaista kevätmuotia. Pitkä takki, mustat housut, tennarit ja muhkea kaulahuivi.

Pikkuiset peikot pysyivät piilossa kirkkaalla päivänvalolla.

Edullinen yksiö?

Vitsippor!

Göbis on mahdottoman mäkinen kaupunki. Kotimatkalla edessä avautui yhtäkkiä tällainen näkymä.

Pitäisi oikeastaan joka ilta lähteä kävelylle, jos mieli meinaa olla maassa ja hyvä fiilis kadoksissa. On niin paljon mukavampaa hengitellä raitista ilmaa, räpsäytellä kännykkäkameraa, puhella turhia ja tutkia tätä kaunista kaupunkia, kuin istua yksin soluhuoneessaan surkuttelemassa itseään.

On niin paljon nähtävää ja koettavaa vielä. Aika kuluu koko ajan niin tajutonta vauhtia, että pian alkaa olla kiire. Kaksi kuukautta enää jäljellä ja niin monta toteutumatonta suunnitelmaa. Nysvääminen loppukoon nyt tähän. Täytyy alkaa elää enemmän.

Ja lopuksi voisiko joku kertoa, miten tämä on mahdollista:

Ihmekään, että villatakin napittaminen on ollut hankalaa viime aikoina.

Uusi kurssi, uudet hullut vaatimukset

Siis ou mai gaaaad. Uusi kurssi pärähti käyntiin eilen. Olen niin shokissa innostunut kaikista uusista haasteista, että tänään oli pakko pitää pieni hengähdystauko ja niin sanotusti ottaa hieman etäisyyttä iltapäiväluentoihin. Eli lintsasin törkeästi.

Uusi kurssi on taas 15 opintopisteen arvoinen ja nimeltään pelottavasti PR, journalistik och strategier för opinionsbildning.
Mitä se sitten käytännössä tarkoittaa, en ole vielä ihan varma. (Niin että ois vissiin kannattanut osallistua sille luennolle...)

Joka tapauksessa luentoja on tiiviisti joka viikko ja erilaisia tenttejä on kuusi kappaletta. Siis kuusi. En voi ymmärtää, miten se on mahdollista. On referaattia, ryhmätyötä, esseetä, seminaaria ja suullisia kokeita. Ja kaiken huippuna roolipeli. Roolipeli! Yliopistossa! Hulluja nämä ruotsalaiset...

Luettavia kirjoja on vaatimattomasti yhdeksän. Ensin luulin, että seitsemän, mutta olinkin missannu pari tiiliskiveä vahingossa. Onneksi sain yliystävälliseltä ryhmätyökaveriltani lainaksi neljä tarvittavaa opusta.

No nyt on iltalukemista.

Tänään tartuin reippahasti kirjapinoa sarvista (?) ja aloitin pänttäämisen. Valitsin ensimmäiseksi lukulistalle teoksen nimeltä Opinionsmakarna. Ja ihan vain sen takia, että sen oli kirjoittanut tyyppi nimeltä Larsåke Larsson. Kuulostaa joltain lastenkirjan hahmolta. Karlsson på taket ja Larsåke Larsson. Ikävä kyllä Larsåke vaikuttaakin melko kuivalta ja vaikeasanaiselta henkilöltä. Mikä pettymys.

Tänään on taas Göbiksessä kurkoteltu kohti kesäkelejä. Lämpömittari näytti + 15 astetta ja takki oli aivan turha asuste lounasreissulla. En millään viitsinyt lueskella omassa huoneessani, vaan hipsin yhteiskeittiön vieressä olevalle parvekkeelle.

Huomenna suuntaan ehkä suoraa puistoon lukemaan.

Ja mitäs muuta sitten. Olen katsellut sillä silmällä Tukholman vuokra-asuntotilannetta. Ei kuulkaas hyvältä näytä. Sain pariltakin svenssonilta neuvon, että kannattaa etsiä asuntoa osoitteesta blocket.se. Mutta sieltäkin asuntoilmoitukset katoavat huimaa vauhtia. Kuulin huhua, että jokaiseen uuteen ilmoitukseen tulee jo ensimmäisen minuutin aikana useita tarjouksia. Hmm.

