Sulakkeita ja särkylääkettä

Kun aamulla avasin tietokoneen ja kirjauduin sisään Facebookiin, odotti siellä 178 uutta viestiä. Ilmeisesti oli kavereilla ollut yöllä kiivas väittely siitä, pitäisikö ostaa ennakkoliput parin viikon päästä järjestettäviin superbileisiin.

Itse olin onneksi nukkunut tyytyväisenä tämän selkkauksen yli. Ja silti minullekin oli hankittu lippu, jee. Tämän tarinan opetus lienee se, että kannattaa mennä ajoissa nukkumaan, niin asiat järjestyvät itsestään.

Aamussa riitti actionia senkin takia, että pöytälamppu räjähti. Tai siis siitä kuului mahtipontinen pamahdus ja samassa simahtivat kaikki huoneen muutkin valaisimet. Toimeliaasti lähetin tapahtuneesta tiedon talkkarille ja odotin, että homma olisi korjattu siihen mennessä, kun taas 6 tunnin ryhmätyöhommien jälkeen palasin kämpille.

No, eipä ollut. Huone oli edelleen kylmä ja pimeä. Läppärissä riitti virtaa juuri ja juuri sen verran, että ehdin tarkistaa sähköpostista talkkarin vastauksen. Sulakekaappi on kuulemma keittiössä ja kärähtäneet sulakkeet vaihdetaan itse.

Siitä sitten vaan keittiöön etsimään sulakkeita. Katsoin seinät. Ei mitään. Hieman kummastellen kurkkailin sitten kaappien sisään. Ei mitään. Kurkistelin huonekalujen ylle ja alle, mutta ei mitään. Hetken harkitsin jo pakastinten ja jääkaappienkin tutkimista, mutta aivot ehti siinä vaiheessa mukaan kuvioihin ja vakuutti, että tuskin ne sulakkeet siellä falukorvin alla piileskelee.

Sulakkeet löytyivät lopulta käytävästä. Suunnilleen niin kaukana keittiöstä kuin mahdollista. Kaappi oli niin vanhan ja kämäsen näkönen, etten uskaltanut koskea siihen. Ensin piti soitella hätäapupuheluita koti-insinöörille Koreaan ja neuvokkaille naapureille tohon tien toiselle puolelle.

Lopulta rohkaistuin ja kiskaisin mokoman mötikän irti seinästä. Ei mennyt sähköt koko talosta, niin kuin ensin hieman pelkäsin. Lähikaupassa maahanmuuttajamyyjä myi sulakkeita tiskin alta ja lopulta valot hurahtivat täälläkin takaisin päälle. Niitä kannattaa muuten arvostaa. Ilman sähköä oli hippasen ankea viettää iltaa täällä yksinään.

Tähän sulakesekoiluun on nyt vaan mennyt niin paljon aikaa, että en mitenkään jaksaisi käydä taas sen saakelin ryhmätyön kimppuun. Musta menee vähän liian pitkälle, jos ensin puurretaan yhdessä yliopistolla monta tuntia, ja sitten pitäisi vielä illalla kotonakin jatkaa samaa hommaa. Ärsyttää. Mitä ihmeen yli-ihmisiä ne oikein on. Joskus on saatava lojua sängyllä ja syödä vuorotellen viinirypäleitä ja oliiviciabattaa ja katsoa netistä Teen Momia. Muuten ei tule mistään mitään.

Huomenna täytyy sitten nousta ylös jo kukonlaulun aikaan, että ehdin tehdä kaikki aineisohaut, jotka lankesivat mulle. Hmm. Puolelta päivin lähdetään takaisin kohti Askimin kirjastoa. Siellä ollaan ilmeisesti ainakin seitsemään asti. Hyvästi vaan, elämä. Nähdään ehkä viikonloppuna.

Ainoa hyvä asia koko tässä hommassa on se, että Askimin kirjaston vieressä on kauppa nimeltä Götteborg. Hahaa, mikä sanaleikki.
Siellä myydään pääasiassa tällaisia hommeleita:

Erilaisia tikkareita oli ehkä kymmenen metriä. Kysynpä vaan että MIKSI.

Miksi purkeilla ei ollut kansia? Eikö namit kuivahda?

Kaikenlainen koneenääressä kyyristely on saanut aikaan kroonisen päänsäryn. Heti, kun lähtee ulkoilemaan tai muuten vaan rentoutuu kavereiden kanssa, särky katoaa. Epäilen, että olen saanut koko yläselkäni, hartiani ja niskani jumiin ja se säteilee pollaan asti aina, kun on aika opiskella. Yleensä koti-insinööri hoitaa nämä ongelmat pois päiväjärjestyksestä, mutta nyt tulee kyllä melko kallis hieronta, jos sitä varten täytyy ensin lentää Koreaan.

Onneksi on keksitty särkylääkkeet.