Kainoja kurkistuksia

Meillä on netti! Tai siis tässä yhdessä läppärissä on. Pari tablettia ja pöytäkonet odottelevat vielä pelastajaansa. Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa... Tärkeintähän on luonnollisesti se, että pääsen itse taas päivittämään blogiani.

Olemme vähitellen saaneet tavaroita paikoilleen. Siellä täällä ammottaa tyhjiä koloja, joita kalustamme mielikuvitusmaailmassa iltaisin. Tähän tämmönen sohva, joka sopii hienosti olemattomiin verhoihin, jotka taas täydentävät potentiaalisesti vielä joskus hankittavaa kirjahyllyä...

Vaan eihän meillä tietysti vielä olekaan mikään hoppu. Loppuelämä aikaa sisustella.

Kokonaiskuva on kyllä edelleen melko kaaosmainen ja äänet kaikuvat ikävästi verhojen puuttuessa. Tosin paljaiden varpaiden alla narisevat lattialaudat tasapainottavat sympaattisesti äänimaisemaa. Ja paksut ikkunat pitävät keskustan metelin kiviseinien ulkopuolella! Tervetuloa, paremmat yöunet!

Vielä en viitsi ikuistaa asuntoamme laajakuviin. Napsin kuitenkin kaikkein uteliaimmille lukijoilleni (tunnistatte kyllä itsenne. Myöntäkää heti!) hieman kurkistuskuvia arjestamme.

Sohvaa ei ole, mutta toki rucola ja ruohosipuli kukoistavat jo ikkunalaudalla.

Ihanaa ajan patinaa.

Ja samaa tunnelmaa myös lattianrajassa.

Mitään muistettavaa meillä ei ole.

Valiopojan shoppaama tarra pääsi omalle paikalleen. Osaavat sitten vieraatkin suunnistaa suoraan vessaan, eivätkä mene eteisen hämäysovesta (kyllä! sellaisia on olemassa!) makuuhuoneeseemme.

Mitä olisi koti ilman neilikoita?

Uusi matto odottaa sohvaa. Nojatuolit pitävät sille seuraa siihen asti.

Oi verhot, tulkaa jo ikkunoihimme.

Tämän asunnon teema taitaa välillä olla valkoista valkoisella... väripilkkujakin tarvitaan, jotta Valiopoika ei sotke työpaikkaa ja kotia keskenään.

Tänään kävin hinkkaamassa vuoden aikana kertyneet liat irti vanhan asunnon kaakeleista ja keittiönkaapeista. Siinä kun rystyset ruvella kiroili hellan kimpussa, niin alkoi se vanhaa asuntoa kohtaan tuntemani hellämielisyys ja haikeus ripeästi kadota. Että heippa vaan vanha luukku, ei tuu ikävä! Meikä asuu nyt täällä!

Siellä on kaikki - seinät, katto ja lattiat!

Olen saanut lähes kyllästymiseen asti vastata kysymykseen "millainen se teidän uusi kämppä sitten on?"

(No ei, se oli vale. En ole kyllästynyt. Voisin puhua siitä vuorokauden ympäri. Ja puhunkin. Sori.)

Itse asiassa en kovin hyvin edes muista millainen asunto kaiken kaikkiaan on. Kävin siellä kääntymässä pikaisesti kuukausia sitten. Edellisten asukkaiden tavaroita oli kaikkialla, huonekalut vääriä ja tunnelma kaoottisuuteen päin taipuvainen. Olin epäluuloinen.

Silmiini osuivat säilytystilan vähyys. Suunnitelmia pienempi keittiö. Ja suihkukaappi, jonka sisälle joku arkkitehtuurinen nero oli suunnitellut kulman, johon luultavasti iskee lonkkansa joka ikinen kerta, kun käy peseytymässä.

Näin myös pikaista pintaremonttia kaipaavan makuuhuoneen seinän ja vuosikymmenten kuluessa naarmuiseksi muuttuneet lattiapinnat. Haukottelin tylsistyneenä. Että eihäntääheioomeidänjuttu. 

Aika kului, ajatus yhteenmuutosta vakiintui. Asuntoja katseltiin. Yhä useammin mieleen palasi se ensimmäinen kämppä. Se vanha. Se missä oli tunnelmaa. Mitäpä jos....

Nyt en voi tajuta epäröintiäni. Kaksi isoa, ilmavaa huonetta. Se korkeus ja valo. Ne ikkunat. Se käsittämättömän ihana tunnelma. Ajan patinoimat ovenpielet ja kauniisti kuluneet pinnat.

Huonotkin puolet ovat jännästi kääntyneet hyviksi. Ihanaa, saan ostaa uuden vaatekaapin! Ihanaa, pääsen eroon turhista tavarakasoista nurkissani! Ihanaa, saan maalata makuuhuoneen seinän jollain ihanalla valitsemallani värillä! (Ei muuten nyt puhuta siitä, että millä värillä se seinä maalataan... vaihtoehtoja on onneksi mielessä vain noin sata.)

Pian!

Niin että hyvät ystävät, vastaus esittämäänne kysymykseen lieneekin tämä - se meidän uusi kämppä on ihan täydellinen!

No entäs sitten se sohva, kultaseni?

Noin 2,5 sekuntia sen jälkeen, kun allekirjoitimme vuokrasopimuksen, aloin miettiä tulevan asunnon sisustamista. Tietysti.

Yleensä, kun kaksi ihmistä lyö lusikat samaan laatikkoon, tulee pulaa tilasta. Täytyy päättää kumman sänky laitetaan kiertoon, mitä tehdään kahdella imurilla, kuka haluaisi ylimääräisen pesukoneen ja kumman ruokapöytä saa kunnian päästä paraatipaikalle.