Onneksi olen jo niin sisäpiireissä, että pyysin paria svenssonia kyselemään tutuiltaan, kaipaako kukaan tukholmalainen kaveri kämppäkaveria tai alivuokralaista kesäksi. Ja voisi sinne työpaikallekin soittaa ja kysyä, mistä kesurit ovat yleensä asuntonsa löytäneet.

Satuin tänään myös shoppailemaan ihan vaan vahingossa. Piti lounaan jälkeen vain pikaisesti käväistä lifestylekauppa Chillissä, mutta alemekkorekistä tarttui jotenkin mystisesti mukaan ihana kesäinen juhlamekko. Hintakin oli laskenut kivasti 800 kruunusta 199 kruunuun. Saapi nähdä, ehkä tämä mekkonen päätyy päälle kaverin tuleviin kesähäihin sitten ensi heinäkuussa!

Pitsiä ja vaaleanpunaista. Milloin minusta tuli näin nössö?

Huomenna on luvassa tiukkaa kotiopiskelua koko päivä. Ja aamulenkki! Vihdoinkin flunssa on hellittänyt sen verran, että pystyn luultavasti juoksemaan ilman että tukehdun. Postissakin pitäisi käydä. Koetan saada erään paketin matkaan. En oikein tiedä miten se onnistuu, kun postikonttoreita ei ole. Spännande!

Asperö

Sunnuntaina oli taas vaihteeksi niin älyttömän kaunis päivä, että hetken luulin eläväni kiiltokuvassa. Suunnattiin pienellä suomiporukalla taas Saltholmenin satamaan ja otettiin lautta saaristoon. Tällä kertaa kohteena oli Brännön naapurisaari Asperö. Aika samanlaisia paikkoja kumpainenkin, mutta ehkä kuitenkin se Brännö teki hieman paremman vaikutuksen. Siellä oli sentään kahvila. Ja lammas. Vaikea päihittää moisia hittejä.

Asperössä oli taas samat henkeäsalpaavan kauniit maisemat. Ja se hiljaisuus. Göteborg on kuitenkin sen verran iso kaupunki, että jotain pientä mekkalaa kuuluu aina. Samoin opiskelija-asunnossa hiljaisuus on suunnilleen tuntematon käsite.

Mutta Asperössä... Hiljaisuus ja rauha oli niin tiivis, että korvia oikein kuumotti. Pelkästään linnunlaulua,  veden solinaa, tuulen huminaa ja lokkien kirkunaa. Ja ruotsalaista höpötystä. Vastaantulevat lapset huikkasivat reippaasti hejn ja kyselivät vierailta että vad är det där för nåt? (kamera) ja vad ska ni göra? (mennä kävelylle.)

Vähän jäin tuon kamerakysymyksen jälkeen epäilemään, että elävätkö nämä saariston lapset niin pimennossa, että kamerakin on tuntematon moderni tekniikkaväline. Ehkä. Bongattiin sieltä saarelta nimittäin oma koulukin, joten kansankodin tulevaisuuden toivot voivat elellä saarellaa ihan kaikessa rauhassa. Ja löydettiin myös kauppa, mutta se oli sunnuntaisin auki huimasti klo 12-13. Ei ehditty ajoissa paikalle.

Tervetuloa saaristolaisidylliin, jossa jokaisen talon harjalla istuu lintu.

Vaaralliset kulkuneuvot, kuten polkupyörät, olivat kiellettyjä.

Marian mukaan vesi oli jo siedettävän lämpöistä. Samaa mieltä oli myös lätäköstä bongattu sammakko.

Salaperäinen tie, joka vei...

Melko päheälle näköalapaikalle.

Joku onnelllinen oli seilaamassa.

Toisen kukkulan laella pidettiin evästauko.

Asperö tunnetaan rapusaarena. Ainakin ravustusvehkeitä oli paljon.

Lauttapysäkki. Vähän kivemman näköinen kuin muut joukkoliikenteen pysäkit.

Kissaakin kiinnosti.

