Haisevia salamoita ja muuta sellaista

Haisevatko salamat? Kävin äsken kääntymässä ovella, tarkoituksenani käväistä kaupassa. Astuessani ulos taivas oli tummanharmaa ja keltainen. Jostain kaukaa kuului jo hiljaista, pahaenteistä jyrinää ja ilmassa kohisi tavalla, joka enteilee sadetta.

Ja lisäksi siellä haisi ukkoselta. En tiedä mikä se haju oli. Sähkö? Monen päivän painostava helle? Zeus?

No, oli miten oli. Jäinkin sitten kotiin katselemaan, kuinka taivas pikkuhiljaa muuttuu harmaasta täysin mustaksi ja kadulla kävelevät ihmiset kiihdyttävät tahdin puolijuoksuksi ehtiäkseen suojaan ennen kuin taivas repeää.

Aika siistiä.

Ukkonen tulee tarpeeseen. Porissa on ollut kaikin tavoin painostavaa jo pari viikkoa. Öisin alkavissa trooppisissa olosuhteissa ei pysty nukkumaan, työpäiviä on liikaa ja vapaa-aikaa aivan liian vähän. Tuntuu kuin viettäisin viikonloppuni pelkästään istumalla bussissa ja ryntäilemällä päättömästi paikasta toiseen.

Viimeisen kuukauden aikana olen viettänyt omassa kodissani suunnilleen...hmmm. Yhteenlaskettuna vuorokauden? Tai korkeintaan kaksi. Jotenkin se ei nyt ihan riitä.

Töissä on sinänsä ihan kivaa, jos vain hyväksyy sen, että koskaan ei tule valmista ja aina joku on nopeampi, parempi ja kekseliäämpi kuin itse. Mutta tämä kaupunki.... Voipi olla, etten ainakaan ihan heti ole syytämässä asuntolainarahojani juuri tähän sivistyksen kehtoon.

Ehkä reipas kesämyrsky on nyt omiaan puhdistamaan ilmaa. Loppuisi tämä tykyttävän painostava päänsärky, alituinen hikoilu ja epämääräinen tympeys. Olisi hetken aikaa viileää, raikasta ja puhdasta!

Vaikka ei sillä, viime viikonloppuna olin mökillä nauttimassa helteistä. Jotenkin siellä idyllisessä saaristolaismaailmassa kuumuuskaan ei tuntunut ahdistavalta, vaan oli pelkästään leppoisaa.

Huomatkaa nimikoitu pyyhkeeni! Se on sitä varten, jos mökillä iskee äkillinen eksistentiaalinen ja/tai identiteettikriisi. Sitten voin kätevästi pyyhkeen nurkasta tarkistaa, kuka oikein olenkaan.

Puudelien valtakuntaa vartioi oikeutetusti villakoiraviiri. Jo vuodesta 2012.

Kas tässä liikuteltava makuuhuoneemme!

Venekuvat taitavat kyllä olla jo muutaman viikon takaa. Sen voi päätellä esim siitä, että puolen yön jälkeen veneen ikkunasta napatussa kuvassa taivas on yhä täysin vaalea, oi haikeus!

Pääsisinpä taas aalloille torkkumaan. Oli melko metkaa heijata vene vauhtiin ja keinutella itsensä uneen samaa tahtia veneen kylkeen lyövien pärskyjen kanssa. Mikään kauhean tilava ratkaisu venemakkari ei ehkä ole, mutta riitti minimalistiselle varrelleni hyvin.

Toisin ehkä oli Valiopojan laita. Kun 185 cm ruhon koettaa asetella mukavasti 160 cm pitkälle patjalle, niin onhan siinä hieman haastetta. Niin että kyllä se vissiin musta vähän tykkää, kun ei edes valittanut ollenkaan.

Kesätempoa

Blogistaniassa liikkuu kesätempo-haaste. Eli kasa kesäisiä kysymyksiä. Ajattelin vastata niihin. 

Päivän suunnitelma: On vielä hieman muotoutumassa. Alkuperäinen suunnitelma oli ponkaista aikaisin ylös sängystä ja lähteä aamulenkille. Mutta näin jälleen hämmentävän pelottavia painajaisia ja heräsin valmiiksi väsyneenä, joten käänsin herätyskellon pois päältä ja nukuin yli yhdeksään. Vapaapäivä!
Nyt ajattelin kenties tehdä vähän kotijumppaa, käydä suihkussa, maksaa laskuja ja syödä lounasta. Sitten tapaan kaupungilla erään ihanaisen ystäväni ja lähdemme yhdessä koluamaan Porin kirppiksiä. Mahtijee!

