torstai 26. huhtikuuta 2012

Normitorstai: sushia ja Molo Kids.

Aamulla bussissa seurasin hyväntuulisena edessä istuvan pikkutytön touhuja. Tyyppi esim lauloi itsekseen, tunki sormikkaitaan saappanvarsistaan sisälle ja venytteli poskiaan buldoggi-asentoon. Loistavaa aamuviihdettä minulle siis.

Juuri ennen kuin tämä (pellavapäinen ja sinisilmäinen!) pikkuruotsalainen jäi pois kyydistä, tulin kiinnittäneeksi huomioni tämän pipoon. Jossa luki isolla että MOLO.

Vähän tuli erikoiset mielleyhtymät siitä. Mutta kukin tyylillään. Itse taidan kyllä jättää sitten joskus tulevaisuudessa molojen mainostamisen pois omien lapsieni päähineistä.

Loistomerkki.
(Jotenkin tuo klähmäinen käpälänjälki tekee nimestä vielä pahemman! Molo - kaikkien kourijoiden suosikkimerkki! Kuva netin syövereistä. )

Muuten päivään kuului vesisadetta, turha luento ja tahattomat päikkärit. Mutta toisaalta niin myös tuntikausien skypetys koti-insinöörin kanssa ja lounas ihanassa sushipaikassa.
Vegesushi! Perus maki-rullia ja lisäksi parsaa, avokadoa, kananmunaa ja tofua.
Sushiravintola oli nimeltään Aisushi ja paikka sijaitsee Järntorgetin lähellä, aivan kuuluisaa Feskekyrkania (joo, se on kirkko jossa myydään kaloja) vastapäätä. Olin etukäteen etsiskellyt netistä suosittuja sushipaikkoja ja tämä kyseinen ravintola oli listattu kärkipäähän, eikä kyllä turhaan. Tampereen kuuluisa Marusekikin häviää tälle mestalle.

2 kommenttia:

  1. Oi, vitsi, kun näyttää herkulliselta! Nam! :) Suomessa tehty löytö: Porissa on yksi kinkkibuffa, jossa saa myös sushia niin paljon kuin napa vetää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi nam! Mä en oo hirveesti niiden kalasushien ystävä, mutta noi vegeversiot on niin herkullisia, että voisin vetää niitä varman ihan rajattoman määrän... onneksi en siis itse ole löytänyt tollasta buffetia vielä! :D Vois olla kohtalokasta...

      Hei, meidän seuraavan illanvieton teema voiskin olla sit vaikka itsetehdyt sushit.^^ Me ollaan Nipan kaa ihan mestareita siinä. Myös kevätrullat onnistuu!

      Poista

Mitä mietit? Kerro se tänne!