tiistai 1. toukokuuta 2012

Toppenia vappenia

Onneksi vappu on vain kerran vuodessa!

Kun kerran sattui niin mukavasti, että vietin vappuni ruotsalaisessa opiskelijakaupungissa, halusin ehtiä kokemaan kaiken. Ja lähes onnistuinkin siinä! Menettämättä hermojani tai hyvää rentoilufiilistä! Niin hieno saavutus, että sille voisi kohottaa maljan. Paitsi että koko seurueeni taitaa tällä hetkellä olla sitä mieltä, että tipaton loppuelämä viikko tai pari voisi olla ihan hyvä idea.

Vappu Göteborgissa koostuu ainakin seuraavista tekijöistä:
- Vappuaaton letkeästä puistohengailusta Trädgårdsförening-puistossa kuunnelle puheita, esityksiä ja kuorolaulua.Vaihtoehtoisesti grillaamista puistoissa tai omalla pihalla.
- Opiskelijoiden älyttömän hienosta vappuparaatista illansuussa.
- Loppuillan pilettämisestä
- Vappupäivän piknikistä ja auringonotosta.

Joten ei siinä sitten ollut muuta vaihtoehtoa, kuin tehdä kaikki edellämainitut asiat. Päivä lähti liikkeelle kulkeutumalla ihmismassojen mukana Trädgårdsföreningeniin hakemaan hieman vappufiilistä. Puistossa oli kyllä lähinnä perheitä ja vanhempia ihmisiä, opiskelijat vissiin rymysivät jossain muualla.

Valborg-ohjelmaa puistossa. Tarkoituksena oli tavata toisemme siellä, mikä oli ehkä maailman huonoin idea, sillä noin puolet Göteborgin asukkaista taisi oll änkeytynyt samaan puistoon.

Puiston laidoilla oli vähän tilaa.

Mitä lienee kylttejä.

Näilläkin tyypeillä on täällä haalarit! Kotoisa olo!

Juhlarusetti päässä työläisten kunniaksi.

Normaali ruotsalainen vapputorvi?

Kevään suosikkiasuste: valas.

Bättre folkia.

Tyypit kuuntelemassa kevätlauluja.

Tulppaanei.

Puiston sisääntuliportti.
Puistossa ei ollut mikään kovin ihmeellinen meininki ja vatsaakin jo hieman kurni, joten suunnattiin pikaisesti takaisin kotipihalle valelemaan grillihiiliä sytytysnesteellä. Pihalle oli kerääntynyt ilahduttavan paljon naapuruston väkeä. Joku näppäili kitaraa, ihmiset nauroivat ja aurinko kuumotti poskipäillä.
Nopea energiatankkaus.

Sivistynyt wappumeny.

Söin mä myöhemmin myös yhden maissin. Sehän on vähän sama asia kuin salaatti?

Osa hyväntuulisista hengailijoista.
Grillauksen ja kuohuvan poksauttelun jälkeen kipaistiin tien toiselle puolelle katsomaan opiskelijoiden vappuparaatia. Missattiin paraatin alkupää, koska ei millään olisi viitsitty lähteä aurinkoiselta grillauspaikalta yhtään mihinkään, mutta onneksi tuli kuitenkin lähdettyä. Paraati koostui ihan ihmeellisistä ajoneuvoista, joissa kaikissa oli joku oma ajankohtainen teema. Kritisoitavan kohteena olivat niin rahanpesu, Korean Kimit kuin paikallisen julkisen liikenteen kuskitkin. Ihan uskomattomasti vaivaa paraatiautojen eteen oli kyllä nähty.
Kamera oli tässä vaiheessa viety kotiin turvaan, joten kännykkälaadulla mennään... Vähän epäselväksi jäi, mihin viininpunaisella lohikäärmeautolla viitattiin.
Paraatin jälkeen pakastimesta täydennystä juomavarastoihin ja opiskelija-asuntolaan pelaamaan biljardia ja hakemaan bilefiilistä illan mahtipileitä varten.

Bileistä ei sattuneista syistä ole yhtään kuvamateriaalia, mutta melkoisen päheät pippalot oli kyseessä. Vai koska viimeksi olette itse olleet yökerhossa, jossa on kymmeniä eri musiikkihuoneita, pomppulinna, live-keikkoja, uima-allas ja oma hampurilaisbaari?

Toukokuun ensimmäinen päivä valkeni Göteborgissa aivan mahtavassa säässä. Kaksikymmentä astetta, leuto tuuli ja pilvetön taivas.
Käsittämättömän surkea kuva. Mutta kyllä siellä lukee että +21!
Olen viettänyt ulkona suurinpiirtein koko päivän. Olo on vähän sama, kuin joskus ala-asteella kesälomalla. Ruohonkorsia löytyy farkkujen lahkeista, hiukset ovat hikistyneet niskasta ja kädet likaiset. Syöminen on meinannut unohtua, kun muuta kivaa tekemistä on ollut niin paljon ja rusketusraidat ilmeistyivät käsivarsiin yhdessä iltapäivässä.

Porukka makasi puistossa pikkupikku bikineissä ja shortseissa ja yleinen mieliala oli niin kesäisen kevyt ja huoleton, että olisin voinut kuvitella lähteväni lentoon. 

Kotimatkalla pitkän ulkoilupäivän jälkeen. Maria kuvaa patsasta, jonka Turku (!!) on lahjoittanut bestiskaupungilleen Göteborgille. (Miksen tiennyt tästä ennen?)

Piilotettu pikku lampi.
Kasvojen ihoa kuumottaa nyt sillä viisiin, että huomenna täytyy ehkä kayda shoppailemassa aurinkorasvaa. Mikäs sen loistavampi kauppalista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä mietit? Kerro se tänne!