Vanhat suomalaiset kaupungit. Mikäs siinä. Olen aiemmin ehkä hieman vierastanut kotimaamatkailua, koska en ole aivan sisäistänyt, mikä siinä on ideana. Että lähdetään yhdestä suomalaisesta kaupungista katsomaan toista suomalaista kaupunkia, jossa on ne samat rumat virastotalot, hikiset kotipizzat, alennusmyyntejä mainostavat henkkamaukat ja lehtipihvejä myyvät Rossot.
Ja kuten niin usein ennenkin, nyt on käynyt ilmi, että olen ollut täysin väärässä. Kotimaanmatkailu avartaa.
Lisäksi viereiseen kylään matkustamisessa on se ehdottoman hyvä puoli, että voi kahdeksalta hypätä bussiin, ottaa torkut ja herätä määränpäästään jo kello yhdeksältä ja painua suoraan aamupalalle.
Me aloitimme raumanvalloituksen juurikin tällä aktiviteetilla. Tuorepuristettu appelsiinimehu maistui hyvältä Cafe Salin aurinkoisella terassilla. Ympärillä raumalaiset jutustelivat verkkaisesti, lukivat lehtiä, tervehtivät suunnilleen jokaista ohikulkijaa ja hakivat ystävälliseltä myyjältä santsikuppeja.
Aamupalan jälkeen pohdimme, että mistäs suunnasta tätä kaupunkia pitäisi lähteä kartoittamaan. Kohtalo luonnollisesti puuttui peliin ja pylvääseen naputeltu juliste kertoi, että olimme saapuneet parahiksi Rauma Festivon avajaispäivään. Eihän siinä sitten voinut muuta kuin suunnata kulttuuritalolle ilmaiskonserttiin.
 |
| Kuva herättää epäilemään, että muistini on alkanut pätkiä. Tämä näyttää enemmänkin kirkolta kuin kulttuuritalolta. Hmm. |
 |
| Soittajat olivat musiikkikoulun oppilaita. Liikutus maksimus. |
Sen jälkeen tallasimme vanhan kaupungin katuja ristiin rastiin. Voin suositella vanhan kaupungin kävelykierrosta lämpimästi kaikille mukulakivikatujen ja ahtaiden kivijalkapuotien ystäville. Korkokenkäintoilijoiden puolestaan kannattaa jäädä kotiin, sillä nilkkansa voi saada sijoiltaan ihan jo tavallisillakin tennareilla.
Aivan ehdottomasti kannattaa käydä tsekkaamassa ainakin designvaatteita ja muuta ihanaa lifestylekamaa myyvä Busstop Clothing, hakea älyhyvää leipää Ketunleivästä, käydä ihastelemassa söpöisiä vaatteita Hellapuussa ja ihmetellä laajaa luomu- ja lähiruokavalikoimaa Lumossa.
Ja tietysti ylipäänsä harhailla edestakaisin siellä mukulakivillä. Kaikenlaisia käsityöpuoteja sun muita on vierivieressä.
 |
| Lisäksi seikkailunhaluisille löytyy paljon polkuja ja kujia. |
 |
| Täällä myös palvelu oli kohdillaan. |
 |
| Pitsipanostus jäi tällä reissulla tähän yhteen kylttiin. Ehkä joskus toiste sitten. |
 |
| Käsityökaupoista olisin voinut ostaa mukaani suunnilleen kaiken. Varastoa myöten. |
Lounashommat sujuivat sutjakkaasti Vanhan Rauman Kellarin terasilla. (Kellarin terassi? Hyvä Rauma!) Paistetut lohet irtosivat alle kympillä ja terassi oli ihanan suojaisa. Olisimme luultavasti jääneet sinne koko loppupäiväksi, ellei hotellilta olisi tullut soitto, että huoneenne on nyt valmiina.
Ja niin. Se huone. Sehän oli sitten kaksi kerrosta kattava asunto. Ei huono hei! Huoneistohotelli Pikkurivi oli kertakaikkiaan mahtava. Vähän erilainen yöpymissija, jos kaipaa vaihtelua omenahotelllien ankeuteen. Erityisen paljon ilahdutti keittiöstä löytynyt jukeboksi ja kaapillinen vanhoja Aku Ankkoja.
 |
| Seurustelusalonki. |
 |
| Erittäin persoonallinen keittiö, joka toi mieleen sekä koulun ruokalan että mummolan vintin. |
 |
| Alakerran makkari. Ei löydetty tänne ketään yökyläilijöitä, sääli. |
 |
| Sen sijaan valtasimme yläkerran vinokattoisen makkarin. Oli supersöpö. |
Illalla teimme vielä kävelyn läheiseen puistoon, testasimme Rauman pitserian tason (kana-vuohenjuusto-rucola-paholaisenhillo, voi morjens) ja pidimme kahden hengen luomuolutjukeboksibileet. Hieno konsepti.
Aamulla nukuimme pitkään, jonka jälkeen jatkoimme nukkumista vielä hiukan. Lomafiilis nääs. Aamupalahommat hoituivat kätevästi omassa keittiössä ja kahvit kävimme juomassa Rauman näkötornissa. Ei hullumpi retkikohde sekään.
Sen jälkeen hieman kevyttä geokätköilyä puiden latvoissa ja hautuumailla, viimeinen shoppailusilmäys designkaupoissa, naan-leipää nepalilaisessa ja neljän euron onnibussilla takaisin kotiin.
Tiivistelmä: matkustakaa Raumalle. Siellä on rattoisaa ja romanttista,
