Hjälp!

Voi kun saisin pitää yhden vapaapäivän. Ei tarvitsisi tuntea huonoa omatuntoa siitä, ettei istu tietokoneen äärellä tappelemassa Wordin kanssa. Ei tarvitsisi ahdistua umpikujiin ajautuvista ajatuksista tai kesken kaiken loppuvasta ajasta. Ei tarvitsisi stressata kielitaidon riittämättömyyttä, katoilevia analyysimetodeja tai katkennutta punaista lankaa.

Vielä viikon kun jaksaa tätä kammottavaa 24/7 koulutyöpuurtamista, niin sitten on ensimmäinen kurssi ja puolet vaihtoajasta ohitse. Kumma ajatus. 

Maanantaina meillä on ryhmätyön suullinen esitys. Hyi kammotus. Onneksi esitelmä pidetään ryhmänä, ettei tarvitse ihan keskenänsä nolota itseään siellä seminaarihuoneen edessä. Jokaiselle on luvassa noin viiden minuutin puhevuoro ja sen jälkeen vastataan yleisön esittämiiin kysymyksiin. Todella toivon, että ymmärtäisin edes ne kysymykset. Muuten on melko hankala vastata.

Seuraavana perjantaina sitten palautetaan ryhmätyön kirjallinen versio, kahtena kappaleena. Saa nyt nähdä mitä siitäkin tulee, kun sekä muistiinpanot että ajatukset tuntuvat olevan melko kadoksissa.

Haluaisin vain nukkua pari vuorokautta putkeen. Ja ehtiä käydä ulkona. Tänään bussissa oli niin lämmin, että hiki kohosi otsalle ja osa tyypeistä matkusti jo reteästi ilman takkia. Tulipahan vastaan myös ensimmäinen sortseissa ja t-paidassa juokseva lenkkeilijä. Ja ensimmäisen piknik-seurueenkin bongasin. Våren är här!

Haaveilen itsekin pitkästä vapaasta iltapäivästä, jonka voisi viettää vaan notkumalla puistoissa ja keräämällä auringonvaloa talven jäljiltä tyhjiin varastoihin. Kaikkein ihaninta olisi saada koti-insinööri mukaan puistokaudenavajaisiin, mutta se ei nyt taida ihan onnistua. Juuri tsekkasin googlemapsista, missä kaukana herra seikkaileekaan. Enkä ymmärtänyt edes paikannimiä.

Terkkuja vaan sinne!