torstai 17. heinäkuuta 2014

Kesätempoa

Blogistaniassa liikkuu kesätempo-haaste. Eli kasa kesäisiä kysymyksiä. Ajattelin vastata niihin. 

Päivän suunnitelma: On vielä hieman muotoutumassa. Alkuperäinen suunnitelma oli ponkaista aikaisin ylös sängystä ja lähteä aamulenkille. Mutta näin jälleen hämmentävän pelottavia painajaisia ja heräsin valmiiksi väsyneenä, joten käänsin herätyskellon pois päältä ja nukuin yli yhdeksään. Vapaapäivä!
Nyt ajattelin kenties tehdä vähän kotijumppaa, käydä suihkussa, maksaa laskuja ja syödä lounasta. Sitten tapaan kaupungilla erään ihanaisen ystäväni ja lähdemme yhdessä koluamaan Porin kirppiksiä. Mahtijee!

Lounaani tulee koostumaan: En tiedä. Kaapissa oli....ehh... nuudelia. Joten luultavasti käyn kaupassa.
Vois kyl kans maistua taco-vuoka, taattu perjantai-iltojemme ilo. Ensin saunareissu alle, sitten tacoja ja joku kylmä juotava. Toimii.
Kun katson ikkunasta sää näyttää tältä:Sininen taivas ja auringonpaiste. Käy!

Viime yönä näin unta: No sitä ahdistavaa painajaista. Erityisen ahdistavaa siinä oli se, että Valiopoika oli pahiksen roolissa ja yritin kertoa asiasta perheelleni, joka ei suostunut uskomaan ja aaaaaargh. Oli mukava herätä.

Eilen tapahtui seuraavaa: Hmmmm. No nukuin silloinkin pitkään ja luin antaumuksella nurkkiin kerääntyneitä sanomalehtiä ja netin uumenissa odottavia blogeja. Siivosin pitkästä aikaa. Kävin torilla ostamassa mansikoita. Söin Valiopojan kanssa täytetyt patongit puistossa. Mentiin myös elokuviin katsomaan Kesäkaverit. Ja haahuiltiin illalla juoppojen seassa jazz-kadulla. Siemailtiin yhdet huurteiset ja minä vedin koko annoksen himoitsemiani neulamuikkuja valkosipulimajon kanssa. Ja kuunneltiin me hieman musiikkiakin.

Päivän asu: Öööh, tällä hetkellä edelleen yöpuku. Kohta ehkä Valiopojan farkuista pätkäistyt shortsit ja joku t-paita todella vaatimattomasta kesäpaitavarastostani. Toivon tähän asiaan tulevan muutoksen siellä kirpparikierroksella.

Lempparibiisini juuri nyt: Juuri nyt?? Ei minulla ole päivittän vaihtuvia lempibiisejä. Kesällä uppoaa yllättäen kesäisen kipaleet. Nyt soi päässä PMMP:n kesäkaverit, sen eilisen leffan takia nimittäin.

Tänä kesänä olen oppinut jotain uutta: No miten olis vaikka lehden verkkosivujen pyörittäminen täysin yksin? Se on ollut ihan mielenkiintoinen taito oppia.

Seuraavat pippalot joihin olen menossa: Oho, en tiedä. Miksei kukaan pidä kesäpippaloita? Jos oikein huonosti käy, niin omat tuparimme syksyllä voivat olla seuraavat isot pippalot. Ja ai niin pitäisihän tässä valmistuakin jossain vaiheessa. Hmmm.

Ensimmäinen kuva asunnostamme. Silloin oli vielä melko tyhjää.
 Tänään ärsyttää: Ooh, saako sanoa monta? Ärsyttää, etten mennyt sinne lenkille. Tosin harkitsen vielä mahdollisesti iltalenkkiä. Lisäksi ärsyttää sähkölasku, joka ilmeisesti ei kuulu meille, vaan asunnon entisille asukkaille. Ärsyttää myös se, että huomisesta alkaa kahdeksan päivän työputki ilman mitään taukoja. Väsyttää jo valmiiksi pelkkä ajatuskin.

Onneksi työlounaan voi syödä piknik-henkisesti näissä maisemissa.

Toisaalta haluan suositella:Niin paljon mansikoiden nauttimista kuin mahdollista. Täällä ne on nyt torilla 3 euroa litralta, ei ne siitä varmaan enää halpene. Käykää kimppuun!

Mansikoita! Parhaita ehkä vaniljajäätelön kera tai sitten aivan sellaisinaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä mietit? Kerro se tänne!