Se aika vuodesta

Sain kahdelta perheenjäseneltä (toim.huom. molemmat naisia, mikä ylläri) vaatimuksen, että perinteisen joululahjatoivelistauksen olisi syytä ilmestyä blogiin.

Ja kas, kerrankin aihe, josta voisin kirjoittaa helposti parin metrin pituisen postauksen. Koska voi veljet, minä sitten pidän tavarasta.

(Ja toisaalta taas, en lainkaan pidä. Haluan pitää kaapit tyhjinä ylimääräisestä roinasta ja omistaa mahdollisimman vähän yhtään mitään. Kaksisuuntainen mielialahäiriö?)

Mitä vanhemmaksi elän ja mitä useammin saan säännöllisen kuukausipalkan, sen vähemmän minulla on tarpeellisia toiveita. Vielä muutama vuosi sitten toivoin laseja ja lautasia ja kulhoja ja sähkövatkaimen ja kahvinkeittimen ja imurin ja alusvaatteita ja kattolampun ja eteisen maton ja sitten vielä rahaa ruokaan, kiitos.

Nyt voin itse ostaa jokapäiväiset kipot ja kupot kaupasta. Tänä vuonna tarvitsemislistallani oli tasan yksi asia: kirkasvalolamppu. Mutta sitten tuli marraskuu, psyykkeeni hajosi ja huristelin Prismaan ostamaan sen supervalon.

Joten. Siinä meni sekin ainoa tarpeellisuus.

Nyt listallani onkin ainoastaan kaikkea kivaa. Sellaista, mikä piristäisi arkea, mutta ei missään määrin ole pakko hankkia.

Kotiin kaikkea kivaa:

Remppaan parhaillani vanhaa Lundia-hyllyä edustuskuntoon. Ja himoitsen paria tuollaista Lundian puista säilytysastiaa. Kattokaa nyt noita värejä! Täydellinen sininen ja mintunvihreä, mikä taivas.

Nappula-kokoelmaani voisin ottaa yhden tuollaisen messinkisen kaverin. Ja sänkyyni pehmoiset pellavalakanat!

Kylpyhuone kaipaisi isoja käsipyyhkeitä. Tällä hetkellä meillä on käytössä kaksi (2!!) käsipyyhettä. Niitä sellaisia käsittämättömän pieniä retalepyyhkeitä sen sijaan on todella monta kappaletta. En tajua mikä virka niillä on. Kerran kun kuivaa kädet, niin koko pyyhe on litimärkä. Isompaa kokoa, kiitti!

 

Itselle ihanuuksia:

Talvikuukausina ihoni muuttuu korpuksi. Yksi rasvaputeli kestää parisen viikkoa, joten niille on kova kysyntä. Mitä kosteuttavampi, sen parempi. 

Olen innostunut luonnonkosmetiikasta viime aikoina entistä enemmän. Rasvarintamalla (miten voi olla noin kuvottavan kuuloinen sana muuten, hyi) voisin testata vaikka estelle & thildin tököttejä. 

Myös Rahuan shampoosta olen kuullut ylistystä, samaten Juice Beautyn hedelmähappokuorinnasta, joka kuulemma suunnilleen räjäyttää kaikki epäpuhtaudet irti iholta. Kävis. 

Ja sitten mitenkään mihinkään liittymättä, haluaisin tuollaisen jättimäisen Daniel Wellingtonin nahkarannekekellon. Se on niin täydellisen simppeli.

Se tärkein (luku)paketti: 

Joulu ei tule ilman yhtä uutta romaania. Tai saattaa se tullakin, mutta en ole ikinä uskaltanut kokeilla. Mitä tekevät joulupäivinä ne ihmiset, jotka eivät lue uusia joululahjakirjojaan? Täysi mysteeri on se.

Tänä vuonna toivelistalle valikoitui taas ihan vahingossa suomalaisia naiskirjailijoita. Jee, hyvä naiset!

Yleisesti ihanaa joulutunnelmaa:

En tajua, miksi jotkut ihmiset pitävät pehmeitä paketteja tylsinä. Minä ottaisin mielelläni söpöt yöpöksyt tai sellaiset vähän skarpimman oloiset collegehousut, joilla kehtaisi käväistä myös Alepassa.

(Tai no, Valintatalossa. Tosin viimeksi käydessäni joku taisi olla sammunut siihen pullonpalautusautomaatin katveeseen, joten eipä tässä itse tarvitse suurempia paineita ottaa. Kunhan on jotkut housut jalassa kun sinne menee, niin ollaan jo voiton puolella. 

Tuollaisen sileän ruskettuneen vatsan voisin myös ottaa, mutta epäilen, että joulutoffeet ja suklaat voivat hieman vesittää tätä tavoitetta. Ehkä sit juhannukseksi.




Kaikkein parasta tässä joulun lähestymisessä on kuitenkin se, että MARRASKUU LOPPUU PIAN.

