sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Yleispäteviä paketointiniksejä (OBS! ystävät ja sukulaiset - sisältää spoilereita aattoillalle!)

Paketointi on yksi joulun parhaista asioista. Voisin shoppailla loputtomasti erilaisia houkuttelevia paperirullia. Voisin kerätä kilometritolkulla kangasnauhoja, vertailla tuntikaupalla erilaisia teippejä askartelukaupassa, sommitella pahvinpaloja pakkausten päälle ja kerätä muutamia satoja erivärisiä tussikyniä. Olen kuullut, että överiyden ihmemaassa jenkkilässä ihmisillä saattaa olla kodissaan paketointipiste. Eli pöytä, joka on varattu vain ja ainoastaan lahjojen paketoimiselle. Se se vasta olisikin jotain!

Koetan kuitenkin olla menemättä vielä sinne överiyden puolelle. Tänäkin vuonna paketoin lahjani tasan kahdella erilaisella paperilla - jotka sivumennen sanoen ovat täysin samat, kuin viime vuonnakin. Eli punaista ja ruskeaa voimapaperia. Perinteisellä linjalla mennään.

Minusta olisi mukava joka joulu hankkia uusi paperirulla - joka joulu uudet tuulet! Erilaisia tyylejä ja nokkelia uusia paketointiniksejä. Mutta ei. Olen jämähtänyt tähän voimapaperiloukkoon. Lähinnä siksi, että mitkään muut paperit eivät näytä yhtä a) tyylikkäiltä ja b) sympaattisilta.

Yksiväriset paperit ovat myös siitä mainioita, että niitä voi koristella niin monella eri tavalla. Yksinkertaisinta on tietysti valita joku kivasti mätsäävä lahjanaru. Suosittelen kokeilemaan kaupan kimmeltävien narujen sijasta välillä myös vaikka paperinarua, villalankaa tai juutinarua. Paketin voi myös jättää naruttamatta ja koristella pinnan vaikka kuvioteipeillä. Tai kiiltokuvilla. Tai erivärisestä paperista leikatuilla kuvioilla. Tai hitto vie, vaikkapa kakkiupaperilla, kuten allekirjoittanut teki. Antakaahan, kun demonstroin.

Pullonkaulaan söpö joulukuusenkoriste ja narua - paketti on valmis.

Lahjoja ei tarvitse aina paketoida neliskulmaisiksi. Tee välillä töttöröitä ja pussukoita, vaihtelu virkistää!

Skippaa narut ja kirjoita toivotus näyttävästi paketin pintaan. Tai jos paketointi jurppii, etsi valmis lahjakassi. Mauri Kunnaksen kuvittamat ovat tietty parhaita.

Kiinnitä huomiota pieniin söpöihin yksityiskohtiin. Lahjansaaja  ilahtuu! Ellei ole niin innokas, että repii paketin silpuksi silmänräpäyksessä.
Joulu on jo aivan nurkan takana! Huomenna tosin vielä Jännittäviä Työkuvioita ja lomatunnelma melko kaukana - mutta tiistaina sitten! Silloin aion velloa hämäränhyssyisessä joulukoomassa koko päivän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä mietit? Kerro se tänne!