keskiviikko 22. elokuuta 2012

Hipstereitä metsästämässä

Monet hehkuttavat Tukholman Fotografiskaa. Sitä museota siis, valokuviin keskittynyttä.

Ajattelin jo aikoinani Göteborgissa, että Fotografiskaan ainakin on mentävä. Heti. Ja kas kummaa, nyt jopa ehdin tuossa ylisanoin ylistetyssä pytingissä käydä, vain reilut kaksi kuukautta alkuperäissuunnitelmasta jäljessä. Skitbra!

Olin varautunut hieman epäluuloisella asenteella ja hipsteritutkalla. Epäilin ainakin museon kaupan vetävän kånken-kansaa paikalle laumoittain. Siellä kaupassa meinaan myydään monia päheitä julisteita. Juuri sellaisia, jotka kehystettyinä kivasti sopivat muka-huolettomiksi asetelmiksi olohuoneen kirppispiirongin päälle keekoilemaan.

Mutta en sitten siellä itse museossa ehtinyt paljon hipstereitä tiirailla, kun kaikki aika meni harhaillessa ympäriinsä silmät ihmetyksestä ymmyrkäisinä. Sjutton också mitä kuvia!

Museossa oli parhaillaan menossa kolme isompaa näyttelyä. Juuri oikealla hetkellä napattuihin urheilukuviin keskittynyt ePic moments, August Strindbergin jakautunutta persoonaa esittävä kuvasarja sekä Sally Mann - a matter of time.

En nyt ala tässä sen enempää kuvia referoida, sillä en tajua valokuvaustaiteesta mitään, mutta sanonpahan kuitenkin sen, että Sally Mannin kuvat eivät jätä rauhaan. Niitä on tullut pohdittua monesti vielä näyttelyn jälkeenkin.

Olen kuullut, että lähes kaikki Fotografiskan näyttelyt ovat omalla tavallaan koukuttavia. Joten jos joskus pohditte, että mikä Tukholman monista museoista valita, niin ottaa Fotografiska mukaan finalisteihin. Opiskelijalipun hinta 80 kruunua, ja museon yläkerrasta löytyy astetta coolimpi kahvila.
Lisätietoja täältä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä mietit? Kerro se tänne!