Vauhtia maanantaihin

Olenko ainoa ihminen maailmassa, johon iskee maanantaisin valtava lamaannus? Tekemättömät asiat pyörivät päässä, tuleva viikko tuntuu loputtoman pitkältä ja työvuorot, kouluhommat, paperisotkut ja asunnonhakukaavakkeet tanssivat ripaskaa aivojen ympärillä.

Yleensä koko maanantai meneekö omituiseen vellomiseen. Tsemppaan itseäni, yritän saada jotain järkevää tehtyä ja pyörittelen peukoloita suuntaan jos toiseenkin. Huokailen ja haaveilen, kävelen epämääräistä ympyrää ja istun tuntikausia koneen äärellä saamatta mitään aikaiseksi.

Tänään ajattelin aloittaa viikon hieman toisin.

Ensitöikseni nousin ylös kahdeksalta. Vedin rahkaa naamaan ja vaatteet ylle ja päätin olla tehokas. Keräsin pitkin pöytätasoja lojuneet laskut kasaan ja maksoin ne kaikki pois. Ja samaan syssyyn naputtelin pankille vielä hakemuksen ASP-tilin avaamisesta. Eipä ole sitäkään tullut pohdittua kuin viimeiset kolme vuotta, josko nyt sitten oikeasti tekisi jotain asian eteen?

Seuraavaksi lähetin isännöitsijälle kiukkuista postia jo kolmannen kerran. Ehkä se talonkirjaote pian lähtee sieltä tänne päin. Sitten uusin kirjaston lainat ja pistin muistiin vielä pari hyödyllistä nimeä gradua varten.

Sen jälkeen surffasin osoitteeseen gym2000 ja varasin muutamat treenitunnit tälle viikolle. Attackia, pumppia, steppiä, syvävenyttelyä. Sitten pistin vielä pomolle sähköpostia, laskeskelin tämän kuun tuntipalkkoja ja laskupinoja yhteen ja suunnittelin omaa työvuorolistaani muutaman viikon pidemmälle.

Viimeiseksi etsin Kelaa varten hieman papereita, avasin gradutiedoston, siivosin työpöydälle tilaa muistiinpanoille ja keitin kupillisen kerrassaan huumaavan tuoksuista suklaakahvia.

Peukut pystyyn, että gradu etenisi sutjakkaammin kun muutama mielessä pyörinyt velvollisuus on nyt poissa kuvioista.

Loppukevennyksenä kuva Tallinnan hotellista viime joulukuulta. Kylppärissä oli melko mainio peili.

Spontaani marimekkohimotus

Vääryyttä on se, että voisi viettää sunnuntaita tekemällä kävelylenkkejä, leikittämällä koiria, syömällä kakkua ja lojumalla sohvalla naistenlehtien kera, mutta ei kykene tarttumaan tähän mainioon tilaisuuteen, koska gradu.

Olenko sattumoisin maininnut, että alan olla melko kyllästynyt siihen graduun...?

Eilen oli onneksi leppoisaa. Oli vaatekaappiin piilotettuja yllärilahjoja, oli uusia skumppalaseja ja niihin helmeilevää täytettä. Oli tuoretta ananasta, vedet silmiin nostavaa thairuokaa ja pyjamat päällä hengailua jo ennen kello yhdeksää. Oli paljon hymyjä ja sillä silmällä vilkuiluja. Oli räntäsateessa suutelua ja tulevaisuuden maalailua.

Oli myös spontaani käynti Marimekon myymälässä. Ja oli aavistus keväästä!

Oi oi oi miten kevyen houkuttelevalta Marimekon uusi kevätmallisto näyttikään. Kuinka pian onkaan mahdollista vaihtaa kolmet päällekäiset housut yksiin lyhyihin helmoihin ja rusettiballerinoihin.

Aloin haaveilla myös valmistujaisjuhlista. Kerrankos sitä ihminen ostaa itselleen valmistujaismekon. Kai se voisi sitten yhtä hyvin olla Marimekon mallistosta? Vaan kumpi olisikaan mainiompi, kotelomekkohenkinen Pihka vai a-linjainen Pihla?

Samaan syssyyn voisi kevätaurinkoa silmällä pitäen hankkia myös hyvin pallopitoisen Petja-tunikan ja jäätelökioskin mieleen tuovan Rona-hameen. Käsveskaksi kävisi pikkuruinen Ebony ja piknikeväät voisi pakata Eppu-reppuun....

Kaikki kuvat yllättäen osoitteesta marimekko piste fi!

Hmm. Ehkä olenkin lähestynyt tätä graduntekoa aivan väärältä suunnalta. Keppi ei ole tehonnut, joten seuraavaksi porkkanaa. Kun gradu lähtee esitarkastukseen, niin minä menen shoppailemaan Marimekkoon!

Graduavautuminen osa 4506

Olen tullut siihen tulokseen, että gradun kirjoittaminen muistuttaa paljon jakomielitautia. Tai teini-ikää, mutta nehän ovatkin suunnilleen samat asiat.

Tuntuu kuin minussa asuisi useampia persoonia.

Yksi laittaa herätyskellon soimaan joka aamu puoli kahdeksalta. Sama tyyppi suunnittelee jo illalla ravitsevan aamupuuron keittämistä seuraavana aamuna, pilkkoo jääkaappiin valmiiksi porkkananpaloja ja omenalohkoja terveellistä välipalaa varten, asettelee yliviivauskyniä värijärjestykseen työpöydän reunalle ja käy nettiopsussa laskemassa opintopisteitä. Se keskittyy mukamas oikein kovasti, mutta tuhlaa kaikki resurssinsa turhaan säätämiseen ja valmisteluun. Varsinaiseen työhön se ei uskalla tarttua ollenkaan.

Toinen tyyppi on välinpitämätön, mutta yllättävän ahkera. Se sammuttaa ensimmäisen tyypin asettaman herätyksen kerta toisensa jälkeen ja nukkuu aamulla pitkään. Se naputtelee tekstiä hajamielisesti toisella kädellä ja seurailee samalla telkkarista tulevaa saippuasarjaa. Sille merkkaa pelkästään sivumäärä, mutta tekstin laadulla ei ole mitään merkitystä. Se haluaa vaan saada homman pois alta. Mutta ei siksi, että voisi siirtyä ahkerasti työelämään. Ei, se tyyppi haluaa vaan päästä eroon tästä ikävän kuluttavasta elämänvaiheesta ja päätyä työttömäksi lusmuilemaan päivästä toiseen.

Kolmas on periaatteessa oikeilla jäljillä, mutta luhistuu paineen alla. Se kantaa kirjastosta hyllykaupalla lähdeteoksia, lukee artikkeleita ja muotoilee samoja lauseita kerta toisensa jälkeen. Se yrittää parhaansa, mutta tuntee olonsa riittämättömäksi. Se itkeskelee, tiuskii poikaystävälleen ja vajoaa tasaisin väliajoin epätoivoon. Se kuitenkin saa aikaan tekstiäkin. Aina välillä.