Meillä ei juuri tätä ongelmaa ole. Valiopojalla on yksi (1) huonekalu ja itselläni ehkä....6-7 oikeasti omaa huonekalua. Joista mieluisia minulle on suurin piirtein 2 kappaletta. Niin että kaikenlaista uutta tulee hankintalistalle.

Itse asiassa hankittavaa on niin paljon, että piti ihan kirjoittaa lista siitä, missä tärkeysjärjestyksessä kamoja lähdetään metsästämään, kun budjetti ei salli kaiken hankkimista kerralla. Tultiin siihen tulokseen, että järjestys on seuraavanlainen:

1. Sohva. Tämä ei tarvinne selittelyjä. Koti ilman sohvaa on....ikävä. Ihanan yksiönikin viihtyvyyttä on laskenut dramaattisesti sohvanpuutostila.
2. Työpöytä. Taloutemme kouluja käyvä osapuoli tarvitsee tilan, jolle laskea armas tietokoneensa.
3. Ruokapöytä. Ei kovin akuutti, koska pärjäilemme hyvin hetken aikaa tämänhetkisellä minipöydälläni. Hakusessa olisi kuitenkin isompi, neljän hengen puupöytä ja siihen tuolit. Omani siirtyy siinä vaiheessa jonnekin kierrätykseen.
4. Säilytyskaappi/senkki. Makuuhuoneeseen tarvitaan lisätilaa vaatteille. Vielä on pohdinnassa, hankitaanko matala vetolaatikkomalli vai oikein kunnon vaatekaappi. Saas nähdä.
5. TV. Tämä ei yllättäen ole itselleni kovin tärkeä kapistus, kun vanhallakin pärjäisi ihan hyvin. Valiopoika on kuitenkin TV-fanaatikko ja vaatii isomman ruudun. Ja kyllähän se Netflix ihan kivasti siinä varmaan pyörisi.
6. Kirjahylly. Tämä on osastoa "sitten joskus". Tämänhetkinen avohyllyni pelittää kyllä vielä, mutta haaveilen kauniimmasta versiosta. Jossa olisi lasiovet, ettei tarvitsisi aina metsästää pölypalloja sivujen välistä.
7. Sänky. Listan vihoviimeinen jäsen. Oma sänkyni on vielä ihan kunnossa, mutta kahdelle hengelle käy tuo 120 cm vähän liian ahtaaksi. Varsinkin, kun toinen osapuoli on yli 25 cm toista pidempi ja vie epäreilun paljon tilaa.

No kuinka paljon rahaa tähän kaikkeen sitten hujahtaa? En tiedä. Riippuu siitä, kuinka hyviä löytöjä onnistumme tekemään. Sohva, sänky ja telkkari olisi tarkoitus hankkia uusina, muita metsästetään suosiolla kierrätyskeskuksista ja superalennusmyynneistä. Joka tapauksessa hankinnat ovat ajankohtaisia vasta siinä vaiheessa, kun kesätyörahat alkavat kilahdella tilille.

Millaista tyyliä sitten olemme hakemassa? No, aika simppeliä. Skandinaavisuus on yhä enemmän kova sana. Jopa koivukalusteet, joita aina olen inhonnut, ovat alkaneet puhutella suuresti.

Lähinnä siis valkoista, puuta, selkeitä linjoja, muutamia väriläiskiä.

Sohvan tulisi olla vaalea. Ennestaan kaveria odottelevat valkoinen ja vaaleanpunainen nojatuoli. Vaaleanpunainen tosin saanee kohtaloksi uudelleenverhoilun lähiaikoina.

Ylhäällä aikaisempi suosikki, Stemman Eerika-sohva ja alhaalla uusi kilpailija Kalustetukussa. Välissä vähän Ikeaa. Mikä olisi jees?

 Muuten olkkariin ei tarvita mitään ihmeempiä. TV-taso, sohvapöytä, lamppu ja se uudistusta odottava avokirjahylly löytyvät jo. Samoin kotiutin jokin aika sitten pitkäaikaishimotukseni, Ikean mustavalkoisen Stockholm-maton.

Kaipasin vielä silmäniloksi viherkasveja, söpöjä pikku koreja (jotka osaan tehdä itse, hähää) sekä kyllästymiseen asti jahkailemaani valkoista String-hyllyä. Olisko se vaikka sopiva valmistujaislahja? Vink vink.

Mielessäni olen asetellut tuohon String-hyllylle teepannun, kuppeja ja pieniä teepurnukoita. Oooh, kuinka persoonallista!

Ruokapöydän toivoisin olevan mahdollisimman yksinkertainen. Pöytälevy ja neljä suoraa jalkaa. Ei muuta, kiitos. Tammi houkuttelisi ihan extrapaljon... vaan riitelisikö se sitten karmivasti mahdollisten koivuisten huonekalujen kanssa? Kenties.

Kätevää olisi tietysti sekin, että neljän hengen pöytä venyisi tarpeen mukaan myös kuudelle. Mutta entäs ne tuolit sitten? Selkeää puuta, verhoiltua valkoista, modernimpaa muotoa? En tiedä yhtään. Pitää jättää se päätös Valiopojalle.

Nämä kaikki Ikeasta. Tosin käytettynäkin voisi löytyä kivoja.

Senkin tai lipaston hankkisin ehdottomasti mieluiten jostain kierrätyskeskuksesta. Oooh jos löytäisi vaikka jonkun mahtavan vanhan arkun! Se olisi mieletön. Lipasto saisi ihan mielellään olla värikäskin, joku sopivasti hieman nuhjaantunut.

Vanhaa ja uutta esimerkkiä.

Kirjahyllyä en vielä ole kauheasti pohtinut. Tärkeimmät kriteerit ovat mukavan neutraali väri, paljon hyllytilaa, sopivan tiheät hyllyvälit ja lasiovet.

