Tarvitseeko Tallinnaan passia ja muita kysymyksiä

Ihan ensimmäiseksi: Tallinnaan tarvitsee ja ei tarvitse passia. Ihanan selkeää, eikö?

 

Suomen päässä ketään ei kiinnostanut. Tallinnan satamassa passit tsekattiin niin ylimalkaisesti, että läpi olisi saattanut päästä myös näyttämällä esim. kirjastokorttia tai Maon punaista kirjaa. Mutta tietysti jos oikein huono tsägä käy, niin napsahtaa sakko. 

Minä lähdin reissuun lauantaiaamuna. Keskiviikkoiltana tajusin passin olevan vanhentunut. Hoidin tilanteen kypsän aikuisen naisen tavoin. 

Eli ensimmäisenä iltana huusin ja raivosin hysteerisenä Valiopoika-raukalle, toisena iltana googlasin, pidin kriisipalaverin, yritin varata aikaa poliisiasemalle, soitin terapiapuheluita, pohdin kiinnijäämisriskiä, täytin netissä passihakemuksen, kävin valokuvaamossa ja pyysin pomolta aamupäivän vapaaksi. Ja kolmannen päivän aamuna saapastelin poliisiasemalle minuuttia ennen kello aamukahdeksaa. 

Pääsin ensimmäisenä jonoon, annoin sormenjäljet, vakuutin olevani minä (mm. kertomalla mikä oli ollut osoitteeni vuonna -92), maksoin laskun ja sain tiedon siitä, että Express-passi olisi noudettavissa Helsingistä samana iltapäivänä. Kiitin ja kumarsin ja olin työpaikalla jo sopivasti ennen aamukahveja.  Koko asian hoitamiseen meni ehkä 15 minuuttia. Se niistä ruuhkista ja jonoista, asemalla oli lisäkseni ehkä neljä muuta tyyppiä. 

Mutta lämpimästi suosittelen silti tarkistamaan hyvissä ajoin ennen matkaa, että onko se pahuksen läpyskä voimassa vai ei. Säästyy monilta sydämentykytyksiltä. 

Mutta siis. Tallinna. Yksi yö, kolme kaverusta, kaksi huonetta ja keittiö. 

Tallinnaan matkaaville suosittelen

- Skippaamaan hotellit ja varmaan majapaikan Airbnb:stä.

- Syömään F-Hooneessa ja Vegan Restoran V:ssä.
- Testaamaan paikallisten pienpanimoine oluita
- Käymään Telliskiven iiiiihaaaanissa design-liikkeissä ja symppiksissä pikku kuppiloissa.
- Varaamaan pahoinvointilääkettä laivamatkoille
- Katselemaan ympärilleen oikein kunnolla. Ne rakennukset! Se fiilis! 

  Käsittämätön rappioromantiikka ja kaikkea järkeä vailla oleva kaupunkisuunnittelu!
- Kävelemään ympäriinsä

Eipä siinä sit muuta. Ihana viikonloppu. Pikkiriikkinen miniloma, jonka aikana ehti hyvin käydä läpi lapsuuden traumat ja tulevaisuuden haaveet ja poikaystävien kehittämisehdotukset ja työstressin ja ikäkriisin ja päästä juoruissa ajan tasalle. 

Supersiisti kämppä aivan vanhankaupungin ytimessä. Olkkari, keittiö, kylpyhuone, makuuhuone ja parvi. Ja sohvastakin olisi vielä saanut vuoteen. Tänne olisi voinut tulla isommallakin porukalla.

Sanoinko jo, että sijainti oli melko hunajainen? Illalla matka baarista kotiin kesti noin 2,5 minuuttia.

Kulttuuriravintola Kelmi, Vegan Restoran V ja helvetilliset portaat.

Aamupalaksi lättyjä, että jaksaa taas pällistellä uusin voimin.

Telliskivi. Menkää sinne! Ei ole vaikeaa. Omin jaloin pääsee kivasti. Täytyy vaan kulkea epäilyttävän näköisten röttelöiden ohi.

Heippa Tallinna! Nähdään taas!

Raumal ol mugavaa

Viime kesänä Naantali, tänä kesänä Rauma. Ensi kesälle tyrkyllä jo Porvoo!

Vanhat suomalaiset kaupungit. Mikäs siinä. Olen aiemmin ehkä hieman vierastanut kotimaamatkailua, koska en ole aivan sisäistänyt, mikä siinä on ideana. Että lähdetään yhdestä suomalaisesta kaupungista katsomaan toista suomalaista kaupunkia, jossa on ne samat rumat virastotalot, hikiset kotipizzat, alennusmyyntejä mainostavat henkkamaukat ja lehtipihvejä myyvät Rossot.

