Lahjoja puikoilla ja koukuilla

Tänä jouluna olin melkoisen tulessa itsetehtyjen joululahjojen kanssa. Sisko ja vävymies saivat mätsäävät pipot, pikkusisko tuubihuivin ja Valiopoika lapaset. Muutama idea jäi vielä mieleen muhimaan. Ehkä ensi vuonna sitten, kun aika ei ole vielä loppunut kesken.

Valiopoika sai Novitan seiskaveikalla kudotut kuvioneulelapaset. Miehisesti mustaa ja valkoista. Kuvioksi etsin Ravelrystä sympaattisen Totoron.

Juuri ja juuri mahtuivat Valiopojan lapiokäsiin.

Pikkusiskon tuubihuivi oli oikea murheenkryyni. Ohjetta ei ollut. Eikä sopivaa visiota. Aloitin huivin uudestaan kolmeen kertaan, kun aina joku asia oli onnistunut menemään pieleen. Mutta lopulta sain mukavan muhkean ja pehmeän huivin tehtyä. Lankana oli Novitan Hile. Ihania ohuenohuita hilesäikeitä on sujauteltu langan sekaan. Juuri sopivan vähän blingiä.

Mallina allekirjoittanut.

 Siskon ja vävyn pipot tein samanlaisiksi. Ohjeena toimi joka paikassa valloittanut Muita ihania -blogin superhelppo syyspipo. Siskon pipo oli punavalkoinen, vävyn mustavalkoinen. Unohdin valitettavasti kuvata miehisen version ennen pakettiin käärimistä. Mutta kivasti ne mätsäsivät yhteen, uskokaa pois.

Itsekin sain itsetehtyjä ihanuuksia lahjaksi. Valiopojan mummi oli pistänyt pakettiin taskullisen kaulahuivin (!!) ja palmikkolapaset. Oi.

Joulutunnelmia auttamattomasti myöhässä

Ihmiset ovat palanneet takaisin arkiseen raadaantaan. Ainakin hetkeksi. Kohta mätetään nakkeja ja perunasalaattia kaksin käsin, räjäytellään rahaa paukkuina taivaalle ja kohkataan uusista tuulista, uusista suunnitelmista ja siitä, kuinka tämä tuleva uusi vuosi tulee olemaan niin paljon parempi kuin edellinen.

Joulusta tuntuu kuluneen jo ikuisuus.

Mutta koska ensin rötväsin kotikotona joulupyhät ja sen jälkeen pyyhälsin Valiopojan kanssa Tallinnaan, en ole päässyt blogin ääreen joulutunnelmoimaan ennen kuin nyt. Kun viimeisetkin kinkunrippeet on ängetty pitsaan tai hernekeittoon ja lahjavuorista on merkkinä enää pursuileva paperinkeräyslaatikko.

Joten tässä sitä tulee. Joulun tunnelmia vuosimallia 2013. Kaikin puolin täydellinen vuosi. Ja hyvä oli joulukin.

Samat tonttutorviset ja kynttiläsysteemit vuodesta toiseen.

Jokajouluinen hupi: tarhassa taiteilluille joulukoristeille nauraminen.

Budabestejä, viinikarahveja, huolella taiteltuja kangasliinoja.

Kiltin perheen lahjasaalis, aattoaamun puuro ja pitkäsormisen Valiopojan taidonnäyte.

Paketeista paljastui juuri niitä asioita, joita olin toivonutkin. Astioita, lukemista, pehmoisia sukkia, lämpimiä lapasia. Kaikenlaisia herkkuja mahanpohjaa kutkuttamaan ja ihana pehmoinen tyyny yöunia parantamaan. Hieman uutta taidetta seinille, uudet kaunoluikkarit kodin viereiselle jääkentälle ja kameraan tuliterä objektiivi. Oi onnea!

Yleispäteviä paketointiniksejä (OBS! ystävät ja sukulaiset - sisältää spoilereita aattoillalle!)

Paketointi on yksi joulun parhaista asioista. Voisin shoppailla loputtomasti erilaisia houkuttelevia paperirullia. Voisin kerätä kilometritolkulla kangasnauhoja, vertailla tuntikaupalla erilaisia teippejä askartelukaupassa, sommitella pahvinpaloja pakkausten päälle ja kerätä muutamia satoja erivärisiä tussikyniä. Olen kuullut, että överiyden ihmemaassa jenkkilässä ihmisillä saattaa olla kodissaan paketointipiste. Eli pöytä, joka on varattu vain ja ainoastaan lahjojen paketoimiselle. Se se vasta olisikin jotain!

Koetan kuitenkin olla menemättä vielä sinne överiyden puolelle. Tänäkin vuonna paketoin lahjani tasan kahdella erilaisella paperilla - jotka sivumennen sanoen ovat täysin samat, kuin viime vuonnakin. Eli punaista ja ruskeaa voimapaperia. Perinteisellä linjalla mennään.

Minusta olisi mukava joka joulu hankkia uusi paperirulla - joka joulu uudet tuulet! Erilaisia tyylejä ja nokkelia uusia paketointiniksejä. Mutta ei. Olen jämähtänyt tähän voimapaperiloukkoon. Lähinnä siksi, että mitkään muut paperit eivät näytä yhtä a) tyylikkäiltä ja b) sympaattisilta.

Yksiväriset paperit ovat myös siitä mainioita, että niitä voi koristella niin monella eri tavalla. Yksinkertaisinta on tietysti valita joku kivasti mätsäävä lahjanaru. Suosittelen kokeilemaan kaupan kimmeltävien narujen sijasta välillä myös vaikka paperinarua, villalankaa tai juutinarua. Paketin voi myös jättää naruttamatta ja koristella pinnan vaikka kuvioteipeillä. Tai kiiltokuvilla. Tai erivärisestä paperista leikatuilla kuvioilla. Tai hitto vie, vaikkapa kakkiupaperilla, kuten allekirjoittanut teki. Antakaahan, kun demonstroin.

Pullonkaulaan söpö joulukuusenkoriste ja narua - paketti on valmis.

Lahjoja ei tarvitse aina paketoida neliskulmaisiksi. Tee välillä töttöröitä ja pussukoita, vaihtelu virkistää!

Skippaa narut ja kirjoita toivotus näyttävästi paketin pintaan. Tai jos paketointi jurppii, etsi valmis lahjakassi. Mauri Kunnaksen kuvittamat ovat tietty parhaita.

Kiinnitä huomiota pieniin söpöihin yksityiskohtiin. Lahjansaaja  ilahtuu! Ellei ole niin innokas, että repii paketin silpuksi silmänräpäyksessä.

Joulu on jo aivan nurkan takana! Huomenna tosin vielä Jännittäviä Työkuvioita ja lomatunnelma melko kaukana - mutta tiistaina sitten! Silloin aion velloa hämäränhyssyisessä joulukoomassa koko päivän.

10 vaikuttavaa kirjaa. Ja vähän karkkia.

Sain Facebookissa kiertoviestin. Se kuului näin:

"Kerro 10 kirjaa, jotka ovat koskettaneet. Ei turhaa pähkäilyä, nopeasti vaan, eikä tarvitse olla paremmuusjärjestyksessä. Merkkaa 10 kaveria ja jaa niille kirjojen sekä listailun ihanuus."