Neljäs on henkisesti noin 3,5 -vuotias. Se ei oikein tiedä mitä tahtoo, mutta haluaa sen kuitenkin HETI. Ja tahtoo tehdä kaiken ITSE. Mutta ei osaa. Ja taas seuraa irrationaalisia raivonpuuskia, jalan polkemista lattiaan ja gradupaperien repimistä silpuksi silkasta härkäpäisyydestä. Välillä se käy vastentahtoisesti päiväunilla (mutta kun ei mua nukuta!) ja herää huomattavasti paremmalla tuulella. Silloin se kaipaa halauksia ja vakuuttelua siitä, että kyllä tästä vielä hyvä tulee.

Viides seuraa koko touhua sivusta päätään puistellen. Se jättää kriisitilanteen ratkaisemisen muiden tyyppien harteille ja keskittyy ihan muihin asioihin pitääkseen itsensä järjissään. Se saattaa esimerkiksi kirjoitella blogitekstejä kesken todella hedelmällisen gradunosien uudelleen järjestämisen.

Huoh.

Kurkistus graduntekijän päivään

Klo 08:00. Herätyskello soi. Ulkona on pimeää, kylmää ja ankeaa. Noup.

Herätyskello soi uudestaan.
Valot päälle, vaatteet päälle, tietokone päälle. Gradudokumentit auki. Kuppi kahvia viereen. Tästä lähtee!
Puoli tuntia myöhemmin: Tai siis nyt lähtee!
Puoli tuntia myöhemmin: Tai siis aamupalan jälkeen lähtee!

Word-dokumentin selaamista ylös ja alas. Sivunumeroiden tarkistamista. Tämän hetkisen sivunumeromäärän vähentäminen tavoitesivunumeromäärästä. Sivujen jakaminen jäljellä olevilla graduntekopäivillä. Tuloksesta ahdistuminen. Koneelta pois nouseminen.

Epämääräistä lähdeteosten selailua. Viiden sivun hajamielinen lukeminen. Yksi alleviivaus. Toiseen kirjaan tarttuminen. Erään tietyn lähdeviittauksen (näin sen muistaakseni tässä kirjassa yhden hyvän kohdan eilen... tai viime viikolla. Vai olikohan se joku toinen kirja?) turhaa etsimistä 20 minuutin ajan. Turhautuminen. Takaisin koneelle.

Yhden alleviivauksen lisääminen kappaleeseen. Yllättävä inspiraatiokohtaus ja polveilevaa, epäloogista omaa analyysia puoli sivua. Hetkellinen tyytyväisyys.

Lounasta. Pakko saada lounasta. Kauppaan tai ravintolaan ei uskalla lähteä, koska muuten hyvä flow (hahahahaha!!!) saattaa lopahtaa. Kaapista löytyy makaronia. Sitä siis. Peston ja.....hmmm....peston kera. Epämääräistä syyllisyysoloa tehokkaan graduntekoajan tuhlaamisesta syömiseen. Ruokahalun menettäminen.

Paluu inspiraatiohetkellä kirjoitetun kappaleen pariin. Itseinhokohtaus ja häpeä. Puolen kappaleen poistaminen.

Apaattinen hetki. Kellon vilkuilua. Kriisiterapiahetki Facebookissa.

Otsikoiden muuttelua, sisällysluettelon päivittämistä. Täytesanojen poistamista. Ahdistumista gradun lyhenemisestä.

Word-tiedoston selaamista ylös ja alas. Pientä googlailua inspiraation toivossa. Ja sitten sattumalta lottopotti - gradun aiheeseen liittyvä, oleellinen ja hyvin kirjoitettu artikkeli!!!

Pitkien sitaattien kirjoittamista, omien ajatusten väliin muotoilua, itsevarmasti kirjoitettuja hypoteeseja.

Lähdeluettelon päivittämistä. Tunnin googlailusessio siitä, kuinka verkkolähde oikeaoppisesti lisätään lähdeluetteloon. Asia jää silti epäselväksi.

Sukeltaminen työpöydällä huojuvaan paperipinoon. Jonkun tietyn käsinkirjoitetun idealappusen turhaa etsimistä. Opponentin puolivillaisten kommenttien lukeminen läpi kymmenennen kerran. Tarttuminen pöydällä lojuvaan naistenlehteen. Epämääräinen puolituntinen juorujen ja muodin parissa. 

Parin hypoteesin poistaminen, omien sanavalintojen hiominen vähemmän kärkkäiksi.

Jonkun muun kirjoittaman gradun lähdeluettelon selaamista uusien lähdeteosten toivossa. Ajatusten harhailua. Facebook. Netflix. Blogit. Seinään tuijottaminen tunnin verran.

Leipäteksin rivivälin toiveikas tarkastaminen. Valitettavasti se on jo valmiiksi 1,5 eikä 1,15. Ei automaattista pidentymistä siis tiedossa. Gradun tallentaminen Dropboxiin ja hetkellinen kylmien väristysten aalto, kun ajattelee sellaista skenaariota, missä tietokone yhtäkkiä kaatuisi ja veisi gradun mennessään.

Poikaystävä tulee kotiin ja kysyy kuinka päivä on mennyt. Ahdistunutta tilitystä. Pieni hermoromahdus. Rohkaisevia sanoja.

Lupaus itselle kirjoittaa gradua vielä tunnin verran.

Tunnin päästä havahtuminen siihen, että gradu on edistynyt 5,5 rivillä.

Luovutus. Ja sama huomenna uudestaan.

Helan går

On niin kaunis sunnuntaiaamupäivä. Tekisi mieleni lähteä ulos. Ottaa ehkä kamera mukaan ja kuvailla keltaisia vaahteranlehtiä ja auringossa kimmeltävää Aurajokea.

Mutta ei pysty ei. Kahden päivän rälläämisen jälkeen on aika ryhdistäytyä ja sulkeutua koko päiväksi työkoppiin naputtelemaan näppäimistöä luurit korvilla.

Perjantaina juhlittiin melko mahtipontisia vuosijuhlia. Oli puheita ja palkintoja. Oli alkumaljoja ja akrobaatteja. Oli kehruuvalssia, karitsanpaistia ja konjakkia. Oli mieskuoro, elävää musiikkia, valokuvia, taidokkaita tukkalaitteita ja jäykissä frakeissaan komeilevia nuorukaisia. Oli snapsilauluja, daameille ojennettuja neilikoita ja ahdastakin ahtaampi tanssilattia.

Taitaa noilla valkoisen värisiin takkeihin ihastuneilla henkilöillä olla vähän suureellisempaa tämä opiskeluaika, jos vertaa vaikkapa nyt kaikenlaisiin tyhjäntoimittajoihin ja kynänheiluttelijoihin. Oman opiskelijajärjestöni vuosijuhlat koostuivat muistaakseni jostain melko mitäänsanomattomasta safkasta, tylsistä puheista ja....hmmm. Ei niihin sitten tainnut mitään muuta kuuluakaan.

Näissä hippaloissa sen sijaan hienosteltiin oikein kunnolla. Etikettisäännöt ja pukukoodit olivat hallussa kaikilla osallistujilla. Ja menuksi tarjoiltiin alkuun lohipastramia soijabruleen ja limekasvisten kera. Sen jälkeen seurasi karitsan paahtopaisti mustajuuripyreen, glaseroitujen omenoiden ja inkiväärikastikkeen kera. Sitten tarjoiltiin hämmentävä välijälkiruoka suoraan hammastahnatuubista ja aterian kruunasi lopulta valkosuklaabravaroise, ananaskompotti ja thai-basilikajäätelö.

