tiistai 24. syyskuuta 2013

Jälkikirjoitus

Noin viisi minuuttia Valiopojan paluun jälkeen muistin, että miksi toisen puoliskon matkareissut itse asiassa ovatkin erinomaisen hauskoja. Niihin meinaan yleensä liittyy tuliaisia. Kuten esimerkiksi hämmentäviltä venäläisiltä basaareilta hankittuja taskupeilejä tai herkullisia suklaakonvehteja.



Ja lisäksi vielä toinen jälkihuomio - älkää yrittäkö ottaa itse itsestänne kuvaa, jossa ei näy kamera, vaan sen sijaan taiteellisesti pelkkä peilikuvanne. Se on nimittäin vaikeaa ja turhauttavaa. Suurimmaksi osaksi filmille (öh, muistikortille) tallentuu lähikuvia sälekaihtimista, tyhjästä seinästä, lattialistalta tai hyvällä tuurilla otsasta.

Tänään(kään) en muuten ole tehnyt lainkaan gradua. Sen sijaan olen säilönyt vuodevaatteeni pakastimeen (älkää pliis kysykö miksi), törmännyt Lidlissä hämmentävän aggressiiviseen kroisanttimummoon, lähetellyt syyllistäviä sähköpostiviestejä ruotsiksi ja pohdiskellut hieman, että miten ne foxin askeleet taas oikein menivätkään.

Illalla pistän korkkarit jalkaan ja pyörähtelen pari kierrosta hikisessä jumppasalissa. Juhlia odotellessa!

(Ja niin, ne menee, että hidas-hidas-nopea-nopea.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä mietit? Kerro se tänne!