Valmis ja vakituinen

Elämä ei missään tapauksessa ole reilua.

Kun vuonna 2008 aloitin opinnot, professorit onnittelivat loistavasta uravalinnasta. Suurten ikäluokkien toimittajat olivat jäämässä suurin laumoin eläkkeelle viiden-kuuden vuoden kuluttua. Eli juuri silloin, kun oman vuosikurssini oli tarkoitus valmistua.

Proffat epäilivät, että meidät revittäisiin vakiduuneihin suoraan kesätyöpesteistä. He pyysivät ja anelivat meitä kuitenkin sinnittelemään maisteriksi asti. Gradu kuulemma helposti jää kesken, kun mehevä työsopimus heiluu aivan nenän edessä.

No, mehän hykertelimme tyytyväisinä. Nyt piti vain valita harjoittelu- ja kesätyöpaikat huolella ja valita oma erikoistumisala hyvissä ajoin. Olisko se aikakauslehti vai radio? Tv-uutiset vai tutkiva journalismi? Vain maailma on rajana!

Ja sitten rämähti päälle yksi lama. Ja heti perään toinen. Mediatalot toisensa jälkeen pistivät väkeä pihalle. Yyteet seurasivat toisiaan ja ajatus erikoistumisesta tuntui naurettavalta. Että voisi muka keskittyä yhteen asiaan!

Kyllähän sitä nyt vähintään pitää hallita uutistyö, henkilöhaastattelut, reportaasit, matkajutut, ruokajutut, taittaminen, valokuvaus, kuvankäsittely, radiohaastattelut, äänen editoiminen, videokuvaus, leikkaaminen, oikoluku, ideointi, visuaalinen kokonaisuudenhallinta ja verkkojulkaiseminen. Ja mitä niihin aihepiireihin tulee, niin kotimaan, ulkomaan, kulttuurin, talouden, politiikan, urheilun, ympäristön ja paikallisuutisten hallinta on erittäin suositeltavaa.

Työpiireissä liikkui juttuja nollasopimuksista, kymmenien vuosien määräaikaisuushelveteistä, pakkofreelance-toimittajuudesta, työkkärin jonoista ja alanvaihdoista. Juteltiin usein yhdessä, että jäädään ikiajoiksi yliopistoon, luetaan samantien tuplamaisteriksi. Sillä mitä järkeä on valmistua kortistoon?

Joten en odottanut valmistumista mitenkään kovin innokkaasti. Kun vielä etukäteen olin päättänyt jättää pääkaupugin työmarkkinat pois laskuista, näytti tulevaisuus melko sumealta. Sellaiselta, joka piti sisällään paljon purkkihernekeittoa ja puuropäiviä.

Koulu kuitenkin loppui. Lähinnä siksi, että valtio pisti tukirahahanat kiinni. Valmistauduin tippumaan tyhjän päälle, otin nenästä kiinni ja sukelsin.

Ja kas, venäläinen uimakoulu johti suoraan vuoden määräaikaiseen työsopimukseen ennen kuin muste tutkintotodistuksessa edes ehti kuivua. Uraputki imaisi mukaansa sellaisella voimalla, että mustelmat näkyvät vieläkin.

Tein hommani niin hyvin kuin taisin. Yritin ja erehdyin, opettelin ja onnistuin. Kävelin hiljaisen keskustan läpi joka arkiaamu kello puoli kahdeksan ja koetin olla miettimättä liikoja. 

Hiljattain pomo ilmestyi työhuoneeseeni jotenkin hilpeän ja samalla salavihkaisen näköisenä. Kuiskailimme. Neuvottelimme. Lupasimme palata asiaan.

Ja muutamaa päivää myöhemmin pöydälle ilmestyi paperi, jossa todistetaan allekirjoittaneen olevan toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen toinen osapuoli.

Pomo osti mansikkakakkua ja taputteli selkään. Valiopoika hankki skumppaa ja kavereiden onnitteluviestit kilahtelivat puhelimeen lukemattomin sydämin ja huutomerkein varusteltuna. Moni kysyi, että miltä nyt tuntuu.