Voi luoja, että on sitä odotettukin. Pohdin jo hieman, että pitäisikö joulukuun ensimmäisenä päivänä pitää juhlat.

Siis sen kunniaksi, että silloin on pisin mahdollinen aika seuraavaan marraskuuhun.

Hyväosaisen haihattelijan joulutoivelista

On jälleen se aika vuodesta!

Viime vuonna joku katkerahko henkilö loukkaantui syvästi blogiin tekemästäni joululahjatoivelistauksesta. Hänen mielestään olin no, lyhyesti sanottuna, ahne paska.

Tälle henkilölle haluaisin terävöitää eron toiveiden ja vaatimusten välillä. Mikäli sanojen merkitystä ei ymmärrä, voi ne kätevästi käydä tarkastamassa vaikkapa sanakirjasta. Tai kysyä kaverilta.

No, asiaan.

Minulla oli itse asiassa hyvinkin kirkkaana mielessä, mitä olisin tänä jouluna halajannut löytää kuusen alta. Rannekello ja Nappula-kynttilänjalat olivat ykkösenä toivelistalla.

Ja sitten tulivatkin valmistujaiset. Sain molemmat toivomani tavarat ja niiden lisäksi vielä aimo kuorman kaikenlaista muutakin ihanaa. Joten homma onkin jo hoidossa! (Valmistujaisista lisää kuvamateriaalia seuraavassa päivityksessä! Pysykää kanavalla!)

Minä tarvitsisin itselleni oikeastaan vain yhtä asiaa. Kallista, teknologista valokuvakansiota! Eli toisin sanoen ulkoista kovalevyä.

En tiedä ulkoisista kovalevyistä mitään. Kysyin asiaa Valiopojalta. Hänellä oli selkeä vastaus - hanki Buffalo.

Itsehän kuvittelin buffalon olevan melko villiintynyt häränpuolikas. Mutta ehkä se onkin puhveli.

Joku tämmöinen, kenties. Vaikka tämä ei nyt taida olla se kehuttu Buffalo. 

Niin, siinäpä oikeastaan se onkin. Muuta en tarvitse. Mutta se ei toki tarkoita, etten haluaisi kaikenlaista turhaa ylellisyyttä.

Mitä vanhemmaksi tulen (siis olenhan jo lähestulkoon kolmekymmentä, ryppyvoiteita voi alkaa lähetellä tähän suuntaan) sitä enemmän pidän turhasta pikku luksuksesta.

Tällä hetkellä kaikki luksushaaveeni liittyvät arkipäivien piristämiseen ja työpäivien jälkeiseen rentoutumiseen. Hyvään yöuneen, mahdollisuuteen levätä ja rentoutua. Hyvään ruokaan ja juomaan, kivoihin kulttuurielämyksiin. Yleiseen onnellisuuteen. (onnellisuus, muuten! Siinäpä olisi hyvä lahja! Taitaa tosin ylittää joulupukinkin valtuudet.)

Koneellakyhjöttämisen jäykistämät lihakseni rentoutuisivat hierontalahjakortista! Tosin en kuvasta poiketen haluaisi esitellä varpaitani, mutta sellainen kunnon jurmotus niska-hartiaseudulle maistuisi kyllä.

Toisekseen haluisin helliä stressistä kukkivaa ihoani kaikin mahdollisin keinoin. Kuten herkullisilla kasvonaamioilla, ihanan ruttuisilla pellavalakanoilla tahi käsittämättömän pehmoisilla kashmir-villapaidoilla.

Myös esimerkiksi teatteriliput tai ravintolalahjakortit ovat enemmän kuin tervetulleita. 

 Mitäs muuta sitten? No vaikka villahousut! Ja pipa! Ei palele sitten päätä tai peppua pakkasilla.

Olen ihaillut Uhana-designia kyllästymiseen asti. Mutta kun jotenkin niillä vaan on homma hallussa. Ja sitä paitsi se nimi! Uhana! Ja jotenkin olisi aika siistiä marssia toimiston jakkupukujen ja kotelomekkojen keskelle villahousuissa.

Kattokaa ny noita printtejä!

 Ja sitten onkin jäljellä enää jokajouluinen klassikkotoive - jotain superkiinnostavaa luettavaa, jonka kanssa viettää tunnelmallisia hetkiä sohvannurkassa, toinen käsi suklaakonvehtirasiaan haudattuna.

Oikeastaan voisin lukea mitä vaan. Tässä nyt kuitenkin muutama esimerkki siitä, mihin haluaisin syventyä.

Vahvoja, vahvoja naisia. Kiinnostavia tarinoita.

Tai sitten poikamaisia kasvukipuilutarinoita. Tai miksei vanhaa kunnon Härköstä, kevyttä välipäivälukemista.

Odotan jo innolla viikonloppua, kun voin itse vihdoin lähteä hieman jouluostoksille. Listakin on jo valmiina, ja työpaikan ansiosta tilillä on jopa hieman ylimääräistä rahaa. Enää puuttuu vain aikaa.