Tässäkin kohtaa Ikeasta löytyi hämmästyttävänkin kivoja tuotteita. Mutta mikä asennevamma lienee taustalla siinä, että mieluummin ostaisi huonekalunsa jostain muualta, kuin Ikeasta? Erikoista. 

Vanhaa kunnon Hemnesiä. Ehkä tuo ruskeanharmaan kaapin malli olisi kaikkein toimivin. Tosin väritys voisi olla taas sitä valkoista....

Katselin kirjahyllyehdokkaita hieman muualtakin. Mutta njaah... eivätpä ne kovin erilaisilta näytä, kuin nuo Ikean edukkaammat versiot. Luulen, että jos kirppareilta ja kierrätyskeskuksista ei löydy sopivaa ajan patinoimaa kirjahyllyä, niin meille saattaa päätyä jokin Ikean versio.

En enää edes muista, mistä nämä olivat... Jyskistä?

No niin, olisiko siinä taas nyt tarpeeksi turhanpäiväistä lätinää yhdelle päivälle? Mites se gradunteko? Ehtiihän tässä vielä ruhtinaalliset pari tuntia keskittyä siihen ennen illan työvuoroa...

Strömsöilykausi avattu

Tällä hetkellä energiaa on aivan mystisen vähän. Nukun kevyesti 10 tunnin yöunia, syön lounaaksi lautasellisen d-vitamiinia ja suurin piirtein uin kahvissa, mutta silti kuudelta illalla päivä tuntuu olevan jo ohitse. Sen kellonlyömän jälkeen kykynen enää nuokkumaan unisesti pyjamahousut päällä, kaivautumaan syvälle nojatuolin uumeniin ja tuijottamaan eräänlaisessa talviunihorroksessa telkkaria, kunnes saan mennä oikeasti nukkumaan.

Eräs asia mikä piristää, on käsityöt ja kaikenlainen näprääminen. Jos illalle on sovittu kässäkerhon tapaaminen, niin energiavarastot täyttyvät yllättäen ja puikkoja voi kevyesti heilutella iltatunneille asti.

Pitäisi ehdottomasti lisätä käsityöhön käytettyjen tuntien määrää. Ilmaista terapiaa.

Tämä vuosi on lähtenyt liikkeelle melko vaatimattomasti. Pari keskeneräistä retaletta odottaa tekijäänsä. Mutta kun olisi niin paljon kivempaa aloittaa jotain uutta...!

Tällä viikolla lupaan pyhästi palata jo syksyllä aloitttamani villapaidan pariin. Sitä ennen tekaisin kuitenkin verryttelyhengessä pari pientä kodin piristäjää.

Malliin hain inspistä Pinterestistä ja loput sovelsin päästäni.

 Viime vuonna nyhräsin suurella innolla hamahelmien parissa ja loin ison kasan lasinalustoja. Pileiden loistaessa poissaolollaan ovat lasinaluset saaneet uuden tehtävän - nyt ne nököttävät tuikkukippojen alla. Tein pienten alustojen seuraksi yhden hieman isomman. Keväisiä ruusuja! Tällä lätkällä on jo sen verran kokoa, että sen päälle voisi huoletta asettaa teepannunkin.

Oi oi! Seuraavaksi jättivirkkaan maton. Tai rahin! Tai pyykkikorin!

Toinen prokkis on ollut haavelistallani jo pitkään. Sisustuskorien virkkaaminen trikookuteesta! Luulin, että homma olisi ollut huomattavasti vaikeampaa, mutta ei. Isompi kori syntyi parin-kolmen tunnin käsityökerhon aikana ja pienemmän tekeminen kesti suunnilleen yhden House-jakson verran. Kudetta meni yhteensä kilon verran ja koukun koko oli roheasti 10.

Kuinka paljon kivempaa olisikaan olla kokopäiväinen strömsöilijä kuin esim. maisterivaiheen opiskelija.

Stringeistä ja auringonkukista

Olen vihdoin ehtinyt asustella omassa kodissa sen verran kauan, että sisustuskärpänen on onnistunut puraisemaan korvan takaa. Odottelinkin jo, että koska niin pääsisi käymään.

Muuttaessani tähän asuntoon ajattelin, että en tarvitse mitään uutta. Kämpässä oli tilaa ja valoa, kaksi tärkeintä sisustuselementtiä. Sen lisäksi oli kaunis lattia, söpöt patterit ja sisustukselliset ikkunalaudat. Helei, valmiiksi hieno kotikolo! Nyt vaan matot lattialle ja tyytyväisesti asustelemaan!

Huonekalut loksahtivat loogisesti omille kohdilleen. Pyyhin tyytyväisenä pölyjä vanhan tv-tasoni pinnalta ja fiilistelin kodikasta tunnelmaa. Täydellistä!

Kunnes sitten aloin vahingossa etsiä pientä sisustusinspiraatiota netistä. Voih. Miksi oi miksi sen teinkään? Nyt kun silmäilen ympärilleni tässä asunnossa, en näe ainuttakaan tavaraa, jonka olisin itse valinnut. Huonekalut ovat kulkeutuneet tänne sukulaisilta, roskalavoilta, nettikirppiksiltä, lapsuudenkodista ja mummon vintiltä. Oikein kivojan ne ovat, mutta entä jos joskus saisinkin valita ihan itse miltä minun kotonani näyttää...

Haluan uusia, kauniita huonekaluja! Samoin vanhoja, vintage-liikkeistä löydettyjä aarteita! Haluan yhdistää mummon riemunkirjavat räsymatot kauniisti kuluneeseen valkoiseen puulattiaan ja haluan maalata keittiön seinän kirkkaankeltaiseksi. Haluan naputella seinään kiinni valtavan taulukollaasin, haluan asetella vanhaan vitriinikaappiin kaikki reissuissa ja muutoissa nuhjaantuneet kirjani. Haluan pienen kaakeliuunin ja seinästä roikkuvia kuparikattiloita.