No nyt tuntuu siltä, että elämä ei ole reilua. Miten on mahdollista, että tämä kävikin minulle nyt näin käsittämättömän helposti? Mitä tapahtui kaikille esteille ja mahdottomuuksille? Missä on epävarmuus ja turvattomuus?

Olin vaan ja hengailin, ja samalla asiat loksahtelivat millintarkasti kohdilleen.

Välillä herää epäilys, voiko tämä totta ollakaan.

Voihan vauva

Eilen juhlistimme odottavaa siskoani piiloutumalla kahdenkymmenen hengen voimin yhteen keittiöön. Yllätyskutsut, nääs.

Kun pahaa-aavistamaton juhlakalu maha-asukkaidensa kanssa saapui paikalle, varoimme visusti huutamasta liian kovaa "yllätys!!!". Siinähän olisi saattanut vaikka synnytys käynnistyä. Sen sijaan skoolasimme pilttipurkeilla ja siirryimme suuremmitta mutinoitta suoraan ruokapöytään.

Nämä olivat toiset vauvakutsut, joihin olen ikinä osallistunut. Alan lämmetä tälle perinteelle. Varsinkin, kun suomalaiset kutsut ovat aika kaukana jenkkien babyshowerkrääsähysteriasta. Kun jätetään kilpavarustelu ja muu kaahotus pois, on idea juhlien taustallahan on mitä mainion: juhlitaan yhdessä tulevaa uutta elämää ja annetaan odottavalle äidille pieni mukava hengähdystauko hyvien ystävien seurassa.

Meidän juhlat koostuivat seuraavista aineksista:

1. Lähetä kutsu kaikille läheisille ystäville ja sukulaisille hyvissä ajoin, jotta mahdollisimman moni ehtii raivata tilaa kalenteristaan.

2. Pidä kutsut salassa odottajalta - näin hälle ei ainakaan tule minkäänlaista stressiä järjestelyistä ja imuroimisista ja ties miestä epäolennaisuuksista. Varaudu toisaalta myös siihen, että kutsujen oletettuna ajankohtana kunniavieras saattaakin olla synnytysosastolla karjumassa.

3. Luo Facebookiin vauvajuhlaryhmä,  jossa voitte juonia kutsujen kuvioita ja tarjottavia.

4. Ja niistä tarjottavista - pidä nyyttärit. Helppoa, halpaa ja herkullista.

5. Älä varaa liikaa ohjelmaa. Äippä haluaa luultavasti mieluiten vain vaihtaa rauhassa kuulumisia jokaisen ystävänsä kanssa.

6. Keksi silti kuitenkin jotain pientä. Jonkinlainen esittelykierros on paikallaan, jos kaikki osallistujat eivät tunne toisiaan. Lisäksi Arvaa kuka -vauvakuvavisa osoittautui mainioksi.

7. Varaa aikaa pieneen lahjojenavaamis- ja hempeilyhetkeen. Tässä vaiheessa sopii olla siirappinen ja maalailla haikaroita seinille.

8. Pakkaa kaikki jäljelle jääneet herkut äidin mukaan. Onpahan sitten jotain tarjottavaa vauvanihastelijoille, mikäli kaikki aika menee hengissäpysymiseen eikä kukaan ehdi kauppaan.

Ja siinä se!

Minä tekaisin mukaani pähkinäjuustosalaatin. Herkkua. Ja koska olen nyyhky, leikkasin juustot ja melonit sydämenmuotoon. Tädin pikku mussukoiden kunniaksi!

Pakettiin kääräisin kahdet kesäverkkarit mätsäävin raapimisenestolapasin. Hieman piti ompelukoneen kanssa tapella ja yhdet sumopainihenkiset pöksyt heittää roskiinkin ennen kuin sain nämä aikaan. Mutta hauskaa se oli silti. Minipöksyt! Korttiin taas piirsin näkemykseni tulokkaista.