Lahjoja puikoilla ja koukuilla

Tänä jouluna olin melkoisen tulessa itsetehtyjen joululahjojen kanssa. Sisko ja vävymies saivat mätsäävät pipot, pikkusisko tuubihuivin ja Valiopoika lapaset. Muutama idea jäi vielä mieleen muhimaan. Ehkä ensi vuonna sitten, kun aika ei ole vielä loppunut kesken.

Valiopoika sai Novitan seiskaveikalla kudotut kuvioneulelapaset. Miehisesti mustaa ja valkoista. Kuvioksi etsin Ravelrystä sympaattisen Totoron.

Juuri ja juuri mahtuivat Valiopojan lapiokäsiin.

Pikkusiskon tuubihuivi oli oikea murheenkryyni. Ohjetta ei ollut. Eikä sopivaa visiota. Aloitin huivin uudestaan kolmeen kertaan, kun aina joku asia oli onnistunut menemään pieleen. Mutta lopulta sain mukavan muhkean ja pehmeän huivin tehtyä. Lankana oli Novitan Hile. Ihania ohuenohuita hilesäikeitä on sujauteltu langan sekaan. Juuri sopivan vähän blingiä.

Mallina allekirjoittanut.

 Siskon ja vävyn pipot tein samanlaisiksi. Ohjeena toimi joka paikassa valloittanut Muita ihania -blogin superhelppo syyspipo. Siskon pipo oli punavalkoinen, vävyn mustavalkoinen. Unohdin valitettavasti kuvata miehisen version ennen pakettiin käärimistä. Mutta kivasti ne mätsäsivät yhteen, uskokaa pois.

Itsekin sain itsetehtyjä ihanuuksia lahjaksi. Valiopojan mummi oli pistänyt pakettiin taskullisen kaulahuivin (!!) ja palmikkolapaset. Oi.

Joulutunnelmia auttamattomasti myöhässä

Ihmiset ovat palanneet takaisin arkiseen raadaantaan. Ainakin hetkeksi. Kohta mätetään nakkeja ja perunasalaattia kaksin käsin, räjäytellään rahaa paukkuina taivaalle ja kohkataan uusista tuulista, uusista suunnitelmista ja siitä, kuinka tämä tuleva uusi vuosi tulee olemaan niin paljon parempi kuin edellinen.

Joulusta tuntuu kuluneen jo ikuisuus.

Mutta koska ensin rötväsin kotikotona joulupyhät ja sen jälkeen pyyhälsin Valiopojan kanssa Tallinnaan, en ole päässyt blogin ääreen joulutunnelmoimaan ennen kuin nyt. Kun viimeisetkin kinkunrippeet on ängetty pitsaan tai hernekeittoon ja lahjavuorista on merkkinä enää pursuileva paperinkeräyslaatikko.

Joten tässä sitä tulee. Joulun tunnelmia vuosimallia 2013. Kaikin puolin täydellinen vuosi. Ja hyvä oli joulukin.

Samat tonttutorviset ja kynttiläsysteemit vuodesta toiseen.

Jokajouluinen hupi: tarhassa taiteilluille joulukoristeille nauraminen.

Budabestejä, viinikarahveja, huolella taiteltuja kangasliinoja.

Kiltin perheen lahjasaalis, aattoaamun puuro ja pitkäsormisen Valiopojan taidonnäyte.

Paketeista paljastui juuri niitä asioita, joita olin toivonutkin. Astioita, lukemista, pehmoisia sukkia, lämpimiä lapasia. Kaikenlaisia herkkuja mahanpohjaa kutkuttamaan ja ihana pehmoinen tyyny yöunia parantamaan. Hieman uutta taidetta seinille, uudet kaunoluikkarit kodin viereiselle jääkentälle ja kameraan tuliterä objektiivi. Oi onnea!

Yleispäteviä paketointiniksejä (OBS! ystävät ja sukulaiset - sisältää spoilereita aattoillalle!)

Paketointi on yksi joulun parhaista asioista. Voisin shoppailla loputtomasti erilaisia houkuttelevia paperirullia. Voisin kerätä kilometritolkulla kangasnauhoja, vertailla tuntikaupalla erilaisia teippejä askartelukaupassa, sommitella pahvinpaloja pakkausten päälle ja kerätä muutamia satoja erivärisiä tussikyniä. Olen kuullut, että överiyden ihmemaassa jenkkilässä ihmisillä saattaa olla kodissaan paketointipiste. Eli pöytä, joka on varattu vain ja ainoastaan lahjojen paketoimiselle. Se se vasta olisikin jotain!

Koetan kuitenkin olla menemättä vielä sinne överiyden puolelle. Tänäkin vuonna paketoin lahjani tasan kahdella erilaisella paperilla - jotka sivumennen sanoen ovat täysin samat, kuin viime vuonnakin. Eli punaista ja ruskeaa voimapaperia. Perinteisellä linjalla mennään.