Mutta ehkä ensin ostan kuitenkin sohvan.

Sohvan pitäisi olla ennen kaikkea pieni ja kevyt. Yksiöön, jossa on jo sänky, ruokapöytä ja pari nojatuolia, ei oikein voi sijoittaa mitään kovin massiivista koko perheen sohvaa. Mutta ei se mitään, minulle riittäisikin hyvin sellainen, jossa voisi nyhjöttää söpösti kahdestaan. Väreistä houkuttelee tällä hetkellä eniten vaaleanharmaa. Pari ihanaa löytyisi Finnish design shopista ja Ojegasta, mutta kukkarolle sopisi tietysti paremmin Ikean Klippan.
Tai jos oikein pieneen tilaan ängetään, niin myös tuo Ikea 1.5 henkilön nojatuoli olisi oikein hyvä, mutta siinä on maailman mälsimmät värivaihtoehdot - tunkkainen tummanharmaa, mitäänsanomaton hiekanruskea ja valju vaaleanpunainen. Huoh.

Täydellistä olohuoneen mattoa en vielä ole löytänyt. Tai siis olen, mutta se ehti loppua jo kaupasta. Ja edelleen ottaa päähän niin paljon, etten ole pystynyt tykästymään mihinkään muuhun mattoon. Matto saisi olla suuri, kevyt ja puuvillainen. Sekin ehkä pohjaväriltään valkoinen, mukana kenties graafisia kuvioita jollain pirtsakalla pastellisävyllä. Tai ehkä jopa mustavalkoisena?

Lisäksi olen kyllästynyt sohvapöytääni, jota jossain vaiheessa pidin maailman kauneinpana. Nyt en kyllä ihan ymmärrä, että miksi. Se on iso ja raskas, ihan liian massiivinen. Mutta toisaalta se ostettiinkin tilavaan kolmioon, eikä kompaktiin yhden hengen talouteen.

Nyt haluaisin tumman, tukehduttavan puun tilalle (yllätys yllätys!) kepeää ja kevyttä koivua. Pari, kolme pientä pyörää pöytää keskelle olkkaria sommiteltuna. Ei yhtään haittaisi jos pöydät olisivat keskenään täysin eri korkuisia ja kokoisia. Tässä esimerkit Room21:stä ja Sisustuksen koodista.

 

Kaikkein kiivain himotus tällä hetkellä kohdistuu kuitenkin Stringeihin. Siis isolla ässällä, toim. huom. Olen aina fanittanut jykeviä, massiivipuisia, lasiovien taakse visusti suljettuja kaappeja. Ja nyt haluankin sitten kevyistä, kiikkerän näköisistä rautaputkista kootun kaappikollaasin. Hienoa.

...mutta kun nuo String-hyllyt on niin ihania! Kevyttä ja valoisaa! Himoitsen erityisen paljon tuollaista lehtitelineosaa. Siihen voisi sitten hartaudella asetella kaikki käsityö-, hömppä- ja sisustuslehdet.

 Voi olla, että tuollainen valkoinen String pocket -hylly muuttaa pian tähän asuntoon kiitokseksi kesätyrupeaman kestämisestä. Olen jo mielessäni asettanut siihen kaikki omistamani muumimukit kauneusjärjestykseen.

Ja mitä niihin otsikossakin mainittuihin auringonkukkiin tulee, niin kävin eräänä lämpimänä iltana valiopojan kanssa seikkailemassa pitkin keltaista kukkapeltoa. Siinä ne sitten sädehtivät kilpaa, räiskyvät, kultaiset kukkakuningattaret ja ainakin yhtä kultainen kesämies. Silloin unohdin kaikki turhanpäiväiset materialistiset huonekaluhaaveet ja haalin sylin täyteen aurinkoa. Kotona jaksoin ilahtua päiväkausia aina vaan uudestaan ja uudestaan, kun silmäni osuivat maljakossaan rehottaviin väripilkkuihin.

Jännästi se olkkarin pöytäkin näytti heti paljon valoisammalta.

Olisipa elämä aina näin keltaista.

Liian kiire nauttia elämästä

Tiedän, tiedän! Päivitän blogiani ylimaallisen surkeasti. Mutta koettakaa ymmärtää - viimeisen viikon sisään olen toipunut kammottavasta kuumetaudista, kantanut säkkikaupalla tavaraa kierrätykseen, pakannut elämäni  18 pahvilaatikkoon, tyhjentänyt armaan, ihanan Tamperekämppäni, huristellut pakettiauton kyydissä Turkuun, kantanut ne samat pahvilaatikot uuteen henkeäsalpaavan täydelliseen yksiööni, taistellut pesukoneen kanssa hissittömän talon portaikossa, huristanut moottoriveneellä saaristolaismökille syli täynnä villakoiria, grillannut, maannut saunan lauteilla täysin rentoutuneena, ottanut aurinkoa jokirannassa, yrittänyt epätoivoisesti täyttää typötyhjää jääkaappiani, juonut hieman punaviiniä leikkipuistossa, tutkinut uutta asuinseutuani pyörän selästä, sisustanut, etsinyt verokorttia pahvilaatikkohelvetistä ja mitäs vielä... Niin, olen tietysti myös aloittanut työt.

Niin että on tällä hetkellä hieman liian kiire. Ilma on kaunis, minä olen huoleton ja elämä on jossain ihan muualla kuin Bloggerissa. Toivokaa siis synkkiä sadepäiviä, niiden aikana voisin ehkä jaksaa tulla tänne jakamaan kuvia uudesta asunnostani!

Kalliita unia

Voisiko joku kertoa, miksi pussilakanat ovat niin ylihinnoiteltuja? Paitsi tietty ne Ikean rumat ja kuppaset lakanat, mutta niissä en halua nukkua.