Lounaani tulee koostumaan: En tiedä. Kaapissa oli....ehh... nuudelia. Joten luultavasti käyn kaupassa.

Vois kyl kans maistua taco-vuoka, taattu perjantai-iltojemme ilo. Ensin saunareissu alle, sitten tacoja ja joku kylmä juotava. Toimii.

Kun katson ikkunasta sää näyttää tältä:Sininen taivas ja auringonpaiste. Käy!

Viime yönä näin unta: No sitä ahdistavaa painajaista. Erityisen ahdistavaa siinä oli se, että Valiopoika oli pahiksen roolissa ja yritin kertoa asiasta perheelleni, joka ei suostunut uskomaan ja aaaaaargh. Oli mukava herätä.

Eilen tapahtui seuraavaa: Hmmmm. No nukuin silloinkin pitkään ja luin antaumuksella nurkkiin kerääntyneitä sanomalehtiä ja netin uumenissa odottavia blogeja. Siivosin pitkästä aikaa. Kävin torilla ostamassa mansikoita. Söin Valiopojan kanssa täytetyt patongit puistossa. Mentiin myös elokuviin katsomaan Kesäkaverit. Ja haahuiltiin illalla juoppojen seassa jazz-kadulla. Siemailtiin yhdet huurteiset ja minä vedin koko annoksen himoitsemiani neulamuikkuja valkosipulimajon kanssa. Ja kuunneltiin me hieman musiikkiakin.

Päivän asu: Öööh, tällä hetkellä edelleen yöpuku. Kohta ehkä Valiopojan farkuista pätkäistyt shortsit ja joku t-paita todella vaatimattomasta kesäpaitavarastostani. Toivon tähän asiaan tulevan muutoksen siellä kirpparikierroksella.

Lempparibiisini juuri nyt: Juuri nyt?? Ei minulla ole päivittän vaihtuvia lempibiisejä. Kesällä uppoaa yllättäen kesäisen kipaleet. Nyt soi päässä PMMP:n kesäkaverit, sen eilisen leffan takia nimittäin.

Tänä kesänä olen oppinut jotain uutta: No miten olis vaikka lehden verkkosivujen pyörittäminen täysin yksin? Se on ollut ihan mielenkiintoinen taito oppia.

Seuraavat pippalot joihin olen menossa: Oho, en tiedä. Miksei kukaan pidä kesäpippaloita? Jos oikein huonosti käy, niin omat tuparimme syksyllä voivat olla seuraavat isot pippalot. Ja ai niin pitäisihän tässä valmistuakin jossain vaiheessa. Hmmm.

Ensimmäinen kuva asunnostamme. Silloin oli vielä melko tyhjää.

 Tänään ärsyttää: Ooh, saako sanoa monta? Ärsyttää, etten mennyt sinne lenkille. Tosin harkitsen vielä mahdollisesti iltalenkkiä. Lisäksi ärsyttää sähkölasku, joka ilmeisesti ei kuulu meille, vaan asunnon entisille asukkaille. Ärsyttää myös se, että huomisesta alkaa kahdeksan päivän työputki ilman mitään taukoja. Väsyttää jo valmiiksi pelkkä ajatuskin.

Onneksi työlounaan voi syödä piknik-henkisesti näissä maisemissa.

Toisaalta haluan suositella:Niin paljon mansikoiden nauttimista kuin mahdollista. Täällä ne on nyt torilla 3 euroa litralta, ei ne siitä varmaan enää halpene. Käykää kimppuun!

Mansikoita! Parhaita ehkä vaniljajäätelön kera tai sitten aivan sellaisinaan.

Vaaleanpunaisen kesäyön aikaansaamia aatoksia

Nyt olisi kuulkaa kamera täynnä ihania kuvia! Kuvia kuninkaallisesti uiskentelevasta joutsenpariskunnasta, kuvia kauniisti tummuneesta savusaunasta, kuvia kesäillassa riemuikkaasti virnestelevistä kavereista pelastusliivit päällä.
Olisi myös kuvia hennoista kukkasista, rantakiviin lyövistä pärskeistä ja vaaleanhaaleasta kesäyöstä laiturilla.
Ja jos oikein kauan jaksaisi plärätä muistikorttia eteenpäin niin olisi siellä kuvia myös vauhdikkaasta tennisottelusta, sympaattisesta saaristolaiskahvilasta, vanhasta uljaasta kirkosta ja hiekkaan hautautuneista varpaista.