Tarjolla oli salaatteja, suolaista piirakkaa, karjalanpiirakoita, patonkia, juustoja, hedelmiä, täytekakkua, porkkanakakkua, keksjeä, muffinsseja, suklaataa, pähkinöitä ja kaiken maailman naksuja. Loppupeleissä oltiin kaikki paksuna.

Juomapuoli oli toki hieman hillitympää.

Saatiin kaikki valmiiksi noin 2 minuuttia ennen sankarin saapumista paikalle.

Lahjat olivat niin hienoja, että harkitsen vain niiden takia hankkiutuvani itsekin raskaaksi.

 Nyt vain odotellaan. Pari tuntia, pari päivää, pari viikkoa. Maksimissaan kai kuukausi. Iiiiih!!! Miten voi elämä olla näin jännää! Jotenkin luulin, että sukulaisten määrä olisi vakio, mutta nix! Niitä saattaa saada lisää kesken elämänsä. 

Mutta rakkaat Pilli ja Pulla, muistaaka sitten päästää äiti välillä myös viihteelle. Niin että joku muu kuin Hilkkis-täti on vahtimassa. Kerta minä haluan myös jatkossa hengailla siskoni kanssa myös ihan kahdestaan.

Perinteinen seliseli-postaus

Mitä nöyrimmät pahoitteluni siitä, että en ole lähes kuukauteen ehtinyt tänne vaikeroimaan gradun tekemisen vaikeudesta, työttömyysahdistuksesta ja kammottavan epävarmasta tulevaisuudestani. Olisin kyllä halunnut piehtaroida kirjallisessa epätoivossa, mutta en ole mitenkään ehtinyt. On ollut niin kiire suunnitella valmistujaisjuhlia ja käydä töissä.

Niin.

Voi olla että liioittelin työllistymisen vaikeutta hieman. Kohta olen kaivellut uraputken lähtökuoppia jo kuukauden verran. Tuntuu oudolta. En ole tottunut aamuisin peilistä katsovaan tiukkanutturaiseen jakkunaiseen. En osaa kantaa nahkasalkkua luontevasti ja liukastelen korkkareissani työpaikan liukkaalla lattialla. Palavereissä piirteen puolihämmennyksissä vihkoni täyteen epäselviä ajatuskarttoja ja lounaspaikoissa unohdan maksaa lounasseteleillä.

Mutta olen innoissani. Ja onnellinen. Myös aivan pihalla ja helkkarin väsynyt, mutta tästä se lähtee. Joko ylä- tai alamäkeen, mutta lähtee kuitenkin. T

Juuri oikeanlainen syntymäpäivä.

Minuun iski syntymäpäivän jälkeinen masennus. Oli jotenkin keväisen kepeä ja ihana päivä. Kaikki oli helppoa ja mukavaa ja ilahduttavaa ja herkullista. Ja sen jälkeen pitikin palata takaisin arkeen! Vääryys! Onneksi Valiopoika vanhenee parin viikon päästä, joten saadaan taas uusi syy syödä kakkua aamupalaksi.

Itse heräsin huhtikuun viidentenätoista siihen, että Valiopoika suurin piirtein löi minua kaasuilmapallolla päähän ja virnisteli kuin vajaamielinen henkilö. Hän oli melko innoissaan. Se innostus oli kyllä hyvin tarttuvaa laatua, ja pian jätin itsekin aamupalan kesken päästäkseni availemaan lahjoja mahdollisimman pikaisesti. (Välihuomautus: loppuuko syntymäpäivien herättämä lahjainnostus koskaan? Voisi kuvitella, että nyt kun saavutin näin käsittämättömän korkean iän, niin osaisin nauttia juhlapäivästäni myös ilman paketteja, mutta kun ne on niin kivoja...!)

Ja oi mitä lahjoja sainkaan! Kyllä kannatti täyttää 25 vuotta jo toisen kerran peräkkäin. Valiopoika oli piilottanut riemunkirjavien pääsiäispapereiden alle vinkeän marimekkopaidan, muumipurkin ja Google Nexus tabletin. Tulee pieniä paineita tässä meikäläisen päälle, itsehän olin ajatellut lahjoittaa mielitietylleni lähinnä hyvää mieltä ja suklaata. Täytynee pohtia asiaa vielä uudemman kerran ennen toukokuun alkua.