Minulle on tullut hinku ostaa uusia lakanoita. Ei niin että sellaisia tarvitsisin. Mutta vuosikausia palvelleet Finlaysonin muumit alkavat pikkuhiljaa nukkaantua ja sen lisäksi olen kyllästynyt ällösöpöihin sydänlakanoihini. Ikuisesti virnistelevät hymynaamalakanatkaan eivät aina oikein sytytä. Kaipaan jotain graafisempaa ja tyylikkäämpää. Suoraviivaisempia unia!

Mutta kukkaro ja periaatteet pistävät vastaan, kun kahdesta yhteenommellusta kankaanpalasta pitäisi maksaa seitsemänkymppiä. Kyllä tulee nokosille hintaa. Oman kullan kuvia vaan kaikille!

Onneksi ostosvalikoiminen nettitirkistely on huokeaa hupia. Ja jos rikas mies mä oisin, niin saattaisin klikkailla kotiini jotain seuraavista:

Ellos

Ellokselta löytyi jotenkin yllättävän paljon kivoja lakanoita. Väripalikkalakanat tuovat mieleen yliopiston taidehistoriankurssin. Selkeä mustavalkoisuus on myös tällä hetkellä todella pop, ainakin pääni sisällä. Sen sijaan pinkkejä bambilakanoita en osaa perustella mitenkään. Graafista ja tyylikästä? Tuskin. Pirtsakkaa ja lapsellista? Ehdottomasti!

Zalando

Zalandolta löysin ihanat voikukkaiset kevätfiilislakanat. Onko söpömpää nähty! Luulisi, että tuollaisissa pehkuissa unetkin olisi sellaisia höyhenenkevyitä ja tuulenmukana tempoilevia. Kirsikkalakanat on muuten vaan mainiot ja väri-ilottelevat raitalakanat voisivat helpottaa sitä ikävää, jota yhä tunnen mystisesti kadonneita Marimekkolakanoitani kohtaan.

Marimekko, Hemtex ja Färg&Form

 Ikävä kyllä niitä kadonneita Marilakanoita ei enää taideta myydä missään. Puljun tämänhetkinen valikoima oli yllättävänkin surkea. Vain kahdet kivat lakanat! Nimittäin hiirenkorvalla olevat Kaiku-lakanat ja trikoosta valmistetut, polkkakarkkiraidalliset Tasaraidat.

Muita ihania olivat myös Hemtexin merelliset lainelakanat ja vuodesta toiseen yhtä mahtavat Färg&Formin pilvenhattarat.

Huoh. Voi kun olisi kiva hankkia kotiin jotain uutta ja hienoa. Tai toinen vaihtoehto olisi periä jostain sellasia ylihienoja riemunkirjavia kukkalakanoita 70-luvulta. Mutta niitä ei taida olla tarjolla.

Litrahuulen pelastus, eli hamahelmilasinalustat

Luulitte ehkä, että olen jo kuollut tahi lopettanut blogiini kirjoittamisen kokonaan. Olitte väärässä. Tosin 95 prosenttia blogini lukijoista (eli perheeni jäsenet) tiesivät minun olevan kotikotona rötväämässä ja pitämässä luonnollista blogitaukoa.

Luonnollisen blogitauon oli tarkoitus pitää sisällään ahkeraa gradutyöskentelyä ja satunnaista siskojen välistä laatuaikaa. Sen sijaan se pitikin sisällään herkuttelua, laiskottelua, biletystä, kavereita ja shoppailua. Hups.

Edellämainitusta erinomaisesta käänteestä johtuen valvoin viime yönä kahteen ja hakkasin näppäimistä sormenpäät kuumana. Esseen deadline oli tänä aamuna yhdeksältä. Ylitin sekä itseni että minimisivumäärän ja palautin esseen ajoissa omalle paikalleen.

Uskomattomasta läheltä piti -tilanteesta selviäminen vaatii tietysti juhlia. (Varsinkin, kun edellisistä alkaa olla kulunut jo useampi päivä.) Illalla aionkin villisti paistaa vohveleita ja katsoa Satuhäitä. Yltäkylläisyyden huipuksi en aio edes tyytyä kämppiksen valmiskermavaahtotötskään, vaan vatkaan allit heiluen ihan oikeaa kermistä. Miälenvikast riekkumist.

Vohveleiden kera nautin ehkä kupin teetä tahi kahvia. Ja siitä pääsenkin vihdoinkin tämän postauksen oikeaan asiaan, eli hamahelmistä väkerrettyihin lasinalusiin. Olen jo pitkään pelännyt pöytäni puupinnan puolesta ja haikaillut milloin minkäkinlaisia lasinalusia. Virkattua, neulottuja, mosaiikeista väkerreltyjä tai pubeista pöllittyjä. Mitään en kuitenkaan ole saanut aikaiseksi. Paitsi nyt.

Mallin löysin alunperin...jostain. Anteeksi, olen unohtanut! Ehkä se oli Pinterestistä. Olen kyllä vähän muokkaillut sitä suuntaan jos toiseenkin.

Juu saatan olla henkisesti jälkeenjäänyt.

Näitä alusia on kiva nyprätä iltaisin, juurikin sen telkkarin töllöttämisen ohessa. Tavoitteena olisi saada aikaan ainakin kuusi. Tai kymmenen. Tai niin paljon kuin helmiä riittää. Tai kunnes keksin jonkun uuden pakkomielteen.

Toivoin salaa, että vohvelikekkereilleni olisi tullut kunniavieraaksi myös elämääni astunut uusi uros, eli Urho. Ikävä kyllä Urholla oli muuta menoa. Ehkä sitten ensi kerralla.

Urholla ja mulla synkkasi heti.