Facebookiin ei kuitenkaan viitsinyt alkaa tilittää, mutta onhan minulla tämä mainio blogi, omien ajatusteni kaatopaikka! Joten tässä tulee:

1. John Irving: Oman elämänsä sankari
2. Erlend Loe: Supernaiivi
3. Pirkko Saisio: Elämänmeno
4. Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla -trilogia. 
5. Susanna Alakoski: Svinalängorna
6. Torey Hayden: Häkkipoika
7. Jostein Gaarder: Sofian maailma
8. Jonas Gardell: Kummajainen astuu kehiin
9. George Orwell: Vuonna 1984
10. Lucy M. Montgomery: Pieni runotyttö

Voisin kirjoittaa tästä pitkän keittiöpsykologisen selonteon, missä ruotisin kirjojen maailmaa, henkilöhahmoja, suhteita ja mielikuvia, mutta en taida viitsiä. Jätän sen teidän tehtäväksenne. Voitte vaikka joulun välipäivinä koettaa keksiä, miksi ja miten juuri nämä kirjat ovat kajahtaneet meikäläisen mieleen niin vahvasti. 

Lisäksi törmäsin parissakin eri blogissa kirjahaasteen varjolla kehittyneeseen toiseen 10 kohdan haasteeseen. Tämä toinen haaste oli luonteeltaan hieman kevyempi, sillä siinä listattiin 10 parasta karkkia kautta aikojen. Ja mikä sopisikaan paremmin yhteen kuin karkit ja kirjat. Niin. Ei mikään. 

Joten tässä vielä parhaat karkit ikinä:

1. Punaiset kirpeät mansikkaremmit. Juuri ne, joita ei meinaa enää saada yhtään mistään irtokarkkilaarista. 
2. Hopeatoffee. Onneksi se on palannut kauppoihin!
3. Hedelmä- ja salmiakki Dragsterit. Myydään ihan liian pienissä pusseissa. 
4. Punaiset ufot. Taattu kitalaen tuho. 
5. Bon bon -tikkarit. Varsinkin se äitelän vaaleanpunainen versio. 
6. Kex-suklaa. Saa Ruotsista ja ruotsinlaivoilta. Onneksi, sillä muuten saattaisin syödä sitä noin kilon viikossa. 
7. Lauantaipussin autokarkit. Miksi ne on niin hyviä!
8. Skittlesit. Näitäkään ei löydy lähes mistään. Hmph. 
9. Missä x -pussit.
10. Halvan salmiakki.

No niin. Jospa nyt sitten taas sitä gradua...
 

Kas vain, joulufiilis! Tervetuloa!

Toinen adventti meni ohi niin, että hurahti. En muistanut edes adventtikynttelikköä sytyttää. Tosin puolustuksekseni sanottakoon, että nukuin huonosti, kieriskelin pitkään sängyssä, käväisin Turku Designin joulumyyjäisissä ja vietin loppupäivän töissä. Että joulurauhaa vain kaikille!

Mutta olen silti hieman innoissani kotiini hiipivästä joulutunnelmasta. Erityisen ihanan säväyksen tuo eräs tänne salavihkaa muuttanut tonttu, joka tuntuu olevan kimpussani takiaisen sitkeydellä. Vaan eipä siinä mitään, joulu onkin rakkauden aikaa. On mukavaa lojua iltaisin sängyllä katselemassa Netflixistä hyvänmielensiirappisarjoja ja kuiskutella kaikenlaisia salaisuuksia.

Olisi niin paljon kaikkea ihanaa, mitä voisi tehdä. Jouluostoksia esimerkiksi. Elän valheellisessa tyyneyden tunteessa, koska olen jo päättänyt mitä annan kullekin joululahjaksi. Tosin jossain vaiheessa kannattaisi varmaan käydä myös hakemassa ne tavarat pois sieltä kauppojen hyllyiltä ja kääriä kotona voimapaperiin ja juuttinaruun. Voi joulu.

Leipomuksia voisi myös tehdä. Piparkakkujuustokakun vaikka. Tai tiramisurahkapiirakan. Lucianpäivän pullatkin olisi kiva pyöräyttää. Tai jotain herkullisia suolapaloja, lohileipäsiä tai parmesankeksejä...

Joulukortitkin voisi tehdä. Minulla OLI mahtava joulukortti-idea, mutta koska suvussamme ilmeisesti menevät täysin käsittämättömien askarteluideoiden geenit sukupolvelta toiselle, niin jouduin hylkäämään tuon ideani. Vanhempani olivat nimittäin keksineet tismalleen saman kortti-idean.Uskomatonta, mutta totta.

Ja sitten olisi tietysti myös se gradu, jolle varmaankin pitäisi uhrata ajatus tai pari. Hmmm....

Ensin kuitenkin vielä vähän joulutunnelmia!

Viime vuonna askarrellut karkkipurkit pääsivät taas esille.

Liikuttavan ruma suosikkijoulukoristeeni - muovinen minikuusi.

Hyasintista joulun tuoksua ja kylässä käyneeltä kaverilta ihana yllärilahja.

Blossapullot kynttilänjalkoina ja myöhässä oleva adventtikynttelikkö.

Joulun toinen puoli - pikkumusta pikkujouluihin! Kaulakorukin näytti vähän joulupallolta.

Kära tomte, i år önskar jag mig...

Tuntuu kuin kirjoittelisin toivelistoja joulupukille vuosi vuodelta aikaisemmin. En enää muista missä vaiheessa alkutalvea niitä kirjeitä läheteltiin tontuille lapsuusvuosina. Varmaan pari päivää sen jälkeen, kun postiluukusta kopsahti ensimmäinen lelukuvasto?

Omassa ovessani oleva "Ei mainoksia, kiitos" -kyltti haittaa hieman tätä omaa joulutoivehaikailuani. En pääse kuolaamaan Marimekon tai Iittalan tai vaatekauppojen kuvastoja. Mutta hei onneksi olen luonnostani niin ahne, että keksin kyllä ihan keskenänikin, että mitä täältä kodistani vielä puuttuu.

Kaikkein hartaimpiin toiveisiini (valmis gradu, mielenkiintoinen oman alan työpaikka, oma asunto, mielenrauha, mitä näitä nyt on) pukki ei taida pystyä vastaamaan. Mutta ei se mitään, on mulla niitä vähän helpomminkin toteutettavia toiveita.

1. Tarpeelliset toiveet

Tänä jouluna ykköstoiveena taitaa keikkua hyvä tyyny. Liekö syynä ollut graduväsymys vai valmistumispelko vai puolella vähentynyt nukkumistila, niin pitkin syksyä olen vääntyillyt ja kääntyillyt kaikki yöt. Herännyt pienimpäänkin risahdukseen, vaihtanut asentoa minuutin välein, maannut hereillä kattoon tuijottaen. Välillä herään aamuisin väsyneempänä kuin olin nukkumaan mennessä. Epäilen paremman tyynyn parantavan unen laatua eksponentiaalisesti. Nykyinen tyyny on... no jaa. Lituskainen ja kuhmurainen ja vanha. Tilalle voisin ottaa vaikka Tempurin mahtityynyn. Sellaisen joka sopii ihmiselle, joka nukkuu sekä vatsallaan, selällään että kyljellään ja lisäksi kävelee öisin pitkin kämppää. 

Jotenkin tuo muoto on kyllä vähän epäilyttävä.

2. Turhat, mutta niin ihanat ja kauniit toiveet

Tyynyn lisäksi haluaisin hieman suomidesignia kotiani kaunistamaan. Olen viime aikoina ihastunut tulisesti Nappula-kynttilänjalkoihin. Katsokaa niitä! Miten leikkisä, mutta silti ajaton muotoilu! Ihania! Erityisesti valkoiset ja mintunvihreät. Ah.