Ruokailun jälkeen oli aikaa vapaalle seurustelulle. Heitin kankeasti läpyskää tuntemattomien ihmisten kanssa ja pakotin Valiopojan pysymään tiiviisti kannoillani. Oikein mainiosti kaikki sitten lopulta menikin. Skumppa avasi hieman kielenkantoja ja tutustuin muutamaan uuteen persoonaan. 

Ja sen jälkeen oli vielä bussikuljetus jatkoille, jossa jalkani huusivat niin ponnekkaasti hallelujaa, että pienen pyörähtelen jälkeen parkkeerasin itseni tukevasti pöydän ääreen. Sopivasti siihen boolimaljan viereen.

Öisellä kotimatkalla kavaljeeri esitteli ritarillista puoltaan ja kaappasi jalkapuolen juhlakaverinsa sylikantoon, etteivät korkokengät päässeet tekemään enää enempää vahinkoa. Voi ylisöpöys. Muutaman tunnin tehokkaan tirsailun jälkeen vaihdettiin sifonki, silkki, rusetit ja frakkipaidat astetta rennompaan asustukseen - kumppareihin, ruutupaitoihin ja muihin maalaisvermeisiin. Lähdettiin yhteisbussilla kohti Mynämäen työväentaloa. Bussissa jaettiin avuliaasti viinapillimehuja janoisille matkalaisille kello kymmeneltä aamulla. Ja samaan rataan jatkui sitten se koko loppureissu.

Silliksillä vallitsi miellyttävä yhteisdarran ilmapiiri. Ihmiset kasasivat lautasilleen nakkeja ja lihapullia kuin viimeistä päivää. Itse pidin toisessa kädessä kahvikuppia ja toisessa appelsiinimehumukia ja tuumin, että ehkä tästä vielä selvitään. Samaan aikaan Valiopoika viittiöi jo innokkaasti kohti olutlavoja. Uuteen nousuun!

Lopulta päädyin kömpimään traktorinmalliseen pomppulinnaan. Parkkeerasin itseni mukavasti pehmeään nurkkaukseen ja Valiopoika kömpi viereeni. Joku viritteli ilmoille Leevien yhteislauluja yksi toisensa jälkeen. Aurinko paistoi taas. Livebändi soitteli työväentalolla ja joku huuteli kananuudeliwokin olevan jo valmista.

Iltapäivän kääntyessä hiljalleen kohti loppua bussikuskit ilmestyivät takaisin pihamaalle. Rintsikoihin puettu lehmä haastoi kuskien kanssa riitaa ja onnistui rikkomaan myös pomppulinnan (saavutus sinänsä), mutta muuten tunnelma pysyi koko ajan leppoisen mukavana. Köröteltiin takaisin sivistyksen pariin ja vallattiin kauppakorkean biletila. Sauna lämpeni halukkaille, palju odotteli pihalla kylpijöitä ja sohvilla nuokkuvatkin piristyivät, kun keittiöön ilmetyi äkkiä kymmenittäin pitsalaatikoita.

Lähdettiin Valiopojan kanssa käppäilemään kotiin päin iltakahdeksan aikoihin. Pohdiskeltiin hetki, että pitäisikö lähteä vielä kruunaamaan lauantai-ilta jonnekin hulvattomaan menomestaan. Juhlakunto kuitenkin loppui kesken ja ryömittiin tyytyväisenä nukkumaan jo ennen kuin nukkumatti edes harkitsi lähtevänsä kierrokselleen.

Että sellainen viikonloppu tällä kertaa. Ja nyt pitäisi jaksaa lähteä sinne töihin. Voi miksi elämä ei aina voi olla pelkkää juhlaa.

Väriteemana oli vissiin musta.

Puitteet olivat melko prameat.

Tunnelmia ennen h-hetkeä.

Paljon hämmennystä juhlioiden keskuudessa aiheuttanut hammastahnaputkiloon pakattu snack, herkullinen jälkkäri ja siirtyminen piletunnelmiin.

Ykköset pois yltä ja paluu juurille. Landeilua, Turkutunnelmia ja vaarallinen pillimehu.

Kun gradu karkasi käsistä. Ja pöydältä.

Tiedättekö, miltä näyttää keittiön pöytä ahkeran opiskelijan työpiste noin 1,5 tuntia ennen gradun aineisto-osuuden palautuksen dead linea?

Jep. Se on vissiin sellainen hallittu kaaos? Paitsi että mikään osa siitä ei enää ollut hallinnassani. Kaaosta tosin oli sitten senkin edestä, että ehkä se hieman tasapainottaa tilannetta.

Että sellaisia gradukuulumisia tällä kertaa. Toinen huomionarvoinen seikka on se, että graduideoille, muistiinpanoille ja kommenteille pyhitettyyn vihkoon oli jotenkin puolihuolimattomasti alkanut ilmestyä kuvioneulesuunnitelma. Huoh. Strömsö-aivot, ettekö te ymmärrä, että teille ei ole nyt tilausta tällä hetkellä! Palataan asiaan ensi keväänä!

Moikka menneisyys!

Leikin olevani pienen pieni veturi aamulla kerran. Pihisen, puhisen ja yskin niin pontevasti, että VR:n miehet ovat jo alkaneet suunnitella minulle aikataulumuutoksia.

Mutta aina kun hetkeksi maltan luopua nenäliinojen, kurkkupastillien ja hunajateen pyhästä kolminaisuudesta, koetan käydä läpi kaappeja ja laatikoita muuttoa varten. Tänään otin urakaksi viiden yliopistovuoden ajalta kertyneet luentomuistiinpanot.

Ja voin kertoa, että niitä oli useampi kilo.

Tämän verran paprua tuli tiensä päähän. Seuraava osoite: paperinkeräyslaatikko.

Luentopaperien poisheittäminen kirpaisee yllättävän paljon. Joskus niitä muistiinpanoja on kirjoittanut ihan tosissaan. Opiskellut ne ulkoa ennen tenttiä ja tallettanut huolella kansioon. Ei kai niitä nyt voi vaan heittää menemään? Ihan kuin tyhjentäisi aivonsa.

Mutta jos realistisia ollaan, niin tuskinpa tulen enää koskaan syventymään "Journalismin lajit" -kurssin luentomateriaaleihin. Minä tiedän, mitä journalismin lajit ovat. Olen itse kokeillut niistä useita. Joten kiitos ja hei, te kaikki turhat paperit!

Pienen myönnytyksen itselleni tein. Säästin muutaman yleishyödyllisen monisteen, pari omaa esseetä. Ja sitten myös sen ihka ensimmäisen luennon muistiinpanot.

Johdatus tiedotusoppiin! Voi nyyh! Katsokaa, miten hienon otsikonkin olen jaksanut väkertää! (Ja ilahduttava lause heti ekassa kappaleessa: Viestintä ei ole KAIKKI.)

Tosin tuo ensimmäisen luennon hikipinkous ei ole kantanut kovinkaan pitkälle. Jo seuraavalla viikolla oli muistiinpanojen reunoihin alkanut ilmestyä omituisia töherryksiä ja kiemuroita. Kaikkein oudoin oli tuo alla näkyvä Faller ner på knä!