Minusta olisi mukava joka joulu hankkia uusi paperirulla - joka joulu uudet tuulet! Erilaisia tyylejä ja nokkelia uusia paketointiniksejä. Mutta ei. Olen jämähtänyt tähän voimapaperiloukkoon. Lähinnä siksi, että mitkään muut paperit eivät näytä yhtä a) tyylikkäiltä ja b) sympaattisilta.

Yksiväriset paperit ovat myös siitä mainioita, että niitä voi koristella niin monella eri tavalla. Yksinkertaisinta on tietysti valita joku kivasti mätsäävä lahjanaru. Suosittelen kokeilemaan kaupan kimmeltävien narujen sijasta välillä myös vaikka paperinarua, villalankaa tai juutinarua. Paketin voi myös jättää naruttamatta ja koristella pinnan vaikka kuvioteipeillä. Tai kiiltokuvilla. Tai erivärisestä paperista leikatuilla kuvioilla. Tai hitto vie, vaikkapa kakkiupaperilla, kuten allekirjoittanut teki. Antakaahan, kun demonstroin.

Pullonkaulaan söpö joulukuusenkoriste ja narua - paketti on valmis.

Lahjoja ei tarvitse aina paketoida neliskulmaisiksi. Tee välillä töttöröitä ja pussukoita, vaihtelu virkistää!

Skippaa narut ja kirjoita toivotus näyttävästi paketin pintaan. Tai jos paketointi jurppii, etsi valmis lahjakassi. Mauri Kunnaksen kuvittamat ovat tietty parhaita.

Kiinnitä huomiota pieniin söpöihin yksityiskohtiin. Lahjansaaja  ilahtuu! Ellei ole niin innokas, että repii paketin silpuksi silmänräpäyksessä.

Joulu on jo aivan nurkan takana! Huomenna tosin vielä Jännittäviä Työkuvioita ja lomatunnelma melko kaukana - mutta tiistaina sitten! Silloin aion velloa hämäränhyssyisessä joulukoomassa koko päivän.

Kas vain, joulufiilis! Tervetuloa!

Toinen adventti meni ohi niin, että hurahti. En muistanut edes adventtikynttelikköä sytyttää. Tosin puolustuksekseni sanottakoon, että nukuin huonosti, kieriskelin pitkään sängyssä, käväisin Turku Designin joulumyyjäisissä ja vietin loppupäivän töissä. Että joulurauhaa vain kaikille!

Mutta olen silti hieman innoissani kotiini hiipivästä joulutunnelmasta. Erityisen ihanan säväyksen tuo eräs tänne salavihkaa muuttanut tonttu, joka tuntuu olevan kimpussani takiaisen sitkeydellä. Vaan eipä siinä mitään, joulu onkin rakkauden aikaa. On mukavaa lojua iltaisin sängyllä katselemassa Netflixistä hyvänmielensiirappisarjoja ja kuiskutella kaikenlaisia salaisuuksia.

Olisi niin paljon kaikkea ihanaa, mitä voisi tehdä. Jouluostoksia esimerkiksi. Elän valheellisessa tyyneyden tunteessa, koska olen jo päättänyt mitä annan kullekin joululahjaksi. Tosin jossain vaiheessa kannattaisi varmaan käydä myös hakemassa ne tavarat pois sieltä kauppojen hyllyiltä ja kääriä kotona voimapaperiin ja juuttinaruun. Voi joulu.

Leipomuksia voisi myös tehdä. Piparkakkujuustokakun vaikka. Tai tiramisurahkapiirakan. Lucianpäivän pullatkin olisi kiva pyöräyttää. Tai jotain herkullisia suolapaloja, lohileipäsiä tai parmesankeksejä...

Joulukortitkin voisi tehdä. Minulla OLI mahtava joulukortti-idea, mutta koska suvussamme ilmeisesti menevät täysin käsittämättömien askarteluideoiden geenit sukupolvelta toiselle, niin jouduin hylkäämään tuon ideani. Vanhempani olivat nimittäin keksineet tismalleen saman kortti-idean.Uskomatonta, mutta totta.

Ja sitten olisi tietysti myös se gradu, jolle varmaankin pitäisi uhrata ajatus tai pari. Hmmm....

Ensin kuitenkin vielä vähän joulutunnelmia!

Viime vuonna askarrellut karkkipurkit pääsivät taas esille.

Liikuttavan ruma suosikkijoulukoristeeni - muovinen minikuusi.

Hyasintista joulun tuoksua ja kylässä käyneeltä kaverilta ihana yllärilahja.

Blossapullot kynttilänjalkoina ja myöhässä oleva adventtikynttelikkö.

Joulun toinen puoli - pikkumusta pikkujouluihin! Kaulakorukin näytti vähän joulupallolta.

Kära tomte, i år önskar jag mig...

Tuntuu kuin kirjoittelisin toivelistoja joulupukille vuosi vuodelta aikaisemmin. En enää muista missä vaiheessa alkutalvea niitä kirjeitä läheteltiin tontuille lapsuusvuosina. Varmaan pari päivää sen jälkeen, kun postiluukusta kopsahti ensimmäinen lelukuvasto?

