sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Kun poikkis on poissa, tytöt hyppivät seinille.

...Tai ainakin minä hypin. Huoh. Typerä Pietari, joka houkuttelee henkilökohtaisen hauskuuttajani vieraaseen maahan rälläämään vodkan ja blinien voimalla.

Valiopoika kuitenkin jätti ystävällisesti minulle erään muiston ennen lähtöää. Pienen pienen bakteerisen söpöläisen. Nyt vietän viikonloppua jomottavan pääsäryn ja heilahtelevan ruumiinlämmön kanssa. Ah, laadukasta omaa aikaa!

Perjantaina oli siis mitä sopivin hetki vetää jalkaan parempia aikoja nähneet kollarit, kasata parin ystävän avustuksella olkkarin pöydälle törkeä määrä herkkuja ja sukeltaa pariksi tunniksi Austenin pukudraamojen maailmaan. Mikään ei ehkä sovi niin hyvin yhteen, kuin juustokakku ja romanttinen hömppä. Ei puuttunut kuin skumppa.


Ehem... oli melkein terveellistä.
Mainion perjantain jälkeen jäljellä oli kuitenkin vielä sateinen lauantai ja työntäyteinen sunnuntai. Huoh. Sitä kuuluisaa omaa aikaa vissiin. Mutta entä jos sen ajan jakaisi mieluummin jonkun toisen kanssa?

Nyt odottelen, josko ikkunaan alkaisi kohta ropsahdella pikkukiviä. Vihdoin koettaa viikonlopun kohokohta, nippanappa vielä ennen kuin kellonviisarit napsahtavat maanantain puolelle. Erinomaisen hyvää alkanutta viikkoa minulle!

2 kommenttia:

  1. Ehem... Huolestuin jo tuosta bakteerisesta söpöläisestä, mutta onneksi se sitten osoittautuikin joksikin flunssaksi.

    Ja miksei mua kutsuttu Austen-iltaan? Epistä!! Vaiks en olis kyl päässyt. Mut silti!

    -K

    VastaaPoista
  2. No dude, mä tiesin ettet sä pääsisi. Mutta älä huoli, bakteerimies lähtee Norjaan reilun viikon päästä. Sitten uusiksi.

    VastaaPoista

Mitä mietit? Kerro se tänne!