Valmistuminen, eli kuinka lopetin opiskelun 19 vuoden jälkeen

Joo joo, nyt pitäisi kirjoittaa joulusta ja uudesta vuodesta ja lupauksista ja tavoitteista ja menneestä ja tulevasta ja perinteistä ja perheistä ja materialismista ja kinkkuähkystä. 

Mutta ku ejjjjaksa. Ehkä myöhemmin. Pääsiäisenä, vaikka. Nyt haluan edelleenkin kirjoittaa valmistumisesta. 

Olen nyt parin kuukauden ajan hämmästellyt sanaa valmistuminen. Mitä se muka tarkoittaa? En tunne itseäni pienimissäkään määrin valmiiksi. Päinvastoin, en ole koskaan ollut näin keskeneräinen!

En ole sisäistänyt sitä faktaa, että opiskelut olivat tältä erää tässä. Ei tenttejä, ei esseitä, ei kokeita, ei luentoja, ei mitään. En tiedä, mistä ihmisen päivät muka täyttyvät, jos koulutyöt eivät vie jokaista liikenevää minuuttia. 

Käyn siis kaikessa rauhassa töissä ja teeskentelen palaavani koulunpenkille ”ihan kohta”. Sitten parin kuukauden päästä, kunhan tämä kesätyöpätkämäinen urakkani työelämässä loppuu. Päähäni ei mahdu, että todella palaisin työpaikalle joka maanantaiaamu kello kahdeksan myös ensi kuussa ja sitä seuraavassa kuussa ja keväällä ja vielä juhannuksenkin jälkeen ja jopa ensi talvena.

Odotan jännityksellä sitä hetkeä, kun tajuan siirtyneeni koulusta työelämään. Mitä silloin mahtaa tapahtua? Sekoanko vai olenko tyytyväinen?

Ajattelin, että kenties valmistumisen idea kirkastuu minulle valmistujaisjuhlien myötä. Siispä pistin muutama viikko sitten kahvipannun tulille, mekon päälle ja hajuvettä korvan taakse. Kutsuin kotiin vanhemmat ja appivanhemmat, kummit ja sisarukset. Sain lahjoja ja kukkia, otin vastaan onnitteluja. 

Mekko on MyOlssonin, kukat lahjoja ja mies entinen työpaikkaetu.

Tarjolla oli lohileipiä, lihapiirakoita, välimeren kasvispiirakkaa ja coctailtikkuja. Ja puoloffeekakku. Ja suklaata. Ja skumppaa, toki.

Lahjaksi sain esimerkiksi joulukuusen. (!!)

 Ja silti en usko valmistuneeni!

Luulen sen johtuvan osaksi seremonian puutteesta. Kuinka erilaista olisikaan ollut kihistä tyytyväisyydestä yhdessä opiskelukavereiden kanssa. Kuusi vuotta yhteistä puurtamista takana, kaikilla korkkiruuvikiharat ja juhlamekot, rehtorin puhe, sylit täynnä ruusuja ja yhteinen samppanjapullo. Kenties liikutuksen (tai itsetyytyväisyyden) kyynel, tulevaisuudensuunnitelmia ja viimeinen olan yli heitetty katse kohti yliopistorakennusta. 

Mutta ei. Kukin valmistuu omalla ajallaan ja yksitellen, milloin nyt aikatauluihin sattuu sopimaan. Yliopistokaupungin ovat kaikki jo melkein hylänneet ja työelämä on astunut elämään vaivihkaa, ilman sen suurempia seremonioita. 

Jos olisi edes maisterihatun saanut! Tiedättehän, ylioppilaslakin vastineen. Tai jos hattu ei käy, niin miten olisi maisteriviitta? Maisterisormus? Viikset? Ois ny ees jotain!

 

Brunssi-ideoita moneen makuun

Viikonloppuna paiskin töitä 16 tuntia. Sen vastapainoksi söin brunssia pari-kolme tuntia. Oli mainiota.

Perheeni vastaherännyt brunssi-innostus sai minut suunnnittelemaan erilaisia brunssiteemoja. Olisiko seuraavaksi vuorossa kakkubrunssi? Tai vegebrunssi? Saaristolaisbrunssi? Darrabrunssi?

Toki sekin toimii mainiosti, että kukin osallistuja tuo mukanaan ihan mitä huvittaa, mutta voisivathan teemabrunssit tuoda mukavaa vaihtelua. Vaikka tähän tapaan:

Amerikkalainen brunssi:
-Kinkku-juusto-toast
-Maapähkinävoi-hillo-voileipä
-Coleslaw-salaatti
-Höyrytet vihreät pavut
-Pulled pork tai savustetut ribsit
-Hedelmäsmoothie
-Mustikkamuffinsit
-Pannukakut marjoilla ja vaahterasiirapilla
-Juustokakku
-Kaffe

Saaristolaisbrunssi:
-Raikas vihersalaatti
-Marinoituja kurkkuja
-Perunasalaattia
-Kylmäsavulohta
-Silliä maun mukaan
-Riistalihapullia
-Uusi perunoita ja tillivoisulaa
-Paahdettua punajuurta vuohenjuuston kera
-Saaristolaisleipää
-Valkosuklaamarjarahka
-Puoloffee-kakku
-Kaffe

Kasvisbrunssi:
-Kurpitsansiemensämpylät ja chilikashewpähkinälevite
-Vihersalaatti fetalla
-Paahdetut kasvikset kuskuksen kera
-Viininlehtikääryleet
-Marinoidut oliivit
-Falafelpyörykät
-Tzatsiki
-Croisantit aprikoosimarmeladilla
-Suklaakakku
-Kaffe

 Tai sitten vaan ne nyyttärimeiningit. Meillä ei viimeksi juuri suunniteltu, että millä tyylillä mennään ja silti kaikki valinnat osuivat oikeaan. Meidän pöydästä löytyi:

-Melonisalaattia
-Munakokkelia ja nakkeja
-Ruisnappeja
-Kylmäsavulohimoussea
-Uunituoreita sämpylöitä
-Luomupestoa
-Paahtopaistia
-Lohta appelsiinikastikkeessa
-Leipäjuustoa
-Suolakurkkuja
-Kookossuklaapalloja
-Fanipaloja
-Kirpeää sitruunakakkua
-Hedelmäsalaattia
-Smoothieta
-Kaffea
-Omista ompuista tehtyä mehua

Kukkiakin oli. Sävy sävyyn pöytäliinan kanssa.

Seuraavaa kertaa odotellessa.

Suloisia sunnuntaipuuhia ja ruma mies kortissa

Sunnuntai, tuo päiviemme laskiaispulla. Pelkkää höttöä ja makeutta ja laiskottelua aamusta iltaan.

Todistaakseni provosoivan päiväpullaväitteeni, suoritan pienen vertailun.