Mitä? Miksi? Minkä takia olen halunnut vaipua polvilleni? Suunnitelinko kosintaa, olinko uupunut, pitikö kengännauhat solmia? Ja ennen kaikkea miksi olen pitänyt tarpeellisena ilmoittaa nämä aikomukset ruotsiksi luentopaperin reunalla?

Liian paljon aikaa?

Tutkimattomia ovat minun tieni.

"Onneksi olkoon ja energiaa opintoihin!"

Tänään kävin viemässä kandidaatintutkintohakemuksen (!!) opintovastaavalle. Nolotti jo valmiiksi. Itse tutkielmanhan sain valmiiksi jo kaksi vuotta sitten. Ja sen jälkeen olen....hmmm... no, laiskotellut. Unohtanut koko asian. Kriiseillyt sivuainevalintojen kanssa ja kohdannut yllättäviä vastoinkäymisiä.

Mutta suurimmaksi osaksi tämä vuosikausien perseily johtuu ihan vain omasta saamattomuudestani. En millään jaksanut hakea kokonaismerkintöjä perus- ja aineopinnoista. En myöskään ollenkaan viitsinyt ottaa selville, miten saan vaihtarivuoden opinnot siirrettyä omaan opintorekisteriini. Saatikka että olisin yhtään tajunnut täyttää niitä hakemuspapereita ja laskeskella opintopisteitä.

No, eilen kuitenkin täytin sen hakemuksen. Siihen meni pari tuntia aamupäivästä. Oikein hyvä, että olin kerännyt voimia tätä koitosta varten kahden vuoden ajan.

Tänään vein hakemuksen perille. Olin valmistautunut selittelemään viivytyksiä ja puolustautumaan loppusuoralla olevilla maisteriopinnoilla. Vaan eipä tarvinnut. Aurinkoisesti hymyilevä opintovastaava tarkisti hakemuksen ja totesi, että "Oi, mahtaa susta nyt tuntua hyvältä, tosi hieno suoritus. Onneksi olkoon ja energiaa vielä näihin maisteriopintoihin!"

Niin, totta. Onneksi olkoon, minä. Onhan se nyt ihan kiva saada joku tutkinto. Kaksi viikkoa ja virallisen läpyskän pitäisi tipahtaa postiluukusta lattialle. Iih!

Oi Johan

Tänään tein gradua. En toki silti kirjoittanut mitään. Mutta etsin tieni kaupunginkirjaston lehtienlukusaliin ja haalin hieman aineistoa koeanalyysia varten.

Lehtienlukusali oli sympaattinen paikka. Paljon, paljon kumaraisia papparaisia. Hiljaista kahinaa, varovaisia kröhäisyjä. Ja vaikuttava määrä sanomalehtiä.

Minä suuntasin ulkomaisten sanomalehtien osastolle. Oli englantia, espanjaa ja esperantoa. Kiinaa, persiaa ja iso kasa venäjänkielistä lehteiltävää. Ja yksi ruotsalainen sanomalehti. Voi Tampere, etkö tiedä, mikä tämän maan toinen virallinen kieli on?

No, kelpasi se yksikin, joka onneksi oli vanha kunnon Dagens Nyheter. Kuvasin aineistoni salavihkaa kännykkäkameralla ja sain osakseni hyvin vihaisia eläkeikäisiä katseita. Päätin olla uhrautumatta tieteen nimissä enää yhtään sen enempää ja lähdin äkkiä karkuun.

Kotosalla söin mustikkarahkaa ja sain sydämentykytyksiä Jonas Gardellin kirjasta. Jos pitäisi valita yksi ruotsalainen suosikkihenkilö (mikä kamalan vaikea tehtävä!), minä valitsisin Jonas Gardellin.

Söpö sisäänkäynti ja ihana joululahjakuppi.

Ruotsista ja suosikeista tulikin muuten mieleen, että miksiköhän ruotsalaisilla on niin ihania miestennimiä? Kuten Johan. Tai Albin. Ejvind. Henning. Mattis. Sigfrid. Volter. Mio. Melker.

Vaikka naisten nimitarjonta on yleisesti ottaen paljon surkeampaa kuin miesten, niin naapurimaan puolelta löytyy muutamia kivoja vaihtoehtoja kauniimmallekin sukupuolelle. Kuten Solveig, Tove, Vivian, Silvia, Ulrika, Agda, Alva, Elvi, Ester, Hildur, Lydia, Malin ja Moa.

Jävla skit. Pitääkö tässä nyt hankkia ruotsalainen lapsi? Ja kun ne ruotsalaiset miehet on välillä sellaisia nössön puoleisia.

Kun remppamies aamuvarhain ovelle ilmestyi

Mitä oikeastaan on patterien ilmaus? Pistetäänkö niihin ilmaa vai otetaanko sitä pois? Ja miksi siihen hommaan tarvitaan kaksi (2) raavasta remonttimiestä? Varsinkaan kahdeksalta aamulla?

Oli miten oli, niin ehkä kämpästämme tulee tämän toimenpiteen jälkeen taas lämmin. Muutamia viikkoja sitten, heti muuttopäivän jälkeen, asunto oli liiankin trooppinen. Hiki puski pintaan ja ilma ei vaihtunut. Nyt taas sitten öisin hytisee peiton alla veijot jalassa ja villasukat polviin asti kiskottuna. Mutta toisaalta kun välillä on ahdistavan kuuma ja välillä jäätävän kylmä, on keskiarvoinen lämpötila varmaan ihan sopiva.

Tästä on tulossa ankeaakin ankeampi kuvaton postaus. Tietokoneasia ei ole edelleenkään edennyt ja kotivakuutuksen kiemurat pistävät pään pyörälle. Koulutöitä olen tällä viikolla tahkonnut niin käsittämätöntä vauhtia, että pelkään otteeni lipeävän millä hetkellä hyvänsä.

On reportaasia. Tutkijoiden metsästystä. Itsearviointia. Muiden arviointia. Esitelmiä. Pakollisia luentoja. Uutistenlukua. Keskusteluja. Suoria lähetyksiä. Pomoilua. Aikatauluttamista. Pari roikkumaan jäänyttää esseetä. Ja ai niin, se yksi lukupiiri... Ja mites se gradu?

Esimerkki: eilen olin ajatellut painua koulupäivän jälkeen jumppatunnille (joka melko päheästi on nimetty Yo combatiksi) ja kaivautua sen jälkeen sohvannurkkaan telkkaria tuijottamaan. Olkkarin pöydällä odottelee pari houkuttelevaa dvd:tä, jotka hamstrasin kirjastosta alkuviikolla.

Vaan kuinkas sitten kävikään. Radiokurssin työt kaatuivat päälle ja yhtäkkiä huomasin olevani matkalla juttukeikalle. Historiallinen kiertokävely Tampereen keskustassa. Vaakasuoraan vihmovassa vesisateessa luonnollisesti. Erikoishuomionkohteena homojen ja lesbojen kaltoinkohtelu tässä tehdaspiippujen pilkuttamassa kaupungissa.