Toinen kynttilähimotukseni suuntautuu Kastehelmituikkuihin. Yhden tuollaisen kirkkaan ostinkin jo, mutta se kaipaa kipeästi sielunkumppania itselleen. Kivituikkujen kanssa se ei tunnu löytävän yhteistä säveltä, mutta ehkä toinen Kastehelmi ratkaisisi tilanteen? Juuri nuo kirkkaat ovat kaikkein kauneimpia. 

Sen lisäksi halajaisin lisäystä Tuokioastiastooni, joka ei oikeastaan vielä edes ole mikään astiasto, vaan käsittää pari kahvikuppia ja kannun. Haluaisin pari tuollaista hurvaamaa syvää soppakulhoa, pari laakeaa ruokalautasta ja sitten pari pikkulautasta, joille voisi aamuisin asettaa juustovoileivän.

Koskaan ei voi olla liikaa kynttilänjalkoja.

Mulle nää kaikki!

3. Lukutoukan toiveet

Joulu ilman joululahjakirjaa olisi täysin epäonnistunut. En onneksi muista tällaista katastrofia tapahtuneen koskaan. Mikään ei ehkä ole jouluisempaa, kuin joulupäivän aamuna tehdä pari kinkkuvoileipää ja käpertyä villasukat jalassa ja villakoira sylissä lukemaan uutta kirjaa. Ja voi siihen kylkeen pari konvehtiakin napata.

Tällä kertaa voisin lukea vaikka aina yhtä ilahduttavan ennalta-arvattavaa Utriota, kaukokaipuun tyydyttävää Hosseinia, kyynelhanat avaavaa Gardellia tai kantaaottavaa Hiltusta.

Kirjoja, kirjoja, lisää kirjoja!

4. Herkkusuun toiveet

Tämä liittyy melko kiinteästi tuohon edelliseen kohtaan. Kirjat ja karkit, pyhä kaksinaisuus. Ei sille mitään voi. Se vaan toimii.

Jouluisin himoitsen yllättävän usein jugurttirusinoita. (Huom. Ei sitten mitään lällyjä valkosuklaarusinoita, vaan jugurtti!) Geisha on ikisuosikki, joka ei petä koskaan. Jonain jouluna muistelisin saaneeni irtokarkkeja ja se se vasta oli jotain.

Tämän joulun spesiaali on jostain syystä wiener nougat. En muista syöneeni kyseisiä keikarikarkkeja vuosikausiin, mutta nyt olen huomannut tuijottelevani niitä kaipaavasti useassakin marketissa. Mistä siinä on kyse? Miksi wiener nougat vetää minua mystisesti puoleensa?

Maistuis varmaan sullekin?

5. Viimeiset extrahimotustoiveet

Nämä menevät sarjaan epärealistiset. Mutta saa kai sitä nyt toiveitaan listata, hyvänen aika. Toiveissa on se kiva juttu, että ne saavatkin kurotella älyttömiin korkeuksiin.

Niin, kyseessä on siis jälleen kerran String pocket -hylly. Valkoinen ja kaunis. Yksinkertainen ja ilmava. Täydellinen alusta aistikkaasti asetelluille astioille. Kenties parille peltipurkillekin.

Stringin kanssa samaan sarjaan päätyi hopeinen hely. Yksinkertainen sekin. Sitä iänikuista Snö of Swedeniä luonnollisesti. Olenko muuttumassa minimalistiksi? No tuskin. Ainakaan tästä listasta päätellen. Enemmän on enemmän...

Jotenkin näiden kahden muotokieli sopii yhteen, eikös?

No niin. Siinä ne taisivat olla. Löytyikö joukosta omia suosikkeja? Mikä mahtaa olla tämän vuoden hittilahja? Ruotsissa se kuulemma on mehulinko. Haluankin tässä nyt julkisen sosiaalisen median areenalla kertoa, että minulle ei tarvitse antaa joululahjaksi mehulinkoa. Kiitos.

Laiskan ja/tai kiireisen ihmisen pikasämpylät

Nythän on niin, että herkkuja tekee usein mieli, mutta ulkona vihmoo jäistä räntää vaakasuoraan ja kauppareissu ei oikein houkuta. Silloin kannattaa tehdä ratsia omiin keittiökomeroihinsa, sieltä saattaa hyvinkin löytyä ainekset näihin maukkaisiin ja supernopeisiin sämpylöihin. Ohje niihin on miksattu useasta eri reseptistä.

Pikasämpylät:

Pellillinen
3,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl kaurahiutaleita
1 dl ruisjauhoja
1 rkl leivinjauhetta
2 rkl siirappia tai hunajaa
2,5 dl kylmää vettä

Pistä uuni lämpiämään 200 asteeseen ja aloita kisa itseäsi vastaan - ehditkö saada sämpylät pyöritettyä ennen kuin uuni lämpiää valmiiksi?

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää siirappi ja vesi. Sekoita isolla lusikalla tasaiseksi. Nosta sillä samaisella lusikalla möykkyjä pellille. Taputtele sitten möykyt jauhotuin käsin palloiksi. Valmista! Tai no ainakin melkein. Paista sämpylöitä uunissa 200 asteessa reilut 10 min.

Jos olet oikein innokkaalla päällä, niin heitä taikinaan pari isoa raastettua porkkanaa. Silloin voit pistää vettä vain pari desiä.

Tai raasta mukaan juustonloppu. Tai voitele sämpylät kananmunalla ja ripottele pintaan seesamin- tai kurpitsansiemeniä. Tai mene sinne kauppaan ja osta suklaata.

Oikeasti herkullisempia kuin kuvassa!

Kuinka selvitä marraskuusta

Viime viikolla olin melko valmis heittämään hanskat tiskiin. Kylmyys, pimeys, voimattomuus ja uupumus yhdistettynä gradupaniikkiin oli sellainen mikstuura, että siinä ei paljon d-vitamiinit potkineet eteenpäin. Istuin tuntitolkulla turhautuneena tietokoneen ääressä ja iskin päätäni seinään. Tai niihin liian korkeiksi kohonneisiin lähdekirjapinoihin. Tunsin lievää kuvotusta valmista tekstiä lukiessani. Että herranjumala tällaista paskaako tämä onkin, vaikka olen niin paljon uurastanut tämän eteen. Ei ollut mieltäylentävää. Ei. Iltaisin järkytin Valiopoikaa epärationaalisilla kiukunpuuskilla ja töissä sain vuoden apaattisimman työntekijän kunniamaininnan.

Mutta sitten tuli perjantai.

Perjantaiaamuna palautin kammottavan seminaariesitelmäni opettajalle. Lähes 25 sivua surkeaa aivo-oksennusta, mutta ainakin pääsin siitä eroon. Ja yhtäkkiä edessäni olikin viikonloppu ILMAN GRADUA!

Innosta värähdellen mietin, mihin ryhtyisin ensimmäiseksi. Hyppäsin pyörän selkään ja hurautin Konttiin katselamaan joulumaailmaa. Pohdin ostaisinko vanhoja olkisia joulutähtiä vai lasisia huurresydämiä. En ostanut kumpiakaan, mutta sain niiden hipelöimisestä suurta mielihyvää.