Lauantaina minä
-heräsin kiukkuisena ja jo valmiiksi myöhässä
-tein tylsiä asioita, kuten viikkasin pyykkiä ja tiskasin ja valmistelin työeväitä
-söin häthätää melko mauttoman lounaan
-pyöräilin töihin
-kyhjötin epämukavalla toimistotuolilla kahdeksan tuntia vieraiden ihmisten puheet korvissani soiden ja lihakset krampaten.
-etsin epätoivoisesti kahvia, mutta en löytänyt.
-koetin pysyä hereillä syömällä suklaapatukan ja epäonnistuin siinä. Hereillä pysymisessä siis. Suklaan syöminen onnistui hyvin.
-hytisin kylmässä tuulessa
-saavuin syntymäpäiväjuhlille monta tuntia myöhässä, väsyneenä ja suihkun tarpeessa.
-join liian nopeasti liian monta olutta ja valahdin niin henkisesti kuin fyysisestikin veteläksi.
-menin yksin ja hieman tympääntyneenä nukkumaan aamuyöllä.

Synttärisankarin pakettiin kääräisin nämä langanlopuista loihtimani eriparisukat. Olivat kuulemma mieluiset.

Onnea toivotti harvinaisen ruma korttimies.

Sunnuntai minä sen sijaan
-heräsin rullaverhon läpi paistavaan itsepäiseen aurinkoon ja epätodellisen riemukkaaseen linnunlauluun.
-venyttelin tyytyväisenä sängyssä hyvän tovin
-vatkasin kerman vaahdoksi, kaivoin pakkasesta terveisiä viime kesältä ja leivoin elämäni ensimmäisen (ja todella herkullisen) puoloffee-kakun.
-odottelin kyytiä aurinkoisella, keväänpölyisellä pihamaalla.
-kävin istumaan valmiiksi katettuun brunssipöytään, nautin lasillisen vaaleanpunaista kuohujuomaa ja mussutin itseni tyytyväiseksi pallukaksi.
-lojuin sohvalla lueskellen naistenlehtiä
-tein kävelyretken kevääseen yhden siskon ja kahden villakoiran kanssa.
-löysin kauan kadoksissa olleen kännykänlaturini ja lisäksi hieman motivaatiota.
-kuulin lupaavia uutisia uudesta asunnosta
-sain kyydin takaisin kotiin ja käperryin tyynykasan päälle lukemaan Jonas Gardellia.

Salaattia, sämpylöitä, paahtopaistia, juustoa, mystisiä munakasleipiä, smoothieta, marjamehua, skumppaa, kahvia, sitruunapiirakkaa, puoloffeeta....

Ai niin ja hedelmäsalaattia. Ja sydänpipareita.

Hengessä mukana myös kevät!

Ja mikä parasta, iltaa on vieläkin jäljellä. Ehkä kurkkaan Netflixiin, luen blogeja tai tartun keskeneräiseen villapaitaan. Vai kannattaako sitä tänä vuonna valmiiksi enää kutoakaan, kun mittari keikkuu melkein kymmenen astetta plussan puolella?

Illalla saan myös kotiin kotimaanmatkailua harrastaneen Valiopojan. Mikä on kerrassaan mainiota, sillä jääkaapissa on vielä palasen verran puoloffeeta ja tässä asunnossa vielä yhden ihmisen verran tilaa.

(Hyvin) pienimuotoinen ruokaremontti

Olen päättänyt selvitä tästä hämmentävän loskaisesta talvesta keskittymällä jo tulevaan kevääseen. Muutaman kuukauden kun vielä sinnittelee, niin alkaa tennarikelit! Ja hamekelit! Ja hähähää-veijot-ei-nähdä-enää-ikinä-kelit!

Seuraavaksi ajattelinkin sitten, että olisi vallan mainiota, jos vaikka mahtuisin joihinkin niistä entisistä kevätvaatteistani. Saisin housujen vetoketjut kiinni ja pystyisin istumaan hameissani saamatta hengenahdistusta.

Joten saattaisi olla pieni reipastusliikkeen aika. Nyt kun alkaa tsempata, niin kevään korvalla olo saattaa olla kaikin puolin kevyempi.

Minä en jaksa mitään laihdutteluja. Elämä on muutenkin tarpeeksi harmaata. Jos sitten ei saa edes syödä mitään hyvää niin yhtä hyvin voisi vaan nukkua talviunta puolet vuodesta.

Mutta se ei silti tarkoita sitä, etteikö ruokavaliosta voisi karsia pois niitä kaikkein hirveimpiä kalorikasoja. Kuten yletöntä bissenjuontia, pullavaa vaaleaa leipää, pastakasoja, perjantaipitsoja, opiskelukarkkeja, leffamaratoniin kuuluvia sipsipusseja ja laiskan sunnuntain noutokebabia.

Sitruunapippurikin kuulemma passaa kivasti avokadon päälle, kokeilkaa!

Nyt syön aamuisin ruisleipää. Kaikkein suurinta herkkua on kasata leivän päälle kypsää avokadoa ja tiristää päälle hieman sitruunamehua ja ripaus suolaa. NAM! Tai sitten vaikka raejuustoa ja tomaattia. UUSI NAM! Jos leipä on loppu tai avokadot raakoja, niin keittelen manna- tai kaurapuuroa. Päälle mansikkaa tai puolukkaa. Tai jos oikein laiskottaa, niin sössään rahkasta ja jugurtista kombon, joka pitää nälän poissa aika pitkään.

Lounasaikaan olen useimmiten superlaiska. Syön höyrytettyjä kasviksia tonnikalan keran noin kolme kertaa viikossa. Lopun aikaa syön kasvislohkoja ja kermaviilidippiä. Joskus täysjyvänuudeliwokkia. Eihän tästä paperi- ja kirjapinojen luota kuitenkaan malta lähteä minnekään ulos syömään saati alkaa valmistaa jotain monimutkaisia gourmet-annoksia.

Ooh, vaietkaa, oi makuhermoni.

Välipalaksi menee hedelmiä. Tai sitä samaa ruisleipää, tällä kertaa kananmunan ja juuston kera. Tai kenties joku marjasmoothie. Joskus sipsinhimossa huijaan ostamalla ruissnacksejä.

Servietti kuvausrekvisiittaa, en syönyt.

Kahvi, tuo elämän eliksiiri. Tällaisen setin vedän yleensä iltapäivän kuolettavina väsymyksen tunteilla.

Iltaisin tehdään yhdessä salaatteja. Täysjyväpastaa. Linssikeittoa. Porkkanakeittoa. Lehtipihviä. Tai käydään siellä Hesellä, missä muuten voi ranskalaisten sijaan valita hampparin kylkeen oikein hyvän minisalaatin, vink vink.

Kalapuikko ei täyttäne terveellisen ruuan kriteerejä. Eikä kyllä kalaruuankaan. Mutta oli hätätila, ts. kauppa kiinni.