Ja kuten niin usein ennenkin, nyt on käynyt ilmi, että olen ollut täysin väärässä. Kotimaanmatkailu avartaa.

Lisäksi viereiseen kylään matkustamisessa on se ehdottoman hyvä puoli, että voi kahdeksalta hypätä bussiin, ottaa torkut ja herätä määränpäästään jo kello yhdeksältä ja painua suoraan aamupalalle.

Me aloitimme raumanvalloituksen juurikin tällä aktiviteetilla. Tuorepuristettu appelsiinimehu maistui hyvältä Cafe Salin aurinkoisella terassilla. Ympärillä raumalaiset jutustelivat verkkaisesti, lukivat lehtiä, tervehtivät suunnilleen jokaista ohikulkijaa ja hakivat ystävälliseltä myyjältä santsikuppeja.

Aamupalan jälkeen pohdimme, että mistäs suunnasta tätä kaupunkia pitäisi lähteä kartoittamaan. Kohtalo luonnollisesti puuttui peliin ja pylvääseen naputeltu juliste kertoi, että olimme saapuneet parahiksi Rauma Festivon avajaispäivään. Eihän siinä sitten voinut muuta kuin suunnata kulttuuritalolle ilmaiskonserttiin.

Kuva herättää epäilemään, että muistini on alkanut pätkiä. Tämä näyttää enemmänkin kirkolta kuin kulttuuritalolta. Hmm.

Soittajat olivat musiikkikoulun oppilaita. Liikutus maksimus.

Sen jälkeen tallasimme vanhan kaupungin katuja ristiin rastiin. Voin suositella vanhan kaupungin kävelykierrosta lämpimästi kaikille mukulakivikatujen ja ahtaiden kivijalkapuotien ystäville. Korkokenkäintoilijoiden puolestaan kannattaa jäädä kotiin, sillä nilkkansa voi saada sijoiltaan ihan jo tavallisillakin tennareilla.

Aivan ehdottomasti kannattaa käydä tsekkaamassa ainakin designvaatteita ja muuta ihanaa lifestylekamaa myyvä Busstop Clothing, hakea älyhyvää leipää Ketunleivästä, käydä ihastelemassa söpöisiä vaatteita Hellapuussa ja ihmetellä laajaa luomu- ja lähiruokavalikoimaa Lumossa.

Ja tietysti ylipäänsä harhailla edestakaisin siellä mukulakivillä. Kaikenlaisia käsityöpuoteja sun muita on vierivieressä.

Lisäksi seikkailunhaluisille löytyy paljon polkuja ja kujia. 

Täällä myös palvelu oli kohdillaan.

Pitsipanostus jäi tällä reissulla tähän yhteen kylttiin. Ehkä joskus toiste sitten.

Käsityökaupoista olisin voinut ostaa mukaani suunnilleen kaiken. Varastoa myöten.

Lounashommat sujuivat sutjakkaasti Vanhan Rauman Kellarin terasilla. (Kellarin terassi? Hyvä Rauma!) Paistetut lohet irtosivat alle kympillä ja terassi oli ihanan suojaisa. Olisimme luultavasti jääneet sinne koko loppupäiväksi, ellei hotellilta olisi tullut soitto, että huoneenne on  nyt valmiina.

Ja niin. Se huone. Sehän oli sitten kaksi kerrosta kattava asunto. Ei huono hei! Huoneistohotelli Pikkurivi oli kertakaikkiaan mahtava. Vähän erilainen yöpymissija, jos kaipaa vaihtelua omenahotelllien ankeuteen. Erityisen paljon ilahdutti keittiöstä löytynyt jukeboksi ja kaapillinen vanhoja Aku Ankkoja.

Seurustelusalonki.

Erittäin persoonallinen keittiö, joka toi mieleen sekä koulun ruokalan että mummolan vintin.

Alakerran makkari. Ei löydetty tänne ketään yökyläilijöitä, sääli.

Sen sijaan valtasimme yläkerran vinokattoisen makkarin. Oli supersöpö.

Illalla teimme vielä kävelyn läheiseen puistoon, testasimme Rauman pitserian tason (kana-vuohenjuusto-rucola-paholaisenhillo, voi morjens) ja pidimme kahden hengen luomuolutjukeboksibileet. Hieno konsepti.