Mutta koska asun Porissa ja kamerani jäi viettämään yksineloa Turkuun, ette saa nähdä niitä kuvia. Ainakaan vielä. Ja seuraavan kerran kun parin viikon päästä ehdin sinne Turkuun asti, olen varmaan jo unohtanut koko asian. Joten sori.

Asian ydin on kuitenkin se, että oli mainio viikonloppu. Ehkä mainioin pitkään aikaan. Se alkoi sillä, että livistin takaisin kotiin jo torstaina.

Ehdin kotiovelle melko myöhään illansuussa. Raotin ovea varovaisesti ja potkin ensitöikseni kasan postia hieman syrjemmälle. Kolmen viikon postit. Siitä on todella kolme viikkoa kun viimeksi sain käydä kotona.

Hieman haikeissa fiiliksissä sitten pyörin ympäri kämppää. Säälittelin ikkunalaudalle kuolleita yrttejä ja koetin ollan näkemättä joka nurkassa leikkiviä pölykoiria. Kurkistin tyhjään jääkaappiin ja annoin pyykkikoneen laulaa kuusi tuntia putkeen.

Haahuilin hämmentyneenä ympäriinsä koko illan. Emme ehtineet asua uudessa kodissamme kuin vajaan kuukauden, ennen kuin koitti lähtö seuraavaan paikkaan. Kaikki on vielä niin kesken. Tyhjää, autiota ja rempallaan. Mutta jo nyt voi nähdä, että kyllä tästä tulee meidän koti. Sitten joskus. Sitten syksyllä.

Nukuin koiranunta. Ihmettelin liian tilavaa sänkyä ja tuhisevan unikaverin puutetta. Kuuntelin tyytyväisenä, kuinka Tuomiokirkon kello löi kaksitoista ja nukahdin vasta sitten.

Aamulla huomasin kirjamarkkinoiden avautuneen suoraan ikkunani alle. Sinne siis! Ja sieltä suoraan lounaalle siskon kanssa. Buffettia auringonpaisteessa jokirannassa. Ei huono.

Sitten kotiin pakkaamaan kamppeita viikonlopun ensimmäistä mökkivierailua varten. Valiopoika mukaan bussiasemalta ja äkkiä pyyhkeet ja uikkarit reppuun. Auto täynnä kaveraita ja autoradiossa Summer hits 90-luvulta. Matkan varrelta grilliherkkuja ja matkajäätelöt.

Perillä mökki-idylliä, johon tutustuin ensimmäisen kerran jo kymmenen vuotta sitten. Oi aikoja. Ja edellään saan olla täällä, näiden ihanien tyttöjen kanssa. Ja tällä kertaa matkassa mukana myös pari melkoisen mainiota poikaa. Hyvin ollaan asiamme hoidettu.

Soutelua, saunavuoroja, pari huurteista. Sitten äkkiä kaikki takaisin autoon, karkkipussi kiertämään ja matka kohti kotia. Tyytyväisenä nukkumaan, taas niitä samoja kirkonkelloja kuunnellen.

Lauantaina laiska aamu. Vihdoin yhteinen aamu omassa kodissa Valiopojan kanssa. Melkein liian hyvää ollakseen totta.

Aamupalan jälkeen tankattiin Turkuenergiaa jokirannasta. Torilta mukaan makeita mansikoita ja Teatterisillalta pehmikset. Jäätelönmakuisia suukkoja ja täydellistä rentoutumista. Kellokin meni kerrankin hitaasti eteenpäin, ehdittiin juoda lattet CafeArtin terassilla. Päätettiin, että kyllä tämä on meidän kaupunki, nyt ja aina.

Sitten reppuun mökkikamat vol 2. Kolmen auton kisa kohti Hiittisiä. Lounasta vierasvenesatamassa ja valokuvausta lossin kannelta. Perillä ihana kartanomainen mökkitunnelma. Perinteiset grillit, saunat, rannat ja terassit, mutta mukana myös tenniskentät, moottoriveneet, sisäkylpyhuoneet ja rannassa tönöttävä palju.