Sorrun toki tasaisin väliajoin. Nappaan kahvin kanssa suklaapallon ja kylässä kourallisen sipsejä. Käyn kuppilassa yksillä ja juonkin kolme. Napsin nopeaa energiaa irtokarkeista. Mutta hei, parempi kai kuitenkin yrittää edes vähän.

Arvatkaa kumpi näistä herkuista oli kotitekoinen?

Jaaha, nyt tulikin muuten nälkä! Jännityksellä valitsemaan syönkö tänään tonnikalaa curry- vai tomaattikastikkeessa!

Laiskan ja/tai kiireisen ihmisen pikasämpylät

Nythän on niin, että herkkuja tekee usein mieli, mutta ulkona vihmoo jäistä räntää vaakasuoraan ja kauppareissu ei oikein houkuta. Silloin kannattaa tehdä ratsia omiin keittiökomeroihinsa, sieltä saattaa hyvinkin löytyä ainekset näihin maukkaisiin ja supernopeisiin sämpylöihin. Ohje niihin on miksattu useasta eri reseptistä.

Pikasämpylät:

Pellillinen
3,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl kaurahiutaleita
1 dl ruisjauhoja
1 rkl leivinjauhetta
2 rkl siirappia tai hunajaa
2,5 dl kylmää vettä

Pistä uuni lämpiämään 200 asteeseen ja aloita kisa itseäsi vastaan - ehditkö saada sämpylät pyöritettyä ennen kuin uuni lämpiää valmiiksi?

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää siirappi ja vesi. Sekoita isolla lusikalla tasaiseksi. Nosta sillä samaisella lusikalla möykkyjä pellille. Taputtele sitten möykyt jauhotuin käsin palloiksi. Valmista! Tai no ainakin melkein. Paista sämpylöitä uunissa 200 asteessa reilut 10 min.

Jos olet oikein innokkaalla päällä, niin heitä taikinaan pari isoa raastettua porkkanaa. Silloin voit pistää vettä vain pari desiä.

Tai raasta mukaan juustonloppu. Tai voitele sämpylät kananmunalla ja ripottele pintaan seesamin- tai kurpitsansiemeniä. Tai mene sinne kauppaan ja osta suklaata.

Oikeasti herkullisempia kuin kuvassa!

Kuinka selvitä marraskuusta

Viime viikolla olin melko valmis heittämään hanskat tiskiin. Kylmyys, pimeys, voimattomuus ja uupumus yhdistettynä gradupaniikkiin oli sellainen mikstuura, että siinä ei paljon d-vitamiinit potkineet eteenpäin. Istuin tuntitolkulla turhautuneena tietokoneen ääressä ja iskin päätäni seinään. Tai niihin liian korkeiksi kohonneisiin lähdekirjapinoihin. Tunsin lievää kuvotusta valmista tekstiä lukiessani. Että herranjumala tällaista paskaako tämä onkin, vaikka olen niin paljon uurastanut tämän eteen. Ei ollut mieltäylentävää. Ei. Iltaisin järkytin Valiopoikaa epärationaalisilla kiukunpuuskilla ja töissä sain vuoden apaattisimman työntekijän kunniamaininnan.

Mutta sitten tuli perjantai.

Perjantaiaamuna palautin kammottavan seminaariesitelmäni opettajalle. Lähes 25 sivua surkeaa aivo-oksennusta, mutta ainakin pääsin siitä eroon. Ja yhtäkkiä edessäni olikin viikonloppu ILMAN GRADUA!

Innosta värähdellen mietin, mihin ryhtyisin ensimmäiseksi. Hyppäsin pyörän selkään ja hurautin Konttiin katselamaan joulumaailmaa. Pohdin ostaisinko vanhoja olkisia joulutähtiä vai lasisia huurresydämiä. En ostanut kumpiakaan, mutta sain niiden hipelöimisestä suurta mielihyvää.

Sitten jatkoin matkaa kotiin. Tein omenasosepiirakan. Koko pieni asunto tuoksui kauramurulta ja kanelilta, vähän myös vaniljaiselta. Valiopoika tuli kotiin ja näki pitkästä aikaa hieman aurinkoisemman puolen minusta. Sitten tuli käsityökerhokaveri. Valiopoika nukkui omaa marraskuu-uupumustaan pois ja sillä aikaa me keitimme kaksi pannullista teetä, askartelimme heijastimia ja annoimme villalangan juosta puikkojen välistä. Rauhallinen, tasainen kilkatus, muumikupissa hyöryävä marjatee, stereoissa hiljalleen soiva Andrew Lloyd Webber.

Käsityöhetken jälkeen vielä yllättävä iltainen tarmonpuuska ja ajokeikka huonekaluliikkeisiin. Koeistumista, budjettipohdiskelua ja Giganttiin karkaava Valiopoika. Löydettiin mahdollisesti sohva. Ensimmäisen yhteinen hankinta. Juuri niin pikkuruinen sohvanpuolikas, että siihen mahtuu kaksi ihmistä sykkyrälle syysiltoina. Täydellistä.

Lauantaina polkaisin aamukahdeksalta töihin. Yleensä tämä voisi olla omiaan syventämään marraskuumasista seuraavalle tasolle, mutta tällä kertaa olin onnellinen siitä, että sain olla töissä, enkä kotona itkemässä verta graduni päälle. Töissä rutiinit seurasivat toisiaan ja työvuoro loppui ennen kuin ehti alkaakaan. Kävin kaupassa, menin kotiin, painuin peiton alle. Päikkärit. Marraskuun paras puoli.

Valiopoika tuli kiskomaan minut ylös tunnin päästä. Reppu täyteen treenikamoja ja uimapukuja, suunta kohti kuntokeskusta. Puolentoista tunnin salitreeni, uusi ennätys penkkipunnerruksessa ja sitten kylpylän puolelle uimaan. Pientä pussailua vesiputouksen alla ja sauna täynnä liikuttavia vanhoja mammoja.

Kotona odotti kiljuva nälkä. Hieman ihanan juustoista parsakaaligratiinia uuniin, siihen kylkeen sipulista possupaistosta. Yksi huurteinen olut. Sitten peiton alle Valiopojan kainaloon katsomaan Netflixiä ja syömään suklaata.

Sunnuntaina nukuttiin pitkään. Tehtiin extrahyvä aamiainen. Lähetin Valiopojan puolestaan töihin ja lähdin itse korkkaamaan joulushoppailukauden. Kaupoissa oli mukavan väljää, kaiuttimissa soi Lumiukko. Löysin pari kivaa juttua ja ostin kotiin suuren varaston suklaakahvikapseleita, ne tulevat tarpeeseen. Tein lounastreffit Turun herkullisimpaan pizzapaikkaa, Pizzariumiin. Haahuilin hieman ulkosalla ja annoin myrskytuulenpoikasen nostattaa punan poskille.

Illemmalla meinasin jälleen nyykähtää peiton alle jo kuuden jälkeen, mutta energinen poikkis kiskoi raatoni puoliväkisin ylös sängystä. Toppatakki päälle ja ulos, suuntana elokuvateatteri. Suomalaista melankoliaa ja ufokarkkeja, hyvä yhdistelmä.