Nnngggh!! Kun vesipisarat suhraavat muistiinpanot yhdeksi siniseksi lammikoksi ja haastateltava silmäilee mikrofonia kuin kesäkuumalla tuoksuvaa biojäteastiaa, tekee vähän mieli luovuttaa. Jos pistäisi ammatin vaihtoon? Joku siisti sisätyö olisi poikaa. Liukuhihnalla vaikka.

Nyt on vaan niin syksy. Niin totaalisen ja kokonaisvaltaisen harmaata. Missä ovat ruskan riemunkirjavat värisävyt? Missä raikkaat kotimaiset omenat, kuulaat syysaamut ja keskipäivän loistava aurinko? Missä mustikkapiirakat, tuoksukynttilät, uudet harrastukset ja liikuntainnostus? Missä käsinkudotut villapaidat ja uusi teepannu? (Nimittäin tämä ihanuus. Ja sopisi siihen oikein kivasti lisäksi vielä näitä astioita. Joulukin tässä tulossa ja kaikkea.)

Nyt ei ole muuta kuin päivä päivältä pimeämmät aamut ja pieni epätoivon viima. Sitä sinnittelee ohuessa takissa ja synteettisissa sukkahousuissa, koska vielä ei vaan voi olla talvi! Ei voi!

Tänään raahustin koululle yhdeksäksi. Näillä näkymin koulupäivä loppuu seitsemältä. Jos sitä tänään vaikka ehtisi sinne sohvalle saakka? Ja leipoisi vaikka maailman helpoimman mansikkapiirakan ja söisi sen kanssa puoli litraa vaniljajäätelöä.

Crash boom bang

Ette ehkä usko, mutta viime aikoina olisin halunnut tulla bloggailemaan, mutta tietokone sanoi sopimuksen irti. Tuosta noin vaan. Bang. Nyt yritän parhaani mukaan olla ajattelematta niitä kaikki viiden viime vuoden aikana sinne tallettamiani tärkeitä kuvia ja tekstejä. Ja taitaa siellä muhia myös valmiiksihiottu kandintyö ja alkutekijöissä haparoivat gradumuistiinpanot. Hmmm.

Ja koska onnetomuudet ovat aivan sairaalloisen läheisriippuvaista ja epävarmaa porukkaa, eivätkä koskaan uskalla saapua taloon yksin, on nyt samaan syssyyn mennyt rikki myös leivänpaahdin, sähkövatkain ja digiboksin kaukosäädin. Eilen kännykkä alkoi pelottavasti vilkkua ja säristä. Onkohan mulla joku todella pahantahtoinen aura, jolla tietämättäni sotken kaikkien kodinkoneiden virtapiirit? (Ei en tiedä onko kodinkoneissa virtapiirejä. En tiedä mikä on virtapiiri. Lähinnä tulee mieleen lauma sokerishokissaympäriinsä  juoksevia kolmevuotiaita.)

Koulu on virallisesti alkanut, koska nykyään aamulla väsyttää vaikka olisi nukkunut kahdeksan tunnin sikeät yöunet. Ja aamulla on alkanut palella sormenpäitä, kun kävelee yliopistolle. Silti aurinkopaistaa jotenkin erityisen kirkkaankultaisena. Syksy.

Olen pitkästä aikaa taas epämääräisen innostunut opinnoistani. Täällähän saattaa vahingossa vaikka oppia jotain! Ehkä maisteriopintoihin siirtymisessä oli sittenkin jotain ideaa. Opettajat ovat alkaneet kohdella minua kuin järkevää ihmistä. (Hahaa! Aivan turhaan!) Luennoilla keskustellaan työelämästä ja solmitaan kontakteja mahdollisiin työnantajiin. Yhtäkkiä käsissä on omien radiolähetysten tekemistä, luentojen pitämistä ja pomona toimimista. Låter bra, etten sanoisi!

Tosin ettei nyt ihan liian epätodelliseksi hehkuttamiseksi mene, niin pakko vielä näyttää, mitä kaikkea jäi käteen eiliselta luennolta.

Järkevää maisteriopiskelua

Tässä voisi vaikka koettaa vedota siihen, että jotkut oppivat parhaiten kuuntelemalla. Ja kuuntelemaan keskittyminen taas on helpompaa, jos samalla piirtää tai kirjoittaa.

Toinen tärkeä huomio oli se, että kesätöistä on edelleenkin niin paljon hyötyä. Varsinkin visuaalista sellaista. Kesätyöpaikan kynä nimittäin sointuu älyttömän hyvin tämän vuoden yliopistokalenteriin!

Syksyn väri on punainen.

Edessä on viikonloppu ilman tietokonetta. Täytyy vissiin tyytyä käymään kirjastossa, lojumaan tuntikausia brunssilla, katsomaan leffoja, kävelemään kirpeässä syysilmassa ja käpertymään sohvannurkkaan teekuppi kädessä.

Voi harmi. 

Mansikkamuistoja ja Lippmannin Waltsu

Huomenna on ehkä koko vaihtariajan paras päivä. Saan vieraita Suomesta. Sisko & sen poikkis tulevat käymään ja viipyvät aina sunnuntaihin asti. Olen ihan täpinöissäni. Tuttuja ihmisiä! Siitä on nyt kuitenkin vierähtänyt jo reilut neljä kuukautta, kun olen päässyt keskustelemaan kenenkään superystävän tai perheenjäsenen kanssa. Melkein jännittää.

Olen otsa kurtussa seuraillut sääennusteita. Kivasti vaikuttaa siltä, että loppuviikko on kylmää, pilvistä ja sateista. Sunnuntai-illasta alkaen keli luonnollisesti vaihtuu oikein aurinkoiseksi, ja ensi viikko mennään hellerajaa hipoen. Tekisi mieli kirjoittaa tähän joku oikein mehevä suomalainen kirosana, mutta perkele, minähän en sellaista harrasta.

Niin tohkeissani olen tästä vierailusta ollut, että ikäänkuin unohdin käyväni koulua. Kalenteria selailemalla kuitenkin (onneksi!) huomasin, että ensi maanantainahan täytyykin palauttaa lukukauden viimeinen essee. Se taas tarkoittaa, että kirjoitusaikaa minulle jää...no, tämä päivä. Hmm.

Kaiken lisäksi luennoitsija teki melko inhasti, ja määräsi esseen kirjoitettavaksi siitä samasta pahuksen opuksesta, josta jo kertaalleen pakistin väkinäisen referaatin paperille. Jättekul! Mitäköhän uutta keksisin nyt sitten sanottavaksi? Walter Lippmannin Public Opinion tulee nyt sitten todella tutuksi. Vaikka kai sitä pitäisi olla vain tyytyväinen, arpaonni olisi saattanut iskeä kohdalleni myös Habermasin täysin käsittämättömän tajunnanvirtateoksen, joten parempi näin.

Tämä päivä menee siis jälleen näppäimistöä naputellen. Jossain vaiheessa käväisen happihyppelyllä palauttamassa yhden kurssikirjan Humanistenin kirjastoon ja kierrän kaupan ja kaverin luota takaisin sorvin ääreen.

Ettei vaan mene liian helpoksi: Public Opinionin lisäksi esseeseen täytyy sisällyttää myös kaikki muut kurssikirjat! Voi jee!

Muistelen kaiholla sunnuntai-iltapäivää, kun istuttiin kavereiden kanssa veden äärellä syömässä kesän ekoja mansikoita, ja auringon lämmittämä kivimuuri oli niin kuuma, että takamus hehkui. Ehkä ensi viikolla uudestaan sitten...

