lauantai 21. tammikuuta 2012

Mikä alkaa iillä ja päättyy aahan?

En voi uskoa, että Ruotsissa voi olla näin vittumainen ilma! Tunnen itseni petetyksi. Eikös täällä pitäisi olla sellainen kesäisen leppoisa saaristolaisilmasto läpi vuoden?

Kun lähdettiin tänään vaihtariporukalla erääseen sinikeltaiseen huonekalu- ja kodinsisustusliikkeeseen, tuli taivaalta räntää vaakasuorassa. Kesken kaiken räntäviima muuttuikin kaatosateeksi. Ja takaisintulomatkalla meitä ilahdutettiin raekuurolla. Miten voi olla mahdollista?

Oli muuten melko ikävää koettaa keskittyä huopien pehmeysasteeseen ja tiskiharjojen värivalikoimaan, kun kaikki vaatteet olivat läpimärät. Haistiin ihan märiltä koirilta siellä sokkeloisten hyllyjen välissä. Meistä taisi myös jäädä vesilammikoita lattioille. Aina on hyvä jättää itsestään jokin muisto jäljelle?

Mutta kaiken kaikkiaan reissu oli onnistunut. Söin 12 lihapullaa ja sain tarpeellisia tavaroita tänne kämppään.
Täällä monissa kaupoissa on mahdollista toimia itse omana kassaneitinään. Lähdettäessä vaan rekisteröidään omien ostosten viivakoodit, maksetaan kortilla ja häivytään pois. Sopisi Suomeenkin tämä järjestely. Sitten voisi käydä kaupassa, eikä tarvitsisi sanoa sanaakaan kellekään! Mutta sitä en ymmärrä, miksi sosiaaliset svenssonit ovat halunneet omaksua moisen käytöksen.

Muita kauppahuomioita ovat seuraavat: vihanneksia ja hedelmiä ei saa punnita itse, vaan sen tekee kassaneiti. (paitsi entä jos maksaa itse ne ostoksensa? Hmmm...) Lisäksi täällä myydään pakastettuja marjoja laareissa samaan tapaan kuin irtokarkkeja. Sieltä voi sitten käydä kauhomassa haluamansa pussillisen. Miten nerokasta!

(Ja ai niin... Tarttui sieltä hyödyllisten tavaroiden hakureissulta mukaan myös jotain ei-niin-tärkeää.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä mietit? Kerro se tänne!