Sinulle on postia

Tarkistan postilaatikon joka päivä. Heti, kun tulen koulusta. Ne kerrat, jolloin laatikossa varsinaisesti on ollut postia, voi laskea kahden käden sormin. Ja puolet niistäkin kirjeistä on tullut Kelalta. Silti jaksan uskollisesti, toiveikkaasti kipittää postilaatikolle niin pian kuin suinkin ehdin.

Paitsi eilen. Eilen en ehtinyt. Itseopiskelin Humanistenilla ahkerasti yhdeksästä puoli kahteen Marian kanssa. Luin yhden tenttikirjani siinä tuosta vain, yhdeltä istumalta. Hämmästyin itsekin. Siinä taas huomaa hyvin ja huonosti kirjoitettujen tieteellisten kirjojen eron. Hyvä oppikirja on melkein kuin romaani. Mielenkiintoinen ja koukuttava.

Humanistenilta suoraan kämpille, kirjat takaisin hyllyyn ja äkkiä ratikkapysäkille. Ajettiin kirpputorille nimeltä Myrorna nauramaan 80-luvun vaatteille. Sieltä taas Rumpanbariin (joo, sen nimi on ihan oikeasti Rumpan Bar) after work -jonoon. Oltiin kuultu villejä huhuja kaupungin parhaasta afterworkista ja päätettiin olla ajoissa paikalla. Se olikin hyvä idea, koska suljetun oven taakse muodostui käsittämättömän pitkä jono. Voisi kuvitella, että kyseessä oli joku maailmanluokan musiikkikeikka tai kahdeksannen Harry Potterin julkistamistilaisuus, eikä melko edullinen ruoka- ja juomapaikka.

Ruoka oli kyllä hyvää. Uuniperunoita, erilaisia kastikemössöjä, tacoja, pastaa, kanankoipia, salaatteja, kermaperunoita, lihaa. Vedettiin navat täyteen ja oltiin tyytyväisiä. Niin tyytyväisiä, että oli vielä pakko jatkaa matkaa jonnekin muualle. Päädyttiin sivukujalle piilotettuun hämyiseen kellaripubiin nimeltä Dancing Dingo. Ilmeisesti kyseessä oli jo undergroundaussipaikka. Baarimikko ei osannut ruotsia ja muut asiakkaat olivat pelottavia, yrmyjä nahkatakkimiehiä. Vähän tuli äitiä ikävä siinä paikassa.

Kun lopulta pääsin illalla takaisin kämpille, pohdiskelin hetken, että jaksaisinko käydä siellä postilaatikolla vai en. Ei huvittanut. Mutta jostain syystä huomasin kohta silti maleksivani kohti laatikkorivistöä. Ja siellä, oman laatikkoni pohjalla oli kuin olikin pieni, matkassa ruttaantunut vaaleanvioletti kirjekuori.

Ei ollut epäilystäkää lähettäjästä. Vaikka en olisi tunnistanut käsialaa, olisi lähettäjä auttamattomasti paljastunut kuoren koristeluista. Kenenkään muun hengentuotosta ei olisi kätketty sellaiseen kuoreen, jossa koppakuoriainen jahtaa sydäntä. Kiitos koti-insinööri! <3