Mitä tekis? No vaikka pipon ja kukkaruukkuja.

Mitä enemmän koulutöitä kasaantuu ahdistaviksi pinoiksi, sitä suuremmalla innolla harrastan strömsöilyä päivät pitkät. On niin paljon rentouttavampaa huristella ompelukoneella saumamöykkyjen yli tai liimata pikaliimalla peukalonsa ja etusormensa yhteen kuin keskustella Googlessa toimitussihteerikurssin interventiosta.

Eli strömsöilykuume on nyt huipussaan. Helpotin sitä tekaisemalla pipon ja kukkaruukkuja.

Pipon tarina alkaa muutaman viikon takaisista alennusmyynneistä. Hain Seppälästä kahdella eurolla tummansinisen tuubihuivin, joka mahtui kaulani ympärille 2,5 kertaa. Eli kaksinkertaisena se roikkui typerän löysänä ja kolminkertaisesti kiedottuna minua uhkasi happikato ja poskeni alkoivat sinertää.

Napsasin huivista ylimääräisen osan pois. Nyt se kietoutuu kaulani ympärille juuri passelisti. Meinasin ensin heittää ylijäämäpalan pois, kunnes kekkasin, että siitähän voisi vaikka ommella trikoopipon.

Eli vanhasta piposta mallia ja trikoon kimppuun. Saksin kaksi piponmuotoista kipaletta irti ja leikkasin toiset samanmoiset vielä varastoistani löytyvästä vuorikankaanstakin. Sitten raahasin ompelukoneen pöydälle ja vietin leppoisan tunnin kiroilemalla ja purkamalla ja selaamalla ohjekirjaa, kunnes tajusin muuttaa langankireyden oikeaksi ja pääsin vihdoin siihen ompeluvaiheeseen asti.

Valmiin pipon ympärille harsin mitälie vanhaa silkkinauhaa ja kiinnitin nauhan yläpuolelle joskus tylsyyksissäni virkkaamani kukkasen.

Tässä tulos:

No joo. Tuli mitä tuli.

En ole täysin tyytyväinen lopputulokseen. Olisi ehkä kannattanut vaikka käyttää jotain kaavoja. Tai mitata oma päänympäryksensä hieman tarkemmin, nyt saattaa välillä pipo kiristää.

Onneksi silloin voin vain vilkaista piponi vuorikangasta ja heti tulee parempi mieli. Onko typerämpää kangasta nähty! Tulee mieleen 90-luvun alun äitiyspakkaus.

Sen sijaan erinomaisen tyytyväinen olen tuunaamiini kukkaruukkuihin. Kyllästyin tässä eräänä päivänä tyhjänä ammottavaan ikkunalautaani ja hain suosikkikaupastani vapaavalinnasta kaksi Saint Pauliaa (yht 3e!) ja kaksi sellaista rumaa ruskeanoranssia saviruukkua (yht 1,60e!).

Sitten heiluttelin hieman valkoista spraymaalipulloa, odottelin pari päivää ja liimailin ruukunreunaan kaapistani löytyneitä läpinäkyviä pimpuloita.

Kukkeja! <3

Kukkaruukuista tuli jostain syystä ihan keväinen olo. Haaveilin jo tennareista, nurmikon tuoksusta, kevätauringon polttamasta nenänpäästä ja ensimmäisestä pyöräreissusta. Oi!

Strömsö tässä hei

Vietin viime yön kieriskellen sängyssä tuskanhiki otsalla. Vatsa kramppasi, kuvotus tykytti jossain ohimoiden tienoilla ja kuumeaallot pyyhkäisivät ylitseni tasaisin väliajoin. Kävin mielessäni läpi mitä kaikkea pilaantunutta olin saattanut pistellä poskeeni, ja tulin siihen lopputulokseen, että yliopiston kirjastossa tarjoiltu tofupinaattipasta taikka mystinen tomaattichililevite olivat syypäitä nihkeään olooni. Saattoiko kyseessä olla ruokamyrkytys?

Olo on vieläkin enemmän tai vähemmän så där, joten hain piristystä päivään takuuvarmasta keinosta. Eli strömsöilystä.

Olettekin kaikki aivan takuuvarmasti odottaneet jännityksestä kihelmöiden, mitä mystistä näistä aineksista syntyikään.

Wot?

Oikea vastaus on luonnollisestikin jouluiset karkkikipot. Homma eteni niin, että ensin pesin kirpparilta pilkkahintaan haetut mitkälie vaasit sekä pari oliiveja tahi suolakurkkuja sisältänyttä lasipurkkia.

Sitten vuorasin parvekkeen lattian sanomalehdillä ja maalasin vaasit ja purkkien kannet valkoisella spraymaalilla. Suihkutuskertoja vaadittiin kolmesta neljään, ja kuivuminen kesti kaikkiaan pari päivää.

Kun maali oli täysin kuivaa, mallailin lasipurkit vaasien päälle ja ujuttelin vahvaa pikaliimaa yhtymäkohtaan. Sitten vaan karkit purkkiin, ompelulaatikosta löytynyttä silkkinauhanjämää ympärille ja dymolla naputeltu teksti purkin kylkeen kiinni. Ja siinä se. Tykkään lopputuloksesta jotenkin ihan älyttömästi.

Meni niin kuin Strömsössä.

Mukaan jouluasetelmaan ovat päässeet myös yli-ihana pöllötuikku ja risteilyltä mukaannapattu Blossa. Ilmeisesti jokainen itseäänkunnioittava bloggari mainostaa jossain vaiheessa tätä kulttimaineen saanutta blogi-glögiä, eli blögiä. Nähtäväksi jää, onko joulujuoma maineensa veroista.

