Kannatti herätä

Voi mikä päivä. Olen niin täynnä innostusta ja energiaa, että korvissa humisee.

Esitelmä meni aivan käsittämättömän hyvin. Meitä oli yhteensä viisi ryhmää ja meidän superjengi pääsi ääneen toiseksi viimeisenä. Yleensä inhoan odottamista tollasisssa tilanteissa, haluan vaan hoitaa homman mahd. nopeasti pois alta, mutta nyt oli ihan kiva ehtiä katsella toisten esitelmiä ja valmistautua omaansa kaikessa rauhassa.

Vähän iski heikko tuntuma jonnekin polvien tietämille, kun oli aika astua estradille. Onnistuin kuitenkin mielestäni melko hyvin. Ääni kantoi, sanat pysyivät selvinä ja paperia piti vilkuilla vain välillä. Kannatti siis selvästi herätä tänä aamuna kello kuusi harjoittelemaan yksinpuhumista kämpässäni. Naapuritkin varmaan kiittävät.

Eniten siinä esiintymisessä pelotti opettaja. Päällepäin oikein mukava ja nallekarhumainen mies, joka lisäksi vääntää kieroutunutta skoonenmurretta. Mutta kun päästään asiaan, sympaattisen ulkokuoren alta paljastuu hyvinkin pisteliäs ja tarkkanäköinen kritisoija. Se laukoo sellaisia inhottavia, supertarkkoja kysymyksiä ja kyseenalaistaa aina kaikki ne kohdat, joiden toivoisi menevän heittämällä läpi.

Mutta. Hahaa. Mein esitelmä olikin niin superloistava, ettei ope oikeastaan keksinyt mitään kauheaa mokaa eikä siten siis pystynyt vetämään mattoa meidän jalkojen alta. Vähän jotain mutinaa kohdeyleisöistä, mutta muuten pelkkiä kehuja. Uskomatonta.

Tuntui, kun jalkapohjien alla olisi ollut siivet, kun kävelin takaisin kämpille. Tosin se saattoi johtua hyvän koulumenestyksen lisäksi myös siitä, että Göbiksessä tuuli puhaltaa niin kovaa, että hiukset meinaa irrota päästä.

Käväisin pikaisesti kämpillä ja lähdin palkitsemaan itseäni irtokarkkikauppaan. En ollut käynyt kyseisessä mestassa aikaisemmin, mutta kuullut huhuja loputtoman pitkistä karkkihyllyistä. Oli pakko päästä näkemään livenä.

Ihan kivasti oli valinnanvaraa tosiaan. Sama näkymä jatkui ties kuinka pitkälle.

Ilahdun aina, kun ajattelen karkkikauppoja. (tätä tapahtuu melko usein.)
Mutta miettikää nyt tekin. Ihmiskunta on keksinyt ihan vain pelkästään karkeille omistettuja kauppoja. Ei mitään teeskentelyä mistään hyödyllisestä edes. Loistavaa.

Seisoskelin juuri karkkikaupan kassajonossa. Toisessa kädessä karkkipussi ja hanskat, toisessa lompakko. Silloin kännykkä soi. Yritän saada sen kaivettua laukusta, mutta samalla mp3-soitin tipahtaa taskusta ja jää johtonsa varasta vaarallisesti keikkumaan taivaan ja maan välille. Änkeydyn kokonaan pois jonosta, aiheutan yleistä pahennusta ja vastaan melko kireässä mielentilassa.

Soittaja oli eräs mahdollinen työnantaja. Sellaisesta paikasta, jonne olen halunnut töihin jo kolme vuotta. Arvatkaa ilahduinko puhelusta? Vielä jäi kaikki asiat auki, mutta palataan vielä tällä viikolla asiaan. Ihan vaan pikkusen jännittää nyt sitten.

Lopulta maksoin ostokseni niin mielipuolisen virneen kera, että kassaherraa näytti hieman pelottavan. Bussissa soitin sekavia puheluita yhdelle sun toisellekin ihmiselle ja kohta ajattelin jatkaa lähipiirin terrorisoimista ihan livenä.

Mikä loistava päivä. Mikä loistava elämä.

Ja loppuhuipennuksena näin tänään TAAS yhden yksipyöräilijän. Jostain syystä Göbiksen kaduilla näkyy yksipyöräisiä vähän väliä. Eli tähän mennessä neljä. Mutta on se silti melko paljon, kun Suomessa on yli kahdenkymmenen vuoden aikana kuitenkin tullut vastaan vain yksi.

Kaukaa otettu paparazzikuva, jota ei ole lainkaan muokattu. Vai miten se nyt oli.