Todella onnistuneen shoppauskierroksen aiheuttaman onnentunteen tietävät varmasti kaikki naiset. Samoin he tunnistavat sen tympeän turhautuneisuuden, joka aiheutuu, kun antaa itselleen luvan "mennä ostamaan jotain kivaa", mutta kaupoissa myydään yhtäkkiä vain käsittämättömän rumia retkuja kokoa 32 tai 48.
Itse olin etsinyt mekkoa jo jonkun aikaa. Ostin sen itselleni palkinnoksi siitä, että olen
Ensin ajattelin, että koko palkka pitää säästää, koska minulla ei ole aavistustakaan, mitä syksy tuo tullessaan. Mutta sitten Valiopoika osti ex tempore itselleen monen sadan euron kännykän. Tulin kateelliseksi. Minäkin haluan käyttää rahoja johonkin muuhun kuin asuntosäästötiliin, vessapaperiin ja aivan törkeän kalliisiin energiansäästölamppuihin, noin muutamia mainitakseni.
Joten ajattelin ostavani ensimmäisen eteeni osuneen kauniin mekon, hinnasta viis!
Sen jälkeen en luonnollisesti löytänyt kaupoista yhtäkään edes etäisesti kaunista mekkoa. Olin jo luopunut toivosta ja alkanut katsella no-tää-nyt-on-ihan-kiva-jos-vedän-vatsaa-sisään-enkä-koskaan-istu -mekkoja.
Kunnes! Siinä se oli! Zarassa! Piilotettuna syystakkien ja mammamallisten laatikkopaitojen väliin. Yksi kappale minun kokoani jäljellä.
Puin mekon päälleni ja hetken aikaa tunsin itseni hieman audreyhepburn-henkiseksi. Mikä onni! Aion laittaa mekon päälleni parin-kolmen viikon päästä, kun astelemme Valiopojan kanssa pitkin Naantalin vanhankaupungin katuja ja juhlimme muuttoa takaisin sivistyksen pariin.
Mekko-onnistuminen osui juuri oikeaan hetkeen myös siitä syystä, että näin juuri kasan itsestäni tänä kesänä otettuja kuvia. Ja hmmmmmmm. Vähän tuli sellainen olo, että valokuvat, ettekö voisi edes joskus vähän valehdella? Onko pakko aina olla niin raastavan rehellinen?
Onhan sitä tässä tullut nautittua kesäjuoma jos toinenkin. Ruuanlaitto on ollut retuperällä ja päivälliset on usein korvattu epämääräisillä ulkopiknikeillä, joilla nautitaan keksejä ja juustoja ja patonkia ja makeita hedelmiä ja kenties vähän sipsejä ja pähkinöitä ja.....
Joten nyt ostin taas kaapin täyteen kasviksia ja tonnikalaa. Paluu ruotuun odottaa.
Siihen liittyen lupauduin myös viettämään elokuun Valiopojan seurana crossfit-salilla. Vähän hirvittää jo valmiiksi. Ei muuten, mutta olisi ikävää, jos paljastuu, että vihaan mielitiettyni suosikkilajia.
Ja jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin on vähän vaikea kuvitella, että ihastuisin korviani myöten joidenkin hiton traktorinrenkaiden pyörittelyyn pitkin jumppasalia.