Ja sitten aamuyöhön asti jatkunutta supattelua ja pilvilinnoja. Kyllä kelpaa aloittaa uusi viikko. Marraskuu hei, ei tunnu vielä missään!

Hyvä ruoka, parempi marraskuu.

Kohupannarit villitsivät keittiön

Olen niin totaaliurpo, etten ollut kuullut blogimaailmaa järisyttäneistä kohupannareista ennen eilistä. Nolouden huipentuma. Mutta nyt asia ainakin on korjattu.

Kohupannarit ovat kohupannareita siksi, että ne ovat helppoja, hyviä ja halpoja.

Ai että kuinka helppoja?

No näin helppoja: riko kulhoon kaksi kananmunaa ja heitä sekaan yksi kypsä banaani. Surauta vaikkapa sauvasekoittimella mössöksi. Paista. Nauti.

Jep. Kaksi ainesosaa. Helppo muistaa resepti ulkoa! Itse olen elämäni kolhuissa hukannut lättypannuni, joten en alkanut väkertää sellaisia söpöjä pulleita amerikkalaisia pannukakkuja, vaan tein vohveleita. Se vasta helppoa olikin. Pannu kuumenemaan ihan ensimmäisenä ja mössön ollessa valmis oli rautakin jo tarpeeksi lämmin. Sitten vaan sudin hieman Oivariinia pannulle ja se oli siinä.

Tuosta annoksesta tuli täsmälleen kaksi hyvää, paksua vohvelia. Sopiva aamupala-annos siis. Laitoin taikinaan piristeeksi vähän sitruunamehua ja aika paljon kanelia. Ensi kerralla saatan kokeilla vaniljasokeria tai kookoshiutaleita. Mutta siis pelkkä kananmuna ja banaani riittävät myös sellaisenaan.

Kyytipojaksi nautin maustamatonta jugurttia ja pakastemarjoja. Oli muuten melko hyvä alku päivälle. Ja aika terveellinenkin. Mutta onneksi kompensoin sitä syömällä välipalaksi sipsejä. Ettei vahingossa pääse vaikka laihtumaan. Hyi.

(Ja peeäs. Minä luin kohupannareista Eeva Kolun ruokablogista. Ja niin taisi lukea aika moni muukin, sillä kun lähdin kauppaan ostamaan banaaneja, niin sain taistella itselleni laarin viimeiset yksilöt.)

Tekosyvällistä shaibaa ja makaronia

Ihan ensiksi haluan kiittää tietokoneen keksijää. Kuka hän sitten lieneekään. Elettyäni kolmisen viikkoa ilman omaa armasta kannettavaani, tajusin, kuinka surullisen riippuvainen tästä rakkineesta olenkaan.

Eilen illalla, kun postipoika pimpotti ovikelloa ja palautti huollossa olleen läppärini ilahduin niin suunnattomasti, että lähes syöksähdin halaamaan häntä. Sitten onneksi muistin olevani suomalainen ja kaihtavani kaikenlaista fyysistä läheisyyttä tuttujen ja tuntemattomien ihmisten kanssa. Huh.

Nyt olen aivan onneni kukkuloilla. Avain onneen on siis toimiva läppäri. Se on epämiellyttävä totuus. Kuvittelisin mielelläni olevani semisivistynyt ja kultturelli henkilö, jonka vapaa-ajan täyttävät kaikenlaiset pienet hyödylliset askareet, kuten liikunta, käsityöt, lukeminen, sosiaalinen kanssakäyminen ja ruuanlaitto.

Olin väärässä. Olen nettiriippuvainen ahdistunut pikku addikti, jonka elämä sortuu palasiksi ilman Facebookia, Bloggeria, Googlea, Utamailia, Pixlriä, Flickriä, Pinterestiä ja lukuisia nettilehtiä. Mutta hyvä, että tuli tämäkin asia nyt sitten selvitettyä.

Pakollisen nettitauon aikana minulla kyllä oli aikaa tehdä muita asioita. Aloitin pari käsityötä, kävin kirjastossa ja otin vähän valokuviakin pitkästä aikaa. Yhtenä iltapäivänä kevätaurinko lämmitti parvekelasejamme ja minä sain mahtavan tekosyvällisen ajatuksen:

Ihminen voi katsoa joko lähelle tai kauas. 

Eikö olekin vaikuttavaa? Kummassakin katsomistavassa on omat hyvät ja huonot puolensa. Lähelle katsoessa huomaa oman elämänsä pienet hienot hetket. Kuten vaikka sen parvekelasissa läikehtivät auringonsäteen. Toisaalta sitten pyörii helposti vain oman napanöyhtänsä ympärillä ja ahdistuu aivan turhista asioista. Suurentelee ja stressaa, vaikka kaikki on oikeasti hyvin.


Kauas katsoessa saa hieman perspektiiviä elämäänsä. Suuret linjat selkiyttävät ajatuksia ja asettavat ongelmat oikeisiin mittasuhteisiin. Kyllä tämä tästä. Jos ei vielä tänään, niin ehkä jo huomenna. Tai viimeistään juhannuksena.
Mutta toisaalta liian suuret ympyrät pistävät eksyksiin. Nykyhetkessäkin on oltava kiinni edes jotenkuten. Kaikki ei ole omalla vastuulla eikä koko maailmaa tarvitse pelastaa. Kunhan pitää itsestään huolen. Sillä pääsee jo pitkälle.

Varmemmaksi vakuudeksi otin kuvaesimerkit pohdintani tueksi.

Lähellä näkee sekä pöytäliinan ryppyisyyden että kauniisti kimmeltävän lasituikun.

Kaukana näkee Tampereen vaikuttavat vanhat rakennukset, mutta myös ikävästi tupruttavat tehtaanpiiput.

Tämän hyvin lyhyen filosofisen hetken jälkeen unohdin luonnollisesti kaikki ylevät ajatukseni ja menin keittämään makaronia. Siitä tuli hämmästyttävän hyvää.

Resepti menee suurin piirtein näin: ota jääkaapista ja pakastimesta kaikki vihannekset ja kasvikset, jotka käteen sattuvat. Muista myös maukas fetajuusto. Heitä ne pannulle. Keitä makaronit. Sekoita kaikki keskenään. Syö tyytyväisenä.

Oi nam.

Hedelmäöverit ystävien seurassa

Tampere on muuten ihan kiva kaupunki (Ransu, Simo Frangen, Särkkä, mitä näitä nyt on), mutta brunssikulttuuri ei täällä kyllä kukoista. Kivan, leppoisan ja järkevän hintaisen viikonloppuhengailupaikan löytäminen on työn ja tuskan takana. Tamperelaiset, mikä teitä vaivaa? Ettekö pidä kivasta tekemisestä?