Kaikkein liikuttavinta taisi kuitenkin olla muumipurkkiin kätketty viesti tulevista tapahtumista - oi oi oi, pian me muutetaan yhteen...!

Huomatkaa myös taka-alalle kätketty sisustustarra, joka jo odottaa uutta ovea.

Muistamisia tuli myös muilta perheenjäseniltä, niin nykyisiltä kuin tulevilta. Sisko ja vävymies lisäsivät köyhää astiavarastoani, samoin vanhempani, joilta olin kylläkin saanut toisenkin lahjan jo etukäteen, kun sitä malttamattomuuksissani ruinasin. No jaa. Kerrankos sitä.

Valiopojan perhe puolestaan muisti suloisilla pienillä sisustustavaroilla ja komealla purjehduspaidalla, joka vei välittömästi ajatukset tulevaan kesään, suolaiseen merituuleen ja pärskyviin laineisiin. Kesä, tule jo pian! Täällä on nyt kaikki releetkin valmiina sua varten.

Piti ottaa kuva tabletista, mutta kamera oli taiteellisella tuulella ja tarkensi taulusta tulevaan heijastukseen.

Lahjojen paljastuttua kätköistään koristelin katastrofaalisesti kootun kakkuni (koittakaa hei itte vatkata sokerikakkutaikinaa sauvasekoittimella, ei oo helppoa) ja lähdettiin Valiopojan kanssa aurinkoiselle kevätkävelylle. Tepasteltiin pitkin häikäiseviä ja kevätpölyisiä katuja ja pohdittiin mistä saisi hyvän synttärilounaan. Valinta kohdistui lopulta meille kummallekin uuteen tuttavuuteen Di Treviin - ja voi jisses että oli oiva valinta.

Herkuteltiin sitten kolmen ruokalajin lounas paikassa, jossa tarjoilijat olivat melkein liiankin ystävällisiä ja vesimukit niin kauniita, että melkein alkoi itkettää. Tänne tullaan kyllä vielä toistekin. Alkupalana ollut salaattibuffet oli herkkujen herkku!

Minä valitsin lohta ja Valiopoika possua. Kasvisvaihtoehtokin kuulosti taivaallisen hyvältä, sitä sitten ensi kerralla.

Ruuan jälkeen vyöryttiin jokirannassa sinne ja tänne ja harkittiin terassikauden avaamista. Tuuli puhalsi kuitenkin aina silloin tällöin niin purevasti, että käytiinkin vain torilta hakemassa kimppu tulppaaneja kahvipöytään ja tallustettiin kaikessa rauhassa takaisin kotiin. Käsi kädessä, totta kai.

Iltapäivällä leipaisin vielä kinkkupiirakan, latasin kahvikoneen valmiiksi ja loikoilin sängyllä suosikki-ihmiseni kainalossa. Erinomainen tapa viettää syntymäpäiviään, sanoisin. Iltapäivän kääntyessä kohti iltaa pärähti ovikello pari kertaa ja perheenjäseniä alkoi tipahdella kylään. Vieraita kutsuttiin tasan niin monta, kuin ylimääräisiä lautasia oli. Eli neljä. Ensi vuonna voisi ehkä käydä astiaostoksilla ennen synttäreitä ja kutsua hieman enemmän porukkaa.

Kinkkupiirakka oli kuulemma ranskalaista. Ei se kovin ranskalaiselta maistunut, mutta oli silti ihan hyvää.

Ette varmaan lainkaan arvaa, että koristelin kakun ihan itse. Huom. tämä ei ole leivontablogi.

Illalla vieraiden lähdettyä käväistiin vielä kerran Valiopojan kanssa pikaisesti ulkona ja käperryttiin sen jälkeen nojatuoleihin loppuillaksi. Avattiin pullo kuohuvaa, lastattiin pöydälle patonkia, barcelonalainen juustolajitelma ja viinirypäleitä. Katsottiin telkkarista varta vasten juhlaa varten säästetty Satuhäät ja oltiin onnellisia.