Aamulla nukuimme pitkään, jonka jälkeen jatkoimme nukkumista vielä hiukan. Lomafiilis nääs. Aamupalahommat hoituivat kätevästi omassa keittiössä ja kahvit kävimme juomassa Rauman näkötornissa. Ei hullumpi retkikohde sekään.

Sen jälkeen hieman kevyttä geokätköilyä puiden latvoissa ja hautuumailla, viimeinen shoppailusilmäys designkaupoissa, naan-leipää nepalilaisessa ja neljän euron onnibussilla takaisin kotiin.

Tiivistelmä: matkustakaa Raumalle. Siellä on rattoisaa ja romanttista,

Vapaaherratar von Wesivahinko

Kesän alussa käytiin mökillä. Tai no mökillä ja mökillä. 

Kolme kerrosta, satoja neliöitä, kaksi saunaa, palju, poreamme, uima-allas ja oma ranta. Baari, pelihuone, kirjasto, sisä- ja ulkokeittiö, oma tähtitorni, tenniskenttä, parveke lähes joka huoneessa ja niin monta vessaa, etten yhden viikonlopun aikana ehtinyt käydä niissä kaikissa.

Kaikki alkoi siitä, kun kurvasimme Valiopojan perheen kanssa Hiittisiin, vuokramökin pihaan. Vastassa oli hyvin anteeksipyytelevä vuokraemäntä. Mökissä oli käynyt vesivahinko. Siellä ei voinut asua.

Parin sekunnin ajan autossa oli hiljaista. Sinne meni se viikonloppu! Ei muuta kuin täyskäännös ja takaisin kotiin.

Mutta ennen kuin kukaan ehti alkaa protestoida, vuokraemäntä kysyi josko me mitenkään voisimme sen sijaan asua viereisessä huvilassa. Että se on vähän isompi kuin tuo vuokramökki, mutta jos se silti kävisi? Tämän kerran?

Noooh, kävihän se. Yhden viikonlopun ajan leikimme kartanonomistajia. Se oli hauskaa noin tunnin ajan. Sen jälkeen kyllästyin siihen, että sain jatkuvasti huhuilla ja etsiä Valiopoikaa (ja kaikkia tavaroitani) milloin mistäkin kerroksesta. Siispä parkkeerasimme lasiverannalle tunnelmoimaan ja pysyimme siinä satunnaisia tennis/grillaus/saunomistaukoja lukuun ottamatta.

Hieno viikonloppu! Mutta ehkä ensi kerralla palataan silti siihen vesivahinkomökkiin. Koska mökkeillessä on kiva olla, no… mökillä.

Sekä laituri että yksi terasseista olivat kenties hieman liioitellun pitkiä.

Vaatimaton kesäasunto vaatimattomine maisemineen.

Pelihuoneeseen vai baariin? Entäs mites toi pelin katsojille varattu tuolirivi, tuntuuko tarpeelliselta?

Asuimme vihreässä kamarissa.

Alakerrokssessa oli hieman lukemista.

Enkeleitä, kuolleita eläimiä, kristalleja. Jokaiselle jotakin.

Välillä tuntui väärältä hiipparoida täällä verkkareissa ja villasukissa.

Vaan maisemat olivat todella kohdillaan.

1,5 päivän loma Naantalissa

Kesätyörupeama on viittä vaille ohitse. Tarkalleen ottaen jäljellä on 24 tuntia töitä. Yksi ainoa häviävän lyhyt vuorokausi.

Ahkeran töiden paiskimisen kunniaksi lähdimme viikonloppuna Valiopojan kanssa Naantaliin. Ai miksi juuri sinne?

Oikeastaan en tiedä. Ehkä siksi, että se oli niin helppoa. Niin lähellä. Ja niin kaunis.

Aloitimme minilomaviikonlopun syömällä itsemme ähkyiksi heti aamulla. Tämän takia lähtö  viivästyi muutamalla tunnilla. Ruokakooma.

Huristimme Naantaliin bussilla. Samalla tarjoutui näppärä näköalakierros idylliseen Raisioon. Betonibunkkerihelvetti antoi kivan perspektiivin Naantalin puutaloille.

Koko viikonlopuksi oli luvattu kylmää ukkossäätä. Mietimme retken perumista viime hetkille saakka... Ja kuinkas sitten kävikään? Viimeinen kaunis kesäpäivä!