Omassa ovessani oleva "Ei mainoksia, kiitos" -kyltti haittaa hieman tätä omaa joulutoivehaikailuani. En pääse kuolaamaan Marimekon tai Iittalan tai vaatekauppojen kuvastoja. Mutta hei onneksi olen luonnostani niin ahne, että keksin kyllä ihan keskenänikin, että mitä täältä kodistani vielä puuttuu.

Kaikkein hartaimpiin toiveisiini (valmis gradu, mielenkiintoinen oman alan työpaikka, oma asunto, mielenrauha, mitä näitä nyt on) pukki ei taida pystyä vastaamaan. Mutta ei se mitään, on mulla niitä vähän helpomminkin toteutettavia toiveita.

1. Tarpeelliset toiveet

Tänä jouluna ykköstoiveena taitaa keikkua hyvä tyyny. Liekö syynä ollut graduväsymys vai valmistumispelko vai puolella vähentynyt nukkumistila, niin pitkin syksyä olen vääntyillyt ja kääntyillyt kaikki yöt. Herännyt pienimpäänkin risahdukseen, vaihtanut asentoa minuutin välein, maannut hereillä kattoon tuijottaen. Välillä herään aamuisin väsyneempänä kuin olin nukkumaan mennessä. Epäilen paremman tyynyn parantavan unen laatua eksponentiaalisesti. Nykyinen tyyny on... no jaa. Lituskainen ja kuhmurainen ja vanha. Tilalle voisin ottaa vaikka Tempurin mahtityynyn. Sellaisen joka sopii ihmiselle, joka nukkuu sekä vatsallaan, selällään että kyljellään ja lisäksi kävelee öisin pitkin kämppää. 

Jotenkin tuo muoto on kyllä vähän epäilyttävä.

2. Turhat, mutta niin ihanat ja kauniit toiveet

Tyynyn lisäksi haluaisin hieman suomidesignia kotiani kaunistamaan. Olen viime aikoina ihastunut tulisesti Nappula-kynttilänjalkoihin. Katsokaa niitä! Miten leikkisä, mutta silti ajaton muotoilu! Ihania! Erityisesti valkoiset ja mintunvihreät. Ah.

Toinen kynttilähimotukseni suuntautuu Kastehelmituikkuihin. Yhden tuollaisen kirkkaan ostinkin jo, mutta se kaipaa kipeästi sielunkumppania itselleen. Kivituikkujen kanssa se ei tunnu löytävän yhteistä säveltä, mutta ehkä toinen Kastehelmi ratkaisisi tilanteen? Juuri nuo kirkkaat ovat kaikkein kauneimpia. 

Sen lisäksi halajaisin lisäystä Tuokioastiastooni, joka ei oikeastaan vielä edes ole mikään astiasto, vaan käsittää pari kahvikuppia ja kannun. Haluaisin pari tuollaista hurvaamaa syvää soppakulhoa, pari laakeaa ruokalautasta ja sitten pari pikkulautasta, joille voisi aamuisin asettaa juustovoileivän.

Koskaan ei voi olla liikaa kynttilänjalkoja.

Mulle nää kaikki!

3. Lukutoukan toiveet

Joulu ilman joululahjakirjaa olisi täysin epäonnistunut. En onneksi muista tällaista katastrofia tapahtuneen koskaan. Mikään ei ehkä ole jouluisempaa, kuin joulupäivän aamuna tehdä pari kinkkuvoileipää ja käpertyä villasukat jalassa ja villakoira sylissä lukemaan uutta kirjaa. Ja voi siihen kylkeen pari konvehtiakin napata.

Tällä kertaa voisin lukea vaikka aina yhtä ilahduttavan ennalta-arvattavaa Utriota, kaukokaipuun tyydyttävää Hosseinia, kyynelhanat avaavaa Gardellia tai kantaaottavaa Hiltusta.

Kirjoja, kirjoja, lisää kirjoja!

4. Herkkusuun toiveet

Tämä liittyy melko kiinteästi tuohon edelliseen kohtaan. Kirjat ja karkit, pyhä kaksinaisuus. Ei sille mitään voi. Se vaan toimii.

Jouluisin himoitsen yllättävän usein jugurttirusinoita. (Huom. Ei sitten mitään lällyjä valkosuklaarusinoita, vaan jugurtti!) Geisha on ikisuosikki, joka ei petä koskaan. Jonain jouluna muistelisin saaneeni irtokarkkeja ja se se vasta oli jotain.

Tämän joulun spesiaali on jostain syystä wiener nougat. En muista syöneeni kyseisiä keikarikarkkeja vuosikausiin, mutta nyt olen huomannut tuijottelevani niitä kaipaavasti useassakin marketissa. Mistä siinä on kyse? Miksi wiener nougat vetää minua mystisesti puoleensa?

Maistuis varmaan sullekin?

