maanantai 30. joulukuuta 2013

Joulutunnelmia auttamattomasti myöhässä

Ihmiset ovat palanneet takaisin arkiseen raadaantaan. Ainakin hetkeksi. Kohta mätetään nakkeja ja perunasalaattia kaksin käsin, räjäytellään rahaa paukkuina taivaalle ja kohkataan uusista tuulista, uusista suunnitelmista ja siitä, kuinka tämä tuleva uusi vuosi tulee olemaan niin paljon parempi kuin edellinen.

Joulusta tuntuu kuluneen jo ikuisuus.

Mutta koska ensin rötväsin kotikotona joulupyhät ja sen jälkeen pyyhälsin Valiopojan kanssa Tallinnaan, en ole päässyt blogin ääreen joulutunnelmoimaan ennen kuin nyt. Kun viimeisetkin kinkunrippeet on ängetty pitsaan tai hernekeittoon ja lahjavuorista on merkkinä enää pursuileva paperinkeräyslaatikko.

Joten tässä sitä tulee. Joulun tunnelmia vuosimallia 2013. Kaikin puolin täydellinen vuosi. Ja hyvä oli joulukin.

Samat tonttutorviset ja kynttiläsysteemit vuodesta toiseen.

Jokajouluinen hupi: tarhassa taiteilluille joulukoristeille nauraminen.

Budabestejä, viinikarahveja, huolella taiteltuja kangasliinoja.

Kiltin perheen lahjasaalis, aattoaamun puuro ja pitkäsormisen Valiopojan taidonnäyte.

Paketeista paljastui juuri niitä asioita, joita olin toivonutkin. Astioita, lukemista, pehmoisia sukkia, lämpimiä lapasia. Kaikenlaisia herkkuja mahanpohjaa kutkuttamaan ja ihana pehmoinen tyyny yöunia parantamaan. Hieman uutta taidetta seinille, uudet kaunoluikkarit kodin viereiselle jääkentälle ja kameraan tuliterä objektiivi. Oi onnea!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä mietit? Kerro se tänne!