Kuinka selvitä marraskuusta

Viime viikolla olin melko valmis heittämään hanskat tiskiin. Kylmyys, pimeys, voimattomuus ja uupumus yhdistettynä gradupaniikkiin oli sellainen mikstuura, että siinä ei paljon d-vitamiinit potkineet eteenpäin. Istuin tuntitolkulla turhautuneena tietokoneen ääressä ja iskin päätäni seinään. Tai niihin liian korkeiksi kohonneisiin lähdekirjapinoihin. Tunsin lievää kuvotusta valmista tekstiä lukiessani. Että herranjumala tällaista paskaako tämä onkin, vaikka olen niin paljon uurastanut tämän eteen. Ei ollut mieltäylentävää. Ei. Iltaisin järkytin Valiopoikaa epärationaalisilla kiukunpuuskilla ja töissä sain vuoden apaattisimman työntekijän kunniamaininnan.

Mutta sitten tuli perjantai.

Perjantaiaamuna palautin kammottavan seminaariesitelmäni opettajalle. Lähes 25 sivua surkeaa aivo-oksennusta, mutta ainakin pääsin siitä eroon. Ja yhtäkkiä edessäni olikin viikonloppu ILMAN GRADUA!

Innosta värähdellen mietin, mihin ryhtyisin ensimmäiseksi. Hyppäsin pyörän selkään ja hurautin Konttiin katselamaan joulumaailmaa. Pohdin ostaisinko vanhoja olkisia joulutähtiä vai lasisia huurresydämiä. En ostanut kumpiakaan, mutta sain niiden hipelöimisestä suurta mielihyvää.

Sitten jatkoin matkaa kotiin. Tein omenasosepiirakan. Koko pieni asunto tuoksui kauramurulta ja kanelilta, vähän myös vaniljaiselta. Valiopoika tuli kotiin ja näki pitkästä aikaa hieman aurinkoisemman puolen minusta. Sitten tuli käsityökerhokaveri. Valiopoika nukkui omaa marraskuu-uupumustaan pois ja sillä aikaa me keitimme kaksi pannullista teetä, askartelimme heijastimia ja annoimme villalangan juosta puikkojen välistä. Rauhallinen, tasainen kilkatus, muumikupissa hyöryävä marjatee, stereoissa hiljalleen soiva Andrew Lloyd Webber.

Käsityöhetken jälkeen vielä yllättävä iltainen tarmonpuuska ja ajokeikka huonekaluliikkeisiin. Koeistumista, budjettipohdiskelua ja Giganttiin karkaava Valiopoika. Löydettiin mahdollisesti sohva. Ensimmäisen yhteinen hankinta. Juuri niin pikkuruinen sohvanpuolikas, että siihen mahtuu kaksi ihmistä sykkyrälle syysiltoina. Täydellistä.

Lauantaina polkaisin aamukahdeksalta töihin. Yleensä tämä voisi olla omiaan syventämään marraskuumasista seuraavalle tasolle, mutta tällä kertaa olin onnellinen siitä, että sain olla töissä, enkä kotona itkemässä verta graduni päälle. Töissä rutiinit seurasivat toisiaan ja työvuoro loppui ennen kuin ehti alkaakaan. Kävin kaupassa, menin kotiin, painuin peiton alle. Päikkärit. Marraskuun paras puoli.

Valiopoika tuli kiskomaan minut ylös tunnin päästä. Reppu täyteen treenikamoja ja uimapukuja, suunta kohti kuntokeskusta. Puolentoista tunnin salitreeni, uusi ennätys penkkipunnerruksessa ja sitten kylpylän puolelle uimaan. Pientä pussailua vesiputouksen alla ja sauna täynnä liikuttavia vanhoja mammoja.

Kotona odotti kiljuva nälkä. Hieman ihanan juustoista parsakaaligratiinia uuniin, siihen kylkeen sipulista possupaistosta. Yksi huurteinen olut. Sitten peiton alle Valiopojan kainaloon katsomaan Netflixiä ja syömään suklaata.

Sunnuntaina nukuttiin pitkään. Tehtiin extrahyvä aamiainen. Lähetin Valiopojan puolestaan töihin ja lähdin itse korkkaamaan joulushoppailukauden. Kaupoissa oli mukavan väljää, kaiuttimissa soi Lumiukko. Löysin pari kivaa juttua ja ostin kotiin suuren varaston suklaakahvikapseleita, ne tulevat tarpeeseen. Tein lounastreffit Turun herkullisimpaan pizzapaikkaa, Pizzariumiin. Haahuilin hieman ulkosalla ja annoin myrskytuulenpoikasen nostattaa punan poskille.

Illemmalla meinasin jälleen nyykähtää peiton alle jo kuuden jälkeen, mutta energinen poikkis kiskoi raatoni puoliväkisin ylös sängystä. Toppatakki päälle ja ulos, suuntana elokuvateatteri. Suomalaista melankoliaa ja ufokarkkeja, hyvä yhdistelmä.

Ja sitten aamuyöhön asti jatkunutta supattelua ja pilvilinnoja. Kyllä kelpaa aloittaa uusi viikko. Marraskuu hei, ei tunnu vielä missään!

Hyvä ruoka, parempi marraskuu.