Lauantaisin edullista brunssia saa Klubilta. Tarjottavatkin ovat oikein mainioita ja deejiit soittelevat leppoista musiikkia. Haittapuolena on tosin se, että tarjoilija käy kiskaisemassa lautasen kädestäsi tiskiin, ja kyselee puolen tunnin välein, että "oletteko te jo valmiita?" Ei niin leppoisaa. Tuulihatun tarjoama makuelämyskin menee ihan harakoille, kun kahvikupin santsaus täytyy hakea puolijuoksua, ettei tarjoilja vaan tulkitse sinun jo lopettaneen ruokailua, ja vie vaivalla kasaamaasi herkkusämpylää takaisin keittiöön.

Sunnuntaisinkaan tarjonta ei päätä huimaa. Kiivaan googlettelun jälkeen löysin yhden törkeän ylihintaisen (40e!), yhden edullisen ja epämääräisen (8e ja pubissa), yhden ylihehkutetun (Kahvila Valo) ja kaksi potentiaalista brunssipaikkaa.

Valitsimme kiivaan jahkaamisen ja epäröinnin jälkeen lopulta Hullun Poron. Nimi ei tässä tapauksessa onneksi ollut enne.

Hullun Poron brunssitarjonta löi kyllä hieman ällikällä. Blinejä! Rapuja! Sienimuhennosta! Ja onneksi myös joitakin hyviä ruokia...

Esimerkiksi tuoreita marjoja ja hedelmiä. Salaatteja ja vihanneksia. Leipäjuustoa ja hilloa. Possunpaistia, kermaperunoita, kotitekoisia lihapullia, nakkeja, paneroitua kalaa, lohirullia, maksapasteijaa, mozzarellaa, leikkeleitä, juustoja ja tietysti jäätelöbaari.

Vaatimaton jälkkäriannos

Kyllä kannatti pulittaa vastahakoisesti se parikymppiä "pelkästä aamupalasta". Koko loppupäivä menikin sitten niillä samoilla murkinoilla. Kätevää.

Loppuun toki vielä hieman purnausta: ei appelsiinimehua! Ei paahtoleipää! Ei croisantteja! Ei munakokkelia! Leipätarjonta oli muutenkin jotenkin olematon. Eikö kukaan enää syö aamuisin leipää? Karppaajat ovat jotenkin ujuttautuneet mukaan brunssibisnekseen. Kyllä minä niin mieleni pahoitin.

Tsemppiä nyt, Hullu Poro! Täydellinen brunssitarjonta on aivan käden ulottuvilla. Parantukaa!

Ruokavinkki surullisille tumpeloille

Jos päivä on huonommanpuoleinen (tiiliskivenpainoisia gradukirjoja, kaupasta loppuneita tulppaaneja, liian hikisiä jumppatunteja, jäistä vesisadetta, peruuntuneita bileitä, kadonneita matkahaaveita...) niin paras keino kääntää mieliala takaisin positiivisen puolelle on hyvä ruoka.

(Huom! EI herkut! Hetken hurmio on vyötärölinjan turmio. Suklaalevyt ja sipsipussit helpottavat hetkeksi, mutta sitten tulee ruokamorkkis ja entistä paskempi olo. Herkkuja saa syödä vain hyvällä tuulella.)

Joskus käy myös niin, että kun kolmen jälkeen raahautuu vittuuntuneena kotiin eikä tyhmyyksissään ole syönyt ollenkaan lounasta, niin mielenpiristämisruuan on hyvän lisäksi oltava myös helppoa ja nopeaa.

Tänään keksin maailman parhaan sikanopean ja helpon fiiliksennostamisruuan, joka on myös erittäin herkullista ja melkoisen edullista.

Eli saanko esitellä:

Tomaattipapumakaronivuohenjuustokeitto
(Juu tuo on se oikea nimi.)

Tarvitset:
sipulin
kaksi purkkia murskattuja tomaatteja (2 x 500g)
purkin valkoisia papuja tomaattikastikkeessa
vuohenjuustoa
makaronia
mausteita

Pistä makaronit kiehumaan. Pilko sipuli ja heitä se kattilaan öljytilkkaan kuullottumaan. Sopivan hetken päästä lisää tomaattimurskat ja mausta.
Itse laitoin sekaan kasvisliemikuution, chilijauhetta, valkosipulirouhetta, cayannepippuria, mustapippuria ja ripauksen sokeria.
Lisää keittoon vuohenjuustopötkylästä noin puolet. Talleta loppu jääkaappiin yksityisiä herkkuhetkiä
varten.

Soseuta sauvasekoittimella keitto tasaiseksi. Lisää sen jälkeen pavut tomaattikastikkeessa sekä kypsät makaronit. Kiehauta vielä uudestaan, mikäli keitto on ehtinyt jäähtyä.

Syö kaksi täyttä lautasellista ja tunne, kuinka mielialasi kohoaa.

(Keittolautasesta ei nyt ole tarjolla kuvaa tämän postauksen piristeeksi, sillä lautanen tyhjeni niin nopeasti, etten ehtinyt kaivaa kameraa esiin.)

Perjantai-illan soppa

Olen niimpaul kauhian hämmästyny. Eikös marraskuusta ole vierähtänyt jo tovi? Mistä tämä kaamosväsymys nyt on taas iskenyt? Kerta kiellon päälle?

Voisi kuvitella, että olisin tänä iltana energiaa pullollaan. Hyvät yöunet, reipas salitreeni, tavallista herkullisempi lounas, pieni graduhomma, kirjastokierros, kevyitä kotitöitä ja sen jälkeen vaan sohvalle vaakatasoon hyvän kirjan kanssa.

Olon pitäisi olla levännyt, rentoutunut ja tyytyväinen. Mutta ei. Taas väsyttää niin paljon, että polvet tutisevat. Pää nuokkuu salakavalasti alaspäin heti kun keskittyminen herpaantuu. Tuijotan tylsämielisenä kirjan sivuja ja luen huolellisesti samaa lausetta kerta toisensa jälkeen. Haaveilen siitä, että kellon viisarit siirtyvät osoittamaan puoli kymmentä ja voin painua pehkuihin.

Sellainen villi perjantai-ilta siis minulla.

Nyt pitäisi lähteä kauppaan, joka sijaitsee muutaman sadan metrin päässä. Ehkä kolmen minuutin kävelymatka. Mutta yhtä hyvin voisi se koomarketti olla vaikka valtameren takana, niin ylitsepääsemättömältä tuntuu vääntäytyä ylös täältä villaviltin alta.

Voi tietysti olla, että olen syntymälaiska. Mutta en ihan usko sitäkään, sillä muistelisin joskus lapsena juosseeni mielelläni paikasta toiseen. Tai ehkä se olikin siskoni.