Strömsöhengessä voisin vielä antaa vinkin ensi vuoden isänpäiväkorttia varten. On hankalaa, kun kaikki perheenjäsenet stalkkaavat blogia, kun sitten täällä ei voi laverrella mainioista lahjaideoista tai korttikikoista muuten kuin jälkikäteen.

Kortissa on siis origamipupu, skräppipaperitausta ja paperille piirretty rusetti. Helppoa kuin lätty.

Hra Jussi. Pupu Jussi.

 Inspiraation korttiin sain Suuri Käsityö-lehden lokakuun numerosta. Tosin lehden versiossa pupu oli lätkäisty yksiväriselle paperille, ja sillä oli napeista liimatut silmät ja neulalla tikattu x-muotoinen suu. Se oli musta hieman ahdistavan näköinen, mutta kukin tyylillään.

Päässä pyörii parhaillaan yksi jos toinenkin käsityö- tai askarteluidea. Mutta ehkä ensin kuitenkin hieman luentopäiväkirjaa ja särkylääkettä.

Och hur känns det nu då?

Eilen kävin ostoksilla. Palataan niihin hieman myöhemmin, mutta siihen asti voitte keskenänne pohtia, että vad är det här för något?

Kuka tietää?

Tänään oli toiseksi viimeinen työpäivä. Tuntui hassulta. Moni tuli kysymään, että koskas sä nyt sitten lopetatkaan, ja tuli pitkästä aikaa juteltua monien työkavereiden kanssa hieman pidempään. Nyt alkaa toden teolla iskeä se haikeus. Kaikki ovat niin mukavia! Kerrankin työpaikka, jossa toisia kehutaan ja kiitellään. Autetaan, vaikka omatkin hommat olisivat kesken. Onko se siis todella niin, että Ruotsissa vaan on parempi tunnelma? Vaikka työpaikka olisikin på finska?

Kävin töiden jälkeen ruokakaupassa. Ihan vanhasta tottumuksesta vain. Sitten tajusin, ettei sinne jääkaappiin oikein kannata mitään varastoida, kun tunteja Tukholmassa on jäljellä nelisenkymmentä. Pistin pastat, porkkanat ja persikat takaisin hyllyyn ja lappasin sen sijaan pussin täyteen dumleja ja geishoja. Voin sitten huomenna tarjota työkavereille aamukahvin seuraksi hieman piristystä.

Täällä kämpilläkään en nyt oikein saa tartuttua mihinkään. Pitäisi pakata ja siivota, mutta ei voi, kun kamoja kuitenkin tarvitsee vielä huomisiltana. Äääh!

Kaupungillekaan en oikein uskalla mennä, ettei tule vahingoksi hankittua lisää krääsää matkalaukkua täydentämään. Eilen kun jo meinasi käydä ohraisesti.

Tarkoituksenani oli mennä pyörähtämään Åhlensilla katsomassa rannekoruja. Olen jo pitkään haaveillut jostain kauniin yksinkertaisesta Snö of Swedenin hopeaketjusta. Ja mikä sopisikaan paremmin muistoksi Göteborgissa ja Tukholmassa vieteystä ajasta kuin ruotsalainen designkoru?

En oikein tiedä, mitä sitten tapahtui. Kävelin kohti Åhlensia helmet ja hopea mielessäni, kunnes yhtäkkiä löysin itseni Lagerhausista. Taas.

No, sinne unohtuivat lumikorut ja symboliset muistoesineet. Päätin, että koruja nyt voi ostaa koska tahansa ja ihan turhaa tuhlaustahan se olisi ja oikeastaan mahtaisinko ikinä edes muistaa laittaa moista killutinta aamuisin ranteeseen.

Ja sitten päästin sisäisen marttani valtaan ja ostin herkän hopekorun sijaan itselleni tuliaisiksi tuikkukynttiläalustan ja leipomistarvikkeita. 

Jep. Olen menetetty tapaus. Henkinen ikä ehkä noin 65.
Mutta puolustuksekseni sanottakoon, että olen etsinyt tälläistä kätsyä kakunkoristelutruuttia jo ties kuinka kauan. Ei saa kävellä onnensa ohitse?

Musta tulee cupcakemestari!

Ja tää pöllö <3 Syksymmällä saatte kuvan valon ja varjon leikistä!

Nyt olen sitten hyvin tyytyväinen. Onneksi hulluilla on halvat huvit. Jää samalla kätevästi vähän enemmän palkkarahojakin syksyn varalle tuhlattavaksi, kun tällainen kotitalouskrääsä on se, joka vie sydämen.

Niin joo ja ostin sitten tietty myös tuon ensimmäisen kuvan mystisen mustan pallukan. Joko keksitte mikä se on? Törmäsin tähän supermainioon keksintöön yhdessä sun toisessakin ruotsalaisessa opiskelijakämpässä. Oli pakko saada oma.
Sillä sehän on tietysti imukupilla varustettu tiskirättivahti! Enää ei kuivumassa oleva rätti tipahda hanan päältä limaisena likoavaan puurokattilaan lillumaan, vaan pysyy siististi ja kuivasti omalla paikallaan! Hip hip hurra!

Kuvassa näkyvissä myös toinen yleisesti hyödynnetty innovaatio - kaakelintuunaustarrat.

Oma koti! Onneksi pääsen sinne aivan pian! Siinä vaiheessa, kun alkaa ostella tiskirättitarvikkeita, on se koti-ikävä varmaan oikeasti jo aika suuri.

Vielä vähän hehkutusta

Niin, kuviakin voisi tietysti laittaa. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, paitsi jos kuva on huono ja kirjoittaja hyvä.

Tässä tilanteessa tosin sekä kirjoittaja että kuvaaja (olen jakautunut persoonallisuus) ovat niin väsyneitä, että yhteispeli lienee paras vaihtoehto.

Tervetuloa ei-niin-matalaan majaani.