5. Viimeiset extrahimotustoiveet

Nämä menevät sarjaan epärealistiset. Mutta saa kai sitä nyt toiveitaan listata, hyvänen aika. Toiveissa on se kiva juttu, että ne saavatkin kurotella älyttömiin korkeuksiin.

Niin, kyseessä on siis jälleen kerran String pocket -hylly. Valkoinen ja kaunis. Yksinkertainen ja ilmava. Täydellinen alusta aistikkaasti asetelluille astioille. Kenties parille peltipurkillekin.

Stringin kanssa samaan sarjaan päätyi hopeinen hely. Yksinkertainen sekin. Sitä iänikuista Snö of Swedeniä luonnollisesti. Olenko muuttumassa minimalistiksi? No tuskin. Ainakaan tästä listasta päätellen. Enemmän on enemmän...

Jotenkin näiden kahden muotokieli sopii yhteen, eikös?

No niin. Siinä ne taisivat olla. Löytyikö joukosta omia suosikkeja? Mikä mahtaa olla tämän vuoden hittilahja? Ruotsissa se kuulemma on mehulinko. Haluankin tässä nyt julkisen sosiaalisen median areenalla kertoa, että minulle ei tarvitse antaa joululahjaksi mehulinkoa. Kiitos.

Varautunut vatipää vauvajuhlissa

Pian on käsillä se suuri hetki, 

kun päättyy haikaran pitkä retki.

Syliin kahden onnellisen

laskee lapsen suloisen.

En ole koskaan aiemmin ollut vauvajuhlissa. Ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että ystäväni ovat hitaasti ja harkitsevasti lisääntyvää sorttia. 

Ajatus vauvajuhlista on minusta jotenkin vaivaannuttava. Mitä siellä oikein juhlitaan? Sitä, että jotkut harrastivat hyvinkin hedelmällistä seksiä muutamia kuukausia sitten? Vauvahan ei yleensä juhlien aikaan ole vielä poistunut vetisestä yksiöstään. 

Lisäksi minua on kammottanut juhliin liittyvä amerikkalaisuus. Hillitön kulutushysteriä, lahjojen vertailu, ökykalliit koristeet ja tarjoilut. Mukahauskat leikit, jossa maistellaan lievästi äklöttäviä soseita, leikataan langasta mahanympärysmittoja, tehdään mahakipsejä ja syödään kertakäyttövaipasta suklaamoussea. Hmmm. Ei kiitos. 

Juhlien herkulliset tarjoilut. Ei yhtään sosepurkkia!

Ja ehkä eniten minua on pelottanut oma reaktioni. Mitä jos olenkin surullinen ja katkera? Lasken omia menetettyjä vuosiani, vääriä valintojani ja niitä valheita, jotka minun olisi pitänyt tunnistaa jo kauan ennen katastrofia. Mitä jos kyräilen vihaisena nurkassa ja silppuan haikarakortit kateellisena pieneksi silpuksi? Mitä jos alan retostella villillä ja vapaalla opiskelijaelämälläni? Mitä jos en kykene olemaan onnellinen sen toisen puolesta?

Eilen lähdin matkaan vähintäänkin hämmentynein fiiliksin. Istuin auton takapenkillä ja koetin olla ajattelematta yhtään mitään. 

Ihan hyvin se onnistuikin. Tartuin hetkeen ja yleinen hyvä tunnelma tarttui minuun. Ja minä söin herkkuja ja join viiniä ja kuuntelin vauvajuttuja. Vaihdoin kuulumisia, ihailin pientä ensisänkyä ja silittelin pehmeitä potkupukuja. Nukuin makeasti siskonpedissä, rentouduin saunan lauteilla ja koetin arvailla uuden ihmisen sukupuolta, strategisia mittoja ja syntymäpäivää. 

Ja olin vilpittömästi onnellinen. Ei siinä muutakaan voinut. Onnen ja odotuksen määrä oli jotenkin niin käsin kosketeltava. Juuri sen lapsen kuuluukin syntyä juuri nyt, juuri näille vanhemmille. Juuri tähän vaaleankeltaiseen huoneeseen. 

Vaippakakku! Ja lisäksi liikuttavia yksityiskohtia huoneesta, joka vain odottaa asukkiaan.

Nyt kuitenkin vain makaan sohvalla ja tuijotan kattoa. Selaan puolihuolimattomasti niitä samoja työpaikka- ja asuntoilmoituksia, jotka olen lukenut jo moneen kertaan. Minun vatsassani asuu vain kurinaa. Ja välillä perhosia, mutta ei niitäkään ole näkynyt pitkään aikaan. Ehkä kohta, kun kevät astuu taas askeleen pidemmälle... Tänään näin sentään ensimmäiset leskenlehdet.

Pikkuihmiselle viemäni lahja. Itsekudotut lapaset ja sukat, jotka sujautin hurmaavaan lammaslaatikkoon. Kokonaisuuden kruunasi omin kätösin nyperrelty kortti.

