Jo useana kesänä olen odottanut ensimmäistä palkkapäivääni vimmaisella innolla. Monen kuukauden kituuttamisen, laskelmien ja kaurapuuropaniikkipäivien jälkeen tilille napsahtaa hieman enemmän kahisevaa.
Ja joka kerta, jonain kauniina loppukesäkuun aurinkoisena lauantaiaamuna minä suuntaan shoppailemaan.
Olen valmistautunut huolella. Sujauttanut päälle kepeät vaatteet, joita on helppo vaihdella sovituskopissa ilman tuskanhikeä tai minuuttitolkulla kestävää kengännauhojen sitomista. Olen ehkä soittanut paikalle jonkun kaverin makutuomariksi tai hakenut inspiraatiota lehdistä ja netistä ennen shoppailureissua. Olen tehnyt suunnitelmia torikahvilassa nautitusta lattesta ja hykerrellyt jo etukäteen sitä, kuinka kaunis ja ihana minusta tämän yhden kesäisen aamupäivän jälkeen tuleekaan.
Sillä asiahan on niin, että me köyhät opiskelijat ostamme suuren osan vaatteistamme kirpputorilta. Tai niin ainakin minä teen, koska kammoan opintolainaa ja pikavippejä, enkä ole tarpeeksi tarmokas käydäkseni viikonlopputöissä opiskelun ohella.
Kirppareilta löytää oikein mainioita vaatteita. Superlöytöjä. Välillä ihan uusiakin kuteita. Rahaa säästyy, luonto kiittää ja kaikki ovat tyytyväisiä. Silti en voi mitään sille, että välillä on ihana mennä vaatekauppaan ihailemaan siistejä, silitettyjä, upouusia mekkoja, jotka roikkuvat ryhdikkäissä riveissä ja odottavat juuri minua. Ja juuri siksi se kesän ensimmäinen shoppailureissu on täynnä innostusta ja iloa.
Minulla on aina suuria suunnitelmia tuon reissun varalta. Aion tuhlata silmiä räpäyttämättä. Palkita itseni talvikauden kituuttamisesta ja nukkaantuneista villapaidoista. Utuisen onnellinen katse silmissäni suunnittelen ostavani sen kaikkein ihanimman ja röyhelöisimmän kesämekon, ne täydellisesti istuvat musteensiniset farkut ja sen turhan, mutta houkuttelevan silkkihuivin kaulaan kietaistavaksi. Ehkä heittäydyn aivan överivilliksi ja ostan vielä oikeasti hyvinmuotoillut kävelykengät, uusia alusvaatteita ja tekotimantein koristellut blingblingaurinkolasit.
Vaan kuinkas sitten käykään? Hartaasti suunnitellut ja odotetut shoppailureissut eivät koskaan onnistu.
Yhtäkkiä kaupat vaikuttavat vajaamielisten henkilöiden täyttämiltä. Rekissä roikkuu täysin käsittämättömiä riepuja, joista ei pysty sanomaan mihin ruumiinosaan ne olisi tarkoitus pukea. Värimaailma tuntuu olevan lähtöisin päiväkotilapsen sotkeentuneesta vesiväripaletista. Oksennuksenvihreää, tunkkaista keltaista, liejuisenruskeaa ja alakuloista violettia. Lisäksi saattaa löytyä mustaa. Tai neonvaaleanpunaista. Parhaiten edutettuna ovat koot xs ja xxl. Vaatteiden materiaali on mystista lycraa tai kutittavaa tekokuitua. Lisäksi kaupassa jumputtava musiikki ärsyttää ja sovituskoppiin on infernaalinen jono.
Selvästikään tässä maailmankaikkeudessa shoppailua ei saa suunnitella. Vaatteet pitää hankkia sattumalta, hetken mielijohteesta. Silloin, kun näkee jotain niin ihanaa, että sitä ei kertakaikkiaan voi ohittaa.
Minä olin tänään tulossa kirjastosta. Ulkona oli omituisen painostava ilma, joten päätin mennä Seppälään kuluttamaan aikaa siltä varalta, että taivas repeää täysin.
Ja mitä minä sieltä kaupan perukoilta löysinkään? No tietysti viimeiset kevävaatteet, seitsemänkymmenen prosentin alennuksella. Lievän transsin vallassa poimin mukaani vihreät pillifarkut, mustan peplumhameen ja mummonmökistä muistuttavan ruusupaidan. Yhteishinta ylsi nippanappa kahteenkymppiin.
Niin että suunnittelu sikseen ja silmät auki uhkaavalla sadesäällä! Saatat löytää vahingossa itsellesi uuden kevätgarderoobin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitä mietit? Kerro se tänne!