Sitten jatkoin matkaa kotiin. Tein omenasosepiirakan. Koko pieni asunto tuoksui kauramurulta ja kanelilta, vähän myös vaniljaiselta. Valiopoika tuli kotiin ja näki pitkästä aikaa hieman aurinkoisemman puolen minusta. Sitten tuli käsityökerhokaveri. Valiopoika nukkui omaa marraskuu-uupumustaan pois ja sillä aikaa me keitimme kaksi pannullista teetä, askartelimme heijastimia ja annoimme villalangan juosta puikkojen välistä. Rauhallinen, tasainen kilkatus, muumikupissa hyöryävä marjatee, stereoissa hiljalleen soiva Andrew Lloyd Webber.

Käsityöhetken jälkeen vielä yllättävä iltainen tarmonpuuska ja ajokeikka huonekaluliikkeisiin. Koeistumista, budjettipohdiskelua ja Giganttiin karkaava Valiopoika. Löydettiin mahdollisesti sohva. Ensimmäisen yhteinen hankinta. Juuri niin pikkuruinen sohvanpuolikas, että siihen mahtuu kaksi ihmistä sykkyrälle syysiltoina. Täydellistä.

Lauantaina polkaisin aamukahdeksalta töihin. Yleensä tämä voisi olla omiaan syventämään marraskuumasista seuraavalle tasolle, mutta tällä kertaa olin onnellinen siitä, että sain olla töissä, enkä kotona itkemässä verta graduni päälle. Töissä rutiinit seurasivat toisiaan ja työvuoro loppui ennen kuin ehti alkaakaan. Kävin kaupassa, menin kotiin, painuin peiton alle. Päikkärit. Marraskuun paras puoli.

Valiopoika tuli kiskomaan minut ylös tunnin päästä. Reppu täyteen treenikamoja ja uimapukuja, suunta kohti kuntokeskusta. Puolentoista tunnin salitreeni, uusi ennätys penkkipunnerruksessa ja sitten kylpylän puolelle uimaan. Pientä pussailua vesiputouksen alla ja sauna täynnä liikuttavia vanhoja mammoja.

Kotona odotti kiljuva nälkä. Hieman ihanan juustoista parsakaaligratiinia uuniin, siihen kylkeen sipulista possupaistosta. Yksi huurteinen olut. Sitten peiton alle Valiopojan kainaloon katsomaan Netflixiä ja syömään suklaata.

Sunnuntaina nukuttiin pitkään. Tehtiin extrahyvä aamiainen. Lähetin Valiopojan puolestaan töihin ja lähdin itse korkkaamaan joulushoppailukauden. Kaupoissa oli mukavan väljää, kaiuttimissa soi Lumiukko. Löysin pari kivaa juttua ja ostin kotiin suuren varaston suklaakahvikapseleita, ne tulevat tarpeeseen. Tein lounastreffit Turun herkullisimpaan pizzapaikkaa, Pizzariumiin. Haahuilin hieman ulkosalla ja annoin myrskytuulenpoikasen nostattaa punan poskille.

Illemmalla meinasin jälleen nyykähtää peiton alle jo kuuden jälkeen, mutta energinen poikkis kiskoi raatoni puoliväkisin ylös sängystä. Toppatakki päälle ja ulos, suuntana elokuvateatteri. Suomalaista melankoliaa ja ufokarkkeja, hyvä yhdistelmä.

Ja sitten aamuyöhön asti jatkunutta supattelua ja pilvilinnoja. Kyllä kelpaa aloittaa uusi viikko. Marraskuu hei, ei tunnu vielä missään!

Hyvä ruoka, parempi marraskuu.

Kyylääjien lottovoitto, eli bloggarin inventaario

Blogimaailmassa kiertelee koko ajan noin tsiljoona erilaista kiertoviestiä ja haastetta ja visaa ja kyselyä ja tunnustusta. Ajattelin näin jälkijunassa ja gradua vältelläkseni paljastaa, millaisia asioita fanitan ja suosin. Koska se varmaan kiinnostaa teitä kaikkia aivan suunnattomasti! Hampaat irvessä olette iltakaudet miettineet, että millaista hammastahnaa se käyttää! Voi kun kehtaisin kysyä!

No, niin. Siis asiaan. 

LAUKKU
Olen alkanut kallistua reppujen puoleen. Tai siis lähinnä olkapääni ovat alkaneet kallistua marimekkolaukun painosta ja pitäisi keksiä jotain ergonomisempaa. Haaveilen edelleen puolihuolimattomasti Kånkenista, mutta oikeasti tahtoisin jonkun persoonallisemman ratkaisun.

Ei hitto kattokaa ny miten kivoja! Mulla on mahtava maku, pakko myöntää.

LOMPAKKO
Tämäkin on omassa käytössäni yleensä kukkaro. Mummomallinen, kirjavalla marikankaalla. On minulla tosin lompakkokin odottamassa. Hentoa vaaleanroosaa, piparkakkureuna ja napakka käsituntuma. Hieno on.

AURINKOLASIT
Jaa mitkä? On mulla jotain Menkkahaukan halpislaseja ja muovikehyksisiä pilarillejä. Haaveissa siintävät vahvuuksilla varustetut tyylikkäät lasit. Vaan koskas sellaiset raaskisi hankkia? Ja miten voisi olla varma siitä, ettei niitä parinsadan euron blehoja kadottaisi heti ekana kesänä?

KORUT
Ooh, korut! Käytän lähinnä korvakoruja. Hopeisia. Riippuvia. Välillä helmiä ja nappeja. Tekotimantteja ja rihkamaa. Himoitsen Snö of Swedenia ja Kalevalaa. Toivoisin osaavani käyttää ihania ranneketjuja. Tai edes niitä kaulakoruja. Tai sormuksia! Mutta ei. Yleensä messissä kulkevat pelkät korvikset.

TV
Hmm, mitä siitä? Tuossahan se nököttää senkin päällä. Katson sieltä Simpsoneita Valiopojan kanssa. Ja Erilaisia äitejä sekä Housea. Välillä uutisia. Loput ohjelmat katson Netflixistä tietokoneelta.

KÄNNYKKÄ
Luuri meni vaihtoon vain vähän aikaa sitten. Hankin ensimmäisen älypuhelimeni, jonka nimeä olen tosin jo alkanut epäillä. Mitä fiksua on siinä, että facebookin voi tarkistaa vartin välein ja kännykän näyttöön jää rasvaisia sormenjälkiä?

KENGÄT
Mikä käsittämätön kysymys. Mihin tällä viitataan? Juoksukenkiin, kumppareihin, talvipopoihin? Haluan lenkkarini keveinä, talvisaappaani pitkinä ja nahkaisina, tennarini kankaisina ja kevyinä, korkokenkäni mustina ja kävelykenkäni maijapoppastyyliin. Merkeistä fanitan Vagabondia.

FARKUT
Ooh, farkut! Siinäpä eräs tuote, joka on käsittämättömän ylihinnoiteltu ja joita en lähes koskaan raaski siis ostaa. Mutta jos raaskisin, niiin valitsisin luultavasti Leet. Tummat musteensiniset talveksi, kulutetut vaaleat kesään.

MP3
Juu ei löydy. En osta MP3:sta enää koskaan. Kerran myin sieluni ja ostin hopeana hohtelevan ipodin ja luukutin sitä jokaisella lenkilläni. Sitten se hajosi ilman mitään syytä. Noin viikko sen jälkeen, kun takuu oli mennyt umpeen.

TIETOKONE
Mielellään kevyt ja liikkuva. Ei tartte pyörittää pelejä, koska mulla on elämä.