Oma maa mansikka!

Perus Göteborgmaisema.

Mutainen vesi toi kotoisasti mieleen Aurajoen.

Mutta kyllä tää tästä. Kahvia riittää ja raollaan olevasta ikkunasta kuuluu linnunlaulua. Vielä kun saisin aivot käyntiin, niin essee olisi jo puoliksi tehty.

Melko mielenkiinnoton väliaikatiedotus

Neljän tunnin keskusteluseminaari viestinnän klassikkoteosten suhteesta yhteiskuntaan ja demokratiaan on nyt ohitse. Sain yhden (1!!!!) puheenvuoron. Svenssonit hölöttivät vaahto suunpielist pursuten, ei siihen väliin yksi hiljainen suomalainen mahtunut. Mutta mikäs siinä, olenkin aina ollut enemmän kuuntelija. Paitsi että tuolla en oikein jaksanut edes kuunnella... mutta ajattelin sitäkin enemmän. Omia ajatuksiani. Mutta niinhän se sananlaskukin menee, että ajatus on tärkein.

Nyt on valloillaan melko villi vapaudentunne. Tai oli, ainakin yhden ratikkamatkan verran. Sitten tajusin, että huominen "vapaapäivä" täytyy viettää asioita hoitaen, voi jee. Lempiasiani maailmassa. Heti hautajaisten ja hammaslääkärin jälkeen.

Huomenna pitäisi käydä pankissa lunastamassa saamani apurahashekki. (Tää ei oo kovin synkkä asia. Mielellään käyn hakemassa ilmaista rahaa.) Sen lisäksi pitäisi käydä viemässä Göteborgin asunnon irtisanomisilmoitus ja soitella verotoimistoon maastamuuttamisasioista. Osoitteenmuutoksen voisi tehdä. Göteborgin yliopistolla pitäisi käydä hakemassa allekirjoitus opiskelutodistukseen ja proffan kanssa jutella viimeisen tentin skippaamismahdollisuudesta. Ruotsalainen pankkitili odottelee luomistaan ja junalippu Göteborgista Tukholmaan pitäisi ostaa, ennen kuin on liian myöhäistä.

Ei ehkä taida yksi päivä edes riittää kaikkeen tuohon sähläämiseen.

No, laitanpa sitten randomisti ruokakuvia päivän piristykseksi. Hyvä ruoka, parempi mieli. Se tuli tänään taas todistettua, kun ennen seminaarirutistusta tein pitkästä aikaa itselleni oikeaa ruokaa. Kyllä kannatti raahata kattilat, leikkuulaudat, lautanen, tiskiharja ja ruokatarpeet neljä kerrosta alaspäin keittiöön. Kovin usein tuota matkaa ei valitettavasti jaksa ravata.

Vihannesnuudeliwokkia chilikastikkeella ja tonnikalalla. Mums. Onneksi jäi vielä toinen satsi huomiselle!

 Ja nyt kun grillikausi on jo avattu ja aurinko ehkä joskus paistaa, on grillaaminen aina loistava vaihtoehto. Tuohon naapuritalon grillipaikalle on itse asiassa vain hitusen pidempi matka kuin omaan keittiööni, joten vaivalloisempaa grillaaminen ei ainakaan ole. Kun porukalla tehdään, voi jokainen tuoda jotakin ja sitten maistellaan yhdessä. Perfekt.

Viimeksi taion mukaani kasvisvartaita. Tein niin pelkistettyjä, että pitäisi kelvata useimmille ruokailijoille, mutta sipulia en viitsinyt kuitenkaan jättää pois. Sipuli on parasta!

Göteborgissa olen huomannut myös sellaisen hämmentävän piirteen, että kaupungilla jaellaan usein erilaisia näytteitä. Sekä ruuista että muista tavaroista. Olen saanut aikani cokistölkin, käsidesin, kurkkupastilleja, purkkaa, suklaata, jugurttia, avainnauhan (?) ja saippuaa.

Välipala saattaa siis yllättäen kävellä kadulla vastaan! Kätevää.

Ekosuklaa oli liian tummaa mun makuun.

Juotava mustikkajugurtti sen sijaan piristi seminaaria tänään oikein kivasti.

Ja nyt kun tässä postauksessa ei muutenkaan näytä olevan päätä eikä häntää eikä oikein keskivartaloakaan, niin lätkäisen sateisen päivän piristyseksi vielä pari kuvaa, jotka otin viime viikon lopulla. Silloin aurinko paistoi ja kukat kukkivat ja elämä oli muutenkin erittäin idyllistä.

Tästä tuli suomifiilis. Leskenlehtiä näin koko kevään aikana yhden surkean kappaleen, mutta voikukkia on sitäkin enemmän.

Keväthattu päässä ja kaikkea!

Kööpenhaminapostaus muhii edelleen jossain tuolla aivolohkojen välissä. Ehkä saan sen ravisteltua ulos tässä lähipäivien aikana!

Terveisiä epätoivosta

Nyt on pamahtanut sellainen referaattistressi päälle, että oikein otsaa kuumottaa. Tai saattaa sitä toki kuumottaa senkin takia, että käräytin sen vappupäivänä tomaatinpunaiseksi. Oli miten oli, tuskan hiki otsalla ei tällä hetkellä tunnu kovinkaan hyvältä.

Olin etukäteen ajatellut kirjoittaa referaatin tulevana viikonloppuna. Sitten tajusin viettäväni kyseisen viikonlopun Kööpenhaminassa rellestämässä. Nyt ei kyllä oikein hyvältä näytä. Luen Public Opinionia niin raivokkaasti, etten muista puoliakaan. Mutta kun ei kerran ole aikaa keskittyä ja pohdiskella tai sulatella lukemaansa...

Hetken jo harkitsin, että pitäisikö nyt iskeä vaihtari-kortti pöytään ja väittää opelle, että kielitaito ei just nyt tällä hetkellä riitä. Sisu vaan ei taida antaa periksi luovuttaa. Hampaat irvessä kohti hylättyä arvosanaa!

Eniten tällä hetkellä tökkii englanti. Public Opinion on ensimmäisen maailmansodan jälkeen kirjoitettu viestinnän klassikkoteos. Kirjoittaja Walter Lippmann oli kuulemma toimittaja, mutta sitä ei kirjan tekstistä todellakaan huomaan. Niin uskomattoman epäselviä ja kiemuraisia lauserakenteita, että melkein voisi jonkun palkinnon moisesta saavutuksesta myöntää.

Tänään on tarkoitus paahta kirja loppuun (sellaset 150 sivua, toppen!) ja viettää maanantai ja tiistai referaatin parissa. Keskiviikkona onkin sitten jo seminaari. Pikkuisen hirvittää... Toivottavasti Köpiksenreissu menee ilman takaraivossa jyskyttävää huonon omatunnon ääntä, ja pystyn nauttimaan minimatkasta ilman Lippmannin haamua kintereillä. 

Eilen kokeilin opiskelua sekä Kurs- och tidningsbibliotekissa että kotinurkissa, mutta ei ollut motivaatiossa tai keskittymiskyvyssä suurtakaan eroa. Tänä aamuna käväisin hakemassa energiaa pururadan lenkkipoluilta ja kahdesta saavillisesta kahvia. Jag klarar det här! Måste!