Ajatuksetkin näemmä harhailevat kuin pikkulapset Cittarin leluosastolla. Voi kun mullakin olisi sellainen kuulutusjärjestelmä kadonneiden osasteni varalta.
"Ajatukset, energia ja aloitekyky, teitä kaivataan valkoisen sohvan luona. Siis ajatukset, energia ja aloitekyky, ilmoittautukaa valkoiselle sohvalle."

Huoh. Ajattelin kruunata tämän kreisibailausillan tekemällä keittoa. (Ehe ehe, toiset ottaa keittoo ja minä vaan hämmentelen sitä.)

Olen kaavaillut innovatiivista peruna-porkkana-maissi-chili-kookosmaito-curry -keittoa. Olen varma, että se maistuu hyvältä. Siis sillä oletuksella, että ikinä pääsen sinne kauppaan asti.

Kuva-arvoitus

Haisen tällä hetkellä niin pistävästi maalilta, että saatan kohta varmaan leijailla jossain ihan uusissa ulottuvuuksissa.

Syy on tämä:

Mystistä toimintaa.

Arvaattekö, mitä tästä vielä on syntymässä? Valmiin tuloksen näette täällä ehkä muutaman päivän päästä. Paitsi jos siitä tulee ruma. Siinä tapauksessa vaikenen koko episodin kuoliaaksi, ja joudutte elämään loppuelämänne raastavassa epätietoisuudessa. Sori vaan.

Tänään on ollut hyvä päivä, sillä olen tapahtunut monia hämmästyttäviä asioita.
1. Aurinko paistoi
2. Söin pitkän kaavan mukaan ja vieläpä hyvässä seurassa
3. Kävin Clas Ohlsonilla shoppailemassa. (!!)

Clasulle suuntasin siksi, että ostoslistalla oli sellaisia jännittäviä asioita kuin magneetteja, pikaliimaa ja spraymaalia. Mukaan tarttui myös vuositolkun haikailun jälkeen oma Dymo! Ehkä maailman turhin asia, mut ah kuinka mukavaa se onkaan omistaa.
(Tämän päihittää ehkä vain se kerta, kun ostin Clasulta laminointikoneen. Mutta jos on syntymässään saanut hullut askartelijageenit, niin mitäs sille sitten voi.)

Tampereen paras lounasmesta - Maruseki. Alkukeitto, salaatti, pääruoka ja jälkkärikahvit. (Kiinnittäkää huomiota tuohon maailman söpöimpään kahvikuppiin! Ihana!)

Näin talven tullen kannattaa tietysti syödä hieman enemmän kuin yleensä. Kunnon rasvakerros lämmittää paukkupakkasilla. Ja vaatekaupoissakin saa sitten paremman diilin - enemmän kangasta samalla hinnalla!

Nyt pitäisi jaksaa paiskia kouluhommia... mutta entäs jos enemmän huvittaisi syventyä kirjastosta haettuihin kirjoihin tai jämälangoista taiteillun tuubihuivin virkkaamiseen? Dymokin syyhyttelee sormia, haluaisin nimetä kaikki kotini esineet.

Jee, mun vapaa-aika on parasta! Kuten myös mun aamupalat, mmm!

Kirpputorilta tarttui eilen mukaan myös hillittömän mahtava löytö - ihan vahingossa. Ostin kirjan, ja huomasin myöhemmin, että sen sivujen väliin oli talletettu kasa pieniä paperilappuja. Mitä noissa salaperäisissä lapuissa lukikaan, siitä lisää ensi postauksessa...

Terveellisesti työläisenä

Alunperin ajattelin, että Tukholmaan päästyäni revittelen ruualla. Kokkaan aamusta iltaan ja lataan jääkaapin ääriään myöten täyteen kaikkea herkullista, ihan vaan siitä ilosta, että kukaan ei ole varastamassa ruokiani. Suunnittelin pitkäveteisten bussimatkojen aikana herkullisia ruokalistoja. Lasagnea, kaalipataa, kotitekoista pitsaa. Kermaista kanapastaa, täytettyä paprikoita, lohta ja valkosipuliperunoita. Tuoreita sämpylöitä, suussa sulavia suklaakeksejä ja kokonainen pellillinen pehmeitä mokkapaloja.

No jaa. En ollut ottanut huomioon sitä, että työssäkäyvältä menee kahdeksan tuntia työntekoon, tunti työmatkoihin ja kahdeksan tuntia nukkumiseen. Jäljelle seitsemän tuntia. Niiden aikana täytyy ehtiä käydä kaupassa, siivota, pyykätä ja tehdä itsestään ihmisen näköinen. Joskus olisi kiva myös rentoutua kaikessa rauhassa. Saatika urheilla.

Ruuanlaittoon ei siis ole jäänyt mitenkään extrapaljon aikaa. Varsinkin, kun olen töistä tullessa niin uskomattoman väsynyt, että voisin hyvin kaatua suoraan sänkyyn ja kuorsata onnellisesti seuraavaan aamuun saakka.

Ja silti ruokavalioni on kokenut aivan huiman parannuksen Göteborgin aikoihin verrattuna. Poissa ovat mikroateriat, irtokarkkiöverit, juhlajuomat ja aamuisin surullisin mielin murustellut näkkileivät.

Nyt vedetään ruisleipää, kasviksia, kalaa ja vihanneksia.

Tonnikalaa ja mozzarellaa.

Maissia ja kananmunaa

Lohta, ranskankermaa ja sipulia.

Ah. Fiilis on jotenkin paljon parempi heti. Eikä siellä töissä mitenkään millään pullamössöeväillä jaksaisikaan. Niin uskomattoman paljon opittavaa, että välillä meinaa iskeä epätoivo. Onneksi ihmiset neuvovat ystävällisesti jopa silloin, kun kysymykseni ovat täysin ääliömäisiä.

Ja loppuun vielä suunnattoman jännittävä paljastus siitä, että missä sitä majaa oikein pidetäänkään nyt hetken aikaa. No täällä.

Tsadaa!

Metropolikeskusta.

Kyltti, jota tulen tuijottamaan paljon.

On hyvin liikuttavaa, että Bandhagenisa on oma "keskusta". No löytyy sieltä ainakin tunnelbana, ruokakauppa, grillikioski, pitseria, kirpputori, autokoulu, korukauppa ja koirien päiväkoti. Perusliikkeet...

Melko mielenkiinnoton väliaikatiedotus

Neljän tunnin keskusteluseminaari viestinnän klassikkoteosten suhteesta yhteiskuntaan ja demokratiaan on nyt ohitse. Sain yhden (1!!!!) puheenvuoron. Svenssonit hölöttivät vaahto suunpielist pursuten, ei siihen väliin yksi hiljainen suomalainen mahtunut. Mutta mikäs siinä, olenkin aina ollut enemmän kuuntelija. Paitsi että tuolla en oikein jaksanut edes kuunnella... mutta ajattelin sitäkin enemmän. Omia ajatuksiani. Mutta niinhän se sananlaskukin menee, että ajatus on tärkein.