MEIKIT
Meinasin ensin väittää, että mulla ei ole mitään vakioluottomeikkejä, mutta sehän olisi ollut vale. On niitä. Nimittäin Kanebon 38-ripsari, Cliniquen mineraalimeikkipuuteri ja Lumenen kulmakarvavaha. Lisäksi vaihtelevasti eri BB-voiteita, nyt käytössä Lorealin Nude Magique, hyvää kamaa.

Lisäksi huulirasvaa. Tai punaa. Siinä se.

KASVOVOIDE
Ihasama!

DEODORANTTI
No eipä tälläkään juuri väliä. Paitsi ei nyt mitään Axea ehkä kuitenkaan.

HAMMASTAHNA
Raidallinen!

SHAMPOO JA HOITOAINE
Jos saapi ihan vapaasti valita, niin Aussien hattarahötön tuoksuiset tuotteet. Mutta jos ei saa, niin sitten joku S-marketin hyllystä vaan.

SAIPPUA
Onko jollain muka oikeasti lempisaippua?

MINERAALIVESI
What? Unohtakaa tuo äskeinen saippuajuttu. Onko jollain muka oikeasti lempimineraalivesi?

VIINI
Uu, no niin! Kesällä kuivaa valkkaria, talvella täyteläistä punkkua. Kuoharia milloin vain.

DRINKKI
Mojito. Tai mansikkamargarita. Sex on the beach? Valkovenäläinen? Ei ehkä kuitenkaan se vaarallinen Long island ice tea...

LEIPÄ
Arkena ruispaloja, herkutteluun mitä tahansa, mitä Ullan Pakarista irtoaa. 

RUOKA
Lohi! Avokadopasta! Lasagne! Pihvit! Valkosipuliperunat! Itsetehty pitsa! Maapähkinäkana! Kookosmaitopohjaiset kastikkeet! Kasvissosekeitto! Lihapullat ja muusi! Uunituoreet sämpylät! Paistetut muikut! Herkkuvoileivät!
(Tuli nälkä, kalapuikot tulille.)

JÄÄTELÖ
Jotain sellaista ihanaa italialaista. Mauista jugurtti ja pistaasi. Vanha kunnon vanilja. Oikeastaan kaikki muu, paitsi suklaa. Suklaajätski, yök!

KARKIT
Irtokarkit. Kaikki muut on turhia. Itse kun valitsee, niin saa vain parhaita. Paitsi jouluna tekee mieli myös suklaata. 

LAKANAT
Kaipaan Marimekon yli-ihania lakania. Mutta kun niitä ei ole, niin muillakin pärjää. Suloisesti erivärisiä ja yhteensopimattomia sekamelskoja.

KAMPAAJA
Ei ole. Mutta hyvä kun muistutit. 

ALUSVAATTEET
No ne kyllä löytyy. Onneksi. Björn Borg voittoon!

PÄIVÄLEHTI
Ei ainakaan Turun Sanomat. Oisko se sitten Hesari. Ehkä vaan ne viikonloppunumerot tosin.

LEHTI
Saako sanoa Suuri Käsityö? Tai Ihana? Koto Living? Jos enemmän luettavaa kaipaa, niin varmaan Trendi. Tai Olivia.

SÄNKY
Ihan mukava sekin on. Tavallinen. Mitä tähänkään voisi vastata? Onko joku sängyissä merkkiuskollinen?

T-PAITA
Ei mulla ole mitään t-paitoja. Paitsi yksi, jonka sain kaverilta. Milloin t-paitoja käytetään? 

MUKI
Kuva kertokoon enemmän, kuin sanat. Voi Kaunis Kauris, sinuun en kyllä kyllästyisi!

 

Olipa käsittämätöntä ajantuhlausta. Mutta tulipahan tehtyä, jee?

Helan går

On niin kaunis sunnuntaiaamupäivä. Tekisi mieleni lähteä ulos. Ottaa ehkä kamera mukaan ja kuvailla keltaisia vaahteranlehtiä ja auringossa kimmeltävää Aurajokea.

Mutta ei pysty ei. Kahden päivän rälläämisen jälkeen on aika ryhdistäytyä ja sulkeutua koko päiväksi työkoppiin naputtelemaan näppäimistöä luurit korvilla.

Perjantaina juhlittiin melko mahtipontisia vuosijuhlia. Oli puheita ja palkintoja. Oli alkumaljoja ja akrobaatteja. Oli kehruuvalssia, karitsanpaistia ja konjakkia. Oli mieskuoro, elävää musiikkia, valokuvia, taidokkaita tukkalaitteita ja jäykissä frakeissaan komeilevia nuorukaisia. Oli snapsilauluja, daameille ojennettuja neilikoita ja ahdastakin ahtaampi tanssilattia.

Taitaa noilla valkoisen värisiin takkeihin ihastuneilla henkilöillä olla vähän suureellisempaa tämä opiskeluaika, jos vertaa vaikkapa nyt kaikenlaisiin tyhjäntoimittajoihin ja kynänheiluttelijoihin. Oman opiskelijajärjestöni vuosijuhlat koostuivat muistaakseni jostain melko mitäänsanomattomasta safkasta, tylsistä puheista ja....hmmm. Ei niihin sitten tainnut mitään muuta kuuluakaan.

Näissä hippaloissa sen sijaan hienosteltiin oikein kunnolla. Etikettisäännöt ja pukukoodit olivat hallussa kaikilla osallistujilla. Ja menuksi tarjoiltiin alkuun lohipastramia soijabruleen ja limekasvisten kera. Sen jälkeen seurasi karitsan paahtopaisti mustajuuripyreen, glaseroitujen omenoiden ja inkiväärikastikkeen kera. Sitten tarjoiltiin hämmentävä välijälkiruoka suoraan hammastahnatuubista ja aterian kruunasi lopulta valkosuklaabravaroise, ananaskompotti ja thai-basilikajäätelö.

Ruokailun jälkeen oli aikaa vapaalle seurustelulle. Heitin kankeasti läpyskää tuntemattomien ihmisten kanssa ja pakotin Valiopojan pysymään tiiviisti kannoillani. Oikein mainiosti kaikki sitten lopulta menikin. Skumppa avasi hieman kielenkantoja ja tutustuin muutamaan uuteen persoonaan. 

Ja sen jälkeen oli vielä bussikuljetus jatkoille, jossa jalkani huusivat niin ponnekkaasti hallelujaa, että pienen pyörähtelen jälkeen parkkeerasin itseni tukevasti pöydän ääreen. Sopivasti siihen boolimaljan viereen.

Öisellä kotimatkalla kavaljeeri esitteli ritarillista puoltaan ja kaappasi jalkapuolen juhlakaverinsa sylikantoon, etteivät korkokengät päässeet tekemään enää enempää vahinkoa. Voi ylisöpöys. Muutaman tunnin tehokkaan tirsailun jälkeen vaihdettiin sifonki, silkki, rusetit ja frakkipaidat astetta rennompaan asustukseen - kumppareihin, ruutupaitoihin ja muihin maalaisvermeisiin. Lähdettiin yhteisbussilla kohti Mynämäen työväentaloa. Bussissa jaettiin avuliaasti viinapillimehuja janoisille matkalaisille kello kymmeneltä aamulla. Ja samaan rataan jatkui sitten se koko loppureissu.