Kirjastossa oli astetta kivemmat puitteet.

Ja likaiset ikkunat.

Barneykin tsemppasi.

Puurtaminen jatkui kotona yömyöhään.

 Ainoa lohtu tässä päivässä on se, että illalla pidetään Köpis-palaveria ja suunnitellaan huomenna starttaavaa matkaa. Ja kuka tietää, ehkä grillihiiletkin pistetään taas kuumiksi.

Oi ihana Waltsu

Oooa hela natten

Nyt voin tyytyväisin mielin sanoa, että vaihtariressun yksi tavoite on saavutettu. Eilen osallistuin ihka-aitoihin ruotsalaisiin pileisiin! Ainoana epä-svenssonina vieläpä! Vau!

Aloittelin iltaa korkkaamalla siiderin grillikauden avatuksi muutamien ystävien ja naapureiden kanssa tässä opiskelija-asuntolan pihamaalla. Voin kertoa, että mustaksi paahtunut kabanossi ja tulisenmakea sinappi maistuivat melko hyviltä näin vuoden tauon jälkeen. Siihen kylkeen hieman tuoretta salaattia, parmankinkku-juusto-herkkusieniä sekä naapuripöydästä nappaistu tomaatti-mozzarella-basilika-alkupala ja kyllä kelpasi.

Ostettiin vielä optimistisesti pussillinen omiakin grillihiiliä, vaikka Göbiksessä vielä vietettävät viikot voi jo laskea yhden käden sormilla. Mutta mikäs sen parempaa, kuin kokoontua ilta toisensa jälkeen keräämään sytytysnesteen kesäistä katkua hiuksiinsa, kääntelemään grillissä valmistuvia herkkuja ja lämmittelemään viilenevässä illassa kipristeleviä sormenpäitä viimeiste hehkuvien hiilteen päällä. Hyvässä seurassa totta kai.

 Tänään en kyllä sitten ole vastapainoksi saanut mitään aikaan. Aamulla heräsin, datasin koneella ja menin sen jälkeen takaisin nukkumaan. (!?) Kävin sentään iltapäivällä pienellä kävelyllä ja istahdin hetkeksi kirjaston pihalle lukemaan Lippmannia ja juttelemaan ystävien kanssa.

Kevätkengät! Toppen!

Yliopiston pihalla on melko...hmmm... hieno taideteos.

Ja kirjastorakennuksen ja ruokalan välistä näkyy Lisebergin huvipuiston maailmanpyörä!

Ja latasin myös ihan hauskan polaroid-ohjelman tietokoneelle. Oi kun joskus saisikin oikean polaroid-kameran! Tosin paremman puutteessa tämä ohjelmakin kelpaa. Kuvat putkahtavat tiedostoiksi oikeaoppisen surinaäänen saattelemana ja ilmestyvät näkyviin pikkuhiljaa, kuten oikeat polaroidkuvatkin. :)

Det är över nu!

Viimeinen ryhmätyötapaaminen, seminaari ja esitelmä ohi!! Voi mikä uskomaton onnentunne. Kotimatkallakin ajattelin että onpa ihana ilma, kunnes tajusin, että satoi vettä. Mutta nyt voin ehkä tehdä taas kaikkea kivaa vapaa-ajallani, kuten nukkua. Oi!

Tämän päivän esitelmä ei mennyt niin täydellisen putkeen, kuin edelliskerran. Tipautin punaisen langan käsistäni kahdesti ja pidin hehkeää ööööööööööööööö -ääntä ihan liian usein. Mutta väliäkös sillä, kun koko homma nyt kuitenkin on jo ohi.

Olen alkanut jo toiveikkaasti ajatella, että ehkä pääsen läpi tästäkin kurssista. Tenteistä/tehtävistä on nyt tehty kaksi. Kursmoment 1 on siis takana, kursmoment 2 ja 3 vielä edessä. Seuraavaksi pitäisi tarttua Walter Lippmannin viestinnän klassikkoteokseen Public Opinion, lukea kirja ja kirjoittaa siitä referaatti, osallistua seminaariin kirjan pohjalta ja lisäksi "relatera din bok skriftligt till olika perspektiv på makt och demokrati i ljuset av någon aspekt i kurslitteraturen."

Voi kuinka odotankaan innolla! Kirjapähkäilyn jälkeen on jäljellä vielä yksi tehtävä, koko päivän kestävä roolipeli kriisijournalismista. Hmm?

Yritän kovasti löytää alkukevään opiskelumotivaatiota takaisin, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty. Vaikea keskittyä kiemuraisiin tiedeteksteihin, kun muut vaihtarit heittäytyvät vapaalle ja nauttivat Göteborgin viimeisistä viikoista täysin siemauksin. Miksen minäkin valinnut jotain turhia päläpälä-kursseja? Oliko pakko taas ahnehtia enemmän, kuin mistä selviää?

Mutta oli miten oli, ajattelin palata koulustressin pariin vasta ensi maanantaina. Nyt aion pari päivää nääntyä luennoilla nauttia hetkellisestä vapaudesta ja tehdä pelkästään turhia, hyödyttömiä ja kivoja asioita.

Lisäksi aion popittaa Per Gesslen ikivihreää hittiä Det är över nu. Kappale kertoo (ylläri!) rakkaudesta, joka on jo ohitse, mutta ajattelin hävyttömästi soveltaa 80-luvun teinituskan täyttämiä sanoja omaan ryhmätyöfiilikseeni. Sillä "det är över nu, men jag kommer ihåg alla stunder med dig...!"

Jos haluat samaistua, löydät biisin esim täältä.

Tästä viikosta

Elän jotenkin edelleen viikonlopussa, vaikka on jo tiistai. Minne tämä aika oikein katoaa? Oikein kylmää, kun selailen kalenterini sivuja. Kohta tää on ohi! Hjälp!

Erityisesti kouluhommia on jäljellä vielä ihan skitmycket. Paree siis tarttua toimeen. Tänään esimerkiksi pitäisi käydä kolmessa (!!) eri kirjastossa. Oi ihanat ruotsalaiset systeemit. Loppuviikko meneekin sitten enemmän tai vähemmän ryhmätyön ja kurssiWiki-tehtävän parissa. Ou jee. Seuraavan kerran ehdin ulos joskus loppuviikolla. Ajattelin mennä metsästämään itselleni myöhäiseksi synttärilahjaksi uutta kevättakkia.

Nyt lusikoin vain mustikkakeiton naamaani ja kipaisen sinne ensimmäiseen kirjastoon. Jos sieltä vaikka saisin lainattua huimaavan mielenkiintoinen kirjallisuuden helmen nimeltä Introduction to political communication.

En vanlig måndag

Iloitsin liian aikaisin viimeviikkoisesta, mahtavasta tenttikirjanlukutahdistani. Se taisi olla joku once in a lifetime -kokemus, sillä tänään tankkasin koukeroista mediatekstiä hidastakin hitaammin. Kirjaston tuoli oli liian epämukava, tukka huonosti, silmälasit likaiset, vatsa kurni ja teksti kirjoitettu liian pienellä fontilla. Luin sitkeästi viitisen tuntia, mutta aivoihin asti ei tainnut yltää yksikään lause. Kylläpä oli hyödyllistä opiskelua taas kerran.