Nyt on valloillaan melko villi vapaudentunne. Tai oli, ainakin yhden ratikkamatkan verran. Sitten tajusin, että huominen "vapaapäivä" täytyy viettää asioita hoitaen, voi jee. Lempiasiani maailmassa. Heti hautajaisten ja hammaslääkärin jälkeen.

Huomenna pitäisi käydä pankissa lunastamassa saamani apurahashekki. (Tää ei oo kovin synkkä asia. Mielellään käyn hakemassa ilmaista rahaa.) Sen lisäksi pitäisi käydä viemässä Göteborgin asunnon irtisanomisilmoitus ja soitella verotoimistoon maastamuuttamisasioista. Osoitteenmuutoksen voisi tehdä. Göteborgin yliopistolla pitäisi käydä hakemassa allekirjoitus opiskelutodistukseen ja proffan kanssa jutella viimeisen tentin skippaamismahdollisuudesta. Ruotsalainen pankkitili odottelee luomistaan ja junalippu Göteborgista Tukholmaan pitäisi ostaa, ennen kuin on liian myöhäistä.

Ei ehkä taida yksi päivä edes riittää kaikkeen tuohon sähläämiseen.

No, laitanpa sitten randomisti ruokakuvia päivän piristykseksi. Hyvä ruoka, parempi mieli. Se tuli tänään taas todistettua, kun ennen seminaarirutistusta tein pitkästä aikaa itselleni oikeaa ruokaa. Kyllä kannatti raahata kattilat, leikkuulaudat, lautanen, tiskiharja ja ruokatarpeet neljä kerrosta alaspäin keittiöön. Kovin usein tuota matkaa ei valitettavasti jaksa ravata.

Vihannesnuudeliwokkia chilikastikkeella ja tonnikalalla. Mums. Onneksi jäi vielä toinen satsi huomiselle!

 Ja nyt kun grillikausi on jo avattu ja aurinko ehkä joskus paistaa, on grillaaminen aina loistava vaihtoehto. Tuohon naapuritalon grillipaikalle on itse asiassa vain hitusen pidempi matka kuin omaan keittiööni, joten vaivalloisempaa grillaaminen ei ainakaan ole. Kun porukalla tehdään, voi jokainen tuoda jotakin ja sitten maistellaan yhdessä. Perfekt.

Viimeksi taion mukaani kasvisvartaita. Tein niin pelkistettyjä, että pitäisi kelvata useimmille ruokailijoille, mutta sipulia en viitsinyt kuitenkaan jättää pois. Sipuli on parasta!

Göteborgissa olen huomannut myös sellaisen hämmentävän piirteen, että kaupungilla jaellaan usein erilaisia näytteitä. Sekä ruuista että muista tavaroista. Olen saanut aikani cokistölkin, käsidesin, kurkkupastilleja, purkkaa, suklaata, jugurttia, avainnauhan (?) ja saippuaa.

Välipala saattaa siis yllättäen kävellä kadulla vastaan! Kätevää.

Ekosuklaa oli liian tummaa mun makuun.

Juotava mustikkajugurtti sen sijaan piristi seminaaria tänään oikein kivasti.

Ja nyt kun tässä postauksessa ei muutenkaan näytä olevan päätä eikä häntää eikä oikein keskivartaloakaan, niin lätkäisen sateisen päivän piristyseksi vielä pari kuvaa, jotka otin viime viikon lopulla. Silloin aurinko paistoi ja kukat kukkivat ja elämä oli muutenkin erittäin idyllistä.

Tästä tuli suomifiilis. Leskenlehtiä näin koko kevään aikana yhden surkean kappaleen, mutta voikukkia on sitäkin enemmän.

Keväthattu päässä ja kaikkea!

Kööpenhaminapostaus muhii edelleen jossain tuolla aivolohkojen välissä. Ehkä saan sen ravisteltua ulos tässä lähipäivien aikana!

Normitorstai: sushia ja Molo Kids.

Aamulla bussissa seurasin hyväntuulisena edessä istuvan pikkutytön touhuja. Tyyppi esim lauloi itsekseen, tunki sormikkaitaan saappanvarsistaan sisälle ja venytteli poskiaan buldoggi-asentoon. Loistavaa aamuviihdettä minulle siis.

Juuri ennen kuin tämä (pellavapäinen ja sinisilmäinen!) pikkuruotsalainen jäi pois kyydistä, tulin kiinnittäneeksi huomioni tämän pipoon. Jossa luki isolla että MOLO.

Vähän tuli erikoiset mielleyhtymät siitä. Mutta kukin tyylillään. Itse taidan kyllä jättää sitten joskus tulevaisuudessa molojen mainostamisen pois omien lapsieni päähineistä.

Loistomerkki.

(Jotenkin tuo klähmäinen käpälänjälki tekee nimestä vielä pahemman! Molo - kaikkien kourijoiden suosikkimerkki! Kuva netin syövereistä. )

Muuten päivään kuului vesisadetta, turha luento ja tahattomat päikkärit. Mutta toisaalta niin myös tuntikausien skypetys koti-insinöörin kanssa ja lounas ihanassa sushipaikassa.

Vegesushi! Perus maki-rullia ja lisäksi parsaa, avokadoa, kananmunaa ja tofua.

Sushiravintola oli nimeltään Aisushi ja paikka sijaitsee Järntorgetin lähellä, aivan kuuluisaa Feskekyrkania (joo, se on kirkko jossa myydään kaloja) vastapäätä. Olin etukäteen etsiskellyt netistä suosittuja sushipaikkoja ja tämä kyseinen ravintola oli listattu kärkipäähän, eikä kyllä turhaan. Tampereen kuuluisa Marusekikin häviää tälle mestalle.

Seksiä keittiössä. (Katso kuvat!)

Tämä kirjoitus ei käsittele seksuaalisia löytöretkiä yhteiskeittiössä. Sori jos niin luulitte.

Yhteiskeittiöön suunnitellaan remonttia. Kaikkien asukkaiden tulisi olla keittiössä perjantaiaamuna kello puoli kahdeksan kuuntelemassa remonttimiesten tiedonantoa. Olin asian kanssa ihan fine, kunnes näin keittiön ilmoitustaulun.

Tämä on vissiin sitä yhteisöviestintää sitten.

Taidan sittenkin jättää tuon palaverin väliin. Mitäs minä siellä muutenkaan tekisin, kun kerran muutan kohta jo pois.

Yhteiskeittiö on kyllä sellainen asia, jota ei todellakaan tule vaihtariajan jälkeen ikävä. En ymmärrä, miten tilanne voikin täällä olla niin nihkeä. Parhaimmillaanhan yhteiskeittiössä voisi ihan oikeasti viettää aikaa naapureidensa kanssa, kokkailla yhdessä, lojua sohvilla katselemassa telkkaa ja tuntea olonsa kotoisaksi.