Ilta meni liian nopeasti pallon perässä juostessa, paljua täyttäessä, kirjaa lukiessa ja kuulumisia vaihdellessa. Mikä tuuri, että valvottiin aamuyöhön asti. Juostiin saunasta mereen, sieltä paljuun (juomaan skumppaa!), paljusta takaisin mereen ja sitten kierros uudestaan alusta.

Yöllä vielä tikun nokassa käristettyä makkaraa ja rapeaksi paistunutta vohvelia. Kenties hieman haaveilua siellä laiturilla ja lopulta yöunet kauniissa pienessä kamarissa.

Sunnuntai sen sijaan ei ehkä ollut ihan niin loistava. Tuskaa viikonlopun päättymisestä ja arjen alkamisesta. Työasioiden pyörittelyä ja laskupinon selvittelyä. Viiden tunnin bussissa istuminen ja yhteinen huokauskuoro. Liian lyhyiksi jääneet yöunet ja karu paluu takaisin maan pinnalle.

Tunnelmat sahaavat siis tuttuun tapaan ylös ja alas. Kultainen keskitie on pysyvätsti hukassa. Tämä kesä mennään joko täydellisessä vitutuksessa tai vaaleanpunaisilla pilvillä tanssien. Keskiarvo lienee siis neutraali ihan ookoo, mutta ääripäästä toiseen heilahtelu pistää välillä vähän väsyttämään.

Kesä, olet ihana, mutta jotenkin viet voimani kerta toisensa jälkeen. Odotan jo syksyä ja sen seesteisyyttä.

Yksin kotona

Töissäkäyminen on siitä kivaa, että ei saa paniikinomaista hengenahdistuskohtausta aina, kun klikkaa itsensä verkkopankkiin laskuja maksamaan. Ja joskus voi jopa kierrellä hieman huolettomasti kaupungilla ja ostaa pilkullisia sukkia, mokkasiinit ja uuden huulipunan.

Toisaalta töissä pitää tehdä esim ilta- ja viikonloppuvuoroja. Se puolestaan johtaa täysin debiileihin vapaapäiväaikoihin. Kuten siihen, että on vapaalla yhden tiistain. Jolloin Valiopoika on ensin töissä ja sitten salilla ja itse tuijottelee harmaata porilaista taivasta ja pohdiskelee, että lämmittäisikö lounastonnikalan kaveriksi herne-maissi-paprikaa vai porkkanaa ja papuja.

Seurana on vain joku surkea dekkarinretale, jota lukiessa myötähäpeä kurtistaa otsan niin ryppyyn, ettei lukemisesta meinaa tulla mitään. Unohdin jopa murhatun tyypin henkilöllisyyden kesken romaanin. Se kertoo jo jotain.
(Ehkä sen, että Valiopojan ikuinen levottomuus onkin ihmisestä toiseen leviävää ja kohta käymme molemmat niin suurilla ADHD-kierroksilla, että tapetit tippuvat seinistä?)

Minun pitäisi jaksaa viihtyä ylhäisessä yksinäisyydessäni vielä viikko loppuun. Pelkkää iltavuoroa. Eli Valiopoika lähtee töihin seiskalta aamulla ja minä palaan sieltä kymmeneltä illalla. Laatuaika on jotenkin hivenen enemmän kortilla kuin viime kesänä... Miten silloin oli niin paljon aikaa hihitellä ihastuneesti jossain rantalaitureilla heinänkorret suunpielissä? Vai muistanko vain väärin?

On sitä paskempiakin työmatkoja ollut.

Tarkoitus oli panna tähän kollaasi kaikista ensimmäisen kuukauden aikana napatuista suhruisista kännykkäkuvista. Esimerkiksi nimelläni varustetusta studiosta, karhu-tölkeistä, kohtaamisesta alpakan kanssa sekä aina niin kauniista Kokemäenjoesta.

Mutta kone ei nyt ole lainkaan yhteistyöhaluinen. Vissiin hänenkin työaikansa on nyt jotenkin huonosti synkroniassa kanssani. Joten, no - sori. Kuvitelkaa maisemat päässänne. Samalta täällä näyttää kuin kaikissa muissakin suomlaisissa kaupungeissa, joita halkoo joki.