Huomenna saatan viimeinkin kohdata uuden ryhmätyöryhmäni. Hieman pelottaa ajatella, että edessä on taas samanlainen, viikokausia kestävä ja hermoja raastava kurssi ruotsalaisuuden ytimeen. Toivottavasti ryhmä olisi tällä kertaa hieman tehokkaampi ja huolettomampi. En pistäisi pahakseni edes diktaattorimaisesti jyräävää päällepäsmäriä, jos sillä saataisiin tuloksia aikaan hieman nopeammin. Tsäänssit besserwisseriin ovat tällä kertaa paremmat, sillä ryhmään kuuluu kaksi miespuolista jäsentä. (Poliittisesti epäkorrekti lause voidaan perustella kirjoittajan hlökohtaisilla kokemuksilla. Sori.)

Sunnuntaina ei tullut opiskelusta mitään, sillä käväisin Göteborg photography -ryhmän kanssa kolmen tunnin kävelylenkillä Botaniska Trädgårdenin liepeillä. Samassa osoitteessa käväisin jo aikaisemmin parin suomikaverin kanssa, ja silloin haukuin koko puutarhan pelkäksi risukasaksi.

Oikeasti olisi kannattanut vaan olla hiljaa, sillä kävi ilmi, ettemme olleet oikeasti edes vierailleet koko puutarhassa, vaan samoilleet viereisellä luonnonsuojelualueella. Ojdå. Taas opin uutta.

Tälläkin reissulla kohtasin ensin pelkkiä risukasoja.

Risukasojen jälkeen saavuttiin järvelle ja saksalaistytöt kiipesivät puuhun. Samassa puussa roikkui myös jostain syystä grillihaarukka. (??)

Sorsa tuli poseeraamaan infotaulun viereen.

Kajsa oli reissun ruotsalaisvahvistus.

Vaihteeksi kiivettiin mäelle.

Ja kamerasta katosivat värit.

Melko uhkaava tunnelma.

Kanadanhanhi!

Liikuttava puu, johon rakastavaiset olivat kirjoitelleet viestejä jo ennen kuin meikäläinen oli edes syntynyt.

Mikä lie hiekkapolku.

Varsinainen puutarha ja maailman helpoiten lausuttavin kasvinnimi: Rhododendron.

Kevät. <3

Kukkien karnevaali.

Lopussa en enää jaksanut keskittyä olennaiseen.

Nyt pitäisi käydä kaupassa. Tekisi mieli keitellä päivälliseksi ihanaa chililinssikeittoa, mutta epäilyttää käyttää yhteiskeittiön kattiloita. Toisaalta ehkä se läävä on pikkuhiljaa muuttumassa kivemmaksi, sillä postiluukkuun oli tänään ilmestynyt tiedote lähestyvästä keittiöremontista.

Lisäksi suunnitellaan täydellä tohinalla Köpiksenreissua ja viikonlopun pääsiäishippaloita. Livet är kul!

Uusi kurssi, uudet hullut vaatimukset

Siis ou mai gaaaad. Uusi kurssi pärähti käyntiin eilen. Olen niin shokissa innostunut kaikista uusista haasteista, että tänään oli pakko pitää pieni hengähdystauko ja niin sanotusti ottaa hieman etäisyyttä iltapäiväluentoihin. Eli lintsasin törkeästi.

Uusi kurssi on taas 15 opintopisteen arvoinen ja nimeltään pelottavasti PR, journalistik och strategier för opinionsbildning.
Mitä se sitten käytännössä tarkoittaa, en ole vielä ihan varma. (Niin että ois vissiin kannattanut osallistua sille luennolle...)

Joka tapauksessa luentoja on tiiviisti joka viikko ja erilaisia tenttejä on kuusi kappaletta. Siis kuusi. En voi ymmärtää, miten se on mahdollista. On referaattia, ryhmätyötä, esseetä, seminaaria ja suullisia kokeita. Ja kaiken huippuna roolipeli. Roolipeli! Yliopistossa! Hulluja nämä ruotsalaiset...

Luettavia kirjoja on vaatimattomasti yhdeksän. Ensin luulin, että seitsemän, mutta olinkin missannu pari tiiliskiveä vahingossa. Onneksi sain yliystävälliseltä ryhmätyökaveriltani lainaksi neljä tarvittavaa opusta.

No nyt on iltalukemista.

Tänään tartuin reippahasti kirjapinoa sarvista (?) ja aloitin pänttäämisen. Valitsin ensimmäiseksi lukulistalle teoksen nimeltä Opinionsmakarna. Ja ihan vain sen takia, että sen oli kirjoittanut tyyppi nimeltä Larsåke Larsson. Kuulostaa joltain lastenkirjan hahmolta. Karlsson på taket ja Larsåke Larsson. Ikävä kyllä Larsåke vaikuttaakin melko kuivalta ja vaikeasanaiselta henkilöltä. Mikä pettymys.

Tänään on taas Göbiksessä kurkoteltu kohti kesäkelejä. Lämpömittari näytti + 15 astetta ja takki oli aivan turha asuste lounasreissulla. En millään viitsinyt lueskella omassa huoneessani, vaan hipsin yhteiskeittiön vieressä olevalle parvekkeelle.

Huomenna suuntaan ehkä suoraa puistoon lukemaan.

Ja mitäs muuta sitten. Olen katsellut sillä silmällä Tukholman vuokra-asuntotilannetta. Ei kuulkaas hyvältä näytä. Sain pariltakin svenssonilta neuvon, että kannattaa etsiä asuntoa osoitteesta blocket.se. Mutta sieltäkin asuntoilmoitukset katoavat huimaa vauhtia. Kuulin huhua, että jokaiseen uuteen ilmoitukseen tulee jo ensimmäisen minuutin aikana useita tarjouksia. Hmm.

Onneksi olen jo niin sisäpiireissä, että pyysin paria svenssonia kyselemään tutuiltaan, kaipaako kukaan tukholmalainen kaveri kämppäkaveria tai alivuokralaista kesäksi. Ja voisi sinne työpaikallekin soittaa ja kysyä, mistä kesurit ovat yleensä asuntonsa löytäneet.

Satuin tänään myös shoppailemaan ihan vaan vahingossa. Piti lounaan jälkeen vain pikaisesti käväistä lifestylekauppa Chillissä, mutta alemekkorekistä tarttui jotenkin mystisesti mukaan ihana kesäinen juhlamekko. Hintakin oli laskenut kivasti 800 kruunusta 199 kruunuun. Saapi nähdä, ehkä tämä mekkonen päätyy päälle kaverin tuleviin kesähäihin sitten ensi heinäkuussa!

Pitsiä ja vaaleanpunaista. Milloin minusta tuli näin nössö?

Huomenna on luvassa tiukkaa kotiopiskelua koko päivä. Ja aamulenkki! Vihdoinkin flunssa on hellittänyt sen verran, että pystyn luultavasti juoksemaan ilman että tukehdun. Postissakin pitäisi käydä. Koetan saada erään paketin matkaan. En oikein tiedä miten se onnistuu, kun postikonttoreita ei ole. Spännande!