Nyt kun keittiöön kävelee, niin ensimmäine fiilis on tahmeus. Sukat liimaantuvat lattiaan, ruuantähteet lavuaariin, sormet jääkaapin ovenkahvaan ja likaroiskeet ikuisiksi ajoiksi liedelle. Nurkissa pyörii raakoja makaroneja, sipulinkuoria ja leivänmuruja. Jonkun riisinkeittimessä viikon ikäiset basmatit kehittyvät omia aikojaan riisipuuroksi ja metallinkeräysastia on täynnä kananmunankuoria. Sohva on onnistuttu mustista tyynyistä huolimatta likastamaan tunnistamattoman väriseksi, ikkunoista hädin tuskin paistaa aurinko läpi ja sohvapöytälle on jääny öljyinen kaukosäädin, sanomalehti, likainen voiveitsi ja syömäpuikot.

Ja silti onnistun joskus kokkaamaan tuossa kauhujen keittiössä esimerkiksi herkullisia lounassalaatteja.

Kinkkumozzarellasalaattia.

 Toisaalta taas joskus mätänevän biojäteastian haju nostattaa niin pontevat kylmät väreet selkäpiihin, että on pakko syödä ulkona. Viimeksi päädyin kreikkalaiseen ravintolaan syömään lammaslihapullia.

Oli ihan sikahyvää tuo tumma chilikastike.

Ah, kunpa pääsisin omaan kotiin laittamaan ruokaa kaikessa rauhassa. Nyt alkaa pikkuhiljaa se oman opiskelijakämpän satunnaisten sormenjälkien koristama jääkaapinovi tuntua jo aivan steriilin puhtaalta. Mieluummin söisin vaikka oman asuntoni lavuaarista, kuin ottaisin täällä yleisestä astiakaapista lautasen käyttööni pesemättä sitä ensin.

Munataiteilijat vauhdissa. (heh heh.)

Eilen koin saunassa zen-hetken jos toisenkin. Miten voi typerä pieni kuuma puukoppero rentouttaa ihmisen niin totaalisesti? Edellinen löylyttely tapahtui tosin joulusaunassa, joten oli tässä muutama kuukausi ilman höyryhengittelyjä vierähtänytkin.

Sen verran mukavaksi muusiksi lihakset pehmenivät saunassa, että päätettiin ottaa tavaksi kipaista lauteille hieman useamminkin.

Saunan jälkeen käytiin pöytään. Olimme vissiin kukin innostuneet tahollamme hieman liikaa, kun ruokaa oli varattu suurin piirtein kokonaiselle koululuokalle. Mutta eipäs se mitään, otetaan tänään sitten Påsk vol 2 ja jatketaan syömistä siitä, mihin eilen jäätiin!

Itse uskaltauduin ensimmäisen kerran ikinä kokkaamaan itse valkosipulikermaperunoita. Kaksi kiloa perunaa, yksi kokonainen valkosipuli ja viisi desilitraa kermaa hujahti seitsemän ihmisen suihin ajatustakin nopeammin. Ja tänään kun kävin tekemässä aamupalaleipäni, tuntui yhä, kuin yhteiskeittiössä olisi leijunut vieno valkosipulin tuoksu. Sori vaan kaikille.

Herkullinen hajupommi.

Istuttiin sitten kaikessa rauhassa ja syötiin hyvällä halulla lihapullia, nakkeja, valkosipuliperunoita, pastasalaattia sekä ruotsalaisten pääsiäisperinteitä - kinkkukiusausta ja påskmust-juomaa. Påskmust on jännä limppari, se maistuu hieman väljähtyneeltä kokikselta, mutta hedelmäisemmältä. Samaa juomaa on myynnissä myös jouluna, mutta silloin etiketissä lukee påskmustin sijaan julmust.

Jälkkäriksi oli tarjolla kääretorttua, sitruuna-fudgemuffinseja ja keksejä. Ja mikäli kaikkien näiden jälkeen jäi vielä hieman tilaa mahalaukkuun, oli sitä varten varattu tarjolle myös sipsejä ja taco-lastuja.

Niin, ja tietysti keitettyjä kananmunia! Taiteiltiin aina, kun maltettiin laskea haarukka hetkeksi pois kädestä.

Siis ihan ite tein.

Kuulemma kuollut jänis?

Yksinkertainen on kaunista. Kevään muotimuna esittelyssä!

Oltiin supertaitavia kaikki.

Kumipallona luokses pompin

Pääsiäisperjantaisauna lähestyy uhkaavasti, ja yleisen viihtyvyyden takia oli pakko käydä hommaamassa bikinit. Ja voi luoja että oli ahdistavaa.

Talvella on niin mukava pukeutua isoihin, pehmoisiin paitoihin ja vatsan napakasti piilottaviin farkkuihin. Voi huoletta pukea päälleen niin monta vaatekerrosta kuin ikinä haluaa, sillä untuvatakki tekee vartalosta kuitenkin sympaattisen palleron. Oikein kovinlla pakkasilla voi naamankin piilotta kaulahuivin sisään ja pipon kiskoa korville.

Mutta tämä tietysti johtaa siihen, että linjojakaan ei oikein jaksa vahtia. Säärvikarvat lämmittävät mukavasti viidentoista asteen pakkasessa ja kalmankalpeat raajat ovat piilossa pitkisten alla. Elämä on helppoa ja mukavaa.

Ja nyt taas sitten... kun monen kuukauden jälkeen vetäisee bikinit päälle ja tarkastelee itseään sovituskopin inhottavista peileistä niin ei paljon naurata. Miten se valokin on niissä kopeissa aina niin kammottavan rehellinen. Joka ikinen pienikin muhkura, epätasaisuus ja ryppy oikein hyppäävät silmille.

Ihailin tänään vaaterekissä roikkuvia, veikeän merellisiä punaisia valkopilkullisia bikineitä. Suurin odotuksin sonnustauduin uima-asuun ja toivoin henkiväni 50-luvun rantacharmia. Niin ei käynyt. Sen sijaan onnistuin näyttämään pallomereltä. Ei ollut hyvä.

Suunnilleen samoin kävi kaikkien muidenkin bikinien kohdalla. Lopulta oli pakko tyytyä melkohyvään vaihtoehtoon, kun johonkin vaatekappaleeseen sitä on vartensa verhottava siellä yhteissaunassa.

No kuvio oli sentään ihan jees.

Mutta ei tässä mitään, tulipahan ainakin taas hieman motivaatiota suunnata useammin sinne aamulenkille. Tosin mitä veikkaatte, mahdanko kutistua perjantaiksi sellaiset kaksi vaatekokoa, jos nyt heti lähden lenkille?

Ja ehkäpä voisin myös lakata syömästä lounaaksi tällaisia ihastuttavan terveellisiä annoksia:

No mut hei, laittikolaa! Ihan selvästi laihduttajan lautanen.

Mut ainakin ikkunasta avautui kiva näköala.

Nojoo. Ehkä tän päivän valituskiintiö oli sitten vaikka tässä. Parempaa jatkoa odotellessa!