Silliksillä vallitsi miellyttävä yhteisdarran ilmapiiri. Ihmiset kasasivat lautasilleen nakkeja ja lihapullia kuin viimeistä päivää. Itse pidin toisessa kädessä kahvikuppia ja toisessa appelsiinimehumukia ja tuumin, että ehkä tästä vielä selvitään. Samaan aikaan Valiopoika viittiöi jo innokkaasti kohti olutlavoja. Uuteen nousuun!

Lopulta päädyin kömpimään traktorinmalliseen pomppulinnaan. Parkkeerasin itseni mukavasti pehmeään nurkkaukseen ja Valiopoika kömpi viereeni. Joku viritteli ilmoille Leevien yhteislauluja yksi toisensa jälkeen. Aurinko paistoi taas. Livebändi soitteli työväentalolla ja joku huuteli kananuudeliwokin olevan jo valmista.

Iltapäivän kääntyessä hiljalleen kohti loppua bussikuskit ilmestyivät takaisin pihamaalle. Rintsikoihin puettu lehmä haastoi kuskien kanssa riitaa ja onnistui rikkomaan myös pomppulinnan (saavutus sinänsä), mutta muuten tunnelma pysyi koko ajan leppoisen mukavana. Köröteltiin takaisin sivistyksen pariin ja vallattiin kauppakorkean biletila. Sauna lämpeni halukkaille, palju odotteli pihalla kylpijöitä ja sohvilla nuokkuvatkin piristyivät, kun keittiöön ilmetyi äkkiä kymmenittäin pitsalaatikoita.

Lähdettiin Valiopojan kanssa käppäilemään kotiin päin iltakahdeksan aikoihin. Pohdiskeltiin hetki, että pitäisikö lähteä vielä kruunaamaan lauantai-ilta jonnekin hulvattomaan menomestaan. Juhlakunto kuitenkin loppui kesken ja ryömittiin tyytyväisenä nukkumaan jo ennen kuin nukkumatti edes harkitsi lähtevänsä kierrokselleen.

Että sellainen viikonloppu tällä kertaa. Ja nyt pitäisi jaksaa lähteä sinne töihin. Voi miksi elämä ei aina voi olla pelkkää juhlaa.

Väriteemana oli vissiin musta.

Puitteet olivat melko prameat.

Tunnelmia ennen h-hetkeä.

Paljon hämmennystä juhlioiden keskuudessa aiheuttanut hammastahnaputkiloon pakattu snack, herkullinen jälkkäri ja siirtyminen piletunnelmiin.

Ykköset pois yltä ja paluu juurille. Landeilua, Turkutunnelmia ja vaarallinen pillimehu.

Viime aikojen ismit: kulinarism- ja materialism-.

Tänään kaupungilla seilaa taas tuhansia tyylittömiä keltaisia kasseja. Hullujen päivät ovat saapuneet kaupunkiin. Ajattelin kokeilla onneani nettikaupassa, kun en jaksanut lähteä teräväkyynärpäisten tallukka-aivojen joukkoon ryysäämään. Heräsin hieman ennen kahdeksaa ja näpsäytin kannettavan päälle.

Ja mitä luulette, että sitten tapahtui? Leppoisasti ja onnistuneesti sujunut kauppa, kenties?

No, ei. Ensin tietokone luonnollisesti päätti alkaa päivittämään uusia Windows-sovelluksia. Niitä oli kaikkiaan 136 kappaletta. Siinä meni sitten muutama hermojaraastava minuutti, joiden aikana saatoin mahdollisesti hieman kiroilla ja/tai hakata hullun raivolla koneen käynnistysnappulaa useita kertoja. (Ei auttanut.)

Pääsi kuitenkin internetin hyödylliseen maailmaan ja nettikauppaan yllättävänkin nopeasti. Löysin etsimäni tuotteen suunnilleen klo 08:03. Silloin se oli jo loppuunmyyty.

Huoh. Eipä siinä sitten mitään. Uusia tarjouksia odottaessa.

Materialismi on muutenkin ollut valloillaan tässä taloudessa viime aikoina. Ehkä sen taas käynnisti Valiopojan reissailu. Reissussa ryytynyt matkamies saapui takaisin kotiin kahdelta aamuyöllä ja halusi heti antaa minulle tuliaisia.

Ei vissiin palele korvat sitten talvella.

Uusi pipa oli jännästi täysin samaa väriä, kuin tämän syksyn kunnianhimoisin käsityöurakkani: oman villapaidan neulominen.Juuri tuollaista kaunista fazerinsuklaansinistä, yhtä lempiväreistäni. Jee!

Villapaidantekeleen alta tarkkasilmäiset (tahi kyylääjät) voivat bongata uuden ihanaisen päiväpeittoni. Se on lahja ystävältä, joka ilmeisesti tuntee makuni paremmin, kuin minä itse. Vihdoin! Jää hyvästi, sinä tunkkaisenruskea peitonretale! Tervetuloa, valoisampi, tyttömäisempi pitsihörpäke!

Tämän hetken muotivärit, sininen ja valkoinen.

 Uuden peiton innoittamana aloin jo suunnitella muutakin päivitystä kämppääni. Jos vaikka vihdoin saisin hankittua sen sohvan ja maton, jotka vannoin ostavani jo kauan sitten, ennen tupareitani? Kuulin juuri poikkikselta huhua eräästä mainiosta kierrätyskeskuksesta, ehkäpä siis sinne seuraavaksi!

Näitä isompia hankintoja odotellessani tyydyin kuitenkin hajottamaan vanhan valokuvakehykseni mäsäksi ja kokoamalla sen sitten takaisin uuteen uskoon. Kehysten väliin sujauttelin pieniä kauniita paperilappusia, ihanissa hempeilysävyissä. Oi jos saisin liisteröidä tuollasia lällytapetteja jonkun vanhan puutalon eteiseen!

Piristystä ikkunalaudalle.

Ja mitä siihen kulinarismiin sitten tulee, se oli pääroolissa viime sunnuntaina. Se oli juuri sellainen ihanan laiska ja pitkä sunnuntai, jolloin ei oikeastaan tapahtunut mitään, mutta kaikki osui silti juuri kohdilleen. Hyvää ruokaa, hyviä ystäviä, turhanpäiväistä höpötystä. Pitkä kävelyretki kirpeässä aurinkoisessa syysilmassa, puhtaiden pyykkien tuoksua, tv-sarjoja, neulepuikkojen kilkatusta. Ja ennenkaikkea tietysti kolme tuntia pitkä brunssi.

Kahvikone hurisi, skumppa kruunasi kokonaisuuden ja minä söin rääppeitä kaksi päivää.

Viikonlopuksikin on vaihteeksi tiedossa jotain ihan muuta, kuin gradutuskaa ja työvuoroja. Sujahdaan mustaan iltapukuun, otan kaveriksi pingviinipukuun sonnustautuneen komistuksen ja kännykkääni pienemmän juhlalaukun. Syön karitsanpaistia, tanssahtelen valssin pyörteissä ja kilistelen sivistyneesti kuplajuomalla. Jännää!

Päälleni laitan varmaankin nämä:

Superaitoja helmiä suoraan Glitteristä.

Niin, ja sitten myös varmaan sen mekon. Muuten voi mennä vähän liian rohkeaksi.

Kun gradu karkasi käsistä. Ja pöydältä.

Tiedättekö, miltä näyttää keittiön pöytä ahkeran opiskelijan työpiste noin 1,5 tuntia ennen gradun aineisto-osuuden palautuksen dead linea?