Edes Ruotsissa ei kaikki aina mene niin kuin Strömsössä.

Saaristoon raahautumisessa on aina oma vaivansa. Ensin pitää ottaa bussi keskustaan, sitten ratikka satamaan ja sitten vielä lautta saaristoon. Mutta kun sinne asti pääsee, ei ikinä kadu, että tuli lähtineeksi. Tuntuu kuin ajatukset kulkisivat kirkkaammin, kun pääsee pois pölyisestä ja meluisasta keskustasta.

Tänään alkoi myös uusi (ja samalla viimeinen!) kurssi yliopistolla. Lamaannuin tästä niin paljon, että taidan palata asiaan vasta huomenna. Sillä teitä kaikkiahan varmasti kiinnostaa aivan suunnattomasti, mitä seuraavaksi alan kallooni takoa. Malttakaa vielä hieman! Huomenna sitten!

Alla vägar leder till Ullared

Ullared oli aivan yhtä kaoottinen, turha ja ihana kuin edelliseltä reissultani muistinkin. Suunnattoman iso, sinikeltainen halli, jonne on ängetty niin vaatteita, ruokia, leluja, pelejä, kirjoja, elektroniikka, sisustustarvikkeita, siivousjuttuja, kasveja kuin hevostarvikkeitakin. (Onkohan hevostarvikkeilla suurikin kysyntä? Ehkä. Sen verran böndellä oltiin maisemista päätellen.)

Lähdettiin vuokra-autolla huristelemaan kohti kulutusmaniaa seitsemän aikaan lauantaiaamuna. En vieläkään oikein käsitä, kuinka saatoin olla siihen aikaan edes hereillä. Onneksi ei itse tarvinnut ajaa autoa. Istuttiin takapenkillä kotoisasti polvet suussa ja koetettiin popittaa matkalauluja, mutta radio ei ollut oikein yhteistyökykyisellä päällä.

Oli täydellinen shoppailupäivä, sillä ilma oli harmaa ja usvainen. Tässä vaiheessa näkyvyys oli vielä ok, mutta jossain vaiheessa edessäajavat autotkin hävisivät sumupilveen täysin näkymättömiin. Jaiks.

Vähän oltiin innoissamme.

Perillä! Oltiin tosi hyvissä ajoin liikkeellä, mutta silti parkkipaikka oli jo ihan täynnä ja lisää ihmisiä vaan vaelsi joka puolelta.

Otettiin nössösti vain yhdet ostoskärryt mein koko viiden hengen porukalle. Kokeneimmat ullredkävijät työnsivät yksinään kaksia ostoskärryjä. Hieman ahneelta vaikutti se.

Aluksi oli vaikea päästä sisälle jutun juoneen. Ihmiset syöksähtelivät yhdeltä hyllyltä toisella ja hamstrasivat suunnilleen viiden vuoden varaston hammastahnoja, pumpulipalloja ja deodorantteja, kun kerran halvalla sai. Vähän niinkuin Hullut Päivät, paitsi että Ullaredissa oli oikeastiki joitain hyviä tarjouksia.

Vaattehia! Sovituskopitkin löytyi, mutta niihin oli varmaan puolen tunnin jonot.

Tommi esittelee strategisia mittoja?

Asuisinpa Ruotssissa pysyvästi. Olisin ostanut noin kymmenen lamppua täältä.

Någon sugen på godis?

Tietty jotkut tavarat tuntuivat kämäisiltä ja huonoilta, mutta kyllä tuo kyläkauppa silti kokemisen arvoinen paikka on. Ainakin urheiluvaatteita sieltä saa edullisesti. Useat tuntuivat keräävän kärryihinsä myös mahtavan kokoelman perustoppeja, alusvaatteita ja oloasuja.

Ja saatiin mekin pikkuisen jotain ostettua, vaikka kenenkään ei pitänyt tuhlata...

Köyhät ja tyytyväiset.

Kaikkien ostokset mahtuivat sittenkin takaluukkuun!

Sinikeltaista, taas. Vitsin ruotsalaiset.

