Stringeistä ja auringonkukista

Olen vihdoin ehtinyt asustella omassa kodissa sen verran kauan, että sisustuskärpänen on onnistunut puraisemaan korvan takaa. Odottelinkin jo, että koska niin pääsisi käymään.

Muuttaessani tähän asuntoon ajattelin, että en tarvitse mitään uutta. Kämpässä oli tilaa ja valoa, kaksi tärkeintä sisustuselementtiä. Sen lisäksi oli kaunis lattia, söpöt patterit ja sisustukselliset ikkunalaudat. Helei, valmiiksi hieno kotikolo! Nyt vaan matot lattialle ja tyytyväisesti asustelemaan!

Huonekalut loksahtivat loogisesti omille kohdilleen. Pyyhin tyytyväisenä pölyjä vanhan tv-tasoni pinnalta ja fiilistelin kodikasta tunnelmaa. Täydellistä!

Kunnes sitten aloin vahingossa etsiä pientä sisustusinspiraatiota netistä. Voih. Miksi oi miksi sen teinkään? Nyt kun silmäilen ympärilleni tässä asunnossa, en näe ainuttakaan tavaraa, jonka olisin itse valinnut. Huonekalut ovat kulkeutuneet tänne sukulaisilta, roskalavoilta, nettikirppiksiltä, lapsuudenkodista ja mummon vintiltä. Oikein kivojan ne ovat, mutta entä jos joskus saisinkin valita ihan itse miltä minun kotonani näyttää...

Haluan uusia, kauniita huonekaluja! Samoin vanhoja, vintage-liikkeistä löydettyjä aarteita! Haluan yhdistää mummon riemunkirjavat räsymatot kauniisti kuluneeseen valkoiseen puulattiaan ja haluan maalata keittiön seinän kirkkaankeltaiseksi. Haluan naputella seinään kiinni valtavan taulukollaasin, haluan asetella vanhaan vitriinikaappiin kaikki reissuissa ja muutoissa nuhjaantuneet kirjani. Haluan pienen kaakeliuunin ja seinästä roikkuvia kuparikattiloita.

Mutta ehkä ensin ostan kuitenkin sohvan.

Sohvan pitäisi olla ennen kaikkea pieni ja kevyt. Yksiöön, jossa on jo sänky, ruokapöytä ja pari nojatuolia, ei oikein voi sijoittaa mitään kovin massiivista koko perheen sohvaa. Mutta ei se mitään, minulle riittäisikin hyvin sellainen, jossa voisi nyhjöttää söpösti kahdestaan. Väreistä houkuttelee tällä hetkellä eniten vaaleanharmaa. Pari ihanaa löytyisi Finnish design shopista ja Ojegasta, mutta kukkarolle sopisi tietysti paremmin Ikean Klippan.
Tai jos oikein pieneen tilaan ängetään, niin myös tuo Ikea 1.5 henkilön nojatuoli olisi oikein hyvä, mutta siinä on maailman mälsimmät värivaihtoehdot - tunkkainen tummanharmaa, mitäänsanomaton hiekanruskea ja valju vaaleanpunainen. Huoh.

Täydellistä olohuoneen mattoa en vielä ole löytänyt. Tai siis olen, mutta se ehti loppua jo kaupasta. Ja edelleen ottaa päähän niin paljon, etten ole pystynyt tykästymään mihinkään muuhun mattoon. Matto saisi olla suuri, kevyt ja puuvillainen. Sekin ehkä pohjaväriltään valkoinen, mukana kenties graafisia kuvioita jollain pirtsakalla pastellisävyllä. Tai ehkä jopa mustavalkoisena?

Lisäksi olen kyllästynyt sohvapöytääni, jota jossain vaiheessa pidin maailman kauneinpana. Nyt en kyllä ihan ymmärrä, että miksi. Se on iso ja raskas, ihan liian massiivinen. Mutta toisaalta se ostettiinkin tilavaan kolmioon, eikä kompaktiin yhden hengen talouteen.

Nyt haluaisin tumman, tukehduttavan puun tilalle (yllätys yllätys!) kepeää ja kevyttä koivua. Pari, kolme pientä pyörää pöytää keskelle olkkaria sommiteltuna. Ei yhtään haittaisi jos pöydät olisivat keskenään täysin eri korkuisia ja kokoisia. Tässä esimerkit Room21:stä ja Sisustuksen koodista.

 

Kaikkein kiivain himotus tällä hetkellä kohdistuu kuitenkin Stringeihin. Siis isolla ässällä, toim. huom. Olen aina fanittanut jykeviä, massiivipuisia, lasiovien taakse visusti suljettuja kaappeja. Ja nyt haluankin sitten kevyistä, kiikkerän näköisistä rautaputkista kootun kaappikollaasin. Hienoa.

...mutta kun nuo String-hyllyt on niin ihania! Kevyttä ja valoisaa! Himoitsen erityisen paljon tuollaista lehtitelineosaa. Siihen voisi sitten hartaudella asetella kaikki käsityö-, hömppä- ja sisustuslehdet.

 Voi olla, että tuollainen valkoinen String pocket -hylly muuttaa pian tähän asuntoon kiitokseksi kesätyrupeaman kestämisestä. Olen jo mielessäni asettanut siihen kaikki omistamani muumimukit kauneusjärjestykseen.

Ja mitä niihin otsikossakin mainittuihin auringonkukkiin tulee, niin kävin eräänä lämpimänä iltana valiopojan kanssa seikkailemassa pitkin keltaista kukkapeltoa. Siinä ne sitten sädehtivät kilpaa, räiskyvät, kultaiset kukkakuningattaret ja ainakin yhtä kultainen kesämies. Silloin unohdin kaikki turhanpäiväiset materialistiset huonekaluhaaveet ja haalin sylin täyteen aurinkoa. Kotona jaksoin ilahtua päiväkausia aina vaan uudestaan ja uudestaan, kun silmäni osuivat maljakossaan rehottaviin väripilkkuihin.

Jännästi se olkkarin pöytäkin näytti heti paljon valoisammalta.

Olisipa elämä aina näin keltaista.