Jep. Se on vissiin sellainen hallittu kaaos? Paitsi että mikään osa siitä ei enää ollut hallinnassani. Kaaosta tosin oli sitten senkin edestä, että ehkä se hieman tasapainottaa tilannetta.

Että sellaisia gradukuulumisia tällä kertaa. Toinen huomionarvoinen seikka on se, että graduideoille, muistiinpanoille ja kommenteille pyhitettyyn vihkoon oli jotenkin puolihuolimattomasti alkanut ilmestyä kuvioneulesuunnitelma. Huoh. Strömsö-aivot, ettekö te ymmärrä, että teille ei ole nyt tilausta tällä hetkellä! Palataan asiaan ensi keväänä!

Aika hei, relaa nyt vähän! Pidä vaikka lomaa!

Tänään, kun masispäissäni yhyy yhyy typerä poikkis, miksi koko ajan olet reissussa menin Lidliin ostamaan herkullista superrasvaista jugurttia ja mahdollisesti myös hieman muita herkkuja, törmäsin melko järkyttävään näkyyn siinä heti pakastealtaan vieressä.

Tonttuja. Enkeleitä. Mitälie jääkarhuja. Punaista ja valkoista ja vihreää ja kimalletta ja kultaa ja kulkusia ja rati-riti-rallaa. Joulukarkit olivat saapuneet kauppaan. Ja joulukalenterit. Ja nyt kun tarkemmin muistelen, niin saattoi siinä jotain kynttilöitä ja kuusenkoristeitakin olla.

Siis ihan oikesti WHAT. Olen juuri ja juuri onnistunut sisäistämään sen, että ballerinoissa alkaa nyt palella varpaat ja takki on ihan fiksua ottaa mukaan, kun lähtee ulos. Kaivoin jopa heijastimen esille kaappien syövereistä ja olin hetken aikaa hyvin tyytyväinen itseeni. Että jee, elän ajan hermolla, syksy on täällä!

Mutta että nyt pitäisi jo alkaa valmistella joulua? Ei pliis. Nippanappa ollaan ehditty lokakuun puolelle vasta.

Relaa, aika! Ota iisisti! Tartu hetkeen! Älä viitsi huidella jo kohti tulevaa vuotta, mulla on vielä paljon koettavaa tänä mahtavana vuonna.

Jälkikirjoitus

Noin viisi minuuttia Valiopojan paluun jälkeen muistin, että miksi toisen puoliskon matkareissut itse asiassa ovatkin erinomaisen hauskoja. Niihin meinaan yleensä liittyy tuliaisia. Kuten esimerkiksi hämmentäviltä venäläisiltä basaareilta hankittuja taskupeilejä tai herkullisia suklaakonvehteja.

Ja lisäksi vielä toinen jälkihuomio - älkää yrittäkö ottaa itse itsestänne kuvaa, jossa ei näy kamera, vaan sen sijaan taiteellisesti pelkkä peilikuvanne. Se on nimittäin vaikeaa ja turhauttavaa. Suurimmaksi osaksi filmille (öh, muistikortille) tallentuu lähikuvia sälekaihtimista, tyhjästä seinästä, lattialistalta tai hyvällä tuurilla otsasta.

Tänään(kään) en muuten ole tehnyt lainkaan gradua. Sen sijaan olen säilönyt vuodevaatteeni pakastimeen (älkää pliis kysykö miksi), törmännyt Lidlissä hämmentävän aggressiiviseen kroisanttimummoon, lähetellyt syyllistäviä sähköpostiviestejä ruotsiksi ja pohdiskellut hieman, että miten ne foxin askeleet taas oikein menivätkään.

Illalla pistän korkkarit jalkaan ja pyörähtelen pari kierrosta hikisessä jumppasalissa. Juhlia odotellessa!

(Ja niin, ne menee, että hidas-hidas-nopea-nopea.)

Kun poikkis on poissa, tytöt hyppivät seinille.

...Tai ainakin minä hypin. Huoh. Typerä Pietari, joka houkuttelee henkilökohtaisen hauskuuttajani vieraaseen maahan rälläämään vodkan ja blinien voimalla.

Valiopoika kuitenkin jätti ystävällisesti minulle erään muiston ennen lähtöää. Pienen pienen bakteerisen söpöläisen. Nyt vietän viikonloppua jomottavan pääsäryn ja heilahtelevan ruumiinlämmön kanssa. Ah, laadukasta omaa aikaa!

Perjantaina oli siis mitä sopivin hetki vetää jalkaan parempia aikoja nähneet kollarit, kasata parin ystävän avustuksella olkkarin pöydälle törkeä määrä herkkuja ja sukeltaa pariksi tunniksi Austenin pukudraamojen maailmaan. Mikään ei ehkä sovi niin hyvin yhteen, kuin juustokakku ja romanttinen hömppä. Ei puuttunut kuin skumppa.

Ehem... oli melkein terveellistä.

Mainion perjantain jälkeen jäljellä oli kuitenkin vielä sateinen lauantai ja työntäyteinen sunnuntai. Huoh. Sitä kuuluisaa omaa aikaa vissiin. Mutta entä jos sen ajan jakaisi mieluummin jonkun toisen kanssa?

Nyt odottelen, josko ikkunaan alkaisi kohta ropsahdella pikkukiviä. Vihdoin koettaa viikonlopun kohokohta, nippanappa vielä ennen kuin kellonviisarit napsahtavat maanantain puolelle. Erinomaisen hyvää alkanutta viikkoa minulle!

Räiskyntää, räjähdyksiä, roihahtelua

Pikkuhiljaa, hienovaraisesti, elämä on alkanut antaa merkkejä syksyn tulosta. Yksi kerrallaan ja hieman hapuillen. Ensin oli pakko ostaa uusi muhkean iso syyshuivi. Sitten sormia alkoi palella aamuisilla pyörämatkoilla. Kumisaappaille on ollut käyttöä. Koulukirjat alkavat kasaantua ikkunalaudalle. Keittiössä tuoksuvat kirpeät syysomenat ja koko ajan tekisi mieli haudutella teetä.

Syksy on ollut kaukaa viisas. Tarjonnut vaan niitä sympaattisia, lämpimiä ja herttaisia puolia itsestään. Hyvä homma. Mutta ihan kertaheitolla en kuitenkaan sujahda uuteen vuodenaikaan.

Ei tällaisen kesän jälkeen voi vain todeta, että jaahas se oli sitten siinä, laitettaanpas kesähepenet pahvilaatikkoon piiloon ja ai niin kynttilöitä voisi ostaa ja pitäisikö muuten tänä vuonna juoda enemmän punaista vai valkoista glögiä?

Ei, ei ei. Tämä kesä vaatii vielä paljon sulattelua. En vieläkään oikein kykene ymmärtämään, mitä kaikkea parin hassun kuukauden aikana oikein on tapahtunut. 

Elämäni on siitä siistiä, että se aina tarjoaa minulle hyvin kliseisiä metaforia ja tapahtumia, joiden avulla voin Kokea Paljon Tunteita ja järjestellä kaaottisen pääkoppani takaisin järjestykseen. Tällä kertaa se tapahtui ilotulituksen avulla.

Turussa juhlittiin omahyväisesti Turkua tässä pari iltaa sitten. Illan kohokohtana oli räiskyvä, taivaalle räjähtävä valoshow. Minä nojasin selkääni erästä Valiopoikaa vasten ja hän kietoi kätensä ympärilleni. Pää kenossa katselin sinimustalla yötaivaalla räjähteleviä raketteja. Kaiken sen sähinän, paukkeen, rätinän, jyrinän ja välkkeen keskellä ajattelin, että joo juuri tuolta minustakin tuntuu. 

