lauantai 4. toukokuuta 2013

Viisi metriä lakua ja muita tärkeitä vappuelementtejä

Sitä tietää toden teolla tulleensa vanhaksi, kun vapusta toipuminen kestää yhtä kauan, kuin sen juhliminen. Tänään olen pikkuhiljaa saanut viimeisetkin serpentiinit siivottua pois korvista, pyyhkinyt sokerin suunpielistä ja ulkoillut ilman kirkuvanoranssia haalaria ja takaraivolla keikkuvaa, surkeasti aivan liian pientä yo-lakkia. Tokenin siis sopivasti lauantai-illaksi. Mitäs sitä tänään keksisi?

Mutta olipahan vappu. Siinä olivat edustettuna kaikki viisi tärkeintä vapun elementtiä:

1. Haahuilu ulkona
Epämääräinen seilaaminen puistosta toiseen ja mäkiä pitkin ylösalas on hyvin olennainen osa vappua. Tavataan sattumalta kavereita, tutustutaan uusiin ihmisiin, hukataan osa omasta seurueesta ja löydetään heidät sattumalta myöhemmin samoista bileistä. Vappuhaahuiluun sisältyy kihelmöivää yllätyksellisyyden ja spontaaniuden mahdollista. Koskaan ei voi tietää, mistä itsensä vielä illan kuluessa löytääkään.
Haahuilu on tietysti helpompaa silloin, kun ei tarvitse sonnustautua kumisaappaisiin, sydvestiin tai pilkkihaalariin. Siksi niin monet kyttäävät Forecan sääennustuksia jo viikkotolkulla etukäteen ja lähettävät suuremmille voimille ja Pekka Poudalle toiveita aurinkoisesta ilmasta. Tai jos ei nyt aurinkoista ole, niin olisi edes muuten lämmintä. Tai vaikka poutaa. Tai jos jotain sataa, niin mielellään ei kuitenkaan räntää tai rakeita.

2. Vapputori
Lapsuudestani muistan hämmentävän suuren vapputorin. Se jatkuin silminkantamattomiin ja oli kutkuttavan jännittävä. Lähinnä siksi, että koko ajan sai pelätä eksyvänsä vanhemmistaan ikiajoiksi. Torilla tuoksui sokerilta ja paistuvalta popcornilta. Lisäksi siellä myytiin juuri sellaisia tavaroita, joita pieni turhuuksia rakastava sydämeni halajasi. Vedettäviä mekaanisia hiiriä. Paukkuserpentiiniä. Tekosilmiä. Vilkkuvia jojoja. Vihreää hiusväriä. Tekoneniä. Kumisia käärmeitä. Superpalloja. Kaasupalloja. Hyrriä. Kaikenlaista vilkkuvaa, tööttäilevää, värisevää muovikamaa, joka hajosi iltaan mennessä.
Vapputoriin liittyy tietysti myös vapun kulinaristinen herkkupuoli: hattaraa, jäätelöä, popcornia ja omaa henkilökohtaista suosikkiani metrilakua.

3. Brunssi/Piknik
Vappupäivän kohokohta. Onnistuminen riippuu täysin siitä, kuinka paljon on ehtinyt nukkua. Tai saattaa se nautittujen kuohuviiniämpärillisten määräkin hieman vaikuttaa asiaan. Pisteet vähenevät myös siitä, jos piknikkaverit nukkuvat tapaamisen ohi, tai siitä, että joku käy yöllä jääkaapilla syömässä piknikille varatun pastasalaatin.

4. Kuohuviini Taidemuseonmäellä
Tälle ei vaan voi mitään. Sinnikkäästi olen koettanut juhlia vappua niin Tampereella, Göteborgissa kuin Kankaanpäässäkin, mutta aito vapputunnelma tulee siitä, kun Taidemuseonmäellä tuhannet ihmiset painavat valkolakin päähänsä samaan aikaan. Sen jälkeen ympäriltä kuuluu melko messevä POKS, kun niiden samaisten tuhansien ihmisten tuhannet kuoharipullot poksahtavat auki. (Huom. Suuri silmävaurioiden vaara. Vältä katsekontaktia pullojen kanssa.)

5. Perinneruuat
Tippaleipä on varmasti jonkun henkisesti sairaan kondiittorin kosto jälkimaailmalle, mutta muut vappuperinneruuat ovat maistuvia. Olen muutenkin perinnefriikki, ja rakastan sitä nostalgista tunnetta, joka tulee, kun uskollisesti vuodesta toiseen syö samoja ruokia pääsiäisenä, vappuna, juhannuksena ja jouluna.
Vappuruoka on muista juhlaruuista poiketen myös ilahduttavan iisiä. Helppo pakata sinne piknikkoriin ja kipittää puistoon nautiskelemaan. Ruokalistalle kuuluvat perunasalaatit, pastasalaatit, grillatut nakit, patongit, juustot, munkkirinkilät ja ennen kaikkea sima. (Ilman rusinoita, tietysti. Mikä hinku ihmisillä on pilata täysin hyviä ruokia rusinoilla? Siman lisäksi esimerkkejä tästä ovat pullat ja maksalaatikko.) (Tai no nyt kun tarkemmin ajattelen, niin maksalaatikko on pahaa joka tapauksessa. Lisätkää siihen ihan mitä haluatte.)

Bonuksena omaan vappuuna voi lisätä jonkin verran myös seuraavia asioita: serpentiinit, ilmapallot, hassut hatut, opiskelijahaalarit, marssit, puheet, kotibileet, grillikauden avaaminen, talviturkin heittäminen ja karkaavan ilmapallon perään itkeminen.

Glada vappen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä mietit? Kerro se tänne!