Sain myös pääsiäishyasintin. Keltaisen! Se tuoksui hämmentävästi joululta.

Tämä vanheneminen ei ole lainkaan hassumpaa. Minusta on mukava päästä eroon kaikesta siitä halvaannuttavasta epävarmuudesta, tehottomuudesta, epätietoisuudesta ja keskeneräisyydestä, mikä näitä nuoruusvuosia leimaa. Odotan malttamattomana sitä, että joskus pääsen eläkkeelle. Silloin mummosieluni on vihdoin oikeassa ajassa ja paikassa. 

Jälkikirjoitus

Noin viisi minuuttia Valiopojan paluun jälkeen muistin, että miksi toisen puoliskon matkareissut itse asiassa ovatkin erinomaisen hauskoja. Niihin meinaan yleensä liittyy tuliaisia. Kuten esimerkiksi hämmentäviltä venäläisiltä basaareilta hankittuja taskupeilejä tai herkullisia suklaakonvehteja.

Ja lisäksi vielä toinen jälkihuomio - älkää yrittäkö ottaa itse itsestänne kuvaa, jossa ei näy kamera, vaan sen sijaan taiteellisesti pelkkä peilikuvanne. Se on nimittäin vaikeaa ja turhauttavaa. Suurimmaksi osaksi filmille (öh, muistikortille) tallentuu lähikuvia sälekaihtimista, tyhjästä seinästä, lattialistalta tai hyvällä tuurilla otsasta.

Tänään(kään) en muuten ole tehnyt lainkaan gradua. Sen sijaan olen säilönyt vuodevaatteeni pakastimeen (älkää pliis kysykö miksi), törmännyt Lidlissä hämmentävän aggressiiviseen kroisanttimummoon, lähetellyt syyllistäviä sähköpostiviestejä ruotsiksi ja pohdiskellut hieman, että miten ne foxin askeleet taas oikein menivätkään.

Illalla pistän korkkarit jalkaan ja pyörähtelen pari kierrosta hikisessä jumppasalissa. Juhlia odotellessa!

(Ja niin, ne menee, että hidas-hidas-nopea-nopea.)

Tiivistynyttä jännitystä.

Olin vaihteeksi tänään hieman myöhässä. Jos oikein vaarallisesti kurkottelen ulos ikkunastani, näen bussipysäkin. Eli minun kannattaisi lähteä liikkeelle noin kolmea minuuttia ennen aikataulussa komeilevaa lähtöaikaa. En tietenkään ikinä tee niin. Ajattelen asuvani niin lähellä pysäkkiä, että "ihan hyvin" ehdin vielä tehdä jotain pientä. Kuten vaikka lakata kynnet. Sitten onkin niin helppoa taiteilla kengät jalkaa ja takki päälle, sormia käyttämättä.

Mutta takaisin asiaan. Tänään oli kiire sinne pysäkille. Sain ilmeisesti jonkin mielenhäiriökohtauksen ravatessani rappuja alas, sillä pysähdyin kurkistamaan, oliko postiluukkuun ilmestynyt mitään. Olihan sinne. Sekä muhkurainen, tiukasti teipattu pullea kirjekuori että postin saapumisilmoitus. En enää mitenkään ehtinyt palata takaisin huoneeseeni viemään aarteita turvaan, joten survaisin ne vain laukkuuni ja kiisin eteenpäin.

Lounaalla oli vaikea keskittyä Hard Rock Cafen kanavoileipään, kun houkuttelevat yllätykset polttelivat laukussa. Toisaalta nautin siitä, että yllätykset olivat vielä edessä. Pakettien saaminen on melkein jopa parempaa kuin niiden avaaminen. Joku muisti minua! Joku on pohtinut mistä minä pidän! Joku on jaksanut nähdä vaivaa minun vuokseni ja haluaa ilahduttaa juuri minua!