En malttanut kuvata niitä kaikkein hienoimpia. Silloin halusin katsoa maailmaa ihan suoraan, en linssin lävitse.

Mutta aika siistejä oliva nämäkin.

Näytöksen jälkeen kävelimme hitaasti takaisin kotiin päin. Hyvin hitaasti. Jos pystyisin, olisin varmaan pysäyttänyt ajan juuri siihen. Siihen pimenevään iltaan ja lämpimään käteen. Puistonpenkkiin, rahiseviin lehtikasoihin ja Aurajoesta heijastuviin valoihin. Hiljaisiin keskustelunpätkiin, taskulämpimänä nautittuun kesän viimeiseen oluttölkkiin. 

Mutta ei minun tarvitse mitään aikoja pysäytellä. Saan nauttia samasta onnesta vielä tänäänkin. Ja huomenna. Uskomatonta.

Tervetuloa vaan, syksy! Minua ei ollenkaan haittaa jäädä kotiin lukemaan kirjoja ja neulomaan villasukkia. Enää tarvitsee vain hankkia Valiopojalle omat puikot.

Jokivarsi oli kerännyt paikalle muitakin fiilistelijöitä.

Turku, melkoisen kuvauksellinen kaupunki.

Kotimatkan varrelta.

Stringeistä ja auringonkukista

Olen vihdoin ehtinyt asustella omassa kodissa sen verran kauan, että sisustuskärpänen on onnistunut puraisemaan korvan takaa. Odottelinkin jo, että koska niin pääsisi käymään.

Muuttaessani tähän asuntoon ajattelin, että en tarvitse mitään uutta. Kämpässä oli tilaa ja valoa, kaksi tärkeintä sisustuselementtiä. Sen lisäksi oli kaunis lattia, söpöt patterit ja sisustukselliset ikkunalaudat. Helei, valmiiksi hieno kotikolo! Nyt vaan matot lattialle ja tyytyväisesti asustelemaan!

Huonekalut loksahtivat loogisesti omille kohdilleen. Pyyhin tyytyväisenä pölyjä vanhan tv-tasoni pinnalta ja fiilistelin kodikasta tunnelmaa. Täydellistä!

Kunnes sitten aloin vahingossa etsiä pientä sisustusinspiraatiota netistä. Voih. Miksi oi miksi sen teinkään? Nyt kun silmäilen ympärilleni tässä asunnossa, en näe ainuttakaan tavaraa, jonka olisin itse valinnut. Huonekalut ovat kulkeutuneet tänne sukulaisilta, roskalavoilta, nettikirppiksiltä, lapsuudenkodista ja mummon vintiltä. Oikein kivojan ne ovat, mutta entä jos joskus saisinkin valita ihan itse miltä minun kotonani näyttää...

Haluan uusia, kauniita huonekaluja! Samoin vanhoja, vintage-liikkeistä löydettyjä aarteita! Haluan yhdistää mummon riemunkirjavat räsymatot kauniisti kuluneeseen valkoiseen puulattiaan ja haluan maalata keittiön seinän kirkkaankeltaiseksi. Haluan naputella seinään kiinni valtavan taulukollaasin, haluan asetella vanhaan vitriinikaappiin kaikki reissuissa ja muutoissa nuhjaantuneet kirjani. Haluan pienen kaakeliuunin ja seinästä roikkuvia kuparikattiloita.

Mutta ehkä ensin ostan kuitenkin sohvan.

Sohvan pitäisi olla ennen kaikkea pieni ja kevyt. Yksiöön, jossa on jo sänky, ruokapöytä ja pari nojatuolia, ei oikein voi sijoittaa mitään kovin massiivista koko perheen sohvaa. Mutta ei se mitään, minulle riittäisikin hyvin sellainen, jossa voisi nyhjöttää söpösti kahdestaan. Väreistä houkuttelee tällä hetkellä eniten vaaleanharmaa. Pari ihanaa löytyisi Finnish design shopista ja Ojegasta, mutta kukkarolle sopisi tietysti paremmin Ikean Klippan.
Tai jos oikein pieneen tilaan ängetään, niin myös tuo Ikea 1.5 henkilön nojatuoli olisi oikein hyvä, mutta siinä on maailman mälsimmät värivaihtoehdot - tunkkainen tummanharmaa, mitäänsanomaton hiekanruskea ja valju vaaleanpunainen. Huoh.

Täydellistä olohuoneen mattoa en vielä ole löytänyt. Tai siis olen, mutta se ehti loppua jo kaupasta. Ja edelleen ottaa päähän niin paljon, etten ole pystynyt tykästymään mihinkään muuhun mattoon. Matto saisi olla suuri, kevyt ja puuvillainen. Sekin ehkä pohjaväriltään valkoinen, mukana kenties graafisia kuvioita jollain pirtsakalla pastellisävyllä. Tai ehkä jopa mustavalkoisena?

Lisäksi olen kyllästynyt sohvapöytääni, jota jossain vaiheessa pidin maailman kauneinpana. Nyt en kyllä ihan ymmärrä, että miksi. Se on iso ja raskas, ihan liian massiivinen. Mutta toisaalta se ostettiinkin tilavaan kolmioon, eikä kompaktiin yhden hengen talouteen.

Nyt haluaisin tumman, tukehduttavan puun tilalle (yllätys yllätys!) kepeää ja kevyttä koivua. Pari, kolme pientä pyörää pöytää keskelle olkkaria sommiteltuna. Ei yhtään haittaisi jos pöydät olisivat keskenään täysin eri korkuisia ja kokoisia. Tässä esimerkit Room21:stä ja Sisustuksen koodista.

 

Kaikkein kiivain himotus tällä hetkellä kohdistuu kuitenkin Stringeihin. Siis isolla ässällä, toim. huom. Olen aina fanittanut jykeviä, massiivipuisia, lasiovien taakse visusti suljettuja kaappeja. Ja nyt haluankin sitten kevyistä, kiikkerän näköisistä rautaputkista kootun kaappikollaasin. Hienoa.

...mutta kun nuo String-hyllyt on niin ihania! Kevyttä ja valoisaa! Himoitsen erityisen paljon tuollaista lehtitelineosaa. Siihen voisi sitten hartaudella asetella kaikki käsityö-, hömppä- ja sisustuslehdet.

 Voi olla, että tuollainen valkoinen String pocket -hylly muuttaa pian tähän asuntoon kiitokseksi kesätyrupeaman kestämisestä. Olen jo mielessäni asettanut siihen kaikki omistamani muumimukit kauneusjärjestykseen.

Ja mitä niihin otsikossakin mainittuihin auringonkukkiin tulee, niin kävin eräänä lämpimänä iltana valiopojan kanssa seikkailemassa pitkin keltaista kukkapeltoa. Siinä ne sitten sädehtivät kilpaa, räiskyvät, kultaiset kukkakuningattaret ja ainakin yhtä kultainen kesämies. Silloin unohdin kaikki turhanpäiväiset materialistiset huonekaluhaaveet ja haalin sylin täyteen aurinkoa. Kotona jaksoin ilahtua päiväkausia aina vaan uudestaan ja uudestaan, kun silmäni osuivat maljakossaan rehottaviin väripilkkuihin.

Jännästi se olkkarin pöytäkin näytti heti paljon valoisammalta.

Olisipa elämä aina näin keltaista.