 Sisäänastuessa näyttää siis tältä. Paljon tilaa, mutta kodikas tuntu. Hyvä alku. Ovesta sisään kurkistaessa oikealle puolelle jää innokkaita vierailijoita odottava vuodesohva.

Verhon takana entinen oviaukko.

 Tietokonepöytä on pieni ja söpö. Varpaita voi kätevästi lämmitellä patterilla samalla kun seikkailee Facebookin ihmeellisessä maailmassa.

Huom. sininen tuoli!

 Dataupisteen ja makuukamarin väliin on ystävällisesti sijoitettu tilanjakajaki Ikean klassikkohylly. Tismalleen samanlainen löytyy muuten omastakin olohuoneestani, terkkuja vaan sinne!

Sänky näyttänee kivemmalta sitten, kun maltan pedata sen.

 Sängyn vierestä löytyy suloinen sininen soppi. Tässä voisi kauhean kätevästi strömsöillä ja askarrella oikein sydämensä kyllyydestä, jos tilanne olisi toinen, ja asuisin täällä ihan oikeasti.
 

 Pöydän vieressä on ovi liikuttavalle pikku parvekkeelle. En vielä tehnyt lähempää tuttavuutta, mutta lämpiminä kesäiltoina, kenties...

Pitsiverhot!

Ja itsenikin löysin kaikessa rytäkässä.

Kodikkaita yksityiskohtia.

 Kaikkein eniten sävähdytti kuitenkin pienet, hauska sisustusesineet. Huoneesta tulee heti noin tsiljoona kertaa kutsuvampi, kun lättää hieman oksia maljakoihin ja pieniä lamppuja iltoja valaisemaan.

Telkkarin vierestä löytyi luontoa.

Samoin kirjahyllyn päältä.

Timantteja!

Jee!

 Ja onhan sekin ny tietty ihan ookoo, että kämpästä löytyy oma telkkari. Mokomaa tyhmyyslaatikkoa en ole katsellutkaan puoleen vuoteen, jo oli aikakin siirtää aivot takaisin narikkaan!

Onnen pisaroita

Yleensä säätila vastaa hyvin mielialaa, mutta tänään on toisin. Kaatosade hakkaa ikkunaa aggressiivisesti, taivas on likaisen harmaa ja kylmä tuuli ulvoo nurkissa kesäkuun alun kunniaksi.

Ja minä olen onnellinen.

Muuttaessani Göteborgiin uudessa asunnossa oli vastassa nurkkien pölykoirat, kylmä patteri, vuotava ikkuna ja kelmeänlikaiset seinät.

Muuttaessani Tukholmaan vastassa oli iloisesti pulputtava ruotsalaistyttö, joka näytti minulle huoneeni. Ja se huone. Voi hyvät ihmiset. Kliseisesti on pakko sanoa, että tuntuu kuin olisin tullut kotiin.

Sympaattisen siniset pinnatuolit, raskaat kiemuraiset samettiverhot, ikkunanpielistä roikkuvat lasitimantit. Raikkaan valkoinen matto, kauniisti kulunut parketti ja ihanan eripariset huonekalut. Pitsiverhon taakse piilotettu parveke ja hassua kohinaa pitävä vanha patteri. Oma tv laiskoja iltoja varten ja avattava vuodesohva ystävien vuoksi jo valmiina. Itsetuunatut sisustusoksat ja ylellisen pehmeä sänky.

Ensivaikutelma on siis lyhyesti sanottuna helt okej!

Kyllä minä täällä voin kesäni viettää. Nyt on hyvä tunne tästä koko hommasta. Uudesta työstä, uudesta kaupungista. Uudesta minusta.

Jos tuo kaatosade vain loppuisi, niin hakisin kaupasta itselleni pullollisen limsaa ja skoolaisin keskenäni onnistuneelle asuntovalinnalle.

Tuulahdus Tukholmasta

Nyt on asiat kerrankin ajoissa järjestyksessä. Kesäkuun alkupuolella on tosiaan edessä muutto Tukholmaan. (tästä aiheesta tulen vielä tilittämään paljon tulevaisuudessa, varautukaa!)

Asuntotilanne pääkaupungissa on...no, miten sen nyt nätisti sanoisi. Aivan helvetin vittumainen. Vuokrat hipovat taivaita, huijareita liikkuu kaikilla vuokravälityssivustoilla, surkeatkin luukut revitään käsistä, kun joku katto pään päälle on saatava. Voitte siis ehkä ymmärtää, että hieman oli otsa huolestuneilla rypyillä, kun yritin löytää itselleni kesäasuntoa.

Onneksi on olemassa iki-ihanan superruotsalainen, ärrää mukavan skoonelaiseen tapaan sorautteleva, loputtoman positiivinen ja aina auttavainen Kajsa. Kaikilla suomalaisilla pitäisi olla oma henkilökohtainen Kajsa, niin kaikenlainen ruotsiviha ja kateellisen katkera mussuttaminen loppuisi kuin seinään. Kajsa parantaa päivän kuin päivän.

Mainitsin asunto-ongelmasta Kajsalle. Hän heitti verkot vesille ja antoi jo seuraavana päivänä tiedon, että hänen tukholmalainen ystävänsä Ylva on pistänyt sanan liikkeelle. Siitä seuraavana päivänä Ylva ilmoitti, että sekä Lars että Sofia meinaavat suunnata kesäksi muualle. Seurasi kuumeista sähköpostipommitusta, empimistä ja kaupankäyntiä.

Mutta nytpä tiedän, että kesällä asun tukholmalaisessa kaksiossa Bandhagenissa, metrolla 20 minuuttia centralstationelle. Vuokra on kohtuullinen, asunto kalustettu ja nettiyhteys pelaa. Mitä muuta sitä voi ihminen edes vaatia?

Lattiat, seinät, katto ja kaikki.

Ja jopa tv!