Asperö

Sunnuntaina oli taas vaihteeksi niin älyttömän kaunis päivä, että hetken luulin eläväni kiiltokuvassa. Suunnattiin pienellä suomiporukalla taas Saltholmenin satamaan ja otettiin lautta saaristoon. Tällä kertaa kohteena oli Brännön naapurisaari Asperö. Aika samanlaisia paikkoja kumpainenkin, mutta ehkä kuitenkin se Brännö teki hieman paremman vaikutuksen. Siellä oli sentään kahvila. Ja lammas. Vaikea päihittää moisia hittejä.

Asperössä oli taas samat henkeäsalpaavan kauniit maisemat. Ja se hiljaisuus. Göteborg on kuitenkin sen verran iso kaupunki, että jotain pientä mekkalaa kuuluu aina. Samoin opiskelija-asunnossa hiljaisuus on suunnilleen tuntematon käsite.

Mutta Asperössä... Hiljaisuus ja rauha oli niin tiivis, että korvia oikein kuumotti. Pelkästään linnunlaulua,  veden solinaa, tuulen huminaa ja lokkien kirkunaa. Ja ruotsalaista höpötystä. Vastaantulevat lapset huikkasivat reippaasti hejn ja kyselivät vierailta että vad är det där för nåt? (kamera) ja vad ska ni göra? (mennä kävelylle.)

Vähän jäin tuon kamerakysymyksen jälkeen epäilemään, että elävätkö nämä saariston lapset niin pimennossa, että kamerakin on tuntematon moderni tekniikkaväline. Ehkä. Bongattiin sieltä saarelta nimittäin oma koulukin, joten kansankodin tulevaisuuden toivot voivat elellä saarellaa ihan kaikessa rauhassa. Ja löydettiin myös kauppa, mutta se oli sunnuntaisin auki huimasti klo 12-13. Ei ehditty ajoissa paikalle.

Tervetuloa saaristolaisidylliin, jossa jokaisen talon harjalla istuu lintu.

Vaaralliset kulkuneuvot, kuten polkupyörät, olivat kiellettyjä.

Marian mukaan vesi oli jo siedettävän lämpöistä. Samaa mieltä oli myös lätäköstä bongattu sammakko.

Salaperäinen tie, joka vei...

Melko päheälle näköalapaikalle.

Joku onnelllinen oli seilaamassa.

Toisen kukkulan laella pidettiin evästauko.

Asperö tunnetaan rapusaarena. Ainakin ravustusvehkeitä oli paljon.

Lauttapysäkki. Vähän kivemman näköinen kuin muut joukkoliikenteen pysäkit.

Kissaakin kiinnosti.

Edes Ruotsissa ei kaikki aina mene niin kuin Strömsössä.

Saaristoon raahautumisessa on aina oma vaivansa. Ensin pitää ottaa bussi keskustaan, sitten ratikka satamaan ja sitten vielä lautta saaristoon. Mutta kun sinne asti pääsee, ei ikinä kadu, että tuli lähtineeksi. Tuntuu kuin ajatukset kulkisivat kirkkaammin, kun pääsee pois pölyisestä ja meluisasta keskustasta.

Tänään alkoi myös uusi (ja samalla viimeinen!) kurssi yliopistolla. Lamaannuin tästä niin paljon, että taidan palata asiaan vasta huomenna. Sillä teitä kaikkiahan varmasti kiinnostaa aivan suunnattomasti, mitä seuraavaksi alan kallooni takoa. Malttakaa vielä hieman! Huomenna sitten!