Skippasimme suosiolla muumimaailman ja keskityimme lähinnä....syömään? Ja juomaan myös. Omista pulloista toki, koska turiskikohteen hinnat, voi luoja. Ihan vaan vinkiksi, että siinä vanhan kaupungin kupeessa on sekä ääsmarket, koomarket että alko.

Lampsimme pitkin ikivanhoja katuja, kävimme museossa, kuikuilimme pressan takapihalle, ihailimme miljoonia maksavia luksusveneitä ja kuuntelimme ukkosmyrskyn riehumista katetulta hotelliparvekkeeltamme.

Ei huono!

Majoitumme hotelli Pusassa. Käsittämättömän symppis paikka. Pieni sokkeloinen puutalo, jossa on ihana sisäpiha ja kehuttu kahvila. Huone ei aiheuttanut lompakolle ahdistusta, omistaja oli mukava ("meillä yleensä alkaa aamupala kahdeksalta, mutta mihis aikaan te haluaisitte herätä?") ja se oma miniparveke ihana yllätys.

Pusa oli kaiken ytimessä.

Kattokaa ny tota parveketta! En kestä! Kyllä kelpasi skoolata.

Olimme vahingossa valinneet reissupäiväksi Naantalipäivän, eli kaupungin synttärit. Tämä oli erittäin jees, koska esim kaikkiin museoihin oli ilmainen sisäänpääsy. Ja jotain pelimannejakin siellä vissiin oli soittelemassa. En nyt oikein tiedä, koska keskityin pussailemaan Valiopojan kanssa.

Viikonloppu oli ihana. Mutta aiheutti vastareaktiona melko ison kaktuksen kurkkuun siinä vaiheessa, kun kymmenen aikaan sunnuntai-iltana Onnibussi kurvasi masentavan sateiselle linja-autoasemalle ja jouduin kiipeämään linjurin kyytiin yksin.

Valiopoika jäi kotimieheksi. Minä lähdin vielä viimeisen kerran kohti tätä tympeää kaupunkia, joka sitkeästi kolmen kuukauden ajan on kieltäytynyt toivottamasta minut tervetulleeksi.

Kun teillä kuitenkin oli jo niin ikävä

Meikä on elossa! Ja Tampereella taas.

Matka meni tiivistetysti suunnilleen näin:
Bussimatkoja, tiukkoja aikatauluja, hyöhenpeittoja, viinifestareita, herkkuaamupaloja, salacroisantteja, kuohariöverit, suklaataivas, juoruilua, surkeita kännykkäkuvia, ihania kauppoja, jouluhössötystä, kielimuureja ja kauniita maisemia.

Lisää joskus sitten, kun olen saanut nukuttua. Kiitos K, että olet olemassa.

Tänään

Herätyskello soi.
Herätyskello soi.
Herätyskello soi.
Aamusämpylät.
Vaatetympääntyminen.
Radio-ohjelman suunnittelua.
Paniikki.
CD-levyjen etsimistä.
Kävely kouluun.
Ilahtuminen ja halaus.
Lounaaksi silakkapihvejä.
Venynyt hetki.
Studioon.
Excel-raivarit.
Konevika.
Ahdistus.
Kävely Klubille.
Lattea ja lasi jäävettä.
Suunnittelua ja naurua.
Kävely kouluun.
Palaveri.
Vertaistukea.
Suora lähetys.
Kävely kaverille.
Pala kakkua.
Kaupasta einestä.
Kävely kotiin.
Ruokaa.
How I met your mother.
Matkalaukun etsintää.
Passin etsintää.
Lentolipun etsintää.
Pyykkien viikkausta.
Tietokone.

Vielä tulossa:
Pakkaamista.
Selvittelyä.
Aikatauluja.
Kuppi teetä.
Kynttilä.
Erilaiset äidit.
Puolikas keltaista aurinkoa.
Nukkumaan.

Nähdään viikon päästä!

Damdamdam-dadadadada-dadadadada

Lattia keikkuu tasaisesti jalkojen alla. Hiuket nousevat sähköisesti pystyyn. On vähän liian kylmä, mutta samalla mystisesti tunkkaista. Haisee pölyltä ja reilulla kädellä suihkitulta sitruunaiselta puhdistusaineelta. Joka puolelta kuuluu kilinää, kolinaa ja mölinää.

Olen jälleen laivalla. Tuntuu siltä, kuin olisi kotiinsa tullut.

Tämän kesän jälkeen otan mieluusti pienen paussin näihin laivareissuihin. Siinä vaiheessa, kun huomaa jälleen istuvansa tismalleen samassa hytissä, kuin pari viikkoa aikaisemminkin (Silja Galaxy, hytti numero 9111) kannattaa ehkä harkita joko edestakaisin reissaamisen vähentämistä tai lentokoneisiin siirtymistä.