Mitä lahjaksi ikälopulle?

Viikon päästä vanhenen hyvin ratkaisevalla vuodella. Olen puolessa välissä viittäkymmentä. Neljännesvuosisadan ikäinen. Pikkulasten mielestä ikäloppu täti. Ja Alkonkin myyjien mielestä jo aika vanha.

Perhepiiristä sain melko tiukkoja käskyjä kertoa, mitä mahtaisinkaan halajata syntymäpäivälahjaksi. En äkkiseltään keksinyt mitään ja lupasin palata asiaan blogin puolella. Ja tässä sitä nyt ollaan.

Jaa-a. Mitä minä sitten kaikkein eniten itselleni tahtoisin?

No ensinnäkin kesätyöpaikan. Sen jälkeen ilmavan ja valoisan pikku vuokra-asunnon, jonka vuokraan minulla olisi varaa. Lämpimämpiä ilmoja. Aurinkoisen kesän. Iloisemman elämänasenteen. Kärsivällisyyttä. Sanavalmiutta. Aloitekykyä. Itsevarmuutta. Energiaa. Luovuutta.

Haluaisin myös loputtoman ison kirjahyllyn ja narisevat lautalattiat. Ikuisesti voimassa olevan lahjakortin Finnish Design Shoppiin. Aina tuoreita leikkokukkia maljakoihin. Haluaisin askartelu- ja ompelupöydän, jolle voisin jättää kaikki projektini levälleen kunnes saan ne valmiiksi. Haluaisin oman kaakeliuunin ja leveät ikkunalaudat. Haluaisin osata tehdä räsymattoja ja leipoa maailman parasta pullaa. Haluaisin, että iltani eivät koskaan olisi yksinäisiä.

Mutta en usko, että nuo toiveet yksien synttärien ansiosta toteutuvat.

Onneksi on olemassa myös paljon pienempiä ja materialistisempia onnen palasia.

Hyvin pieniä palasia:

Kesää vasten sitä kaipaa itselleen kirkuvanpunaista kynsilakkaa sekä iloisesti heliseviä rihkamakoruja. Tällä hetkellä kuten aina muutenkin himoitsen yksinkertaisia hopeaketjuja ranteisiin ja överi-isoja, pursuilevia sormuksia sormiin. Lahjaksi otan mielelläni myös kahvi- tai lounashetken ystävän seurassa.

Vähän isompia palasia:

 

 

Mikään ei piristä tavallista tympeää iltaa yhtä hyvin, kuin onnistunut elokuvakäynti. Leffalipuille on siis aina kysyntää tässä osoitteessa. Lisäksi keittiökaappini viisi muumimukia ja kaksi muumikulhoa kaipaisivat hieman tasapainoa keskinäisiin suhteisiinsa useampien kulhojen avulla.

Ja sitten ovat tietystikin kirjat. Pokkarit, kovakantiset, divarilöydöt, oman kirjahyllyn turhakkeet - kaikki käyvät. Paitsi siinä tapauksessa, että olen lukenut kyseisen opuksen jo joskus aikaisemmin. Tässä nyt esimerkinomaisesti neljä kirjaa, jotka haluaisin ehdottomasti lukea.

Isoimpia palasia:

Ikuisesti jumissa olevat olkapääni ja niskalihakseni kaipaavat tasaisin väliajoin reppua tilannetta helpottamaan. Ihanaa, nahkaista, pehmeää reppua. Ei haittaa, vaikka kantoväline olisi vinkeä, vanhanaikainen tai muuten vastustamaton.
Ja kun nyt kerran aloin siivota astiakaappiani parempaan järjestykseen, ovat Tuokio 24h -astiat tervetulleita. Erityisesti lautaset. Isot, pienet ja sopalle sopivat.

Olisko siinä teille tarpeeksi inspiraatiota? Itselleni tämän postauksen tekeminen aiheutti pahemmanlaatuisen eBay-kuumeen. Jävla skit.

Synttäreitä ja salaperäisiä suunnitelmia

Ilmassa tuntuu väreilevän jännitys. Siis minun henkilökohtaisessa ilmatilassani. Teistä muista en tiedä.

En tiedä myöskään sitä, mistä salaperäinen ilmapiiri johtuu. Ehkä olen keksinyt sen huomaamattani, ihan vain tylsähkön tavallisia arkipäiviä piristämään.

Tuntuu kuitenkin siltä, että kohta jotain tapahtuu. Jännittävää! Mitäköhän se voisi olla?

Onhan tässä tietysti tulossa kaikenlaisia muutoksia. Kuten se, että opiskelut pitäisi suorittaa kunnialla päätökseen. Opiskelukaupunki Tampereelle pitäisi sanoa kiitos ja näkemiin. Pitäisi etsiä oma uusi asunto. Päättää, että millaista elämää uudessa asunnossa haluaisi asua. Kompakti pieni keskustayksiö? Isompi lähiöluukku? Boheemi puutalokommuuni? Kimppakämppä tutun tai tuntemattoman kanssa?