Ja mitä sieltä sitten tulikaan ostettua? No ainakin niitä urheiluvaatteita, pari sisustusjuttua ja syötävää. Paras löytö oli kuitenkin viereisen outlet-kenkäkaupan hyllyiltä bongatut keväiset Vagabondit.

Ja nyt suuntaan uudelle retkelle Göbiksen saaristoon. Aurinko paistaa ja lämpömittari näyttää taas huimia lukemia. Eväät vaan laukkuun, kamera kainaloon ja menoksi!

Skitbra dag

Ohhoh, mikä päivä. Vähän kuin eläisi jossain melko huonossa, mutta kuitenkin hetkittäin sympaattisessa b-luokan feel good -leffassa. Elämähän on pelkkää auringonpaistetta, lasten naurua ja hyviä sattumuksia vain.

Tänään olen ollut vapaalla. Niin vapaalla, että olen koko päivän viettänyt haahuilemalla täysin turhien asioiden parissa. En ole katsonut kelloa, kiirehtinyt, stressannut tai potenut huonoa omaatuntoa. Olen vain ollut.

Göbiksessä oli tänään lähes 15 astetta lämmintä ja pilvetön taivas. Suunnattiin Tommin kanssa kaupan salaattibuffen kautta puistoon nauttimaan kevään ekaa ulkoilmalounasta. Puisto oli ihan täynnä nuoria pariskuntia, äitiyslomalaisia vauvojensa kanssa, kaveriporukoita, urheilijoita ja (valitettavasti) teinejä.

Mikäs siinä ollessa. Syötiin hyvää salaattia, kerättiin vähän auringonvaloa talven kalventamille poskille ja puhuttiin turhia. Taisi siinä joku nelisen tuntia vierähtää.

Kyllä tuolla kaiken valkosipulikastikkeen, juustojen ja kanan alla oli myös vähän salaattia ja kurkkua.

Hyvä ensin väittää, että puisto oli "ihan täynnä" ja sitten laittaa kuva autiosta maisemasta...En tiedä miksei tässä kuvassa näy ketään.

Bongaa ekat auringonottajat!

Kotimatkalla ulko-oven vierestä löytyi jo tällaisia. Pääsiäinenkin on ihan nurkan takana.

Jossain vaiheessa oli pakko suunnata takaisin kämpille, kun liika auringonvalo alkoi juilia ohimoilla. Ja sitä paitsi Tommi suuntasi autovuokraamoon hakemaan ajopeliä huomiselle road tripille. Tarkoituksena on lastata auto viidellä ihmisellä, hyvällä musiikilla, herkuilla ja innostuksella ja suunnata sitten kaikkein halpahallien äitiin - Ulleredin kyläkauppaan. Odotan reissua niin suurella innolla, etten varmaan saa edes ensi yönä nukutuksi.

Tuntikausien laiskottelu ja lojuminen pisti tietty mahan myös kurnimaan illemmalla, mutta eipä hätää, koska on perjantai. After workiksi oli tänään valittu pieni ruotsalaiseen ruokaan keskittynyt paikka nimeltä Smaka. Ilmaisbuffetkin oli ruotsihenkinen: kananmunia, retiisiä, juustoa, lihapullia, sillejä, mätiwrappejä ja jotain outoja perunasalaattivoileipiä. Ja harvinaisen herkullista siideriä. Lasissa lillui sitruunanpala ja kaikki. Luksusta.

Ahnehdin kaksi wrappiä ennen kuin muistin, etten edes pidä mädistä. Moka.

Mikäs tässä nyt sitten enää. Harvinaisen iloinen ja tyytyväinen fiilis, ehkä pitäisi keksiä jotain extrakivaa vielä loppuillaksikin. Kyllästyin sitten lopulta odottamaan sitä kauan kaivattua soittoa ja tartuin vastahakoisesti itse puhelimeen. Kyllä kannatti. Nyt täytyykin sitten kesäkuussa pakata matkalaukut ja muuttaa kesätyön perässä vaihteeksi Tukholmaan. Kyllä se Suomi varmaan jaksaa mua odottaa vielä syksyyn asti.