Mutta nyt. Nyt olen matkalla Suomeen. Näillä näkymin viimeisen kerran.

En voi uskoa, että nyt tämä kesä on ihan oikeasti ohitse. Eilen vielä istuidin radion toimituksessa ja painiskelin nettisivujen kanssa aivot höyryten. Nyt olen tässä. Huomenna taas jo jossain aivan muualla. Maanantaina alkaa yliopiston syyslukukausi. Vad i helvete?

Suomeen palatessa täytyy hieman pohtia tämän bloginkin kohtaloa. Kun taas tallustelee tuhansien murheellisten laulujen maassa kaikkien sukulaisten ja ystävien ympäröimänä, niin onko tämän blogin pitämisessä enää mitään järkeä? Kuulumisia kun voi vaihtaa astetta mukavammin vaikka kahvikupposen ääressä.

Vaikka onhan tämä kirjoittelu melko terapeuttista aivotyhjennystä. Saa nähdä miten käy.

Mökkihöperö

Kun nuorena ja vireänä hankin kesätöitä luuttumalla kaikkia mahdollisia eritteitä pois terveyskeskuksen lattialta, kuvittelin olevani työpäivän jälkeen Hyvin Väsynyt, eli HV. Olinhan sentään joutunut tekemään fyysisesti rasittavaa työtä kahdeksan tunnin ajan, herregud.

Nyt kun olen vanha, viisas ja kroonisen väsynyt, voin vain kaiholla muistella niitä aikoja, jolloin työstressi iski lähinnä silloin, kun mopit pyörivät vielä kuivausrummussa, vaikka lattia odotti putsausta tai desinfiointipullosta loppui löpö kriittiset puoli tuntia ennen työpäivän päättymistä.

Nykyään työstressi on hieman erilaista. Nettisivut kaatuvat, suora lähetys kärsii häiriöistä, etusivulle livahti valheellinen tieto ja kommenttipalstalla rikotaan lakia. Vastuu painaa siinä vaiheessa, kun vasta kotimatkalla persiiseen hiipii pelko siitä, että kuvatekstiin taisikin lipsahtaa täysin väärä nimi ja itse asiassa otsikkokin taisi suoranaisesti valehdella.

Iltaisin väsyttää. Ja hämmästyttävän usein sataa. Loppuviikoksi luvattiin kuulemma räntää, vaikka keskikesän juhlakin ehti jo sujahtaa ohi. Hmm. Blogiraukkakin on jäänyt niin vähälle huomiolle, että pelkään meillä menevän välit pian poikki. Yritin luvata blogille kahdenkeskistä laatuaikaa ihan pian, mutta se taisi huomata, että pistelin omiani. En minä tiedä koska sitä aikaa taas riittää. Ehkä syksyllä, kun pääsee taas yliopistolle lepäilemään…

Minusta on pikkuhiljaa tulossa tukholmalainen. Tai ainakin suunta on oikea. En enää tuijota friikkejä tunnelbanassa, vaan istun tyytyväisesti heidän viereensä. Juoksen henkeni kaupalla suojatien yli, kun oikea bussi näyttää olevan tulossa. Katselen vaatekaappiani tuskaisena joka aamu, ja yritän keksiä jonkun rennon tyylikkään, erilaisen ja sopivasti boheemin ironisen asukokonaisuuden. Juon noin kaksi litraa kahvia päivässä ja tutustun hartaudella joka ikiseen metrolehteen.

Mikäs tässä. Kaupunki on täynnä paikkoja, jonne haluaisin päästä käymään. Skanssen, Grönä Lund, Gamla stan, Djurgården, Moderna muséet, Fotografiska, Stureplan, Söderin kirppikset…

Mutta jos olisi pakko valita vain yksi viikonlopunviettopaikka, taitaisi kotimökki viedä kuitenkin voiton. Seuraavaksi näette siihen syyt:

On niin paljon kauniita yksityiskohtia

Ja ihania karvakavereita.

On omasta maasta nousseita herkkuja

Ja muuten vaan kaunista luontoa.

On yllärikahveja

sekä jännittäviä retkiä..

On kesää ylistäviä överiherkkuja

ja juuri oikealla hetkellä kukkivia juhannusruusuja.

On meri, sauna ja lainasimpukat.

Sekä pettämätöm mökkitunnelma.