Työhakemuksetkin muhivat aivoissa aivan lähtövalmiina. Samoin apurahahakemus. Niitten vierellä väreilee kutkuttavia kevätsuunnitelmia. Kotimaanmatkoja, juhlavalmisteluja ja höyhenenkevyitä hattarahaaveita.Talvihorroksen jälkeen perhosetkin ovat palanneet vatsanpohjalle.

Kohta minusta tulee minä. Ei opiskeleva minä, vaan aikuinen, itsenäinen, työssäkäyvä minä. Tsiisus. Pitää ehkä ostaa jakkupuku.

Mutta en ole huolissani. Ei tällä naamalla voi ikinä kovin vakavastiotettavaksi muuttua. Saatika näillä harrastuksilla.

Armas isäni täytti juuri vuosia. Pohdin ensin kiivaasti, että veisinkö hänelle suklaata vai sukkia vai peräti molempia, mutta sitten tajusin onneksi mennä kirjakauppaan. Valitsin huumoriveikko Roope Lipastin uusimman käärittäväksi punaiseen lahjapaperiin.

Ja koska kuulun strömsöuskontokuntaan, halusin lisätä pakettiin vielä pienen laminoidun loppusilauksen. Puudelikirjanmerkin. Innostuin siitä niin, että tein samassa hötäkässä itsellenikin sellaisen.

(Välihuomautus: harva asia herättää minussa yhtä suurta kammoa, kuin kannet levälleen lojumaan jätetty kirja. Tunnen suurta sääliä katsoessani kirjaparkaa, jonka nidottu selkä natisee liitoksistaan ja sivut alkavat salakavalasti irtoilla. Kirja menettää ryhtinsä ja lörpähtää ikävästi. Inhoan myös koirankorville taitettuja sivuja ja muita sottaamisia. Ihmiset, käyttäkää kirjanmerkkejä!)

Mutta tässä siis vielä havaintokuva mahtavasta lahjasta:

Puudelimannekiininä tietysti maailmankaikkeuden paras puudeli Heta

Nyt pitäisi kirjoittaa graduhops. Ja päivittää ideapaperi. Ja lähettää ne kirotut työhakemukset. Ja käydä palauttamassa metodikirjallisuutta yliopiston kirjastoon. Ja tulostaa yksi todistus. Ja käydä neuvottelemassa pohjoismaisten kielten opintosihteerin kanssa. Ja soittaa hammaslääkärille.

Jos ensin kuitenkin Facebook...

Poliittisesti epäkorrekti patalappu

Paljon onnea ystäväiseni!

Hyvä ystäväni päräytti mittaariinsa uuden lukeman. Eli kuten normaalit ihmiset ehkä sanoisivat, hän juhli syntymäpäiviään.

Loistavana ystävänä minä vein hänelle lahjaksi jotain, mitä hän luultavasti ei missään nimessä halunnut. Päivänsankari nimittäin toivoi kukkia tai muita kasveja uuden asuntonsa piristämiseen. Minä vein hänelle patalapun.

Ennen kuin pyörittelette liikaa silmiänne, niin katsokaa nyt herranjumala miten mainiolta se patalappu näyttää.

Muuten aivan loistava, mutta pieni moka siinä, että nuo silmät ovat väärin päin....

Ohjeen löysin hieman yllättäen täältä. Epäröin aluksi koko hommaan ryhtymistä, sillä ohjeet vaikuttivat kryptisiltä ja vaikeilta. Juuri sellaista käsittämätöntä salakieltä, jota käsityöharrastajat käyttävät sulkeakseen kaikki urpot harrastuksen ulkopuolelle. Mutta minä urpopa se selvitin tuon koodin, hahaa. Saatan tehdä itsellenikin oman lakupekan.

Koska pelkkä patalappu on silti ehkä maailman surullisin lahja, ostin sen kylkeen tietystikin vähän lakuja. Tarkoituksena oli hakea juuri tuolla samaisella naamalla koristettuja pötköjä, mutta eihän niitä tietystikään enää myydä. Rienausta olisi se. Niin että vähän ehkä katosi siinä vaiheessa idea tästä minun lahjastani.

Mielenkiintoista, kuinka erivärinen lattiani on kaikissa kuvissa.

Synttärikortti puolestaan syntyi siinä vaiheessa, kun junan lähtöön oli noin kymmenen minuuttia. Mutta kuten joka aamu peiliin katsoessani totean, yksinkertainen on kaunista. Mitä sitä turhia krumeluureja lisäilemään.

Lopuksi sinetöin tämän uskomattoman lahjakokonaisuuden Daniel Craigilla. Valinta ei tarvinne lisäselityksiä.

Hyvää onnea toivoo Daniel.

(Edit: No nyt kun luin tämän postauksen lävitse, niin tuli paha mieli ystävän toiveiden sivuuttamisesta. Joten ääsmarketista vielä tulppaanikimppu mukaan.)