Lounaan jälkeen siis postiin hakemaan toinen ylläripaketti. Tämän jälkeen yllätin itsenikin poikkeamalla vielä ystävän luokse telkkaria katsomaan, sen sijaan että olisin singahtanut kämpille repimään postipaketit auki. Mutta jännitys tiivistyi entisestään ja myhäilin itsekseni koko telkkarihetken ajan. Kohta! Kohta saan tietää!

Ja kyllä kannatti odottaa. Oli ihana illalla palata kaikessa rauhassa omaan huoneeseen, istua alas ja tutkailla hartaasti postileimoja ja päivämääriä ja lähetellä lämpimiä ajatuksia rakkaille ihmisilleni.

Ja mitä niistä paketeista sitten paljastui? No ainakin kaksi kirjettä, joita luin peiton alle käpertyneenä, varpaita kipristellen. Ja oli siellä jotain muutakin.

Iso paketti ja pieni paketti. Just hyvä.

Mikä tämä on!! Nyt mulla on oma villis aina mukana.

Made in Korea!

Kaikkien pääsiäispyhien voittamaton herkku.

Suomalaista hömppälukemista. <3

Olen nyt syönyt hedelmärakeita niin paljon, että sokeria tuntuu pursuavan kohta korvistakin. Tekisi mieli keittää kupillinen teetä ja syventyä tekemään kenttätutkimusta naistenlehtijournalismista, mutta en taida pystyä. Tänä iltana täytyy vielä litteroida 33 minuuttia ruotsalaista puhetta word-tiedostoksi. Sillä aamupäivällä käväisin myös täällä:

Tein haastattelua ryhmätyötä varten.

Luksusta lankalauantaihin

Joo-o. Pääsiäinen on hiljentymisen ja rauhoittumisen aikaa, joten minä pakana lähdin luonnollisesti ostoksille.

Olen löytänyt uuden suosikkikaupan. Rut m.fl on kerrassaan härlig! Valikoima on jotain henkkamaukan ja Vilan välistä. Hauskoja yksityiskohtia, ihan kelpo laatua, kivoja kuoseja ja mikä tärkeintä, kukkaroystävälliset hinnat.

Tänään löysin ihan sattumalta alennusrekistä aivan uskomattoman söpiksen paitapuseron. Itse asiassa olin kateellisena bongannut samaisen paidan (sinisävyisenä tosin) erään ruotsalaistytön päältä. Silloin jo harkitsin, että olisin mennyt kysymään mistä pusero on peräisin, mutta en sitten kuitenkaan kehdannut.

Ja nyt kotiutin samaisen vaatteen omaan vaatekaappini ja vieläpä puoleen hintaan! Oi onnea! Kuva ei nyt tee oikeutta, mutta ainakin saatte hieman osviittaa. Luultavasti tulen viettämään koko lopun vaihtariaikani tämä paita päällä.

Kattokaa ny tota kaulusta! Paras!

Lisäksi käväisin tyttöjen kanssa kahvilla, hankin hiusvärin ja ostin erään yllätyksen. Yllätykset on parhaita. Saa nähdä, koska tämä päätyy uudelle omistajalleen, ehkä syksyllä. Kaukonäköisyys on hyvästä.

Ja yllätyksistä tulikin mieleen. Lähetin tässä jokin aika sitten pääsiäisyllätyksiä Suomeen ja Koreaan. Oli harvinaisen hauska täytellä perinteisiä ruotsalaisia pääsiäismunia ja lähettää ne sitten postissa seilaamaan pitkin maailmaa.

Pahvisiin pääsiäismuniin piilotetaan erilaisia yllätyksiä. Yleensä irtokarkkeja.

Nyt pitäisi enää keksiä, että miten hitossa saan yksinäni pistettyä hiusvärin päähäni ilman katastrofaalisia seurauksia? Yleensä kätevä assistenttini on hoitanut homman. Voi olla että itse värjään vahingossa kulmakarvatkin samaan syssyyn.

Vanha kunnon Syoss.